vaikea nainen

Olen sitten varmaan vaikea nainen. Vahvaksi kyllä on sanottu, sekä veemäiseksi, kovaksi... mutta myös ihanaksi, söpöksi ja liian kiltiksi. Niin, omillani pärjään, en ole ostettavissa enkä ostamassa muita. On omat mielipiteet ja uskallan ne myös sanoa. Olen minä, ja jos en kelpaa minuna niin antaa olla. En ala itseä muuttamaan toisten mieliksi muuksi. Mutta - mistä löytää mies, joka ei koe olevansa altavastaaja? Miehet näyttää pelkäävän vahvan itsetunnon omaavaa naista. Paitsi ne "nössöt" miehet, tohvelisankarit. Sellaista en halua itselleni, sillä jyräisin sen enkä siedä alistuvaa miestä. Mutta en myöskään siedä alistavaa miestä. Vahvalle/vaikealle naiselle samanmoinen vahva/vaikea mies, löytääppä se...

niin? kirjoitti:

Olen sitten varmaan vaikea nainen. Vahvaksi kyllä on sanottu, sekä veemäiseksi, kovaksi... mutta myös ihanaksi, söpöksi ja liian kiltiksi. Niin, omillani pärjään, en ole ostettavissa enkä ostamassa muita. On omat mielipiteet ja uskallan ne myös sanoa. Olen minä, ja jos en kelpaa minuna niin antaa olla. En ala itseä muuttamaan toisten mieliksi muuksi. Mutta - mistä löytää mies, joka ei koe olevansa altavastaaja? Miehet näyttää pelkäävän vahvan itsetunnon omaavaa naista. Paitsi ne "nössöt" miehet, tohvelisankarit. Sellaista en halua itselleni, sillä jyräisin sen enkä siedä alistuvaa miestä. Mutta en myöskään siedä alistavaa miestä. Vahvalle/vaikealle naiselle samanmoinen vahva/vaikea mies, löytääppä se...

Nyt ollaan hakoteillä vaikean naisen määrittelyssä, vaikea nainen ei yleensä ole vahva, vaan tämä ei pysty lukemaan toista ja asettumaan toisen asemaan.
Vaikealla naisella mieli ailahtelee, loukkaantuu asioista, jotka ei ollut tarkoitettu loukkaaviksi, nälvii, kaivelee vanhoja asioita ja luo mielessään omia mielikuvituspäätelmiä uskoen niihin, vaatii tasa-arvoa, mutta pitää luonnollisena, että mies maksaa. Vaikealla naisella on usein piintyneitä tapoja, joita ei voi järjellä perustella, vaikea nainen ajauttuu pelaamaan kissa ja hiirileikkiä, olemaan vaikeasti tavoitelva, kun ei osaa ilmaista tunteitaan.

Voin kertoa kokemuksesta, useistakin, että vaikea nainen on täysin toivoton tapaus ja sietämätön, oli tämä sitten kuinka kaunis tahansa. Sellaisiakin miehiä on, jotka heittäytyvät mielisteleviksi tällaisen naisen edessä ja yrittävät saada hyväksyntää. Toisen edessä näyristelevä lapamato on sekin omalla tavallaan äärimmäisen rasittava pidemmän päälle, oli kyse miehestä tai naisesta.

näin se menee kirjoitti:

Nyt ollaan hakoteillä vaikean naisen määrittelyssä, vaikea nainen ei yleensä ole vahva, vaan tämä ei pysty lukemaan toista ja asettumaan toisen asemaan.
Vaikealla naisella mieli ailahtelee, loukkaantuu asioista, jotka ei ollut tarkoitettu loukkaaviksi, nälvii, kaivelee vanhoja asioita ja luo mielessään omia mielikuvituspäätelmiä uskoen niihin, vaatii tasa-arvoa, mutta pitää luonnollisena, että mies maksaa. Vaikealla naisella on usein piintyneitä tapoja, joita ei voi järjellä perustella, vaikea nainen ajauttuu pelaamaan kissa ja hiirileikkiä, olemaan vaikeasti tavoitelva, kun ei osaa ilmaista tunteitaan.

Voin kertoa kokemuksesta, useistakin, että vaikea nainen on täysin toivoton tapaus ja sietämätön, oli tämä sitten kuinka kaunis tahansa. Sellaisiakin miehiä on, jotka heittäytyvät mielisteleviksi tällaisen naisen edessä ja yrittävät saada hyväksyntää. Toisen edessä näyristelevä lapamato on sekin omalla tavallaan äärimmäisen rasittava pidemmän päälle, oli kyse miehestä tai naisesta.

Tässä oli aika hyvin paketoitu vaikean naisen määritelmä.

Itsetunnon osalta lisäisin sen verran, että vaikealla naisella on hyvin todennäköisesti heikko itsetunto, vaikka hän yrittäisikin peittää sitä näennäisellä vahvuudella.

näin se menee kirjoitti:

Nyt ollaan hakoteillä vaikean naisen määrittelyssä, vaikea nainen ei yleensä ole vahva, vaan tämä ei pysty lukemaan toista ja asettumaan toisen asemaan.
Vaikealla naisella mieli ailahtelee, loukkaantuu asioista, jotka ei ollut tarkoitettu loukkaaviksi, nälvii, kaivelee vanhoja asioita ja luo mielessään omia mielikuvituspäätelmiä uskoen niihin, vaatii tasa-arvoa, mutta pitää luonnollisena, että mies maksaa. Vaikealla naisella on usein piintyneitä tapoja, joita ei voi järjellä perustella, vaikea nainen ajauttuu pelaamaan kissa ja hiirileikkiä, olemaan vaikeasti tavoitelva, kun ei osaa ilmaista tunteitaan.

Voin kertoa kokemuksesta, useistakin, että vaikea nainen on täysin toivoton tapaus ja sietämätön, oli tämä sitten kuinka kaunis tahansa. Sellaisiakin miehiä on, jotka heittäytyvät mielisteleviksi tällaisen naisen edessä ja yrittävät saada hyväksyntää. Toisen edessä näyristelevä lapamato on sekin omalla tavallaan äärimmäisen rasittava pidemmän päälle, oli kyse miehestä tai naisesta.

Kuka yrittää hallita ympäristöään milläkin tavalla. Kuka olemalla äärimmäisen rakastava ja auttava, kuka vetäytymällä vaikeista tilanteista, kuka sillä että toiset joutuvat olemaan varpaillaan, kuka suoraan käskyttämällä. Näitä on monenlaisia tapoja. Iän myötä tosiaan onneksi moni särmä hioutuu.

Voi vitsi, missä sä oot?

Pahamainen s24 treffisivusto kätkee sisäänsä kaikenlaisia ihmisiä...
Vaikea ajatella, että ihminen olisi kiinnostava, jollei hänessä ole haastetta. Parisuhde on aina kompromissi, ei ikuista ruusuilla loikkimista, eikä vain vaaleanpunaisia pörröisiä ajatuksia. Tämä siis minun mielipiteeni, ei suuri totuus.
Helppo on halpaa.

Mielestäni se ei tee kenenkään luonteesta vaikeaa, jos uskaltaa sanoa, miten asiat ovat. Silloin on enemmänkin kyse rohkeudesta, itsevarmuudesta ja suorapuheisuudesta.

Ja suorapuheisuus ei ole vaikean ihmisen merkki, ellei sitä sitten harjoita täydellisen epädiplomaattisesti ja toisia ihmisiä kunnioittamatta.

Mies 36 kirjoitti:

Mielestäni se ei tee kenenkään luonteesta vaikeaa, jos uskaltaa sanoa, miten asiat ovat. Silloin on enemmänkin kyse rohkeudesta, itsevarmuudesta ja suorapuheisuudesta.

Ja suorapuheisuus ei ole vaikean ihmisen merkki, ellei sitä sitten harjoita täydellisen epädiplomaattisesti ja toisia ihmisiä kunnioittamatta.

Suorapuheisuus on vaikean ihmisen piirre sellaiselle ihmiselle, joka loukkaantuu helposti ja on epävarma itsestään. Ehkä se vaikeus pitääkin nähdä kahden ihmisen piirteiden suhteena.

Eihän seksistä puhuta "tieteellisluontoisesti" muualla kuin terveydenhuollon ammattilaisten keskuudessa...?
Ajattelin kyllä että tarkoitit enemmänkin sosiaalisluontoisesta keskustelua seksistä, mutta ei...ei sellaista taida olla olemassakaan. Vokottelua tai seksin ylianalysointia, siinäpä ne.

Tuo on kyllä paha piirre tuo...
Siis se, että mutu-tuntumalta ajatellaan mistä jokin kansakunta voisi välittää. Ehdollistuminen sellaiseen ei ole koskaan kaunis näky.

Ei minulla muuta tähän hätään. Tuli vain sellainen tunne että tähän piti jotain vastata :)

deft kirjoitti:

Eihän seksistä puhuta "tieteellisluontoisesti" muualla kuin terveydenhuollon ammattilaisten keskuudessa...?
Ajattelin kyllä että tarkoitit enemmänkin sosiaalisluontoisesta keskustelua seksistä, mutta ei...ei sellaista taida olla olemassakaan. Vokottelua tai seksin ylianalysointia, siinäpä ne.

Tuo on kyllä paha piirre tuo...
Siis se, että mutu-tuntumalta ajatellaan mistä jokin kansakunta voisi välittää. Ehdollistuminen sellaiseen ei ole koskaan kaunis näky.

Ei minulla muuta tähän hätään. Tuli vain sellainen tunne että tähän piti jotain vastata :)

En tiedä miten se sitten pitäisi esittää, sanotaan vaikka että mielelläni puhun ihan mistä vaan, eikä se tarkoita sitä että johdattelen ihmisiä sillä johonkin. Joskus on tuntunut että jos puhuu seksistä tai seksuaalisuudesta niin aina joku ääliö käsittää sen niin että tyrkytän itseäni tai että minulta "saa". Noh, tämän vuoksi tietysti puhun tästä aiheesta vain netissä, enkä tuolla pitkin pihamaita, niin ei tule vaaratilanteita.

Minusta sellainen on rajoittunutta, ahdasmielistä ja lapsellistakin että pitäisi kytätä mitä keskusteluaiheita saa olla ja mitä ei. Tässä maassa jos uskonnosta, seksistä, kuolemasta tai politiikasta keskustelee niin aina joku repii ahterinsa ja on etusormet pystyssä soo-soottamassa. Yritä sitten vielä jostakin vieläkin vaikeammasta, kuten vaikkapa feminismistä. Johan siinä repeää otsasuoni mummoilta ja vaareilta. xD

Jos tuo mutu-tuntuma kansakunnan välittämisestä ja kauniista näystä tarkoitti sitä että turpani on kuin hevonperse sen vuoksi että oletan suuren osan kansasta olevan juntteja, niin miten vain... Käytännössä olen kuitenkin havainnut ettei oikein muualla kuin netissä pysty puhumaan mistään vähänkään mielenkiintoisemmasta asiasta kuten sanotaan nyt vaikka mustista aukoista. "Tavikset" ovat heti pitelemässä pumppuaan pelosta täristen jos huomaavat että joku itsekin ihan tavallinen ihminen yrittää puhua sellaisesta mistä eivät saa puhua kuin nuo sinunkin mainitsemasi ammattilaiset. Oli kyseessä lääketiede, tähtitiede tai mitä hyvänsä, niin minkä hemmetin takia siitä ei saisi olla kiinnostunut maallikkotasolla? Vai onko se niin että pitää istua baarissa ja olla pienessä sievässä ennen kuin voi funtsia että missä pirussa se maailmankaikkeus loppuu?

Juuri tämän takia minä olen vaikea että olen niin tosissani tämän kanssa että kyllä kaikilla pitää olla oikeus puhua mistä vaan. Ei toki ole velvollisuutta, tietenkään. Mutta koska harvemmin kohtaan ihmisiä joita edes kiinnostaa puhua muusta kuin kaupassakäymisestä, autoista, roinasta ja korkeintaan siinä ohessa liikunnasta ja syömisestä, niin kyllähän siinä tulee tunne että taitaa mennä loppuelämä sinkkuna.

