Akateeminen ja ei-akateeminen treffeillä
Paljon hyvää
411269
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 41
Vanhimmat
Riippunee varmaan hieman ihmisestäkin. Esimerkiksi minä en akateemisena ole ollut suhteessa kuin opiskelujen alussa samalla koulutustasolla olevan kanssa. Silti kaikki ovat varmasti olleet keskivertoihmistä älykkäämpiä. Ehkä osittain johtuu siitä, ettei ole oikeastaan tullut koskaan mieleenkään hakea haastetta keskusteluissa kumppanista. Oikeastaan en ole mieltänyt edes itseäni koskaan tyypilliseksi akateemiseksi, pikemminkin ahkera duunarisielu, joka on matemaattis-loogillisesti melkoisen älykäs.
Ihan hyvä artikkeli, mutta aloitus on huono. Olisit voinut kuvata sisällön, jotta olisi syntynyt keskusteluakin. Nyt on kuin joku olisi vain jättänyt jonkin lappusen jälkeensä ja häipynyt paikalta. Tämä on keskustelupalsta.
Juuri naiset korostavat tunteiden merkitystä ja kun joku mies ei kiinnosta tai kiinnostaa niin sitä ei mitenkään perustella ja argumentoida. Perustelua ja argumentointia harjoittavat yksinäiset ATM:t joilla ei välttämättä ole muuta kuin peruskoulu käytynä.
Olenko joku nussijamestari kun saan näin paljon miinuksia?
mun kokemus kans on ettei duunarit oikein ymmärrä miksi pitäisi vain keskustella. osaavat kyllä kun kannustaa mutta eipä se oikein tunnu kiinnostavan vaan koko ajan pitää tehdä jotain. turha toivo tuntuu olevan istuskelu ruoan ja juoman parissa maailmaa parantaen vaan vähintään pitää telkkari laittaa päälle ja mieluiten joku aktivoiva ohjelma esim. tartu mikkiin.
voi kun tuli muistoja mieleen noista esimerkeistä kuinka duunarit ei ymmärrä lämpiksi puhumisen arvoa eivätkä käsitä yleistyksiä, vaan puhuvat aina konkreettisesti jostain tietystä henkilöstä.
ps. yllätyin kun tutustuin duunarinaiseen ja kavereihinsa niin olivat samanlaisia kuin ei-akateemiset miehet eli keskusteleminen ei kiinnostanut
Itseasiassa artikkeli yleistää liikaa ja myöntää lopussa sen itsekin. Voi toki olla, että keskimäärin humanistinaiselle paras kumppani on humanistimies.
Artikkeli oli hyvä, juuri tuosta syystä treffipuolella vaatimuksissani oli ammtikorkeakoulu tai akateeminen, mutta tiputin sitten ammattikorkean pois, koska keskustelut hyytyi heti alkumetreille perustelujen ja haastamisen puutteeseen. En halua millään tavalla vähätellä toisenlaisen tien valinneita, mutta tietynlainen keskustelutaito on mulle tärkeä juttu, kun esimerkiksi työelämässä on tottunut siihen, että perusteetonta väitettä on aivan turha heittää, edes kahvipöytäkeskusteluissa, niin tuntuu aivan kummalliselta, jos deitti heittelee sellaisia. Ero syntyy siinä, että jos heitän provona hullun väitteen ja perustelun sille, niin akateeminen pyrkii murtamaan perustelun ja ei akateeminen heittää vastaväitteen perustelematta tai loukkaantuu väitteestä ja keskustelu siitä aiheesta tyssää siihen.
säälittäviä kommentteja linkin tekstin perässä... märisevät niitä tyypillisiä "minä haluan maanläheisen enkä ylimielistä akateemista"
voi vittu eihän se ole mikään haukku ettei tykkää puhua lämpimikseen, toiset keskustelee toiset hääräilee autotallissa, metsällä tai vaikka ompelee. samapa tuo
ok kuka on Hegel?
