Miten te ihmiset olette oikein tavanneet sen kumppaninne?
Itse tahtoisin kovasti löytää seurustelukumppanin, mutta se on syystä ja toisesta aivan mahdotonta.
Kaikki tutut ja kaverit sun muut ovat löytäneet kumppanin tai vähintään on kokemusta seurustelusta, seksistä ja muusta sen sellaisesta. Itse taidan olla ainoa, kenellä ei ole mitään kokemusta seksin suhteen, tai ylipäätänsä seurustelusta.
Seurustelin joskus 15-16 kesäisenä sen aikaisen tyttöystävän kanssa. Kivaa oli ja tuskin pystyttiin pitämään näppejä erossa toisistaan. Täytyi nähdä lähes joka päivä ja olla yhdessä aamusta iltaan. Mutta asiat ei ehtinyt mennä sitä pidemmälle, kun kuvioihin tuli huumeet.
Se kaikki tapahtui ihan yhtäkkiä. Yhtenä päivänä vain vedin suhteen poikki. En pitänyt mitään yhteyttä, vastannut puheluihin / tekstareihin tai muuta.
Siinä sitten elelin seuraavat 7-8 vuotta ja nyt pari vuotta sitten tajusin, että mitä helvettiä mä oikein teen. (Paljon synkkää ja ikävää mahtuu noihin vuosiin, mutta en mene yksityiskohtiin sen tarkemmin, koska kirjottelisin tässä tätä tekstiä vielä ylihuomenna)
Heräsin eräänlaisesta "unesta" ja tajusin mitä olin menettänyt. KOKO nuoruus valunu kaivosta alas.
Tämän kaiken tajusin vasta vuonna 2009. Siinä mietin, että mitä helvettiä mä oikein voin tehdä enää.
Noh, otin itteäni niskasta kiinni ja rupes tekemään muutosta.
Nyt 23v (elokuussa 24) elämä vihdoinkin näyttää aurinkoisemmalta. Jätin huumeet pois, rupesin treenaamaan ja opiskelemaan.
(tosi kliseinen, tiedän, mutta minkäs teet)
Tässä on tehty kovasti töitä viimeset 1,5 vuotta, enkä malta enään tässä vaiheessa lopettaa! :) Se on kummallista, että nyt jaksan OIKEASTI hymyillä ja nauraa, eikä se ole semmoista teennäistä tekonaurua ja hymyilyä. Olo on oikeasti todella voimakas ja tunnen elämän "tihkuvan" joka tuutista!
No, back to the point. Nyt kun tiedätte hieman musta (ne siis ketkä jaksoi lukea ihan tänne loppuun asti) niin pääsen takaisin itse ongelmaan.
Itselläni ei ole lainkaan kokemusta seurustelusta / tapailusta (sen enempää mitä teini-iässä tuli koettua) tai seksistä.
Kokemattomuus on se suurin ongelma ja tämän ikäisellä ei kyllä pitäisi semmoisia ongelmia olla. Vaikka kyllä hävettää hieman myöntää tämä kyseinen seikka.
Mitä tässä tilanteessa siis voi edes enään tehdä?
Jollekkin tämän ratkaisu saattaa olla yksiselitteinen, mutta itselleni se on todella iso kynnys päästä yli.
Olen luonteeltani hieman ujo ja en ole koskaan ollut mikään pelimies, enemmänkin romantikko. Se (ujous) vaikuttakkin sitten siihen, miten tulen toimeen vastakkaisen sukupuolen kanssa. Nykyään kyllä tulen toimeen hyvin monenlaisten ihmisten kanssa.
Outoa kyllä on se, että jos tiedän toisen (naisen) olevan varattu, pystyn hyvin (todella hyvin) olemaan oma itseni, mutta jos tiedän hänen olevan sinkku, olen oudon varautunut. Tosin tämäkin riippuu olosuhteista. Eli missä on (töissä, koulussa, treeneissä)
Ehkä pelkään päästää ketään nykyään lähelleni, koska en tiedä miten hän reagoisi siihen, että olen lähes täysin kokematon. Rehellisesti sanottuna häpeän hieman sitä ja voin jo varmuudella sanoa, että jos kuka tahansa kysyisi suoraan multa, että oletko kokematon, menisin lukkoon ja hyvin varmasti rupeisin punastelemaan.