Toisaalta kun en ole itse kuitenkaan ihan mikään ekstreme äärimmäisyyteen päätyjä eli en omista elämääni simppujen sukupuolielämälle tai tutki jonkun torakan elinkaarta 20 v putkeen, niin sekin hankaloittaa pariutumista koska osa mielenkiintoisista miehistä on niin asialleen omistautuneita että itse olenkin sitten ihan tyhmis tavis junttius tuollaiseen professorisieluun verrattuna. xD

Ja lopulta olet niin täynnä itseäsi, etteivät muut ole mitään...

Et todellakaan ole ainoa "laatuasi", vaikka niin kuvittelet. Ja ne muutkin voivat
olla ns. "hyviä jätkiä". On taas täysin toinen asia ketä miestä jaksaa kiinnostaa
se "hyvä jätkä"?
Uskon kyllä, että omaat paljon hyviä puolia, mutta kun et tosiaan ole ainoa,
läheskään. Korostat liikaa noita omasta mielestäsi hyviä puolia, ja se vie maun koko naisesta.

Itse elän osittain täysin erillaista elämää kuin moni ns. telkkarin töllöttäjä, mutta jokaisessa ihmisessä on kait myös se normipuoli, jolloin touhuilee samoja kuin muut. Meitä on.

Miestä on vaikea löytää tuolla asenteella ja miesten on vaikea löytää sinua.
Sinulla on outo kuva miehistä. Ehkä se johtuu siitä, ettet ole päässyt oikeanlaisten (keskustelevien, fiksujen) miesten maailmaan ikinä? Meitä on paljon. Tosin aina ei keskustelukaan ole tarpeen, joskus voi vain olla.
Joskus on vain mies ja nainen ja tunne. Joskus on vain mies ja nainen.
Joskus on kaksi ihmistä, jotka keskustelevat, vaihtavat mielipiteitä.
Ja voin kertoa, että keskustelevia naisia on lopulta yllättävän vähän.

Mikään ei tee kenestäkään huonoa tai tylsää, kunhan tekee muutakin.

Seksistä puhumisesi jo pistää miettimään. Monet puhuvat seksistä, mutta...
Varmasti olet vaikea, jos se nyt on joku hyve...

T. Mies joka ei ollut siellä

Daami69 kirjoitti:

En tiedä miten se sitten pitäisi esittää, sanotaan vaikka että mielelläni puhun ihan mistä vaan, eikä se tarkoita sitä että johdattelen ihmisiä sillä johonkin. Joskus on tuntunut että jos puhuu seksistä tai seksuaalisuudesta niin aina joku ääliö käsittää sen niin että tyrkytän itseäni tai että minulta "saa". Noh, tämän vuoksi tietysti puhun tästä aiheesta vain netissä, enkä tuolla pitkin pihamaita, niin ei tule vaaratilanteita.

Minusta sellainen on rajoittunutta, ahdasmielistä ja lapsellistakin että pitäisi kytätä mitä keskusteluaiheita saa olla ja mitä ei. Tässä maassa jos uskonnosta, seksistä, kuolemasta tai politiikasta keskustelee niin aina joku repii ahterinsa ja on etusormet pystyssä soo-soottamassa. Yritä sitten vielä jostakin vieläkin vaikeammasta, kuten vaikkapa feminismistä. Johan siinä repeää otsasuoni mummoilta ja vaareilta. xD

Jos tuo mutu-tuntuma kansakunnan välittämisestä ja kauniista näystä tarkoitti sitä että turpani on kuin hevonperse sen vuoksi että oletan suuren osan kansasta olevan juntteja, niin miten vain... Käytännössä olen kuitenkin havainnut ettei oikein muualla kuin netissä pysty puhumaan mistään vähänkään mielenkiintoisemmasta asiasta kuten sanotaan nyt vaikka mustista aukoista. "Tavikset" ovat heti pitelemässä pumppuaan pelosta täristen jos huomaavat että joku itsekin ihan tavallinen ihminen yrittää puhua sellaisesta mistä eivät saa puhua kuin nuo sinunkin mainitsemasi ammattilaiset. Oli kyseessä lääketiede, tähtitiede tai mitä hyvänsä, niin minkä hemmetin takia siitä ei saisi olla kiinnostunut maallikkotasolla? Vai onko se niin että pitää istua baarissa ja olla pienessä sievässä ennen kuin voi funtsia että missä pirussa se maailmankaikkeus loppuu?

Juuri tämän takia minä olen vaikea että olen niin tosissani tämän kanssa että kyllä kaikilla pitää olla oikeus puhua mistä vaan. Ei toki ole velvollisuutta, tietenkään. Mutta koska harvemmin kohtaan ihmisiä joita edes kiinnostaa puhua muusta kuin kaupassakäymisestä, autoista, roinasta ja korkeintaan siinä ohessa liikunnasta ja syömisestä, niin kyllähän siinä tulee tunne että taitaa mennä loppuelämä sinkkuna.

Toisaalta kun en ole itse kuitenkaan ihan mikään ekstreme äärimmäisyyteen päätyjä eli en omista elämääni simppujen sukupuolielämälle tai tutki jonkun torakan elinkaarta 20 v putkeen, niin sekin hankaloittaa pariutumista koska osa mielenkiintoisista miehistä on niin asialleen omistautuneita että itse olenkin sitten ihan tyhmis tavis junttius tuollaiseen professorisieluun verrattuna. xD

Yhym, niinhän se meni. Minähän sanoin kiveen kaiverrettuna että vain ammattilaiset saavat puhua niistä asioista joista (ammatillisesti) tietävät jotain. Että se kysymysmerkki siinä virkkeen lopussa ei tarkoittanut yhtään mitään ,)
Samoin kuin nyt omassa vastineessasi kysyit selkeästi, että miksi ei saisi olla kiinnostunut kaikesta. Vastaus kuuluu: Tottakai saa olla kiinnostunut kaikesta. Se ei vain saa tarkoittaa automaattisesti sitä, että varaa oikeuden olla kiinnostumatta siitä kaikesta muusta mistä joku toinen on...hmm...äsh...ymmärrät kyllä mitä tarkoitan.


"Minusta sellainen on rajoittunutta, ahdasmielistä ja lapsellistakin että pitäisi kytätä mitä keskusteluaiheita saa olla ja mitä ei. Tässä maassa jos uskonnosta, seksistä, kuolemasta tai politiikasta keskustelee niin aina joku repii ahterinsa ja on etusormet pystyssä soo-soottamassa."
Näinpä. Erittäin hyvin sanottu. Individualismi tuo juuri tällaisia asioita esille, kun ei muutenkaan olla opittu kotikasvatuksesta keskustelun kulttuuria. Luulemma.

Vai onko se niin että pitää istua baarissa ja olla pienessä sievässä ennen kuin voi funtsia että missä pirussa se maailmankaikkeus loppuu?
Kyllä mä uskon siihen, että ihmisen kuuluu olla jonkinlaisessa tietyssä henkisessä staasissa ennen kuin sitä tulee mieleen ajatella maailmankaikkeutta ja sen loppua. Yleensä joko alakulon tai suuren hyvänolontunteen kautta. Noin niin kuin "normitilassa" se harvemmin kiinnostaa ketään muuta kuin juurikin niitä ammattilaisia.
Kas tässä juurikiin se sosiaalinen aspekti, siis tilannetaju kommunikoinnissa. Vaatii pelisilmää ,)

"Juuri tämän takia minä olen vaikea että olen niin tosissani tämän kanssa että kyllä kaikilla pitää olla oikeus puhua mistä vaan."
Tuskinpa. Jos olet vaikea niin ennemminkin siitä syystä että pidät pääsi ja sillä selvä. Sellaista tietynlaista itseriittoisuutta ja oman navan ympärillä pyörimistä, tiedäthän? Toki tämä kaikki on hypoteettista, kun emme toisiamme tunne ollenkaan. Siksi ei myöskään pitäisi ottaa näitä sanoja niin perhanan henkilökohtaisesti. Koskee KAIKKIA viestejä KAIKISSA viestiketjuissa.

"Mutta koska harvemmin kohtaan ihmisiä joita edes kiinnostaa puhua muusta kuin kaupassakäymisestä, autoista, roinasta ja korkeintaan siinä ohessa liikunnasta ja syömisestä, niin kyllähän siinä tulee tunne että taitaa mennä loppuelämä sinkkuna."
Sinulla ei siis ole valmiuksia puhua mistään ylläolevista? Tarkoittaen, että koetko ne asiat vain niin mielenkiinnottomiksi, vai oletko vain sellainen keskustelija että et osaa kertoa ko. asioita mielenkiintoisesti?

Mies joka ei kirjoitti:

Ja lopulta olet niin täynnä itseäsi, etteivät muut ole mitään...

Et todellakaan ole ainoa "laatuasi", vaikka niin kuvittelet. Ja ne muutkin voivat
olla ns. "hyviä jätkiä". On taas täysin toinen asia ketä miestä jaksaa kiinnostaa
se "hyvä jätkä"?
Uskon kyllä, että omaat paljon hyviä puolia, mutta kun et tosiaan ole ainoa,
läheskään. Korostat liikaa noita omasta mielestäsi hyviä puolia, ja se vie maun koko naisesta.

Itse elän osittain täysin erillaista elämää kuin moni ns. telkkarin töllöttäjä, mutta jokaisessa ihmisessä on kait myös se normipuoli, jolloin touhuilee samoja kuin muut. Meitä on.

Miestä on vaikea löytää tuolla asenteella ja miesten on vaikea löytää sinua.
Sinulla on outo kuva miehistä. Ehkä se johtuu siitä, ettet ole päässyt oikeanlaisten (keskustelevien, fiksujen) miesten maailmaan ikinä? Meitä on paljon. Tosin aina ei keskustelukaan ole tarpeen, joskus voi vain olla.
Joskus on vain mies ja nainen ja tunne. Joskus on vain mies ja nainen.
Joskus on kaksi ihmistä, jotka keskustelevat, vaihtavat mielipiteitä.
Ja voin kertoa, että keskustelevia naisia on lopulta yllättävän vähän.

Mikään ei tee kenestäkään huonoa tai tylsää, kunhan tekee muutakin.

Seksistä puhumisesi jo pistää miettimään. Monet puhuvat seksistä, mutta...
Varmasti olet vaikea, jos se nyt on joku hyve...

T. Mies joka ei ollut siellä

Juurikin näin. Olisi vissiin kannattanut lukea tämä ennen kuin päätyi jaarittelemaan omiaan :D

Mies joka ei kirjoitti:

Ja lopulta olet niin täynnä itseäsi, etteivät muut ole mitään...

Et todellakaan ole ainoa "laatuasi", vaikka niin kuvittelet. Ja ne muutkin voivat
olla ns. "hyviä jätkiä". On taas täysin toinen asia ketä miestä jaksaa kiinnostaa
se "hyvä jätkä"?
Uskon kyllä, että omaat paljon hyviä puolia, mutta kun et tosiaan ole ainoa,
läheskään. Korostat liikaa noita omasta mielestäsi hyviä puolia, ja se vie maun koko naisesta.

Itse elän osittain täysin erillaista elämää kuin moni ns. telkkarin töllöttäjä, mutta jokaisessa ihmisessä on kait myös se normipuoli, jolloin touhuilee samoja kuin muut. Meitä on.

Miestä on vaikea löytää tuolla asenteella ja miesten on vaikea löytää sinua.
Sinulla on outo kuva miehistä. Ehkä se johtuu siitä, ettet ole päässyt oikeanlaisten (keskustelevien, fiksujen) miesten maailmaan ikinä? Meitä on paljon. Tosin aina ei keskustelukaan ole tarpeen, joskus voi vain olla.
Joskus on vain mies ja nainen ja tunne. Joskus on vain mies ja nainen.
Joskus on kaksi ihmistä, jotka keskustelevat, vaihtavat mielipiteitä.
Ja voin kertoa, että keskustelevia naisia on lopulta yllättävän vähän.

Mikään ei tee kenestäkään huonoa tai tylsää, kunhan tekee muutakin.

Seksistä puhumisesi jo pistää miettimään. Monet puhuvat seksistä, mutta...
Varmasti olet vaikea, jos se nyt on joku hyve...