Onko täällä yhtään. esim filosofiaa opiskelevaa "akateemista", joka tietää kuka tämä mies on.
Jos on joku filosofiaa opiskelva tyyppi, pitää tietää kuka tämä tyyppi oli. Ei pelkästään kuka tämä tyyppi, vaan pitää tietää mitä tämä tyyppi teki aikoinaan.
Ihmiset ovat aina yksilöitä. Tiedän esimerkiksi lukihäiriöisiä ihmisiä, jotka ovat hakeutuneet käytännön aloille, mutta heillä on silti loistava ajatuksenjuoksu. Toisaalta tunnen myös akateemisia, jotka jäävät analysoimaan kaikkea ja heiltä puuttuu spontaani heittäytyminen. Myös kovia yleistyksiä kannattaa välttää. Itse esimerkiksi olen seurustellut päihteettömän rakennusmiehen kanssa (ah, mikä kroppa..., ihania patikointeja luonnossa ja paljon kivaa tavallista tekemistä esim. leffoissa, ravintoloissa ja kaveriporukoiden illanvietoissa) ja runsaasti alkoholia salaa käyttävän korkeasti koulutetun sosiaalialan ihmisen kanssa (kivat keskustelut, mutta mies todella laiska harrastamaan mitään, ei mitään liikunnallisia aktiviteettejä, loppuvaiheessa alkoholiongelma lopetti kokonaan myös kyläilyreissut).
Itselläni ei ole korkeakoulututkintoa (en ole läpäissyt pääsykokeita), mutta olen silti opiskellut esim. avoimen korkeakoulun kautta yksittäisiä minua kiinnostavia aiheita ja saanut niistä erittäin hyviä arvosanoja. Kannattaa aina muistaa, että esim. Mensan testit testaavat tietyn tyyppistä ajattelua eikä se ole ainoa älykkyyden muoto.
Jos joku haluaa rajoittaa deittikumppaninsa pelkän koulutuksen perusteella, niin sehän on jokaisen oma asia. Itse en kuitenkaan missään tapauksessa halua olla kapeakatseinen. Täältä Suomi24:n kautta olen deittaillut esim. rekkakuskia ja insinööriä. Kumpikin kivoja miehiä, mutta ei vaan mulle se oikea.
haluaisi edes ruveta parisuhteeseen sellaisen naisen kanssa jolla vaatimuksena olisi, että miehen pitäisi olla akateeminen vaikka itse olisin akateeminen.
Kieltämättä paha turn-off, jos nainen hakemalla hakee akateemisesti koulutettua.
Minuakin pelottaisi tutustua mieheen, joka edellyttää kumppaniltaan akateemisia tutkintoja. Moinen luokitteluperuste on kuin pahanhajuinen hengitys. Koko ajan arveluttaisi, että miehestä kömpii esiin paljon muutakin vastenmielistä.
Olen lukenut eri filosofien teoksia. Pidän enemmän arkisemmasta ihmisten käytösmalleja koskevasta kirjallisuudesta nykyään, jota nykyisin luen kun aikaa jää.
Minusta hyvä keskustelu on soljuvaa, hyvää ajatusten virtaa jossa on mielipiteitä, vivahteita sekä omiin havaintoihin perustuvaa näkemystä. Oli mikä koulutus taso vaan toisella. En minä luokittele koutustason mukaan, vaan hyvät ajattelijat voivat löytyä mistä vaan elämän saralta.
Olen hyvin käytännönläheinen mies sekä en todellakaan ihannoi matemaattista ajattelua kaiken vastauksena. En minä tahdo puhua yhtälöistä ja integroida viinipullon tilavuutta istujaisissa :D
Minulle riittää että mahdollinen kumppanini on itse tyytyväinen työhönsä, sekä näkee työnsä mielekkääksi jossa viihtyy.
Tuossa on varmaan perää. Ei kaikki sovi yhteen.
Luulen, että jos viettäisin sata vuotta yliopistolla vaikka professorina, niin en ikinä olisi riittävän akateeminen jollekin akateemiselle naiselle.
