Minulla oli ihana parisuhde ja ihana mies. Meillä oli yhteinen koti, rakastava perhe ympärillä sekä toisemme. En osannut arvostaa sitä kaikkea kun vasta sitten, kun selvisi, että miehelläni on suhde toiseen naiseen. Miksi en osannut ajoissa arvostaa sitä kaikkea, mitä meillä on? Meillä oli rakkautta yllinkyllin, eikä se ole loppu vieläkään. Tuntuu, ettei se lopu koskaan, vaikka mitä tapahtuisi!
Miksi ihminen herää aina liian myöhään? Miksi ei osaa elää tässä hetkessä? Minä kehtasin kitistä typeristä asioista silloin kun kaikki oli vielä hyvin. Nyt kun katson asiaa etäältä, huomaan, ettei siinä ollut mitään järkeä. Kiinnitin huomiota aivan epäolennaisiin asioihin. Minun olisi pitänyt arvostaa niin itseäni, puolisoani kuin meidän yhteistä elämääkin.
Nyt en tiedä mitä tekisin. Rakastan miestäni yli kaiken ja vaikka tiedän, että hänellä on ollut toinen suhde, en siltikään haluaisi lopettaa suhdettamme koska uskon vakaasti siihe, että kaikki se mitä meillä on, on liian arvokasta menettää. Molemmat välitämme toisistamme ja rakastamme toisiamme. Ajauduimme pahimpaan kriisiin tyhmyyttämme ja ihan oikeasti - siitä voi syyttää vain ja ainoastaan molempia, ei vain toista!
Onko muilla kokemuksia siitä, että rakkautta on niin paljon, että on vain niin vaikea ajatella sitä, että syrjähyppy johtaisi automaattisesti eroon? Ennen olin sitä mieltä, että minä en sellaista sietäisi, mutta nyt kun se omalle kohdalle osuu ja olemme puhki asian puhuneet ja tiedämme nyt molemmat missä mennään, niin en olekaan valmis pamauttamaan suhdetta poikki. Haluaisin oppia rakastamaan juuri häntä oikein ja nyt jos koskaan arvostan tätä kaikkea olemassa olevaa enemmän kuin koskaan! Vieläkö on toivoa vai olenko vain hullu?
Miksi ihminen herää aina liian myöhään? Miksi ei osaa elää tässä hetkessä? Minä kehtasin kitistä typeristä asioista silloin kun kaikki oli vielä hyvin. Nyt kun katson asiaa etäältä, huomaan, ettei siinä ollut mitään järkeä. Kiinnitin huomiota aivan epäolennaisiin asioihin. Minun olisi pitänyt arvostaa niin itseäni, puolisoani kuin meidän yhteistä elämääkin.
Nyt en tiedä mitä tekisin. Rakastan miestäni yli kaiken ja vaikka tiedän, että hänellä on ollut toinen suhde, en siltikään haluaisi lopettaa suhdettamme koska uskon vakaasti siihe, että kaikki se mitä meillä on, on liian arvokasta menettää. Molemmat välitämme toisistamme ja rakastamme toisiamme. Ajauduimme pahimpaan kriisiin tyhmyyttämme ja ihan oikeasti - siitä voi syyttää vain ja ainoastaan molempia, ei vain toista!
Onko muilla kokemuksia siitä, että rakkautta on niin paljon, että on vain niin vaikea ajatella sitä, että syrjähyppy johtaisi automaattisesti eroon? Ennen olin sitä mieltä, että minä en sellaista sietäisi, mutta nyt kun se omalle kohdalle osuu ja olemme puhki asian puhuneet ja tiedämme nyt molemmat missä mennään, niin en olekaan valmis pamauttamaan suhdetta poikki. Haluaisin oppia rakastamaan juuri häntä oikein ja nyt jos koskaan arvostan tätä kaikkea olemassa olevaa enemmän kuin koskaan! Vieläkö on toivoa vai olenko vain hullu?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Jos sulle ei ole lapsia, niin unohda koko juttu. Rakastamaansa ihmistä ei petä. Mies ei rakasta sinua jos pettää.
Jos teillä on lapsia niin sitten voi ajatella kulissiliittoa.
En pysty ymmärtämään että mies rakastaisi sinua kovin paljon jos hän pettää sinua. Itse en jatkasi jos ei ole lapsia. Jos on lapsia, niin harkintaan.