T. Mies joka ei ollut siellä

Onko tämä minulle? Nuolta ei ole eikä mitään rakennetta joten joutuu arvailemaan, mutta koska mainitsin seksistä puhumisen niin oletan että oli?

Aivan takuulla minä itse olen monen mielestä tylsä ja varmaan "huonokin" monessa suhteessa. Harmillista jos kuulostan siltä että omahyväisyyttäni katson ettei kukaan ole "mitään", mutta kun en keskustelupalstojen ulkopuolella tunnu kohtaavan yhtään ketään jonka kanssa voisi puhua niistä aiheista ja sillä tavalla kuin netissä, niin johan se alkaa ärsyttämään. Pystyin kyllä kummankin eksäni kanssa puhumaan mistä vaan, ja tämähän tietysti vielä ärsyttää entistä enemmän että missä hiivatissa nämä tällaisen miehet nyt piileksivät, kuin kumpikin eksäni! Onko jokainen puskafilosofi jo varattu? Eikö vapaina olevia miehiä joita deittipalstojen kautta yhyttää kiinnosta yhtään mikään muu kuin työ ja roina ja kaikki tällainen jokapäiväinen?

Ymmärrät ehkä turhautumiseni. En todellakaan kuvittelisi olevani jotenkin ainutlaatuinen jos vain tapaisin livenä ihmisiä jotka ovat kaltaisiani. Lisää eksieni lisäksi, siis. (Ei kai mikään ihme että kummankin kanssa liittoon päädyin kun oltiin kuitenkin samaa maata... Eikä edes mitään korkeita koulutuksia meistä kellään!)

Ihan tavallista arkea parisuhteessa eletään. En minäkään kokoajan jostain kuolemasta, seksistä ja ties mistä hölpötä. Eksä kakkonen tosin ei oikein halunnut kuulla mistään "tavallisista" asioista mitään, joten ehkä se sitten ylikorostui kaikki sellainen mistä kouluja käymättömät yms. eivät yleensä horise.

deft kirjoitti:

Yhym, niinhän se meni. Minähän sanoin kiveen kaiverrettuna että vain ammattilaiset saavat puhua niistä asioista joista (ammatillisesti) tietävät jotain. Että se kysymysmerkki siinä virkkeen lopussa ei tarkoittanut yhtään mitään ,)
Samoin kuin nyt omassa vastineessasi kysyit selkeästi, että miksi ei saisi olla kiinnostunut kaikesta. Vastaus kuuluu: Tottakai saa olla kiinnostunut kaikesta. Se ei vain saa tarkoittaa automaattisesti sitä, että varaa oikeuden olla kiinnostumatta siitä kaikesta muusta mistä joku toinen on...hmm...äsh...ymmärrät kyllä mitä tarkoitan.


"Minusta sellainen on rajoittunutta, ahdasmielistä ja lapsellistakin että pitäisi kytätä mitä keskusteluaiheita saa olla ja mitä ei. Tässä maassa jos uskonnosta, seksistä, kuolemasta tai politiikasta keskustelee niin aina joku repii ahterinsa ja on etusormet pystyssä soo-soottamassa."
Näinpä. Erittäin hyvin sanottu. Individualismi tuo juuri tällaisia asioita esille, kun ei muutenkaan olla opittu kotikasvatuksesta keskustelun kulttuuria. Luulemma.

Vai onko se niin että pitää istua baarissa ja olla pienessä sievässä ennen kuin voi funtsia että missä pirussa se maailmankaikkeus loppuu?
Kyllä mä uskon siihen, että ihmisen kuuluu olla jonkinlaisessa tietyssä henkisessä staasissa ennen kuin sitä tulee mieleen ajatella maailmankaikkeutta ja sen loppua. Yleensä joko alakulon tai suuren hyvänolontunteen kautta. Noin niin kuin "normitilassa" se harvemmin kiinnostaa ketään muuta kuin juurikin niitä ammattilaisia.
Kas tässä juurikiin se sosiaalinen aspekti, siis tilannetaju kommunikoinnissa. Vaatii pelisilmää ,)

"Juuri tämän takia minä olen vaikea että olen niin tosissani tämän kanssa että kyllä kaikilla pitää olla oikeus puhua mistä vaan."
Tuskinpa. Jos olet vaikea niin ennemminkin siitä syystä että pidät pääsi ja sillä selvä. Sellaista tietynlaista itseriittoisuutta ja oman navan ympärillä pyörimistä, tiedäthän? Toki tämä kaikki on hypoteettista, kun emme toisiamme tunne ollenkaan. Siksi ei myöskään pitäisi ottaa näitä sanoja niin perhanan henkilökohtaisesti. Koskee KAIKKIA viestejä KAIKISSA viestiketjuissa.

"Mutta koska harvemmin kohtaan ihmisiä joita edes kiinnostaa puhua muusta kuin kaupassakäymisestä, autoista, roinasta ja korkeintaan siinä ohessa liikunnasta ja syömisestä, niin kyllähän siinä tulee tunne että taitaa mennä loppuelämä sinkkuna."
Sinulla ei siis ole valmiuksia puhua mistään ylläolevista? Tarkoittaen, että koetko ne asiat vain niin mielenkiinnottomiksi, vai oletko vain sellainen keskustelija että et osaa kertoa ko. asioita mielenkiintoisesti?

Kuten toisaalla sanoin niin voin lässyttää noista arkipäiväisistäkin asioista. Ei se ole mikään ongelma. Mutta jos päivästä toiseen ei saa puhua mistään muusta, niin tulee paha olla. Onneksi on keskustelupalstat, mutta eihän se vastaa sitä että saisi ihmetellä olemassaoloa jonkun tietyn spesiaalin ihmisen kanssa. (Spesiaali = omalle itselle tärkeä ja merkityksellinen ihminen.)

Käytän ISOJA KIRJAIMIA välillä koska täällä ei ole kursiivia käytettävissä. Mielelläni näkisin että kirjoituksessa on nyansseja, eikä kaikki pelkkää tasapaksua jöötiä. Siis teknisessä mielessä. En myöskään ota kaikkea henk.koht. vaan kommentoin asioita joihin vain suinkin koen jotain voivani sanoa. En tarkoita että olen kaikkitietävä taho joka tulee sanelemaan miten se asia on, tarkoitan että a) pidän helvetisti kirjoittamisesta b) on aikaa c) on energiaa. Tämä yhtälö sitten tulkitaan miten milloinkin kun joku joka ei ole niin kirjallinen tyyppi kuin minä luulee että tämä on VAAAAAALTAVA ponnistus kirjoitella niitä näitä sinne sun tänne. Olen erittäin nopea kirjoittaja ja ajatuskin kulkee useimmiten aika sukkelaan että se siitä...

Josko minä sitten olen tämän ketjun aihe enivei. Mutta kun tässä alettiin esittää arveluita minua koskien niin...

Tietty lopettaisin tällä palstalla pyörimisen jos en enää etsisi kumppania. Viimeinen kommenttini tänne olisi iloita siitä mitä olen löytänyt ja kertoisin tietysti että mistä - vaikka ei kai se ole mikään yleishyödyttävä apu välttämättä.

Ja en todellakaan änge pälättämään mustista aukoista, seksistä ja tuonpuoleisesta sellaiseen seuraan missä se ei ole suotavaa. Siksipä en esim. baareissa pyörikään. Se kun on tässä maassa epäilyttävää että EI tarvitse humalatilaa puhuakseen muusta kuin säästä. Harmittaa vaan että joskus olen ollut tilanteessa missä joku olisi puhunut kiinnostavasta asiasta ja ämmälauma on vaiennut tämän kyseisen tahon kuoliaaksi. Koska en silloin ollut itse rohkea ihminen, en lähtenyt tsemppaamaan ja komppaamaan sitä joka kerrankin valitsi mielenkiintoisen aiheen kahvitauolle. :(

(En ole tosin vieläkään.)

Daami69 kirjoitti:

Onko tämä minulle? Nuolta ei ole eikä mitään rakennetta joten joutuu arvailemaan, mutta koska mainitsin seksistä puhumisen niin oletan että oli?

Aivan takuulla minä itse olen monen mielestä tylsä ja varmaan "huonokin" monessa suhteessa. Harmillista jos kuulostan siltä että omahyväisyyttäni katson ettei kukaan ole "mitään", mutta kun en keskustelupalstojen ulkopuolella tunnu kohtaavan yhtään ketään jonka kanssa voisi puhua niistä aiheista ja sillä tavalla kuin netissä, niin johan se alkaa ärsyttämään. Pystyin kyllä kummankin eksäni kanssa puhumaan mistä vaan, ja tämähän tietysti vielä ärsyttää entistä enemmän että missä hiivatissa nämä tällaisen miehet nyt piileksivät, kuin kumpikin eksäni! Onko jokainen puskafilosofi jo varattu? Eikö vapaina olevia miehiä joita deittipalstojen kautta yhyttää kiinnosta yhtään mikään muu kuin työ ja roina ja kaikki tällainen jokapäiväinen?

Ymmärrät ehkä turhautumiseni. En todellakaan kuvittelisi olevani jotenkin ainutlaatuinen jos vain tapaisin livenä ihmisiä jotka ovat kaltaisiani. Lisää eksieni lisäksi, siis. (Ei kai mikään ihme että kummankin kanssa liittoon päädyin kun oltiin kuitenkin samaa maata... Eikä edes mitään korkeita koulutuksia meistä kellään!)

Ihan tavallista arkea parisuhteessa eletään. En minäkään kokoajan jostain kuolemasta, seksistä ja ties mistä hölpötä. Eksä kakkonen tosin ei oikein halunnut kuulla mistään "tavallisista" asioista mitään, joten ehkä se sitten ylikorostui kaikki sellainen mistä kouluja käymättömät yms. eivät yleensä horise.

Daami69,
paljon jaan samoja fiiliksiä kanssasi. Itsekin pidän keskusteluista, siis tietysti niistä joiden aihe minua kiinnostaa. Mielelläni ohittaisin kokonaan sen alkulämmittelyn jossa liikutaan ns turvallisella alueella jolloin voidaan olla kohtuullisen varmoja ettei kumpikaan loukkaannu. Esim sää tai vaikka muutama juikkis joita saa varmasti haukkua ilman että kukaan on toista mieltä.

Mutta, jos se kepeämpi vaihe joskus kannattaa kuitenkin vetää läpi. Siinä saattaa onnistua voittamaan toisen luottamus puolelleen jonka jälkeen toinen uskaltaa lähteä syventämään keskustelua. On itsesuojeluvaistoa ja kokemuksen kautta opittua kohteliaisuutta olla menemättä suoraan asiaan, ihmisillä on yleensä jonkinlainen suojamuuri jonka läpi ei ihan ekoilla treffeillä pääse. Eli malttia. Exien kanssa käytyjä keskusteluja ei ehkä ihan suoraan kannata verrata koska tunsit exäsi hyvin. Ehkä he olivat nopeammin lämpeäviä, muttei kai se ole pääasia miten pian pääsee syvälle keskusteluun?

Lisäksi ihmisten kohdatessa molemmat osapuolet vetävät :_aina_ jotain roolia. Ei mitään näytelmää vaan erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa ihminen alkaa automaattisesti näyttämään tiettyä puolta itsestään. Ei se ole valehtelua, se on vain tilanteeseen sopeutumista. Usein ihminen on erilainen esim työhaastattelussa kuin treffeillä vaikka molemmissa tilaisuuksissa arvioidaan toista osapuolta, puolin ja toisin.

Joskus erään miespuolisen kaverini kanssa tästä keskustelinkin, hän oli sitä mieltä ettei mies halua lähteä väittelemään deittinsä kanssa koska on riski että jää väittelyssä kakkoseksi ja menettää kasvonsa. Mies ottaa usein keskustelun väittelynä, nainen ajatustenvaihtona. Naiselle kasvojensa menettäminen ei ole yhtä suuri pelko koska nainen ei yleensä ole ihan niin kilpailuhenkinen kuin mies. Näillä keskustelupalstoillakin käy usein niin että miehet alkavat väittelemään keskenään, tärkeintä ei ole enää asia vaan se kumpi voittaa. Naisen kanssa tähän ei haluta lähteä treffeillä.