Ihan kiva juttu oli tuo linkin kirjoitus, mutta en kyllä ihan noin paljoa yleistäisi että akateemisuus olisi muka jokin keskustelutaidon mittari. Enemmän se keskustelutaito ja omien mielipiteiden perustelu on ihmisestä itsestään kiinni kuin siitä että mitä kouluja hän on käynyt. Ihan hyvin se Joensuulainen matikkaa lukeva kummelifani voi olla parempi keskustelija kuin valtiotiedettä Helsingissä opiskelija viiniä lipittävä boheemi.
Itse olen kyllä varmaan menen jo akateemisesti miehestä, mutta kyllä minä (ainakin omasta mielestäni) olen ollut ihan yhtä hyvä keskustelija jo ennen yliopisto-opintojakin. Minä uskon siihen että se keskustelutaito ja varsinkin se omien mielipiteidensä perustelu opitaan jo paljon nuorempana, korkeakoulussa sitä voi korkeintaan vain vähän parannella.
Kyllä minä etsin keskustelutaitoista naista itselleni, mutta tuo "akateemisuus" on kyllä sellainen asia mitä en kyllä mielelläni ala mainostamaan. Itselläni menetin melkein täysin uskon tuohon "akateemisuuteen" ja varsinkin yliopisto-opintoihin kun aloitin omat opintoni. Nyt jos joku mainostaa minulle ihan ensimmäisenä olevansa akateeminen, niin minä saan siitä lähinnä jonkinlaisen negatiivisen kuvan kyseisestä ihmisestä.
Miksi menetit uskosi akateemisuuteen / yliopisto-opintoihin? Itselläni ainakin on lähinnä vain hyvää sanottavaa niin opetuksesta kuin silloisista opiskelijatovereistakin yliopistossa. Mukavia ja fiksuja ihmisiä.
No se usko meni hiljalleen opiskelujen edetessä, usein kurssien sisällöt olivat melko "tyhjiä", suurin paino oli teorialla jolla usein ei ollut mitään tekemistä reaalimaailman kanssa. Mitä järkeä opiskella jotain sellaista teoriaa jota ei voi enää nykypäivän maailmassa, tai ainakaan Suomessa soveltaa lainkaan käytäntöön, tai sellaista teoriaa joka pätee vain johonkin 10% tapauksista?
Ihmiset olivat kyllä mukavia, niin opettajat kuin opiskelijatkin, mutta opetuksen taso oli usein hyvin heikkoa. Minusta yliopistossa pitäisi olla erikseen tutkijan ja opettajan työpaikat, usein hyvä tutkija oli luennoitsijana hyvin huono, vaikka asia olisikin ollut hyvin hallussa niin ei se aina tarkoita sitä että sitä osaa opettaa.
Ehkä se opetuksen sisältö ja taso on hieman parempaa jollain matemaattisella alalla, mutta oma tutkintoni jäi ainakin hyvin teoriapainiotteiseksi, eikä siihen kuulunut yhtään mitään käytännön asiaa, ei edes työharjoittelua.
Ymmärrän. Taitaa olla kyse aika alakohtaisesta asiasta. Toisaalta yksi näkökohta on myös se, että välttämättä aina ei ole olennaista se itse opetettava teoria tai vastaava, vaan se, mitä kaikkea oppii siinä ohessa.
Siitä olen samaa mieltä, että kaikki tutkijat eivät ole hyviä opettajia.
Yksi tapa päästä tohon artikkelissa haluttuun lopputulokseen olisi ehkä laittaa treffiprofiiliin vaikka joku odotus keskustelutaidosta ja tarkentaa sitä vielä. Kaikki hyvin perustelevat pohtijat eivät ole akateemisia, eivätkä kaikki akateemiset ole samasta muotista myöskään.
Olen täysin samaa mieltä siitä, että aina löytyy poikkeuksia. Mutta silti olen siinä artikkelin kirjoittajan kanssa samaa mieltä, että kun katsotaan suuria linjoja (suurta ihmismassaa), niin silloin hänen väitteensä pätevät aika hyvin.