Joten auttakaapas vähän. On vain tietty piste mihin pääsee omin voimin, mutta siitä eteenpäin tarvitsee toisen, jonka voimilla pystyy jatkamaan eteenpäin.
Kesä tulee ja vihdoinkin on ilmoja, jolloin voi tehdä ulkonakin jotain!
Itse tahtoisin kovasti löytää seurustelukumppanin, mutta se on syystä ja toisesta aivan mahdotonta.
Kaikki tutut ja kaverit sun muut ovat löytäneet kumppanin tai vähintään on kokemusta seurustelusta, seksistä ja muusta sen sellaisesta. Itse taidan olla ainoa, kenellä ei ole mitään kokemusta seksin suhteen, tai ylipäätänsä seurustelusta.
Seurustelin joskus 15-16 kesäisenä sen aikaisen tyttöystävän kanssa. Kivaa oli ja tuskin pystyttiin pitämään näppejä erossa toisistaan. Täytyi nähdä lähes joka päivä ja olla yhdessä aamusta iltaan. Mutta asiat ei ehtinyt mennä sitä pidemmälle, kun kuvioihin tuli huumeet.
Se kaikki tapahtui ihan yhtäkkiä. Yhtenä päivänä vain vedin suhteen poikki. En pitänyt mitään yhteyttä, vastannut puheluihin / tekstareihin tai muuta.
Siinä sitten elelin seuraavat 7-8 vuotta ja nyt pari vuotta sitten tajusin, että mitä helvettiä mä oikein teen. (Paljon synkkää ja ikävää mahtuu noihin vuosiin, mutta en mene yksityiskohtiin sen tarkemmin, koska kirjottelisin tässä tätä tekstiä vielä ylihuomenna)
Heräsin eräänlaisesta "unesta" ja tajusin mitä olin menettänyt. KOKO nuoruus valunu kaivosta alas.
Tämän kaiken tajusin vasta vuonna 2009. Siinä mietin, että mitä helvettiä mä oikein voin tehdä enää.
Noh, otin itteäni niskasta kiinni ja rupes tekemään muutosta.
Nyt 23v (elokuussa 24) elämä vihdoinkin näyttää aurinkoisemmalta. Jätin huumeet pois, rupesin treenaamaan ja opiskelemaan.
(tosi kliseinen, tiedän, mutta minkäs teet)
Tässä on tehty kovasti töitä viimeset 1,5 vuotta, enkä malta enään tässä vaiheessa lopettaa! :) Se on kummallista, että nyt jaksan OIKEASTI hymyillä ja nauraa, eikä se ole semmoista teennäistä tekonaurua ja hymyilyä. Olo on oikeasti todella voimakas ja tunnen elämän "tihkuvan" joka tuutista!
No, back to the point. Nyt kun tiedätte hieman musta (ne siis ketkä jaksoi lukea ihan tänne loppuun asti) niin pääsen takaisin itse ongelmaan.
Itselläni ei ole lainkaan kokemusta seurustelusta / tapailusta (sen enempää mitä teini-iässä tuli koettua) tai seksistä.
Kokemattomuus on se suurin ongelma ja tämän ikäisellä ei kyllä pitäisi semmoisia ongelmia olla. Vaikka kyllä hävettää hieman myöntää tämä kyseinen seikka.
Mitä tässä tilanteessa siis voi edes enään tehdä?
Jollekkin tämän ratkaisu saattaa olla yksiselitteinen, mutta itselleni se on todella iso kynnys päästä yli.