Tämä siis oma käsitykseni naisena, voinpa olla väärässäkin.

eräs deittailija kirjoitti:

Daami69,
paljon jaan samoja fiiliksiä kanssasi. Itsekin pidän keskusteluista, siis tietysti niistä joiden aihe minua kiinnostaa. Mielelläni ohittaisin kokonaan sen alkulämmittelyn jossa liikutaan ns turvallisella alueella jolloin voidaan olla kohtuullisen varmoja ettei kumpikaan loukkaannu. Esim sää tai vaikka muutama juikkis joita saa varmasti haukkua ilman että kukaan on toista mieltä.

Mutta, jos se kepeämpi vaihe joskus kannattaa kuitenkin vetää läpi. Siinä saattaa onnistua voittamaan toisen luottamus puolelleen jonka jälkeen toinen uskaltaa lähteä syventämään keskustelua. On itsesuojeluvaistoa ja kokemuksen kautta opittua kohteliaisuutta olla menemättä suoraan asiaan, ihmisillä on yleensä jonkinlainen suojamuuri jonka läpi ei ihan ekoilla treffeillä pääse. Eli malttia. Exien kanssa käytyjä keskusteluja ei ehkä ihan suoraan kannata verrata koska tunsit exäsi hyvin. Ehkä he olivat nopeammin lämpeäviä, muttei kai se ole pääasia miten pian pääsee syvälle keskusteluun?

Lisäksi ihmisten kohdatessa molemmat osapuolet vetävät :_aina_ jotain roolia. Ei mitään näytelmää vaan erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa ihminen alkaa automaattisesti näyttämään tiettyä puolta itsestään. Ei se ole valehtelua, se on vain tilanteeseen sopeutumista. Usein ihminen on erilainen esim työhaastattelussa kuin treffeillä vaikka molemmissa tilaisuuksissa arvioidaan toista osapuolta, puolin ja toisin.

Joskus erään miespuolisen kaverini kanssa tästä keskustelinkin, hän oli sitä mieltä ettei mies halua lähteä väittelemään deittinsä kanssa koska on riski että jää väittelyssä kakkoseksi ja menettää kasvonsa. Mies ottaa usein keskustelun väittelynä, nainen ajatustenvaihtona. Naiselle kasvojensa menettäminen ei ole yhtä suuri pelko koska nainen ei yleensä ole ihan niin kilpailuhenkinen kuin mies. Näillä keskustelupalstoillakin käy usein niin että miehet alkavat väittelemään keskenään, tärkeintä ei ole enää asia vaan se kumpi voittaa. Naisen kanssa tähän ei haluta lähteä treffeillä.

Tämä siis oma käsitykseni naisena, voinpa olla väärässäkin.

Tietty se on vähän ongelmallista itselleni että siitä on hemmetin pitkä aika kun tutustuin kumpaankaan eksistäni. Enhän minä Luoja paratkoon enää muista että mitä siinä ekalla tapaamisella tuli keskusteltua. Sen muistan että tokan eksän kanssa mentiin erääseen katsomukselliseen tapahtumaan josta kummatkin olivat kiinnostuneita, joten kai siitä on jäänyt sellainen nostalginen tuntemus minkä haluaisi kokea jälleen. Eli että toisen kanssa pääsee heti suoraan johonkin "merkittävämpään".

Toisaalta voi olla kyse myös muna vai kana -ilmiöstä, eli jos kohtaa erityisen ihminen niin tämän kanssa voi puhua vaikka hevonperseestä, eli aiheella ei ole niin väliä kun toisen kanssa viihtyy kaiken parissa. Mutta kun miehen kanssa huomaa ettei oikein ne iänikuiset kemiat ala viriämään, niin silloin tulee ärtynyt olo ja alkaa miettimään syitä siihen, ja voi tulla mieleen että on sillä aika tylsät jututkin, vaikka ei ole niinkään selvää että onko ne varmasti!

Innostumattomuus on inha olotila.

Daami69 kirjoitti:

Onko tämä minulle? Nuolta ei ole eikä mitään rakennetta joten joutuu arvailemaan, mutta koska mainitsin seksistä puhumisen niin oletan että oli?

Aivan takuulla minä itse olen monen mielestä tylsä ja varmaan "huonokin" monessa suhteessa. Harmillista jos kuulostan siltä että omahyväisyyttäni katson ettei kukaan ole "mitään", mutta kun en keskustelupalstojen ulkopuolella tunnu kohtaavan yhtään ketään jonka kanssa voisi puhua niistä aiheista ja sillä tavalla kuin netissä, niin johan se alkaa ärsyttämään. Pystyin kyllä kummankin eksäni kanssa puhumaan mistä vaan, ja tämähän tietysti vielä ärsyttää entistä enemmän että missä hiivatissa nämä tällaisen miehet nyt piileksivät, kuin kumpikin eksäni! Onko jokainen puskafilosofi jo varattu? Eikö vapaina olevia miehiä joita deittipalstojen kautta yhyttää kiinnosta yhtään mikään muu kuin työ ja roina ja kaikki tällainen jokapäiväinen?

Ymmärrät ehkä turhautumiseni. En todellakaan kuvittelisi olevani jotenkin ainutlaatuinen jos vain tapaisin livenä ihmisiä jotka ovat kaltaisiani. Lisää eksieni lisäksi, siis. (Ei kai mikään ihme että kummankin kanssa liittoon päädyin kun oltiin kuitenkin samaa maata... Eikä edes mitään korkeita koulutuksia meistä kellään!)

Ihan tavallista arkea parisuhteessa eletään. En minäkään kokoajan jostain kuolemasta, seksistä ja ties mistä hölpötä. Eksä kakkonen tosin ei oikein halunnut kuulla mistään "tavallisista" asioista mitään, joten ehkä se sitten ylikorostui kaikki sellainen mistä kouluja käymättömät yms. eivät yleensä horise.

Kyllä se sinulle oli. Vastasin, joten en tiedä miksi meni väärään kohtaan.. "Ei mitään rakennetta"?? Otin esiin monta mainitsemaasi asiaa. Olen väkisinkin lukenut juttujasi, koska niitä riittää.

Se puskafilosofointi ei kaikilla ole ekana mielessä kun naista etsii ja naisen
tapaa. Sitä ehkä löytyy hieman myöhemmin. Tunnen monia keskustelevia miehiä, ja enemmän kuin vastaavia naisia. Ja toisaalta...joskus on rasittavaa analysoida asioita puhki ja varsinkin jos sitä "saa" tehdä vähän väliä.
No, viimeksi sitä on tehty menneiden vaalien osalta. Ja työ nostattaa paljon
keskustelua. Seksi on aiheena tietysti mielenkiintoista. Toisaalta en enää
juurikaan kaiken kokemani (seksiin liittyvän) jaksa paljonkaan pohtia, koska aihe
herättää naisissa negatiivisia ajatelmia. Liian moni ei kestä puhua aiheesta tasapuolisuuden nimissä, vaan keskustelut tuppaavat menemään tyyliin- "miehessä ne viat on". Tästä teksii mieli heti alkaa vääntää juttua:) Ikävä kyllä aika on kortilla . Urheilemaan pitää lähteä...Älä pety! Luin hyvää kirjaa aamulla.. Ja siinä analysoidaan eräs suhde poikki ja puhki!

Hyvää lauantain jatkoa!

T. Mies joka ei ollut siellä (googlaa!)

Mies joka ei kirjoitti:

Kyllä se sinulle oli. Vastasin, joten en tiedä miksi meni väärään kohtaan.. "Ei mitään rakennetta"?? Otin esiin monta mainitsemaasi asiaa. Olen väkisinkin lukenut juttujasi, koska niitä riittää.

Se puskafilosofointi ei kaikilla ole ekana mielessä kun naista etsii ja naisen
tapaa. Sitä ehkä löytyy hieman myöhemmin. Tunnen monia keskustelevia miehiä, ja enemmän kuin vastaavia naisia. Ja toisaalta...joskus on rasittavaa analysoida asioita puhki ja varsinkin jos sitä "saa" tehdä vähän väliä.
No, viimeksi sitä on tehty menneiden vaalien osalta. Ja työ nostattaa paljon
keskustelua. Seksi on aiheena tietysti mielenkiintoista. Toisaalta en enää
juurikaan kaiken kokemani (seksiin liittyvän) jaksa paljonkaan pohtia, koska aihe
herättää naisissa negatiivisia ajatelmia. Liian moni ei kestä puhua aiheesta tasapuolisuuden nimissä, vaan keskustelut tuppaavat menemään tyyliin- "miehessä ne viat on". Tästä teksii mieli heti alkaa vääntää juttua:) Ikävä kyllä aika on kortilla . Urheilemaan pitää lähteä...Älä pety! Luin hyvää kirjaa aamulla.. Ja siinä analysoidaan eräs suhde poikki ja puhki!

Hyvää lauantain jatkoa!

T. Mies joka ei ollut siellä (googlaa!)

Mielestäni tämä uusi systeemi on erinomaisen sekava. Käytin aina tikapuumoodia silloin kun se oli mahdollista... On minulla kyllä muutenkin huomiokyvyssä häikkää, joten ei tämä mikään ihme ole että vähän menee jatkuvasti arvailun puolelle missä mennään.

Noo... Eihän sen seksistä puhumisen tarvitse mitään syyttelyä olla. Itseäni ne jutut kiinnostavat mm. teknisessä mielessä eli miten orgasmi muodostuu ja miten sitä voi edesauttaa ynnä muuta tuollaista. Tietysti myös eri sukupuoletkin että miksi ne kokevat asioita siten kuin kokevat, ja miten koko systeemi on kehittynyt lähtien kädellisistä jne.

Mutta ei sitä aina tarvitse Asiaa puhua. Monet parhaat hetket eksieni kanssa koin kuitenkin ihan selkeän hulluttelun merkeissä eli väännettiin vitsiä ja naureskeltiin kaikenlaiselle. Parisuhteessa parhaimmillaan saa taantua kivasti lapsen tasolle toisinaan myös myönteisessä mielessä. Ehkä se juuri sinkkuudessa jurppiikin kun se on niin totista torvensoittoa.

Mies joka ei kirjoitti:

Kyllä se sinulle oli. Vastasin, joten en tiedä miksi meni väärään kohtaan.. "Ei mitään rakennetta"?? Otin esiin monta mainitsemaasi asiaa. Olen väkisinkin lukenut juttujasi, koska niitä riittää.

Se puskafilosofointi ei kaikilla ole ekana mielessä kun naista etsii ja naisen
tapaa. Sitä ehkä löytyy hieman myöhemmin. Tunnen monia keskustelevia miehiä, ja enemmän kuin vastaavia naisia. Ja toisaalta...joskus on rasittavaa analysoida asioita puhki ja varsinkin jos sitä "saa" tehdä vähän väliä.
No, viimeksi sitä on tehty menneiden vaalien osalta. Ja työ nostattaa paljon
keskustelua. Seksi on aiheena tietysti mielenkiintoista. Toisaalta en enää
juurikaan kaiken kokemani (seksiin liittyvän) jaksa paljonkaan pohtia, koska aihe
herättää naisissa negatiivisia ajatelmia. Liian moni ei kestä puhua aiheesta tasapuolisuuden nimissä, vaan keskustelut tuppaavat menemään tyyliin- "miehessä ne viat on". Tästä teksii mieli heti alkaa vääntää juttua:) Ikävä kyllä aika on kortilla . Urheilemaan pitää lähteä...Älä pety! Luin hyvää kirjaa aamulla.. Ja siinä analysoidaan eräs suhde poikki ja puhki!

Hyvää lauantain jatkoa!

T. Mies joka ei ollut siellä (googlaa!)

Ai niin, olen muuten nähnyt tuon leffan. Ihan intresantti pätkä. Tykkään Coenin veljesten tuotannosta muutenkin. ;)

Daaami69 kirjoitti:

Tietty se on vähän ongelmallista itselleni että siitä on hemmetin pitkä aika kun tutustuin kumpaankaan eksistäni. Enhän minä Luoja paratkoon enää muista että mitä siinä ekalla tapaamisella tuli keskusteltua. Sen muistan että tokan eksän kanssa mentiin erääseen katsomukselliseen tapahtumaan josta kummatkin olivat kiinnostuneita, joten kai siitä on jäänyt sellainen nostalginen tuntemus minkä haluaisi kokea jälleen. Eli että toisen kanssa pääsee heti suoraan johonkin "merkittävämpään".