Tähän ikään mennessä on ehtinyt olla tekemisissä jo aika monen ns. duunarinkin kanssa, ja se on kyllä omalla kohdallani ainakin tullut useimmissa tapauksissa selväksi, että aika harvoin löytyy sellaista yhteistä säveltä keskusteluihin, että todella kokisi olevansa heidän kanssaan samalla aaltopituudella. Säästä ja urheilusta voi aina tarinoida kenen tahansa kanssa, mutta tapani pureutua vähän syvällisempiin asioihin, laajempiin kokonaisuuksiin tai syy-seuraus -suhteisiin poikkeaa kyllä selvästi heidän tavastaan keskustella. Aika harvoin tulee sellaista fiilistä, että olisimme kiinnostuneet samoista keskustelunaiheista. Tämä on siis oma kokemukseni eikä millään tavalla vähättele toisenlaisten ihmisten oikeutta olla sellaisia kuin ovat. Meitä on monenlaisia ja jokaiselle löytyy varmasti itselle sopivaa seuraa.
Sekin täytyy kyllä todeta, että olen kohdannut myös muutamia sellaisia ihmisiä, jotka keskustelevat jo vähän liiankin abstraktilla tasolla itselleni. Pidän omaa ajattelutapaani kuitenkin kohtalaisen suoraviivaisena ja jollain tapaa konkretisoivana.
No kyllä ne suuriin linjoihin pätevät. Nämä arvotukset liittyvät oikeastaan siihen, kuinka usein haluaa käydä minkäkinlaista keskustelua. Jos halutaan puhua talouden, yhteiskunnan tai taiteiden laajemmista kaarista ja syy-seuraussuhteista, niin rahaa voisi lyödä likoon sen puolesta, että se on joku akateeminen, joka on innokkain keskustelemaan noista.
Mutta AMK:ista esimerkiksi (heitä ei tässä kai luettu akateemisiin) löytyy ihan keskustelukykyistä porukkaa myös. Ja mukavaa.
Vähän samanlaisen varauksen vois kyllä itsekin laittaa tuohon, eli joidenkin akateemisten tyyppien jutut liikkuvat mun makuun vähän liian abstraktilla tasolla, liian usein.
Juu, kyllä AMK-porukasta löytyy paljon fiksuja ihmisiä. Tuo omakohtainen vertailuni koski enemmänkin ääripäitä akselilla akateeminen - perusduunari. Siihen väliin mahtuu monenmoista ihmistä - kuin myös niihin ääripäihin itsessään. Jokainen on kuitenkin yksilö, eikä koulutustaso suoraan määrittele ketään ihmisenä. Niissä suurissa linjoissa kuitenkin joitakin keskimääräisiä piirteitä näyttäisi olevan havaittavissa ihmisryhmien välillä.
Kun näitä tässä pohtii, niin tulee mieleen monenmoista asiaan vaikuttavaa juttua. Koulutustaso ja -ala vaikuttavat jotain. Toinen asia on ehkä myös se, että jo valmiiksi tietynlaiset ihmiset hakeutuvat opiskelemaan tiettyä alaa tai tietylle koulutustasolle. Jonkinlainen muna-kana -tilanne siis tuon osalta. Luonteenpiirteet ja mielenkiinnon kohteet suoraan niin geenien kuin ympäristönkin kautta vaikuttavat tietysti kaikkeen, jne. Vaikeahan mitään varmaa analyysiä on tosta vain vetää siitä, miksi joku on sellainen kuin on. Vähän kaikki vaikuttaa kaikkeen. Jokainen kulkee hyvin yksilöllisen tien täällä omista yksilöllisistä lähtökohdistaan, ja kasvaa sitten elämänsä aikana juuri sellaiseksi kuin kasvaa.