Olen luonteeltani hieman ujo ja en ole koskaan ollut mikään pelimies, enemmänkin romantikko. Se (ujous) vaikuttakkin sitten siihen, miten tulen toimeen vastakkaisen sukupuolen kanssa. Nykyään kyllä tulen toimeen hyvin monenlaisten ihmisten kanssa.
Outoa kyllä on se, että jos tiedän toisen (naisen) olevan varattu, pystyn hyvin (todella hyvin) olemaan oma itseni, mutta jos tiedän hänen olevan sinkku, olen oudon varautunut. Tosin tämäkin riippuu olosuhteista. Eli missä on (töissä, koulussa, treeneissä)
Ehkä pelkään päästää ketään nykyään lähelleni, koska en tiedä miten hän reagoisi siihen, että olen lähes täysin kokematon. Rehellisesti sanottuna häpeän hieman sitä ja voin jo varmuudella sanoa, että jos kuka tahansa kysyisi suoraan multa, että oletko kokematon, menisin lukkoon ja hyvin varmasti rupeisin punastelemaan.
Joten auttakaapas vähän. On vain tietty piste mihin pääsee omin voimin, mutta siitä eteenpäin tarvitsee toisen, jonka voimilla pystyy jatkamaan eteenpäin.
Kesä tulee ja vihdoinkin on ilmoja, jolloin voi tehdä ulkonakin jotain!
Vastaukset 28
Vanhimmat
Olen sinua vuotta nuorempi nainen ja myös kokematon miesten suhteen. Minuakin se välillä häiritsee ja ahdistaa, vaikka melko tyytyväinen olenkin elämääni tällä hetkellä. Minulle kokematon mies ei olisi mikään ongelma, jos tuo kokemattomuus ei nyt ole vaikuttanut miehen muuhunkin elämään jotenkin negatiivisesti. Tyyliin että mies on täysin erakoitunut, katkeroitunut, naisia haukkuva ja hänellä on surkeat vuorovaikutus ja kommunikointitaidot. Sinä et kuitenkaan tekstisi perusteella vaikuttanut tuollaiselta. Haluaisin jopa mielummin kokemattoman kuin todella kokeneen miehen. Voitaisiin sitten yhdessä opetella suhteessa elämistä.
Kokemattomuutta suuremmaksi ongelmaksi menneisyydessäsi kokisin nuo huumeet. Hienoa, että olet saanut pyristeltyä niistä irti, ja tehnyt elämänmuutoksen. Kuitenkin miettisin varmaan, että pysytköhän nyt sitten irti huumeista vai sekaannuutko niihin uudestaan esim. jonkun vaikean elämäntilanteen ym. osuessa eteen... Kaikesta huolimatta kuulostat olevan nyt hyvällä tiellä, pysy sillä :)
Pienestä ujoudesta ei ole mitään haittaa ja tuo romantikko kuulostaa myös oikein hyvältä.
Oho..En nyt vastannutkaan ollenkaan nuihin sun esittämiin kysymyksiin.
"Miten te ihmiset olette oikein tavanneet sen kumppaninne?" En mitenkään, vielä.. Itsekin kuulisin tähän kysymykseen mielellään vastauksia.
"Mitä tässä tilanteessa siis voi edes enään tehdä?" Ei kannata hävetä kokemattomuuttaan. Tiedän, se on hankalaa kun ympärillä kaverit seurustelevat ja olettavat ehkä sinullakin olevan asiasta jonkinlaista kokemusta. Joskus tuntuu, että itse ei edes tee asiasta itselleen ongelmaa, vaan muut tekevät. Ihmettelevät, päivittelevät ja säälittelevät kokemattomuutta. On kuitenkin naisia, jotka pitävät miehen kokemattomuutta hyvänäkin asiana tai ainakaan se ei ole heille ongelma. Ja ihan varmasti sinun lisäksesi on muitakin ihan normaaleja 20-30 v. miehiä (ja naisia), jotka ovat kuitenkin kokemattomia. Monesti vaan tuntuu että on asian kanssa aivan yksin, koska kokemaattomuudesta ei pidetä niin suurta meteliä.