Toisaalta voi olla kyse myös muna vai kana -ilmiöstä, eli jos kohtaa erityisen ihminen niin tämän kanssa voi puhua vaikka hevonperseestä, eli aiheella ei ole niin väliä kun toisen kanssa viihtyy kaiken parissa. Mutta kun miehen kanssa huomaa ettei oikein ne iänikuiset kemiat ala viriämään, niin silloin tulee ärtynyt olo ja alkaa miettimään syitä siihen, ja voi tulla mieleen että on sillä aika tylsät jututkin, vaikka ei ole niinkään selvää että onko ne varmasti!

Innostumattomuus on inha olotila.

Tulee vähän mieleen kommenttejasi lukiessa sellainenkin mahdollisuus että oletkohan vielä päässyt eroistasi yli riittävästi? Itselläni kesti eron jälkeen jopa muutaman vuoden aika jolloin jokaisesta kohtaamastani miehestä löysin ihan ratkaisevia vikoja ja lopulta huomasin että ne viat oli niitä ominaisuuksia jotka olivat erilaisia kuin exälläni. Ja kukaanhan ei voi olla kenenkään kopio, jos etsii miestä joka on kuten ex niin hommahan on tuomittu epäonnistumaan.

Silti, joidenkin kanssa vaan on helppo olla ja toisten kanssa ei. Mutta se, ettei kenenkään kanssa löydy yhteistä säveltä, voi johtua siitäkin ettei ole itse valmis päästämään ketään niin lähelle että yhteistä säveltä voisi löytyäkään.

eräs deittailija kirjoitti:

Tulee vähän mieleen kommenttejasi lukiessa sellainenkin mahdollisuus että oletkohan vielä päässyt eroistasi yli riittävästi? Itselläni kesti eron jälkeen jopa muutaman vuoden aika jolloin jokaisesta kohtaamastani miehestä löysin ihan ratkaisevia vikoja ja lopulta huomasin että ne viat oli niitä ominaisuuksia jotka olivat erilaisia kuin exälläni. Ja kukaanhan ei voi olla kenenkään kopio, jos etsii miestä joka on kuten ex niin hommahan on tuomittu epäonnistumaan.

Silti, joidenkin kanssa vaan on helppo olla ja toisten kanssa ei. Mutta se, ettei kenenkään kanssa löydy yhteistä säveltä, voi johtua siitäkin ettei ole itse valmis päästämään ketään niin lähelle että yhteistä säveltä voisi löytyäkään.

Vaikea sanoa. Kumpaakaan eksistäni ei voi pitää niin ylimaallisen erityisenä tapauksena etteikö kukaan voisi yltää samalle tasolle tai peräti ylittää sen - itseasiassa joissakin asioissa aika monikin yltäisi parempaan kuin he. Esim. minun rakastamisessani, jos nyt sattuisi minuun rakastumaan, mitä minun on hel-ve-tin vaikea kenestäkään uskoa. Tietty moni kokee että no niin, tuossa se nyt sitten on, että kun en koe itseäni rakastettavana ja ihastuttavana niin ei niitä kokemuksia sitten kerry. En tiedä. Sama juttu on ollut lapsesta asti...

Kun viimeksi olen ihastunut mieheen vuonna -95 eikä tämä edes ollut kumpikaan eksistäni, niin käy sekin mielessä että ehkä en vaan ole ihastuvaa tyyppiä. Ja koska kyllästyin "kunhan joku on" -tyyppisiin viritelmiin, rima moiseen räpellyssuhteeseen päätymiseen on erittäin korkea. Välttämällä väkinäisiä suhteita joutuu toki olemaan yksin ja ottaa päähän, mutta välttyy siltä että tulisi ärsyttäviä suhteita ja kokemuksia ja ottaisi päähän.

xD

Mutta näitä joiden kanssa olisi helppo olla ei siis tosiaankaan ole tullut vastaan enää eksien jälkeen. En kuitenkaan usko enkä muista että heidänkään kanssa oli heti alusta asti... Tokan kohdalla ehkä tavallaan. Tietysti jos minä pystyn kokemaan jonkun miehen tai parikin "helppona", niin ehkä se on merkki siitä etten olekaan itse niin "vaikea" kuin joskus oletan olevani? Onhan vaikeus tai helppous varmaankin kaksisuuntainen kokemus!

Daami69 kirjoitti:

Vaikea sanoa. Kumpaakaan eksistäni ei voi pitää niin ylimaallisen erityisenä tapauksena etteikö kukaan voisi yltää samalle tasolle tai peräti ylittää sen - itseasiassa joissakin asioissa aika monikin yltäisi parempaan kuin he. Esim. minun rakastamisessani, jos nyt sattuisi minuun rakastumaan, mitä minun on hel-ve-tin vaikea kenestäkään uskoa. Tietty moni kokee että no niin, tuossa se nyt sitten on, että kun en koe itseäni rakastettavana ja ihastuttavana niin ei niitä kokemuksia sitten kerry. En tiedä. Sama juttu on ollut lapsesta asti...

Kun viimeksi olen ihastunut mieheen vuonna -95 eikä tämä edes ollut kumpikaan eksistäni, niin käy sekin mielessä että ehkä en vaan ole ihastuvaa tyyppiä. Ja koska kyllästyin "kunhan joku on" -tyyppisiin viritelmiin, rima moiseen räpellyssuhteeseen päätymiseen on erittäin korkea. Välttämällä väkinäisiä suhteita joutuu toki olemaan yksin ja ottaa päähän, mutta välttyy siltä että tulisi ärsyttäviä suhteita ja kokemuksia ja ottaisi päähän.

xD

Mutta näitä joiden kanssa olisi helppo olla ei siis tosiaankaan ole tullut vastaan enää eksien jälkeen. En kuitenkaan usko enkä muista että heidänkään kanssa oli heti alusta asti... Tokan kohdalla ehkä tavallaan. Tietysti jos minä pystyn kokemaan jonkun miehen tai parikin "helppona", niin ehkä se on merkki siitä etten olekaan itse niin "vaikea" kuin joskus oletan olevani? Onhan vaikeus tai helppous varmaankin kaksisuuntainen kokemus!

Jaahas, keittiöpsykologi sanoisi tuossa kohtaa että ongelmana onkin juuri se ettet rakasta itseäsi. Eikös se ole miltei puhki hoettu totuus että jotta voisit rakastaa muita pitää ensin rakastaa itseään?

Olen miettinyt että ehkä minulla on sama homma, koska epäilen jatkuvasti miesten tarkoitusperiä. Pidän miestä tyhmänä ja epätoivoisena jos osoittaa olevansa todella kiinnostunut minusta. Menetän sitten heti mielenkiintoni häntä kohtaan koska enhän epätoivoista miestä halua. Toinen ääripää, ne jotka eivät perään soittele, miellyttävät paljon enemmän koska heissä on haastetta, valloitettavaa, mutta ellei oteta yhteyttä niin eipä tule suhdettakaan. Jos mies on vähän kiinnostunut ja minä menen vastaan niin siitä voi tulla, ja on muutaman kerran tullutkin, suhde, mutta huomasin ed suhteessani että olen liian uhrautuvainen rakastuneena koska en ilmeisesti arvosta itseäni tarpeeksi. Olen valmis luopumaan omastani toisen takia. Se on toisaalta tarvittavaakin suhteessa muttei se toimi niin että aina vain se toinen joustaa eikä toinen ollenkaan. Toinen alkaa pitää sitä joustajaa itsestäänselvyytenä, ei osaa arvostaa.

Pitäisi varmaan saada joku oivallus tai vaihtoehtoisesti käydä monen vuoden terapia ennen kuin kannattaa mies etsiäkään..

eräs deittailija kirjoitti:

Jaahas, keittiöpsykologi sanoisi tuossa kohtaa että ongelmana onkin juuri se ettet rakasta itseäsi. Eikös se ole miltei puhki hoettu totuus että jotta voisit rakastaa muita pitää ensin rakastaa itseään?

Olen miettinyt että ehkä minulla on sama homma, koska epäilen jatkuvasti miesten tarkoitusperiä. Pidän miestä tyhmänä ja epätoivoisena jos osoittaa olevansa todella kiinnostunut minusta. Menetän sitten heti mielenkiintoni häntä kohtaan koska enhän epätoivoista miestä halua. Toinen ääripää, ne jotka eivät perään soittele, miellyttävät paljon enemmän koska heissä on haastetta, valloitettavaa, mutta ellei oteta yhteyttä niin eipä tule suhdettakaan. Jos mies on vähän kiinnostunut ja minä menen vastaan niin siitä voi tulla, ja on muutaman kerran tullutkin, suhde, mutta huomasin ed suhteessani että olen liian uhrautuvainen rakastuneena koska en ilmeisesti arvosta itseäni tarpeeksi. Olen valmis luopumaan omastani toisen takia. Se on toisaalta tarvittavaakin suhteessa muttei se toimi niin että aina vain se toinen joustaa eikä toinen ollenkaan. Toinen alkaa pitää sitä joustajaa itsestäänselvyytenä, ei osaa arvostaa.

Pitäisi varmaan saada joku oivallus tai vaihtoehtoisesti käydä monen vuoden terapia ennen kuin kannattaa mies etsiäkään..

Lienen varmaan jossain päin maininnutkin että eksäni on vuoden sisällä löytänyt jo kuudennen naisen minun perääni, joten siinä on ihminen joka ei kestä yhtään olla yksin... Hän on valinnut käsitellä omat vaikea tunteensa ryntäämällä suhteesta toiseen. (Siis nimenomaan väittää noita juttuja parisuhteiksi, eikä siis että harrastaisi yhden yön suhteita!) Sitten saan kuulla häneltä juttua että hän pelkää ettei ole ansainnut onnea. Tai ettei uskalla tuntea oikein mitään.

Siispä se että rohkeasti loikkaa aina suoraan suhteeseen ei välttämättä ole sekään sen parempi vaihtoehto kuin se että olisi yksin osittain sen vuoksi että ei itse saa minkäänlaisia fiiliksiä kenestäkään (=joku voisi sanoa ettei anna kenellekään mahdollisuutta...) Mutta tietysti tuo suhteiden avulla itsensä hemmotteleminen ja edellisten suhteiden unohtaminen on siitä parempi vaihtoehto että eipä ainakaan tarvitse olla yksin.

Siltikään en itse kykene polkaisemaan "kunhan joku on" -tyyppistä suhdetta väkisin pystyyn jos joku harvinainen tyyppi halukkaaksi edes osoittautuisikaan. Eivät miehetkään mitään tyhmiä ole enää nelikymppisinä (no, osa on, mutta osa ei!) ja hekin miettivät tarkkaan mihin kaikkeen kannattaa ryhtyä vaikkapa vain jotta ei tarvitsisi olla puutteessa... Ne taas joilla aivotyö ei ole koskaan ollut vahvuus (tai riesa) tietenkin haluavat poistaa juurikin puutetta. Itse en halua heihin sekaantua.

Ehkäpä kun mielenkiinto koko seuranhausta vähenee, kun ei kertakaikkiaan jaksa enää koko pelleilyä, oppii ottamaan sen verran rennommin että suhtautuu jo luontevammin ihmisiinkin. Tai sitten erakoituu niin ettei enää kenenkään kanssa kimppaan kaipaakaan. Jokatapauksessa on aivan liian raskas tunne tuon tuostakin kun pettyy jonkun tietyn kohdalla että "ei tästäkään sitten tule kumppaniani". Kuitenkin mieli ehtii piirustella kaikenlaiset tulevaisuudenvisiot, ja samaan aikaan se toinen osapuoli kenties ei ajattele mitään noin pitkälle lainkaan, vaan sanailee kevyesti ehkä useammankin naisen kanssa.

Koko parinhaku on itselleni niin totista torvensoittoa että kesällä taidan kyllä keskittyä ihan muuhun. Ei tällä kesääkin viitsi pilata!