Mies saattaa olla sinua kohtaan tahdikas ja kohtelias ja sanoa rakastavansa sinua jottei loukkaisi sinua.. Varmaan rakastaakin, mutta ei tarpeeksi paljon tai oikealla tavalla jos pettää.
Varaudu siihen että mies pettää sinua uudestaan jos jatkat suhdetta.
Opetelkaa ihmiset anteeksiantoa, jolloin se asia merkitsee, että väärin tehnyt aidosti katuu ja haluaa yrittää uudestaan suhteessanne. Tällöin rakastava puoliso antaa anteeksi, mikä taas tarkoittaa että asia on sillä käsitelty eikä siihen enää riidoissa ja keskusteluissa palata eripuraa vatvomaan.
On ehkä asioita, joita ei voi antaa anteeksi, mutta syrjähyppy avioliitossa tuskin kuuluu niihin. Ottakaapa tässä kohtaa vanhoista kulttuurimaista oppia, avioliitto hoidetaan sivistyneesti kunnialla pikku hairahduksista huolimatta.
Näen että teillä on ihan hyvät mahdollisuudet jatkaa liittoa, ehkä pariterapian tuella, vaikkapa seurakunnilla on hyviä kursseja aiheista.
"Mutta suurin niistä on rakkaus".
Pettäjä pettää todennäköisesti uudestaan, jos pääsee liian helpolla asiasta. Ei ihmiset vahingossa harrasta seksiä. Ehkä voi joissain tapauksissa jatkaakin suhdetta, mutta kovaa palautetta pitää toiselle antaa.
Tuskin mies sinua oikeasti rakastaa jos on pettänyt.
Mieti hänen motiivejaan jatkaa liittoanne. Yksi mies sanoi kerran että rakastaa vaimoaan, mutta ei eroa koskaan, kun menee talot ja kaikki.
Mies jatkaa pettämistä tänä päivänäkin.
Petetyt vaimot on vain miehen piikoja joita käytetään välillä tuulettumassa, etteivät epäilisi mitään.
Älkääpäs nyt arvon naiset yleistäkö, yksi mies on paatunut sika, siispä kaikki miehet ovat jne. Avainsanoja oli aloituksessa että kaikesta on puhuttu, halki poikki ja pinoon, varmaan myös syistä miksi mies meni pettämään.
"Se joka teistä on synnitön, heittäköön ensimmäisen kiven". Jos kaikki Suomen parit, joissa jompikumpi on joskus hairahtunut, eroaisivat, yli puolet parisuhteista loppuisi sen tien.
Onko tosiaan kaiken hyvän, rakennetun, poisheittäminen välttämätöntä?? Vain siksi että joskus mahdollisesti saattaa tapahtua jotakin ikävää, tai sitten ei?
Juuri sehän on oleellista, onko molemminpuolista rakkautta vai ei.
Ehkä olisikin parempi jos puolet Suomen parisuhteista loppuisi. Voisivat jopa löytää sellaisen kumppanin jota osaa arvostaa sen verran ettei petä ongelmien kasaantuessa. Mieluummin sitä vaikka sanoisi toiselle ennen pettämistä, että harkitsee toisen vuoteeseen hyppäämistä koska menee niin huonosti.
Meillä on asunto ja se on jo myynnissä. Sitä laitettiin yhdessä oman näköiseksi innokkaasti ja keskenkin se jäi. Minä lähdin koska alkoi ahdistaa. Vein mukanani yhteiset elukat, jotka ovat jatkossa myös virallisesti vain minun.
Siitä huolimatta, että lähdin yhteisestä kodista kävelemään, mieltäni kalvaa ajatus yhteisestä tulevaisuudesta sitten joskus. En tajua mistä se tunne kumpuaa, enkä sitä haluaisi tuntea, mutta niin vain tunnen. Se ei taida poistua muuten kuin löytämällä jonkun uuden, joka vie ajatukset toisiin sfääreihin?
En tiedä mistä sitä rakkautta riittää koska toisena päivänä vihaan ja toisena päivänä rakastan enemmän kuin koskaan.
Eikä meillä sinänsä ole mitään materiaa mihin tarrautua - tai niitä lapsia, minkä takia jatkaisimme yhdessä. Se on vain se tunne. Mutta tottakai minä epäilen, onko miehelläni sitä oikeasti, vai onko se nimenomaan kohteliaisuutta sanoa että rakastaa.