En kehoita hankkiutumaan väkisin neitsyydestä tai sinun tapauksessasi poikuudesta eroon, tai aloittamaan seurustelu vain seurustelun vuoksi. Jos ja kun joku nainen sinuun oikeasti rakastuu, niin yksi kokemattomuus ei merkkaa siinä mitään. Tee niinkuin itse parhaaksi näet, ei kannata muiden painostuksen alaisena taipua mihinkään. Yritä uskaltaa olla avoin tuosta kokemattomuudestasi, olla häpeämättä itseäsi ja hakeutua samankaltaisten ihmisten pariin kuin itse olet.
Minä olen pohtinut jonkin verran tuota oman täydellisen kokemattomuuden myöntämistä treffailun suhteen. En oikein usko että ainakaan minun, 26 vuotiaan miehen tapauksessa se täydellinen rehellisyys olisi mitenkään hyvä juttu, joten olen ajatellut hieman valehdella asiasta, tai no ainakin hieman kaunistella totuutta sen suhteen. Ehkä tämä oma kokemattomuus on näin miehelle vieläkin pahempi asia kuin naiselle, vaikka toki nainenkin voi omaa kokemattomuuttaan ihan yhtä hyvin hävetä kuin mieskin.
Olen suunnitellut tämän asian suhteen sitten että jos ja kun aloitan tuon treffailun ihan tosissani niin kerron asiaa tiedustelevalle naiselle ettei minulla ole ollut ketään naista vuosikausiin, mutta annan kuitenkin ymmärtää epäsuoraan että jotain "säpinää" olisi ollut joskus vuosia sitten. Luulisi tuollaisen vastauksen tyydyttävän suurimman osan asiaa tiedustelevista naisista. Toki jos nainen itse ensin myöntää oman kokemattomuutensa, niin sitten uskallan kyllä myös omasta todellisesta tilanteestani ihan rehellisesti kertoa.
En minäkään usko että jokin yksittäinen (pahimmassa tapauksessa humalassa hankittu) kokemus yhtään parantaisi tätä kokemattomuuden "häpeän" tunnetta. Toki se saattaisi hieman parantaa sitä omaa itseluottamusta asian suhteen, mutta uskon että tuo olisi vain hetkellistä. Miten sitä yhtä kännistä kokemusta voisi edes uskaltaa verrata siihen että toinen on ollut aiemmin vaikkapa parisuhteessa useamman vuoden ajan?
Harmi vain että tämä kokemuserojen välimatka vain kasvaa vuosi vuodelta, joskus 15 vuotiaana sillä ei varmaan olisi ollut mitään merkitystä, mutta mitä enemmän vuosia sitä enemmän merkitystä. Toki ainahan se on viime kädessä ihmisestä itsestään kiinni miten siihen omaan tai toisen kokemattomuuteen suhtautuu, mutta kyllä tässä täytyy jo itsekin myöntää että kyllä minä uskon jo itsessäni olevan jotain vikaa kun ei mitään kokemusta vielä tässä(kään) iässä ole hankittuna.
Kovin radikaalisti ei kannata lähteä omaa seurustelu/seksi historiaansa valehtelemaan, koska se valehtelu varmaan tulee kuitenkin jossain vaiheessa ilmi. Tuo valehtelu voi myös johtaa naisen puolelta lisäkysymyksiin aiheesta, jolloin pitää taas keksiä uusia valheita ettei tuo eka valhe paljastuisi. Muutenkin eikö, se olisi hienoa jos nainen hyväksyisi sinut ihan sellaisenaan tuosta kokemattomuudesta huolimatta ja siitäkin voisi jutella avoimesti yhdessä eikä mitään tarvitsisi mitään peitellä tai salailla.
"Ehkä tämä oma kokemattomuus on näin miehelle vieläkin pahempi asia kuin naiselle, vaikka toki nainenkin voi omaa kokemattomuuttaan ihan yhtä hyvin hävetä kuin mieskin." Niin, voipi olla.