Daami69 kirjoitti:

Mielestäni tämä uusi systeemi on erinomaisen sekava. Käytin aina tikapuumoodia silloin kun se oli mahdollista... On minulla kyllä muutenkin huomiokyvyssä häikkää, joten ei tämä mikään ihme ole että vähän menee jatkuvasti arvailun puolelle missä mennään.

Noo... Eihän sen seksistä puhumisen tarvitse mitään syyttelyä olla. Itseäni ne jutut kiinnostavat mm. teknisessä mielessä eli miten orgasmi muodostuu ja miten sitä voi edesauttaa ynnä muuta tuollaista. Tietysti myös eri sukupuoletkin että miksi ne kokevat asioita siten kuin kokevat, ja miten koko systeemi on kehittynyt lähtien kädellisistä jne.

Mutta ei sitä aina tarvitse Asiaa puhua. Monet parhaat hetket eksieni kanssa koin kuitenkin ihan selkeän hulluttelun merkeissä eli väännettiin vitsiä ja naureskeltiin kaikenlaiselle. Parisuhteessa parhaimmillaan saa taantua kivasti lapsen tasolle toisinaan myös myönteisessä mielessä. Ehkä se juuri sinkkuudessa jurppiikin kun se on niin totista torvensoittoa.

Syndrooma...

Itselläni oli tuo sama oireyhtymä pitkään...Kunnes tajusin, että onni ei ole kiinni siitä onko nainen ns. unelmieni nainen. Unelmieni nainen oli aikoinaan peilikuva itsestäni. Eli pitää samoista asioista kuin minä. Käyttäytyy tietyllä tavalla.On riittävästi jätkämäinen, tajuaa miesten juttuja, diggailee samaa musaa, on lukenut samat kirjat, nähnyt samat leffat etc.
Joka kerta kun olen luullut löytäneeni moisen ihmeen, olen joutunut pettymään. Luonnehäiriö tai muuten vain outo käytös on vienyt pohjan kaikelta.

Nyt olen onnellinen, kun minulla on nainen, joka on monella tapaa vastakohtani.
Noo, totta kai pitää olla jotain samoja intohimon kohteita ja makuasioita.
Meillä niitä on. Matkustaminen esim. Ja se miten se matkustaminen toteutetaan. Musiikista emme kykene keskustelemaan, koska hän ei ole intohimoinen musan kuluttaja, kuten minä. Se ei häirtise pätkääkään. Useimmat naiset eivät seuraa musiikkia miesten lailla....
Olemme samalla alalla (siis tutustuimme töissä:). Meillä on Riittävästi samoja juttuja. Ja joskus jopa keskustelemme kaikesta mahdollisesta, joka
tuli ikäänkuin bonuksena...Samoja kirjoja..No, hän On lukenut kirjojani ja jopa pitänyt niistä. Minä en hänen kirjojaan, koska ne ovat ns. höttöä. Mutta se on vain yksi puoli hänestä.
Ai niin! Samanlainen huumorintaju, se on kait tärkeimpiä juttuja! Siitä en tinkaa.

Meillä menee hyvin. Elämässä on paljon sisältöä. Mutta eihän hänen pitänyt olla Se Oikea???!!!

Tässä päinä eräinä vasta kolmekymppinen työkaverini totesi viisaasti: "se on pääasia, ettei tarvitse ryytyä tappeluissa tms., ja että Kaikissa meissä on omat ärsyttävät piirteemme. Mutta se kaikki hyvä hakkaa mennen tullen ne ärstykset, kun suhde on hyvä."

Et ikinä löydä miestä, jossa ei joka ärsyttäisi, tai jossa ei joku "puute" olisi.
Ja exät kannattaa uhohtaa. Siksihän ne ovat exiä, kun ärsytti liikaa.

So...Laita rima 10cm alemmaksi. Ja voit yllättyä!

T. Se mies joku jossain joka ei ollutkaan siellä...

Daami69 kirjoitti:

Lienen varmaan jossain päin maininnutkin että eksäni on vuoden sisällä löytänyt jo kuudennen naisen minun perääni, joten siinä on ihminen joka ei kestä yhtään olla yksin... Hän on valinnut käsitellä omat vaikea tunteensa ryntäämällä suhteesta toiseen. (Siis nimenomaan väittää noita juttuja parisuhteiksi, eikä siis että harrastaisi yhden yön suhteita!) Sitten saan kuulla häneltä juttua että hän pelkää ettei ole ansainnut onnea. Tai ettei uskalla tuntea oikein mitään.

Siispä se että rohkeasti loikkaa aina suoraan suhteeseen ei välttämättä ole sekään sen parempi vaihtoehto kuin se että olisi yksin osittain sen vuoksi että ei itse saa minkäänlaisia fiiliksiä kenestäkään (=joku voisi sanoa ettei anna kenellekään mahdollisuutta...) Mutta tietysti tuo suhteiden avulla itsensä hemmotteleminen ja edellisten suhteiden unohtaminen on siitä parempi vaihtoehto että eipä ainakaan tarvitse olla yksin.

Siltikään en itse kykene polkaisemaan "kunhan joku on" -tyyppistä suhdetta väkisin pystyyn jos joku harvinainen tyyppi halukkaaksi edes osoittautuisikaan. Eivät miehetkään mitään tyhmiä ole enää nelikymppisinä (no, osa on, mutta osa ei!) ja hekin miettivät tarkkaan mihin kaikkeen kannattaa ryhtyä vaikkapa vain jotta ei tarvitsisi olla puutteessa... Ne taas joilla aivotyö ei ole koskaan ollut vahvuus (tai riesa) tietenkin haluavat poistaa juurikin puutetta. Itse en halua heihin sekaantua.

Ehkäpä kun mielenkiinto koko seuranhausta vähenee, kun ei kertakaikkiaan jaksa enää koko pelleilyä, oppii ottamaan sen verran rennommin että suhtautuu jo luontevammin ihmisiinkin. Tai sitten erakoituu niin ettei enää kenenkään kanssa kimppaan kaipaakaan. Jokatapauksessa on aivan liian raskas tunne tuon tuostakin kun pettyy jonkun tietyn kohdalla että "ei tästäkään sitten tule kumppaniani". Kuitenkin mieli ehtii piirustella kaikenlaiset tulevaisuudenvisiot, ja samaan aikaan se toinen osapuoli kenties ei ajattele mitään noin pitkälle lainkaan, vaan sanailee kevyesti ehkä useammankin naisen kanssa.

Koko parinhaku on itselleni niin totista torvensoittoa että kesällä taidan kyllä keskittyä ihan muuhun. Ei tällä kesääkin viitsi pilata!

Niin, no löytyyhän sitä välimuotojakin. Ei tarvi joklo hypätä suhteesta toiseen tai olla kokonaan ilman suhdetta. Voi lähteä suhteeseen jos tuntuu hyvältä olla yhdessä.

Mutta jos erostanne on vasta vuosi niin en nyt katsoisi että se mitenkään mahdottoman pitkä aika on erosta päästä yli. Jonkunlainen nyrkkisääntö on kuulemma että erosta toipuminen veisi puolet suhteen kestosta. Jo se että saat ylipäänsä kuulla exältäsi jotain juttua kertoo siitä ettei homma ole vielä ihan kokonaan ohi.

Kyllä minullakin on ollut eron jälkeen voittopuolisesti tuo fiilis että lähellekään oikeaa ihmistä ei nyt vaan löydy. Voin nyt sitten kokemuksesta kertoa senkin että koko ajatus muuttuu kun ohimennen, edes hetken, kohtaa jonkun jonka kanssa palaset loksahtelevat kohdilleen. Vaikkei se kohtaaminen johtaisi suhteeseen niin se on hyvä muistutus siitä että sellaisiakin ihmisiä on olemassa joiden kanssa ei tarvi esittää, ei tarvi yrittää, ei tarvi todeta ettei kukaan tunnu hyvältä. Ei niitä tule joka kuukausi eikä välttämättä edes joka vuosi vastaan, muttei kukaan väittänytkään että parin löytäminen olisi helppoa. Eikä niitä kumppaneita tarvi löytää kuin yksi. Sen jälkeen voi keskittyä häneen.

Itse kokeilen välillä "tosielämää", kesällä se on helpompaa, ja nettihomma ei nyt oikein tunnu ottavan tulta alleen kohdallani.

Mies joka ei kirjoitti:

Syndrooma...

Itselläni oli tuo sama oireyhtymä pitkään...Kunnes tajusin, että onni ei ole kiinni siitä onko nainen ns. unelmieni nainen. Unelmieni nainen oli aikoinaan peilikuva itsestäni. Eli pitää samoista asioista kuin minä. Käyttäytyy tietyllä tavalla.On riittävästi jätkämäinen, tajuaa miesten juttuja, diggailee samaa musaa, on lukenut samat kirjat, nähnyt samat leffat etc.
Joka kerta kun olen luullut löytäneeni moisen ihmeen, olen joutunut pettymään. Luonnehäiriö tai muuten vain outo käytös on vienyt pohjan kaikelta.

Nyt olen onnellinen, kun minulla on nainen, joka on monella tapaa vastakohtani.
Noo, totta kai pitää olla jotain samoja intohimon kohteita ja makuasioita.
Meillä niitä on. Matkustaminen esim. Ja se miten se matkustaminen toteutetaan. Musiikista emme kykene keskustelemaan, koska hän ei ole intohimoinen musan kuluttaja, kuten minä. Se ei häirtise pätkääkään. Useimmat naiset eivät seuraa musiikkia miesten lailla....
Olemme samalla alalla (siis tutustuimme töissä:). Meillä on Riittävästi samoja juttuja. Ja joskus jopa keskustelemme kaikesta mahdollisesta, joka
tuli ikäänkuin bonuksena...Samoja kirjoja..No, hän On lukenut kirjojani ja jopa pitänyt niistä. Minä en hänen kirjojaan, koska ne ovat ns. höttöä. Mutta se on vain yksi puoli hänestä.
Ai niin! Samanlainen huumorintaju, se on kait tärkeimpiä juttuja! Siitä en tinkaa.

Meillä menee hyvin. Elämässä on paljon sisältöä. Mutta eihän hänen pitänyt olla Se Oikea???!!!

Tässä päinä eräinä vasta kolmekymppinen työkaverini totesi viisaasti: "se on pääasia, ettei tarvitse ryytyä tappeluissa tms., ja että Kaikissa meissä on omat ärsyttävät piirteemme. Mutta se kaikki hyvä hakkaa mennen tullen ne ärstykset, kun suhde on hyvä."

Et ikinä löydä miestä, jossa ei joka ärsyttäisi, tai jossa ei joku "puute" olisi.
Ja exät kannattaa uhohtaa. Siksihän ne ovat exiä, kun ärsytti liikaa.

So...Laita rima 10cm alemmaksi. Ja voit yllättyä!

T. Se mies joku jossain joka ei ollutkaan siellä...

Samanlainen huumorintaju on asia josta ei viitsisikään tinkiä yhtään. Tuli masentava olo yhden tyypin kanssa jonka mielestä itse huvittavaksi kokemani huumori oli "hymähdyksen arvoinen" ja kuitenkin sama mies nauroi jotain ääliökomedioita katsottaessa melkein alusta loppuun ja kyttäsi että nauranko minäkin. Ei helvetti...

Tietenkään ei voi vaatia täysin itsensäkaltaista miestä. Mutta en kestä niitä ärtymisen tunteita joita tulee jos toisella on täysin erilainen maku, jos ei ole yhtikäs mitään sellaista mitä voi pitää _yhteisenä_. Jos ainoa yhdistävä tekijä sattuisi olemaan vaikkapa seksi, niin se menisi kyllä jo niin köyhäksi että koko suhteessa ei olisi mitään järkeä.

Yksikään elämäni mies ei ole ollut täysin samanlainen kuin minä, mutta ei myöskään yksikään täysin erilainenkaan. Jokin 50/50 on kai aika hyvä sekoitus.

eräs deittailija kirjoitti:

Niin, no löytyyhän sitä välimuotojakin. Ei tarvi joklo hypätä suhteesta toiseen tai olla kokonaan ilman suhdetta. Voi lähteä suhteeseen jos tuntuu hyvältä olla yhdessä.

