Olen ujo 20v poika ja minulla ei ole paljoa kokemusta ihastumista, mutta olen jo jonkun aikaa ollut hieman kiinnostunut eräästä tytöstä joka työskentelee lähellä minua olevassa kaupassa. En ole tehnyt aloitetta tai paljoa puhunut (vain sanonut moi ja sellaista) hänen kanssaan. Koen aloitteen olevan vaikea tehdä koska kaupassa on aina paljon ihmisiä ympärillä ja hän on lähes aina kassalla.
Tänään kävin kyseisessä kaupassa ja hän ei ollut tällä kertaa kassalla menin hänen ohi ja sanoi hiljaisella äänellä "Moi!". Mutta älysin tämän vasta käveltyäni ohi ja tällöin katsoin takaisinpäin mutta hän oli jo kääntänyt katseensa hyllyihin. En ujouteni takia ainakaan tällä kertaa kehdannut mennä hänelle juttelemaan.
Onko tässä ollut kyse vasta ihastumista? Miten voisin aloittaa treiffeille pyytämisen lähes tuntemattoman kanssa?
Tänään kävin kyseisessä kaupassa ja hän ei ollut tällä kertaa kassalla menin hänen ohi ja sanoi hiljaisella äänellä "Moi!". Mutta älysin tämän vasta käveltyäni ohi ja tällöin katsoin takaisinpäin mutta hän oli jo kääntänyt katseensa hyllyihin. En ujouteni takia ainakaan tällä kertaa kehdannut mennä hänelle juttelemaan.
Onko tässä ollut kyse vasta ihastumista? Miten voisin aloittaa treiffeille pyytämisen lähes tuntemattoman kanssa?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kuulostaisi olevan sitä itteensä, eli ihastuminen.
Kerää isoja ostosmääriä niin saat katsella häntä pidempään ja pääset kenties jopa juttelutasollekin, mikäli hän kykenee vastailemaan siinä työnteon keskellä.
Voit heittää ihan huumorilla, että tulet aina hänen kassalleen koska muut kassat ovat niin hitaita tai koska niitä ei ole (vaikka oliskin :) Sellainen puhe ei ainakaan mene huomaamatta ohi korvien, väitäin minä, sillä sehän on selvästi imartelevaa.
Seuraavalla kerralla te varmasti sitten jo hymyilettekin, että jahah, taas... ;)
Sittenhän sitä voi jo kysellä onko päivä ollut pitkä ja joutuuko hän istumaan koko ajan jne. Eli pikkuhiljaa tutuksi harmittomasti jutustellen, ja sitten kun tilanne sallii voit kysyä onko hän iltavuorossa ja sanoa että haluaisit viedä hänet kahville tms. Huumorilla vaan, osoittaen, että viihdyt hänen seurassaan mutta ymmärrät ettei pidemmille keskusteluille ole kassalla aikaa.
Tai jos hän täyttelee joku kerta taas hyllyjä, mene ja kiskaise joku tavara hyllystä ja kysy siitä jotain, eikä haittaa vaikka se kuulostaisikin ihan tekaistulta jutulta sillä totuushan on, että sinä hakeuduit tekosyyn turvin sen nimenomaisen tytön juttusilleen.
Kyllä sinä äkkiä näet onko hän mitenkä huumorintajuinen tai kenties väsynyt tai jotain ja siitäkin voi sitten kommentoida. "Onks ollu raskan päivä?" "Sulla on nätti hymy..."
Mielikuvitus peliin. Naisen kosiskelu on pehmeää touhua ;)
Hyviä vinkkejä, näitä täytyy ruveta kokeilee, mut huumorin suojissa
Olen ujo 17v tyttö ja minulla ei ole paljoa kokemusta ihastumista, mutta olen jo jonkun aikaa ollut hieman kiinnostunut eräästä pojista joka on samoissa ryhmissä kuin mä . En ole tehnyt aloitetta tai paljoa puhunut (vain sanonut moi ja sellaista) hänen kanssaan. Koen aloitteen olevan vaikea tehdä koska en tunne häntä hyvin .ja aina sen ympärillä on paljon ihmisiä ja hän on lähes aina ystävien kanssa..
aina kun näin sitä,menen lukkon. Ja En ujouteni takia ainakaan uskolla puhuu sille. tai en kehdannut mennä hänelle juttelemaan.
Onko tässä ollut kyse vasta ihastumista? Miten voisin aloittaa tai tutustua lähes tuntemattoman kanssa?
Olet lähinnä idiootti jos sanot vaan moi jollekkin joka ei tunne sua. Ja idioottihan ei saa ikinä naista treffeille.