Kuinkahan monet oikeasti kaunistelee tuota parisuhdehistoriaansa. Kumpikin saattaa väittää vaikka jotain säpinää ja seurustelua olleen aikaisemmin, vaikka olisivat molemmat aivan kokemattomia. Molemmat kuitenkin olettavat, että toinen on varmaan paljon kokeneempi kuin minä ja on varmaan parempi vähän kaunistella tätä omaa tilannetta.
"Toki ainahan se on viime kädessä ihmisestä itsestään kiinni miten siihen omaan tai toisen kokemattomuuteen suhtautuu, mutta kyllä tässä täytyy jo itsekin myöntää että kyllä minä uskon jo itsessäni olevan jotain vikaa kun ei mitään kokemusta vielä tässä(kään) iässä ole hankittuna."
Jep. Tällaisia asioitahan sitä itselläkin välillä liikkuu päässä. Alkaa etsimään sitä vikaa itsestään, kun ei oo saanut minkäänlaista suhdetta vielä aikaiseksi kun toisilla se tuntuu käyvän niin vaivattomasti. Uskon, että kyllä varmaan sellainen mies jostain löytyy, jonka kanssa sovin yhteen ja joka voisi minuun rakastua ja johon tietysti itsekin voisin rakastua. MUTTA mistä sellainen löytyy ja missä sellaiseen voi tutustua ovatkin sitten kinkkisempiä kysymyksiä.
En usko sinussakaan mitään sen suurempaa vikaa olevan. Et vain ole tavannut sopivanlaista naista. Et ole antanut sinkkuuden ja kokemattomuuden vaikuttaa itseesi samalla tavalla kuin tällä palstalla raivoavat tiedät varmaan ketkä, ovat antaneet vaikuttaa. Ja se on hienoa.
Tuo kokemattomuus on siitä vain ärsyttävää, että kun sitä häpeää niin vastakkaisen sukupuolen lähestyminen on vaikeampaa, eikä uskalla päästää ihmisiä lähelle, koska silloin pitäisi paljastaa toiselle kokemattomuutensa, toiselle ei uskalla avoimesti kertoa asioista, ei synny niin läheisiä välejä ja luottamuksellista suhdetta toiseen..ym.
No... Treffeillä tai jossain yhden yön jutussa voit tietenkin lähteä siitä että sille naiselle ei sun kokemattomuutesi kuulut mutta pitkää parisuhdetta on aika vaikea perustaa valheelle. Ei tietenkään kaikkea tarvitse kertoa mutta luulisin että jos esität kokenutta naistenmiestä niin totuus paljastuu joskus. Ihan samalla tavalla mun on turha esittää mitään partiopoikaa. Ei mene läpi paitsi ehkä sen ensimmäisen kahden viikon ajan.
Kyllä mäkin olen joutunut olemaan rehellinen nykysuhteessani kaikista omista hölmöilyistäni ja niistä riittäisi aihetta pariin huonoon romaaniin. Ei voi mitään. Naiset ovat yllättävän anteeksiantavaisia ja hyväksyvät miehen heikkoudet. Jos pitävät miehestä, tietenkin.
Et ole missään nimessä toivoton tapaus. Yrität vain vahvistaa itsetuntoasi, olet avoin ja kutakuinkin oma itsesi. Varatut naisystävät voivat olla hyviä "harjoituskappaleita" ja samalla opit naisten ajatusmaailmaa. Ja jos joku hurmaava sinkkunainen tulee elämään, otat riittävän hitaasti. Kokemattomuutta ei kannata heti ottaa esille, vaan sitten kun tunteita ja luottamusta jo on molemmin puolin.
"opit naisten ajatusmaailmaa." = opit nöyräksi asiakaspalvelijaksi
Sukupuoliarvauksesi ensinnäkin meni pieleen. Toisekseen tietoa voi käyttää myös omaksi hyödykseen. Know your enemy jne... En toki kehoita ketään alkamaan hyväksikäyttäjäksi.