Mutta jos erostanne on vasta vuosi niin en nyt katsoisi että se mitenkään mahdottoman pitkä aika on erosta päästä yli. Jonkunlainen nyrkkisääntö on kuulemma että erosta toipuminen veisi puolet suhteen kestosta. Jo se että saat ylipäänsä kuulla exältäsi jotain juttua kertoo siitä ettei homma ole vielä ihan kokonaan ohi.

Kyllä minullakin on ollut eron jälkeen voittopuolisesti tuo fiilis että lähellekään oikeaa ihmistä ei nyt vaan löydy. Voin nyt sitten kokemuksesta kertoa senkin että koko ajatus muuttuu kun ohimennen, edes hetken, kohtaa jonkun jonka kanssa palaset loksahtelevat kohdilleen. Vaikkei se kohtaaminen johtaisi suhteeseen niin se on hyvä muistutus siitä että sellaisiakin ihmisiä on olemassa joiden kanssa ei tarvi esittää, ei tarvi yrittää, ei tarvi todeta ettei kukaan tunnu hyvältä. Ei niitä tule joka kuukausi eikä välttämättä edes joka vuosi vastaan, muttei kukaan väittänytkään että parin löytäminen olisi helppoa. Eikä niitä kumppaneita tarvi löytää kuin yksi. Sen jälkeen voi keskittyä häneen.

Itse kokeilen välillä "tosielämää", kesällä se on helpompaa, ja nettihomma ei nyt oikein tunnu ottavan tulta alleen kohdallani.

Eksän mielestä suhteemme oli iät ajat ollut kaverisuhde, ja hän osasi heti heittäytyä kaveriksi kun hän päätti suhteen lopettaa. Osittain koenkin olevani itsekin kaveri, mutta en yhtään ihmettelisi josko yhteys pikkuhiljaa hiipuisi jos hän onnistuu uusimmassa suhteessaan ja tietenkin käyttää kaiken energiansa siihen. Minkäänlaista kiinnostusta meillä ei ole enää toisiamme kohtaan. Minusta se kaikki kuoli kun sain kuulla häneltä kaikenlaista tahditonta ja suoranaisesti törkeääkin vuosi sitten kun hän vouhotti sitä uutta suhdettaan. Eikä yhtään ajatellut että ei minulle voisi kertoa esim. uuteen naiseen liittyvästä seksistä.

Kuutta vuotta en kyllä ala häntä suremaan. Tottakai mietin mennyttä varmaan loppuelämäni, ihan siinä missä kuka tahansa kaikkea kokemaansa, jossain vaiheessa ehkä koen ettei ero enää tunnu elämäni hirveimmältä asialta. Auttaisi tietysti jos ei tarvitsisi olla yksin, koska se saa tuntemaan ihan kuin minua rangaistaisiin siitä että minä tulin jätetyksi.

Kesällä netistä tuskin löytänee yhtään mitään ja itse koen kyllä edelleenkin aika mahdottomaksi siirtyä hakemaan seuraa live-elämästä. Luin juuri Onkelin kirjoitelman "Seksiö" Imagen kokoelmakirjasta ja tuli aika ankea olo. Jos muillakin on noin vaikeaa niin voi itku tätä elämää. Miten kukaan kykenee löytämään ketään mihinkään muuhun kuin tarkoituksettomaan seksiin?

Tuosta kuvauksesta minulle taas tulee mieleen ihminen jolla on huono itsetunto.

Pakko tähän mainita, että yhdessä elämäni suhteessa minut leimattiin vaikeaksi tyhjän kuvailemalla tavalla. Syynä oli kyseisen miehen erittäin ristiriitainen vuorovaikutustapa eli hän sanoi yhtä ja teki toista, sanoi yhtä minulle ja toista perheelleen ja toisinpäin eikä hänelle olisi saanut huomauttaa mistään. Varpaillaan olin minäkin ja deja vu -tunne tuli vähän turhan usein. Ristiriitoja tuli sitten hänen perheensäkin kanssa, kun kaikki terveiset puolin ja toisin oli jätetty pois ja tarinointi ei ehkä ollut yhtään linjassa todellisuuden kanssa eli aika kovaa manipulointia joka suuntaan. Jälkikäteen sitten aloin ymmärtää, mistä oli ollut kyse, mutta pitkään olin todella hämilläni siitä, mitä hän oikeastaan tarkoitti. Sitä ennen en ollut ollut mitenkään vaikea, joten ihmettelin, miksi ihmiset alkoivat suhtautua minuun erikoisesti. Onneksi lopulta huomasin, että hän oli sen takana, vaikka syytti perhettään. Ilmeisesti olin vaikea, kun en sopeutunut siihen huonon ihmisen rooliin, joka minulla piti olla hänen itsetuntonsa pönkittämiseksi. En kyllä sopeutuisi vieläkään.

Aavistuksen verran olen eri mieltä kanssasi luonteen muuttamattomuudesta.

Tietty perustausta luonteessa varmasti säilyy läpi elämän, mutta siitä huolimatta väitän, että ihminen voi kasvaa elämänsä aikana merkittävästi myös luonteensa puolesta. Esimerkiksi mitä paremmin oppii tuntemaan itsensä, sitä paremmin oppii myös huomaamaan niitä pieniä parannuksen kohteita itsessään. Sen kautta oma käyttäytyminen voi hiljalleen muuttua niin, että jossain vaiheessa voi huomata olevansa joidenkin ominaisuuksien osalta aika erilainen ihminen kuin oli alkutilanteessa.

Muutosta voi tapahtua myös aivan tiedostamatta ja huomaamatta. Esimerkiksi joku aiemmin itseään ujona pitänyt ihminen voi jonain päivänä huomata, etteihän hän oikeastaan enää olekaan ujo. Elämä on muuttanut ihmistä.

Samalla tässä kyllä päädytään helposti pohtimaan sitä, miten luonne kietoutuu opittuun käyttäytymiseen. Pystyykö luonnetta mitenkään satavarmasti erottelemaan opitusta? Väitän, että ainakaan kaikilta osin ei pysty.

Mies 36 kirjoitti:

Aavistuksen verran olen eri mieltä kanssasi luonteen muuttamattomuudesta.

Tietty perustausta luonteessa varmasti säilyy läpi elämän, mutta siitä huolimatta väitän, että ihminen voi kasvaa elämänsä aikana merkittävästi myös luonteensa puolesta. Esimerkiksi mitä paremmin oppii tuntemaan itsensä, sitä paremmin oppii myös huomaamaan niitä pieniä parannuksen kohteita itsessään. Sen kautta oma käyttäytyminen voi hiljalleen muuttua niin, että jossain vaiheessa voi huomata olevansa joidenkin ominaisuuksien osalta aika erilainen ihminen kuin oli alkutilanteessa.

Muutosta voi tapahtua myös aivan tiedostamatta ja huomaamatta. Esimerkiksi joku aiemmin itseään ujona pitänyt ihminen voi jonain päivänä huomata, etteihän hän oikeastaan enää olekaan ujo. Elämä on muuttanut ihmistä.

Samalla tässä kyllä päädytään helposti pohtimaan sitä, miten luonne kietoutuu opittuun käyttäytymiseen. Pystyykö luonnetta mitenkään satavarmasti erottelemaan opitusta? Väitän, että ainakaan kaikilta osin ei pysty.

no... jos kohdellaan huonosti ni ehkä ajankuluessa oppii et tälläistä en halua... ja ... seki vaikuttaa...

tai toinen voi olla varovainen tai ujo... eikä ihan niin heti uskalla olla 100-lla mukana mut kaikki ei vain ole heti valmiina...

olet oikeassa.. muutoksista... mut ihminen toistaa virheitään... valitettavasti...ja no.. nykyaika kun ei suosi tätä hitaasti eteenpäin... vaan kaikki pitäs ilmeisesti päättää jo netin kautta... ennenku edes... tapaa...

elämä on... toistaiseksi näin.. ehkä joskus valoa risukasaan...

Mies 36 kirjoitti:

Aavistuksen verran olen eri mieltä kanssasi luonteen muuttamattomuudesta.

Tietty perustausta luonteessa varmasti säilyy läpi elämän, mutta siitä huolimatta väitän, että ihminen voi kasvaa elämänsä aikana merkittävästi myös luonteensa puolesta. Esimerkiksi mitä paremmin oppii tuntemaan itsensä, sitä paremmin oppii myös huomaamaan niitä pieniä parannuksen kohteita itsessään. Sen kautta oma käyttäytyminen voi hiljalleen muuttua niin, että jossain vaiheessa voi huomata olevansa joidenkin ominaisuuksien osalta aika erilainen ihminen kuin oli alkutilanteessa.

Muutosta voi tapahtua myös aivan tiedostamatta ja huomaamatta. Esimerkiksi joku aiemmin itseään ujona pitänyt ihminen voi jonain päivänä huomata, etteihän hän oikeastaan enää olekaan ujo. Elämä on muuttanut ihmistä.

Samalla tässä kyllä päädytään helposti pohtimaan sitä, miten luonne kietoutuu opittuun käyttäytymiseen. Pystyykö luonnetta mitenkään satavarmasti erottelemaan opitusta? Väitän, että ainakaan kaikilta osin ei pysty.

Tässä nyt on tietysti kyse määritelmistä mutta käsittääkseni ujous on kyllä osa persoonallisuutta joka ei kyllä muutu iän eikä kokemusten myötä. Käyttäytyminen kyllä voi muuttua ja muuttuukin yleensä paljonkin niiden myötä, ujo ihminen oppii yleensä elämään sen persoonallisuudenpiirteensä kanssa, tulla rohkeammaksi.

eräs deittailija kirjoitti:

Tässä nyt on tietysti kyse määritelmistä mutta käsittääkseni ujous on kyllä osa persoonallisuutta joka ei kyllä muutu iän eikä kokemusten myötä. Käyttäytyminen kyllä voi muuttua ja muuttuukin yleensä paljonkin niiden myötä, ujo ihminen oppii yleensä elämään sen persoonallisuudenpiirteensä kanssa, tulla rohkeammaksi.

Upotaan tässä tosiaan helposti määritelmien ja rajanvetojen suohon. Vaikeahan noista on mitään kovin absoluuttista sanoa, kun ei kyseisiä ominaisuuksia oikein voi täsmällisen pitävästi määritellä. Mutta olen samaa mieltä siinä, että tietty perusvarovaisuus olemuksessa säilyy läpi elämän ihmisellä, joka jo lapsena on ujo. Opitun ja luontaisen erottaminen toisistaan on kuitenkin hankalaa.

Aivan mahtava ja luultavasti myös napakymppiin osuva analyysi !!!! Ihmiset, jotka eivät ole sinuja itsensä kanssa, eivät voi kestää ja käsitellä ihmistä, joka on sinut itsensä, ajatustensa ja elämänsä kanssa ! Eli toisinsanoen 'hankala nainen' tietää kuka on, tajuaa oman arvonsa ja yrittää etsiä rinnalleen tasapuolista kumppania! joka on myös sinut itsensä kanssa !

Nainen minäkin kirjoitti:

Aivan mahtava ja luultavasti myös napakymppiin osuva analyysi !!!! Ihmiset, jotka eivät ole sinuja itsensä kanssa, eivät voi kestää ja käsitellä ihmistä, joka on sinut itsensä, ajatustensa ja elämänsä kanssa ! Eli toisinsanoen 'hankala nainen' tietää kuka on, tajuaa oman arvonsa ja yrittää etsiä rinnalleen tasapuolista kumppania! joka on myös sinut itsensä kanssa !

Mielestäni tässä ei ole kyse hankalasta naisesta, jos määritelmä on tuommoinen. Se, että on sinut itsensä kanssa, ei tee kenestäkään hankalaa.

"Näin se menee" kiteytti mielestäni hankalan naisen aika hyvin tuolla ylempänä.

Mies 36 kirjoitti:

Mielestäni tässä ei ole kyse hankalasta naisesta, jos määritelmä on tuommoinen. Se, että on sinut itsensä kanssa, ei tee kenestäkään hankalaa.

"Näin se menee" kiteytti mielestäni hankalan naisen aika hyvin tuolla ylempänä.