Toisaalta taas monet akateemikot ovat rasittavaa seuraa, koska ovat niin akateemisia. Artikkeli antaa väärän kuvan siitä, että akateemiset ihmiset olisivat sosiaalisilta kyvyiltään ja keskustelutaidoiltaan parempia, sosiaalisesti älykkäämpiä. Olen itse sairaanhoitaja-kätilö ja pidän itseäni sosiaalisesti aika lahjakkaana, kun taas monia yliopistomiehiä tavatessa tuntuu, että tällaisen ihmisen kanssa ei paljon bileissä/kahvin äärellä/ulkomailla ravointolassa mukavia maailmanparannusiltoja vietetä. Huumori ja keveys puuttuvat sekä sosiaalinen älykkyys että tunneäly -joiltakin.
luulen että suuren suuri vaikutus on lapsuuden kodilla. joissain kodeissa keskustellaan ja lapsetkin osallistuu, joissain taas ei - ja lopputulos näkyy lopun ikää...
Juu, aivan varmasti lapsuudenkodilla on suuri merkitys niin tässä kuin monessa, monessa muussakin asiassa. Vanhempien tapa käsitellä tietoa ja keskustella tarttuu varmasti tavalla tai toisella myös lapsiin. Vaikka ainahan niitä poikkeuksiakin tietysti löytyy...
Siis eli duunari=roskasakkia? Voinpahan päättää päiväni tietoisena siitä ettei se elämä olisi ollut yhtään parempaa
En nyt lukenut kaikkia ketjun kommentteja tässä välissä, mutta ei kai täällä kukaan sentään niin väittänyt. Kyse on lähinnä siitä, että ihmiset ovat erilaisia. Toiset keskustelevat toisella tapaa ja toiset toisella. Kaikki eivät ole kiinnostuneita samoista asioista tai halua keskustella asioista samalla käsittelyn tasolla. Tämä ei tee kenestäkään ihmisenä yhtään sen huonompaa. Ihmiset vain ovat erilaisia.
Käsi sydämelle: Kuinka moni pariskunta esimerkiksi 5 vuotta yhdessä oltuaan keskustelee ja väittelee todella syvällisellä tasolla "akateemisesti"? Varsinkin, jos siinä vaiheessa on jo 1-2 lasta, pyykkivuori odottaa käsittelijää, kaupassa pitäisi käydä ja ruokaa laittaa. Voi olla, että siinä vaiheessa jompi kumpi toivoisi, että henkevän keskustelun sijasta edes toinen ryhtyisi hommiin ja tekisi kotityöt. Jos vielä jompi kumpi tapetoisi seinät ja uusisi parkettilattian, niin se olisi jo ekstaasin paikka.
Omasta mielestäni syvällisempi keskustelu liittyy nimenomaan alkuhuumaan. Itselläni on ollut erinomaisia parisuhteita, joissa on keskusteltu vähän eri tavalla, vaikka kumppanini eivät ole akateemisia olleetkaan. Tarvitseeko sitä kotona puida todella syvällisiä? Eikö riitä, että töissä saa käyttää älyllistä kapasiteettiään täysillä ja että on myös esim. opiskeluaikaisia ystäviä, joiden kanssa on kiva väitellä? eikö elämässä oman puolison kanssa voi vaan heittäytyä seksin vietäväksi tai rentoutua tv:n ääressä katsomalla hömppäkomediaa ja juomalla lasin punaviiniä?
"Tarvitseeko sitä kotona puida todella syvällisiä?"
No ei tietenkään, jos ei halua. Tuo vain tuntuu kertovan siitä, että et yleensä haluakaan. Älä turhaan esitä syvällistä keskustelijaa siinä tutustumisvaiheessa, jos saat loppuelämän kiksisi parketin uusimisesta ja pyykkivuoren kimppuun käymisestä, ja keskustelut käydään kavereiden kanssa jossain muualla.
Naisille tuollainen hömppäelämä yleensä riittääkin.