Nyt olen päättänyt laittaa suhteen täysin katkolle. Lähden reissuun ja vältä olemasta yhteydessä millään tavoin. Saa nähdä mitä siitä tulee tai mihin se johtaa, mutta oman arvoni takia minun on pakko tehdä jotakin radikaalia. Muuten menen totaalisesti rikki.
...yhteinen tulevaisuus sitten joskus...
Mun mielestäni toi kuuluu eroprosessiin. Haluat kuvitella että mies olisikin ollut erilainen tai hän muuttuu joksikin paremmaksi kuin mitä oli. Sitten teillä olisi ollut kaikki taas hyvin... Siksi jotkut palaavat eron jälkeen yhteen ja eroavat taas. Kaikissa suhteissa on niitä hyviä puolia mihin tarttua kun erotaan. Etsitään niitä ja punnitaan vaihtoehtoja.
Olo kepenee kun raskas suhde on takana ja eropäätös tehty, vaikka aluksi on aivan hurjan raskasta. Kun taakka on pois, näkee niitä hyviä asioita. Jos suhde alkaa uudestaan, se taakkakin tulee takaisin.
En tiedä osasinko selittää ymmärrettävästi. Ole kiitollinen niistä hyvistä asioista joita oli, ja ole kiitollinen siitä ettei niitä huonoja asioita enää ole :)
Rakkaus ja välittäminen ei kuole hetkessä, vaikka taustalla olisi miten kamalia tapahtumia tahansa. Tuska jää aina häilymään kunnes ajan kanssa häipyy kokonaan.
Teit varmasti ihan oikean päätöksen. Kukapa tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan, parasta tuollaisessa tilanteessa on viettää aikaa yksin ja keskittyä itseensä ja omaan kehitykseen. Muista: onnea ei voi löytää muista ihmisistä ja asioista, se löytyy sinusta itsestään (vaikka kivahan se on ku on joku vierellä;). Voimia!
Kyllä niitäkin suhteita löytyy, joissa osataan antaa anteeksi ja rakkaus on vaan sellainen kumma voima, ettei sitä voi käskeä laantumaan ja usein niistä virheistä voi ottaa opiksi.
Ja sanonta" joka kerran pettää, pettää aina", en nyt ihan tohon sentään menisi, noin jos rupee ajattelee, meillä kenelläkään ei ois mitään toivoo oppia tekemistä virheistämme.
Tietty pettämisen jälkeen aluksi asiaa puidaan ja kiukkuakin se saattaa välillä aiheuttaa, mutta jos kummallakin halua vaan riittää, kaikesta voi selvii, kunhan ei lähdetä siihen peliin, että kun toinen petti, toinen sitten antaa takaisin ja pettää. Elämässä pitää ottaa riskejä jos aikoo voittaa eikä luovuttaa heti isommassa kriisissä.
Itsekin uskon että pettämisestä voi selvitä. Ennen ajattelin että se olisi siitä poikki, mutta nykyään ymmärrän asian vähän eri tavalla. Kyllä sen pettämisen myötä se pettäjäkin voi muuttua. Vähän niinkuin aloittaja on nyt tajunnut monta asiaa, joskus se pettäjä petettyään (ja varsinkin kiinni jäätyään) tajuaa monta asiaa.
En tässä yritä puolustella pettäjiä, mutta sanon vain ettei asia ole niin mustavalkoinen. Niinkuin ei juuri mikään asia tässä maailmassa.
Joku jo sanoi "Se joka teistä on synnitön, heittäköön ensimmäisen kiven". Eikä tämä tässä yhetydessä tarkoita vain pettämistä, vaan yleisesti. Kuka meistä ei olisi joskus tehnyt väärää jotakuta toista kohtaan elämässä? Ei sellaista ihmistä varmasti löydy. Se pointti on, niinkuin pari vastaajaa jo sanoikin, että virheistä voi oppia.
Itse olen elävä esimerkki siitä, että pettämisestä selviää. Sehän on vain tahtokysymys. Anna anteeksi, älä unohda ja jatka omin jaloin. Nehän oli vain hetken panoja ja inhimillisiä hairahduksia. Minun itsetuntoani ei enää pikkujutut heilauta ja vaikka jäisin yksinkin lapsineni ja koirineni, on minulla oma elämä nyt ja aina, kunnes kuolema erottaa... vain elämäää ,ei sen enempää.
Pitäkää itsestänne huolta ja siitä eettä tulet kohdelluksi inhimillisesti oikein. Se että pettää, on pettäjän oma harha.