Paskoja neuvoja joka tapauksessa. "otat riittävän hitaasti" - ja jäät kaveripojaksi. Miehen pitää puskea heti päälle muna pystyssä ja puuskuttaen, muutoin naiset pitävät ei-miehenä.
Osoitat vain tietämättömyytesi naisista, jos kuvittelet että ainoa tapa niitä kaataa on tarttua heti ryntäisiin. Toki kommunikointi naispuolisen kaverin ja ihastuksen välillä on täysin erilaista. Mutta alkuperäisen tapauksessa on tärkeä alkaa rakentamaan sitä omaa identiteettiä ja itsevarmuutta, ettei hänestäkin tule surkutteleva atm-poika. Silloinkin, kun jokin menee vikaan, ei pidä jäädä siihen rypemään, vaan mietittävä olisiko itse voinut tehdä jotain toisin ja uutta putkeen.
Kerro minulle lisää tuosta asiakaspalvelusta, kun en ole koskaan vielä sellaista päässyt kokemaan.
"Kerro minulle lisää tuosta asiakaspalvelusta, kun en ole koskaan vielä sellaista päässyt kokemaan.
Varmasti olet. Naiset vain kieltävät sen, kuten naisen seksuaalisen vallan, minkä suoraa seurausta se asiakaspalvelu on."
Toisaalta naisten superior-asema on Suomessa muodostunut jo niin itsestäänselvyydeksi, etteivät naiset sitä eikä sen tuomia etuja siksikään huomioi arkielämässä juuri mitenkään.
Eli et pysty vastaamaan kysymykseeni /pyyntööni. MOT.
No esimerkiksi miehet yrittävät naurattaa, viihdyttää ja kiihdyttää treffeillä, ja pitää yllä keskustelua, sinä paljon vähemmän. Jos olet poikkeus säännöstä, good for you.
Asiakaspalvelu = tehdään, ollaan ja eletään naisen tahdon mukaisesti ja naisen ehdoilla. Mies suorittaa, rahoittaa, viihdyttää, antaa periksi ja pitää suunsa kiinni, minkä nainen palkitsee seksillä, muttta pitäen kuitenkin miestä kokoajan pienessä epävarmuudessa asemastaan. Mikäli mies on huono asiakaspalvelija, nainen voi vaihtaa tilalle toisen lennossa, ts. miehen asema on kuin vuokratyöntekijän.
Ei ole tuollaisesta kokemusta. Olisi kiva kuulla onko muilla palstan naisilla.
Hehheh.
Yhtä hyvin sä voit kysyä palstalaisilta kuinka paljon niillä on kokemusta siitä, että ne hakkaa kumppaniaan. Ei ole, koska ei kukaan Suomessa ole koskaan lyönyt ketään.
Aivan, ei nainen tuollaista myönnä. Naiset pitävät tollasia asioita normaalina maailman tilana, eikä minään erikoisena tapahtumana.
En ole koskaan odottanut miehen maksavan omia menojani enkä harrastanut seksiä palkkioksi jostain.
Normaaleja ihmissuhdetaitoja (keskustelu, "viihdyttäminen", kompromissien teko) en pidä asiakaspalveluna. Ne kuuluvat molemmille osapuolille.
Tutustumisvaiheessa keskustelu ja viihdyttäminen ovat kuuluneet pääasiassa minulle. Maksaminen (ruoan, juoman) on ihan toinen juttu, jonka odottamiseen monet naiset eivät enää sorru.
Nyt on kyllä pakko sanoa, että en kyllä odottanut vastausta tähän näin nopeasti.
Kommenttia tuohon ensimmäiseen vastaukseen:
Toki nuo huumeet tuovat sen epäilyksen, että meneekö se sitten taas niihin vaikean tapauksen tullen, mutta voin vakuuttaa, että paluuta menneeseen ei ole. Olen päätökseni tehnyt niiden suhteen ja se päätös pitää!