Eihän sitä tietenkään jokaisena arkipäivänä mitään maailman syvällisimpiä keskusteluita ehdi jutella. Mutta kyse ei olekaan siitä. Kyse on ennen kaikkea samalla aaltopituudella olemisesta. Siis siitä miten hahmottaa maailmaa, miten käsittelee tietoa ja miten tuo oman näkemyksensä esille toiselle ihmiselle. Nämä asiat tulevat usein esille myös niissä aivan arkipäiväisissäkin tilanteissa - tavalla tai toisella. Tämä kaikki siis kuuluu ihmiseen itsessään eikä pelkästään joihinkin tiettyihin syvällisen keskustelun tilanteisiin. Jokainen meistä kaipaa yhteenkuuluvuuden tunnetta kumppaninsa kanssa. Tapa keskustella on olennainen osa sitä.
Oma mies ylempi toimihenkilä, mutta rakastaja tavallinen duunari ja ihana sellainen.Pitkiä keskusteluja olemme hänen kanssa harrrastaneet ja pitkiä iltoja ja öitä muutenkin.Osaa myös kaikkia käytännön taitoja, kuten erä- ja ruoanlaittoa..Tosi ihana ihminen-usein olen myös saanut nauraa vesissä silmin hanen jutuilleen.Ja elämänkokemusta on paljon- ei vähästä hätkähdä eikä varmaan pelkää juuri mitään. Ja itse olen akateemisesti koulutettu.
Eipä tuossa mitään ongelmaa ole ollut kun olen pelkän amiksen käyneiden muijien ja sitten yliopistossakin opiskelevien muijien kanssa treffeillä käynyt. Kaikille minä tunnen kelpaavani ainakin oman koulutukseni suhteen, vaikka vain AMK opintoja tässä käyn. Mutta kyllä siinä jotain eroa muijassakin aina vain on jos on pelkän amiksen käynyt tai ihan peruskoulupohjalla kun alkaa vertaamaan AMK/Yliopistossa opiskeleviin, en vain oikein osaa selittää mitä.
Exäni oli ei-akateeminen, itse olen tuplasti sitä.
AP:n lähettämässä linkissä ydin on tämä:
"Koko kansan nettipalstoilla tulee hyvin nopeasti vastaan klassinen repliikki ”No se nyt on vaan mun mielipide!”. "
-> aika usein omassa suhteessani kävi niin, että jos esitin näkemyksen jostain teemasta - jonka hallitsen ulkoa jo koulutuksen saati ammatissa saadun näkemyksen perusteella - niin tämä pelkän lukiotutkinnon suorittanut exäni kuittasi asian vastaan vänkäämällä tai toteamalla että "ainahan sitä voi mielipiteitä esittää".
Suhteestamme tulikin 'oikeassa olemisen' mittelöä. Ihan naurettavaa vänkäämistä. Tunsin jotenkin alentavaksi olla hiljaa vain sen takia, että kotirauha säilyisi.
Turha mainitakaan, että exäni oli juuri tällainen "trivial pursuit"- master, joka hallitsi ihan outoja nippelitietoja. Miehille on kauhean haastavaa se, että nainen on ns. fiksumpi, sen huomaa vähättelynä ja mitätöintinä. Kyllä sellainen syö ihmissuhdetta, kun huomaa, että kumppani on kateellinen. Sillä sitähän se on, ilmiselvää kateutta.
Mielestäni kyse ei ole kuitenkaan koulutuksellisesta asiasta, vaan siitä, että puolisot ovat samalla tasolla arvomaailmoiltaan, ja tukevat toisiaan. Silloin istutaan samalla puolella pöytää, eikä tule älyttömiä valtataisteluja siitä, kuka saa sanoa viimeisen sanan. Keskusteleminen on äärettömän tärkeää ihmissuhteissa.
Monelle akateemiselle se ei-akateemisen mielipide, perusteluineen tai ilman, on liian kova paikka.
Moni akateeminen on oman kokemukseni mukaan todella ylimielinen ja omasta mielestään parempaa väkeä kuin ei-akateemiset.