Kärsin elämäni pahimmat ajat juuri niiden takia ja tiedän tasan tarkkaan mihin huumeiden käyttö johtaa.
Myönnän, että ei se elämä ole helppoa, mutta huumeet ei ole mikään ratkaisu.
Huumeet ovat vain heikkomielisten ihmisten tapa ratkaista omia ongelmia.
Itse päätin tehdä niiden ongelmien eteen jotain ja nyt olen tässä, 1,5 vuotta raittiina ja elämä hymyilee :).
Olen kehittänyt terveellisemmän ja positiivisemman ratkaisun huonojen päivien varalle. Tosin niitä nyt ei kummoisesti ole ollut, koska olen hyvin tyytyväinen nykyiseen elämäntilanteeseen (tuota kokemattomuutta lukuunottamatta) ja minulla on nyt oikeasti suunta mihin mennä. Huumeet EI kuulu niihin, siitä voitte olla varmoja!
Nyt voin vain hymyillä, kun mietin missä olin ja missä olen nyt. Olen tullut pitkän matkan tähän pisteeseen ja nyt tiedän, että tästä se elämä alkaa!! :)
Se oli vuosi 2010, kun päätin, että nyt tuo kaikki saa jäädä. Silloin päätin aloittaa elämäni alusta ja tehdä ittestäni jotain. Siitä on nyt melkein 1,5 vuotta ja pakko sanoa, että se oli elämäni tärkein päätös minkä tein ja sitä en ole katunut hetkeäkään. Tuona vuonna tapahtui myös paljon muita muutoksia, joiden yhteisvaikutuksena on tullut hyvä itsetunto, enemmän itsevarmuutta ja positiivista asennetta. Nykyään jaksan nauraa paljon, olla iloisempi, hymyillä ja (tämä kuullostaa oudolta) vaikeiden tapausten tullen pystyn vastaamaan siihen tilanteeseen. Päätin, että en aio jäädä jalkoihin vaan mennä eteenpäin.
Oli tapaus mikä tahansa, siihen löytyy AINA ratkaisu.
Toki voi olla hyvin vaikeita hetkiäkin, mutta ei ole mitään, mistä en selviäisi!!
En jää murehtimaan, että "mitä jos" vaan teen asian eteen jotain.
Muutos ei tule koskaan tapahtumaan, ellei sen eteen tee töitä.
Ja jos kukaan koskaan näkisi minut ihan livenä, niin ei sitä oikeasti huomaisi, että oon koskaan käyny tuota kaikkea läpi.
Olo on NIIN hyvä ja uskomattoman energinen!! Voisin hehkuttaa tätä vaikka maailman ääriin asti, mutta adjektiivit eivät riittäisi kuvailemaan sitä oloa, mikä mulla on nyt! :)
Olet selvästi ajautunut positiivisten asioiden kierteeseen :) Kun hyviä asioita alkaa ilmaantua elämään niin silloin muillakin elämän osa-alueilla alkaa yleensä menemään hyvin. Hyvät asiat kasaantuvat. Yksi hyvä asia johtaa toiseen hyvään jne. Vastaavasti myös negatiivisilla asioilla on taipumus kasautua, jos ei jaksa pyristellä vastaan, hakea apua ja muutosta tilanteeseen.
Tämä on ehkä vähän liian henkilökohtainen kysymys, mutta olitko ihan kovien aineiden käyttäjä vai pelkästään kevyttä kamaa?
Ihan hyvä homma että huomasit oman elämäsi kulkevan väärään suuntaan ja päätit muuttaa sitä. Itsekin olen tässä vähän "korjailemassa" oman elämäni suuntaa, vaikka mitään noin dramaattista kuten huumeet ei omaan elämääni liitykään. Tässä iässä 20-30 sitä on vielä "helppo" muuttaa sitä elämää, kun taas sitten myöhemmin joskus 40 vuotiaana se muutos on varmaan jo ihan täysin mahdoton.
Niinjoo, varmaan sekin on mainitsemisen arvoinen, että töissäkin mua katsotaan erilailla. Huvittavinta oli kyllä se, että sain uuden lempinimen siellä:
"Mr. Fitness". Motivaatio vain kasvaa, kun tietää, että olen oikealla suunnalla :)
Minulla on oikeastaan täysin samoja kokemuksia ja tuntoja, mutta huumeita en ole koskaan käyttänyt. Normaali keskustelu onnistuu ihan hyvin vaikka puistonpenkillä istuvan alkoholistin kanssa, mutta sitten kun pitäisi alkaa sitä lähempää tuttavuutta tekemään naisten kanssa niin eipä vain onnistu. En ole mitenkään ujo tai hiljainen ihminen noin yleensä, mutta tuo oma ujous nousee esiin lähinnä vain niiden vapaiden sinkku naisten seurassa joita minun pitäisi juurikin pystyä "iskemään".
En minäkään uskalla oikein päästää ketään naista lähelleni, oma kokemattomuuteni naisten suhteen on kuitenkin vain yksi syy siihen, muita syitä ovat se etten oikein uskalla avautua tuntemattomalle ihmiselle näistä asioista ja paljastaa tunteitani. Tunnen että minun pitäisi ensin pystyä luottamaan toiseen ihmiseen todella hyvin ennen kuin uskallan alkaa edes niistä virallisista treffeistä puhumaan. Mutta eihän sitä luottamusta voi syntyä jos ei tapaa toista kuin harvoin tai pahimmassa tapauksessa vain kerran.
Jackaroo vastaus kysymykseesi:
Käytin pääasiassa kevyttä kamaa, kannabista, hasista tms., mutta sitä senkin edestä. Usein kävi niin (ja vuosia siinä vierähti), että heti kun heräs (siinä 7 aikaan aamulla) niin täytyi saada "aamusavut". Siinä sitten poltteli aamusta iltaan (valehtelematta) vuosia ja siinä matkan varrella kyllä tuli kovempiakin kokeiltua: ekstaasia, sieniä ja. Siitäkin huolimatta tajusin pysyä aika hyvin erossa niistä ja tyydyin ihan vain kannabiksen ja hasiksen vaikutuksiin.
Siinä sillon hengas vain semmosessa 5-7 tyypin porukassa, koska kaikilla oli jotain yhteistä: polttelu. Kaikkiin muihin tuntemiin kavereihin yhteydenpito loppui kuin seinään ja sitä pyöri vain ja ainoastaan semmoisessa porukassa, jossa on mahdollista saada hatsi tai pari.
Mutta synkistelyt sikseen. Vaikka asiat tuntuukin vaikeilta, niin ei kannata luovuttaa. Jos niiden asioiden eteen jaksaa tehdä pitkäjänteisesti ja päättäväisesti töitä, niin kyllä ne järjestyy! :). Täytyy ottaa uusi asenne elämää kohtaan, kohdata ne vaikeat asiat ja oppia niistä.
Itse olen aika hyvä esimerkki siitä ja nyt olen kyllä tyytyväinen siihen, että tämä kaikkein vaikein vaihe on takana :).
Nyt pystyn vihdoinkin keskittymään omaan elämään ja asiohin, joita itseäni kiinnostaa tehdä, vaikka niitä joutuukin tekemään yksin.
Tosin onhan se aika tylsää ja pitkästyttävää kävellä yksikseen, kun ei ole juttuseuraa, mutta eiköhän sekin korjaannu ajan kanssa.
Nyt vain kun sen mukavan tytön löytäis, niin kaikki alkais olla aika pitkälti kohdillaan :). Se on tavallaan tämän palapelin viimeinen pala.
Mutta nyt pitää tässä pakkailla kamat ja valmistautua koulupäivään. Treenitkin on tiedossa illalla, joten on sentään jotain mitä odottaa tältä päivältä!
Have a nice day!
up
Joo, tää on hyvä ketju. Kertoo miten fiksua ja avomielistä keskustelua täällä on ennen ollut. Nyt vain atm-ruikutusta.