Minulle ei kumppanin koulutuksella ole väliä, akateemisille tuntuu liian usein olevan.
Keskustelu on muutakin kuin väittelyä ja toisen selättämistä. Mikä siinä toisen mielipiteen hyväksymisessä on niin kamalaa? Miksi siitä täytyy jauhaa ja väitellä viikkokaupalla?
Fiksuutta ja sosiaalisia taitoja ei opita kirjoista.
Kaksi tohtoria taitaa kuitenkin riittää minulle, tiedettä ja kulttuuria harrastavalle levyseppä-hitsaajalle. Taidan kokeilla seuraavaksi samanhenkistä duunaria. Ehkä onnistaa paremmin. Mutten silti sulje pois akateemisen kumppanin mahdollisuutta. Ihminen ja persoona, elämäntyyli ja -arvot ratkaiskoon.
Joskus jopa paikkansa pitävät stereotypiat:
Akateeminen
-kuivakka
-jäyhä
-itseään täynnä
-kaiken valmiiksi suunnitteleva
-vimpan päälle harkitseva
-oikeissa töissä aivan "käsi"
-nippelitietoa liiankin kanssa
-sosiaalisesti huono
-tunteeton
-tietokone suurin rakkaus
-mikä seksi? Usein huono rakastajana.
Duunari
-tilanteeseen heittäytyvä
-nautiskelija
-ei paljon murehdi eikä paljon paina huomiset
-eletään nyt , huomisesta ei tiedä
-joskus jopa tyhjännauraja
-junttimainen
-kaljaa,formulaa,urheilua
-liian villi
-liikaa baarissa
-seksuaalisesti aktiivinen, liiankin kanssa
Hakusessa joku tältä väliltä.
On naisen lapsellisuutta ja huonoa itsetuntoa, jos täytyy miehellä yrittää todistella muille jotain. Mutta toisaalta, kukapa ei tarvitsisi kanssaihmisten hyväksyntää...
Joten kannatan!
Olen oikeastaan antanut periksi ajatukselle, etta loytaisin elemankumppanin jonka kanssa voisin olla samalla aallonpituudella. Aina joskus sellaisia tulee vastaan, siis sellaisia jotka ymmartavat puolesta sanasta ja osaavat vieda keskustelua eteenpain vaikka mihin suuntaan. He ovat kuitenkin poikkeuksetta olleet jotain proffatason ihmisia ja joko vaaraa sukupuolta tai naimisissa. Ehkapa meitsille realistisin vaihtoehto onkin, etta vaimo on pelkka kodin hengetar vaan, kuten vaikka Paasikivella, ja se elaman suola loytyy kodin ulkopuolelta. Sellaiseen rooliin eivat akateemiset naiset kuitenkaan yleensa ole valmiit joten meikan ehka kannattaisi siirtaa katseensa vaikka hoitoalan naisten suuntaan joille kotiaidin rooli ei valttamatta olisi kauhistus. Lapset ja perhe on kylla tavoitteena.
Kuka tykkää mistäkin, opittu sivistys ja luontainen sivistys kaksi eri asiaa. Kaksi viimeisintä miesystävää olleet akateemisia, molempien kanssa suhde päättynyt siihen kun molemmat olleet tunne-elämältään nollatasolla ja molemmilta puuttunut nk.normaali ote elämään. On tärkeää, että ihmisellä on perusyleissivistys ja että hän pystyy keskustelemaan myös arkielämän asioista. Lisäksi em.herrat molemmat olleet todellisia tumpeloita käytännön asioissa, esim.auton renkaiden vaihto tai pissapojasta veden tarkistus olleet ylitsepääsemättömän vaikeita saatika oman kodin kunnossa pitäminen.
En valitettavasti(ko) pysty luokittelemaan ihmisiä koulutuksen perusteella, arvostukseni ja kunnioitukseni mitataan muissa ominaisuuksissa. Mutta - onneksi "pakkaan mahtuu monenlaisia kortteja" :)