"Hankalasti pariutuva" sellainen itsensä kanssa sinut oleva nainen voi kyllä olla, sillä se itsevarmuus mikä paistaa läpi ihmisestä joka hyväksyy itsensä kaikkine "rumuuksineen" ja tietää ihan oikeasti mitä osaa ja mitä ei voi olla monille niin kova pala että eivät siinä rinnalla kestä.

Itselleni on tuon tuostakin yllätys miten uhkaavana jotkut minua pitävät, varsinkin itseäni huomattavasti nuoremmat naiset ja miehet, kun netissä keskustellaan. Juttelen niitä näitä ja kertoilen avoimesti itsestäni ja ajatuksistani, käyn läpi tunteitani, ja muutamat hermostuvat tykkänään ja alkavat väittää että valehtelen tai olen kehittänyt jonkun höpönlöpöstoorin itsestäni. Heille on kertakaikkiaan kamala ajatus että joku kertoisi ihan oikeasti omasta elämästään. Minulle itselleni se ei ole mitään vahvuutta, minä vaan olen lörppä ja tykkään kirjoittaa (ja puhuakin). Tulee helposti tunne että ne jotka eivät sellaista kestä ovat itse niin kauhean solmussa että kovasti haluaisivat hekin avautua aroista asioistaan, mutta eivät uskalla ja sitten heitä suututtaa että joku toinen hölisee kaiken itsestään. Kai siinä on joku katkeruus ja kateus takana että "toi pystyy mutta mä en".

Kun ei yritä esittää mitään eikä tehdä muihin vaikutusta saa olla ihan tasan sellainen kuin on. Tätä nuo kiukkupussit eivät tajua, vaan luulevat että se on joku rooli jos uskaltaa avautua.

Ja kuitenkaan en ole tippaakaan itsevarma. Minusta vain tuntuu että minun on saatava olla oma itseni, muuta en voi olla. Ja sen takia en löydä kumppania koska olen avoimuudessani liikaa ja säikyttelen miehetkin pois...?

Nainen minäkin kirjoitti:

Aivan mahtava ja luultavasti myös napakymppiin osuva analyysi !!!! Ihmiset, jotka eivät ole sinuja itsensä kanssa, eivät voi kestää ja käsitellä ihmistä, joka on sinut itsensä, ajatustensa ja elämänsä kanssa ! Eli toisinsanoen 'hankala nainen' tietää kuka on, tajuaa oman arvonsa ja yrittää etsiä rinnalleen tasapuolista kumppania! joka on myös sinut itsensä kanssa !

hankala nainen vaan kuvittelee olevansa jotain enemmän ja se ärsyttää.
Kaikki me kuitenkin ollaan viime kädessä vaan maan multaa.

eiiiiii,. kirjoitti:

hankala nainen vaan kuvittelee olevansa jotain enemmän ja se ärsyttää.
Kaikki me kuitenkin ollaan viime kädessä vaan maan multaa.

Niin tai sitten hänen kuvitellaan kuvittelevan. Jos ei muista jokaisessa sopivassa välissä pyydellä anteeksi olemassaoloaan ja vähätellä itseään.

tietotoimisto. kirjoitti:

Niin tai sitten hänen kuvitellaan kuvittelevan. Jos ei muista jokaisessa sopivassa välissä pyydellä anteeksi olemassaoloaan ja vähätellä itseään.

onhan sille ihmistyypille olemassa toinenkin nimi,kusipää,ja niistä ei yleensä tykätä.

Kiitos mänty! Minäkin olen huomannut tuon kuvaamasi. Se on kyllä kurja tunne, kun joku yrittää kitkeä persoonallisuuden juurineen irti ja sanoo syyksi, että olet vaikea, vaikka kuinka sanansa asettelisi ja yrittäisi miellyttää. Nyt sitten hakusessa tässä ketjussa kirjoittaneen Helpon miehen kaltainen mies, sillä kyllä vahvalla naisella on paljon annettavaa. Ei huonoon kohteluun tarvitse alistua.

Omat mielipiteet ja omana itsenä oleminen ei siis tee kenestäkään vaikeaa.

En tietenkään tiedä sen tarkemmin millainen olet. Mutta jos sinua on sanottu vaikeaksi, niin yhtenä vaihtoehtona tulee mieleen se, miten esität toiselle niitä omia mielipiteitäsi. Oletko kenties kovinkin ehdoton niiden suhteen tms.? Jos kyllä, niin sellaisen voi tottakai kokea hankalaksi.

Toisenlaisten mielipiteiden kuunteleminen, keskustelun käyminen, joustavuus ja kompromissien tekeminen ovat toivottavia ominaisuuksia. Tämän kaiken voisi oikeastaan kiteyttää termiin toisen ihmisen kunnioittaminen. Se on erittäin tärkeä asia.

Ja kaikkeen tähän liittyy myös se, miten asiat esitetään - siis millaisessa hengessä puhutaan ja millaisia äänenpainoja käytetään. Sama asia voi aiheuttaa vastaanottajassa täysin päinvastaisia reaktioita riippuen siitä, miten asia sanotaan.

Mies 36 kirjoitti:

Omat mielipiteet ja omana itsenä oleminen ei siis tee kenestäkään vaikeaa.

En tietenkään tiedä sen tarkemmin millainen olet. Mutta jos sinua on sanottu vaikeaksi, niin yhtenä vaihtoehtona tulee mieleen se, miten esität toiselle niitä omia mielipiteitäsi. Oletko kenties kovinkin ehdoton niiden suhteen tms.? Jos kyllä, niin sellaisen voi tottakai kokea hankalaksi.

Toisenlaisten mielipiteiden kuunteleminen, keskustelun käyminen, joustavuus ja kompromissien tekeminen ovat toivottavia ominaisuuksia. Tämän kaiken voisi oikeastaan kiteyttää termiin toisen ihmisen kunnioittaminen. Se on erittäin tärkeä asia.

Ja kaikkeen tähän liittyy myös se, miten asiat esitetään - siis millaisessa hengessä puhutaan ja millaisia äänenpainoja käytetään. Sama asia voi aiheuttaa vastaanottajassa täysin päinvastaisia reaktioita riippuen siitä, miten asia sanotaan.

Tai ehkä vaikea nainen on suomalainen ilmentymä. Kaikki eivät koe suomalaista vuorovaikutustapaa luonnollisena. Jos olisin mies, niin tyylini olisi sallittu, mutta suomalaisena naisena en saa sanoa mielipidettäni suoraan muuten kuin tarkkaan valikoidussa seurassa. Muiden pitää luonnollisesti antaa luulla, että he ovat oikeassa, vaikka olisi jotain oleellistakin huomautettavaa jne. Italiassa taas välittömämpää tyyliä pidetään suositeltavana ja vetäytyviä etäisiä ihmisiä vaikeina. No, maassa maan tavalla, joten minäkin käännän kiltisti katseeni maahan, en ilmaise iloa tai ärsyyntymistä ja yritän olla ilmaisematta mitään eriäviä mielipiteitä. Enpä sitten ole enää vaikea muille, joiden omat mielipiteet ja itsevarmuus kärsivät moisesta vahvuudesta.

Tuota, löytyyköhän yhtäkään naista tai miestä joka ainakaan myöntäisi että kaikki toisen sanat menevät läpi tai että aina naurattaisi? Tai että antaisi toisen yksin sanella miten asiat menevät? Ja jokainen varmasti olettaa ja odottaa toiselta osapuolelta kunnioitusta vastapuolenkin ajatuksia kohtaan.

Eli, mikä tekee sinusta muita naisia tai miehiä vaikeamman, mistä ylipäänsä olet saanut sen käsityksen että olet "vaikea"?

eräs deittailija kirjoitti:

Tuota, löytyyköhän yhtäkään naista tai miestä joka ainakaan myöntäisi että kaikki toisen sanat menevät läpi tai että aina naurattaisi? Tai että antaisi toisen yksin sanella miten asiat menevät? Ja jokainen varmasti olettaa ja odottaa toiselta osapuolelta kunnioitusta vastapuolenkin ajatuksia kohtaan.

Eli, mikä tekee sinusta muita naisia tai miehiä vaikeamman, mistä ylipäänsä olet saanut sen käsityksen että olet "vaikea"?

sitä vain kuulee niin useesti.. sinkkuna jo jonku aikaa. suhteen jälkeen... kuulee vain niin monesti... et olen vaikea ja haastava... ... kun en koe itseni muuttuneen mitenkään.. korkeintaan vapautuneen.. siitä et tietän mitä en halua enää kokea.. ja uskalllan olla minä... näytän tunteeni. mut... miesten suhteen... palaute on ..et olen hankala..

Se se on muuten kumma että minkähän takia parisuhteessa kaadetaan kaikki paska kumppanin niskaan, vaikka tämähän piti olla se maailman rakkain ja tärkein ihminen koko elämässä.

Jos sattuu kovasti syyllistävän ihmisen kumppaniksi ja sitä jäkätystä kun kuuntelee vuosikausia, alkaa omassakin päässä vipata niin ettei tiedä mikä on mitäkin, eli suhteellisuudentaju katoaa tyystin. Toinen jos on tarpeeksi lapsellinen (tai kusipää) voi keksiä syyllistää ihan mistä vaan jos huomaa että toiselle menee kaikki läpi.

Jos on huono itsetunto niin ei niin julkeaa ja naurettavaa syytöstä olekaan etteikö sitä hetken miettisi että onko tuon toisen sanomisissa perää.

Omat parisuhteeni eivät ole olleet sieltä helvetillisimmästä päästä, mutta kyllähän viimeisin eksä yritti että olisin tajunnut miten hän on vain minun parastani ajatellen vuosikausia sietänyt minua kunnes sitten vihdoin viimein antoi itselleen luvan rakastua toiseen. Ei sitten tullut hänen mieleensä missään vaiheessa että ehkä hän kielsi minulta mahdollisuuden rakastua häntä parempaan/sopivampaan ihmiseen "uhrautuessaan" olemaan 10 v minun kanssani sen jälkeen kun oli ekan kerran ajatellut eroa?

Eihän se äijä mitään muuta ajatellut kuin sitä että ei viitsi erota kun pitäisi olla ensin uusi akka katsottuna, ettei vaan vahingossakaan joudu jäämään yksin...

Olen siitä erinomaisen vaikea ja haasteellinen tapaus että minulla on sentään aivot päässäni. Eli turha mitä tahansa paskaa syöttää.

Vielä kun olisi oikeasti hyvä itsetunto niin mikäs tässä.

Kysypä ensi kerralla ihan suoraan että mitä vastapuoli tarkoittaa vaikealla/haastavalla. Vaikea arvata mitä kukin sillä tarkoittaa. Ellei miellytä niin minkäs teet, jokainenhan meistä on juuri sellainen kun on, vaikka tutustumisvaiheessa voi itsestään vaikka minkälaisen kuvan antaa niin pidemmän päälle ei kukaan pysty suhteessa pitkään esittämään. Eipä siinä muuta voi kuin olla oma itsensä ja toivoa että löytää vastakappaleen jonka kanssa on hyvä olla.

Mikä siinä rakkaudessa niin pelottavaa on?
Tai yleensä tunteiden näyttämisessä?
Tai siinä, että uskaltaa olla aito?
Jos on jo lapsena saanut vanhemmiltaan rakkautta ja
hyväksyntää ja kotona on näytetty aidosti tunteet, niin
sellaisessa ympäristössä kasvaa aitoja ihmisiä, jotka
uskaltaa näyttää tunteensa ja rakastaa aikuisenakin.
Valitettavasti on myös toisenlaisia koteja, joista on
lähtenyt maailmalle epävarmoja ja rikkinäisiä ihmisiä,
joiden on vaikea luottaa mihinkään tai kehenkään.

love-able kirjoitti:

Mikä siinä rakkaudessa niin pelottavaa on?
Tai yleensä tunteiden näyttämisessä?
Tai siinä, että uskaltaa olla aito?
Jos on jo lapsena saanut vanhemmiltaan rakkautta ja
hyväksyntää ja kotona on näytetty aidosti tunteet, niin
sellaisessa ympäristössä kasvaa aitoja ihmisiä, jotka
uskaltaa näyttää tunteensa ja rakastaa aikuisenakin.
Valitettavasti on myös toisenlaisia koteja, joista on
lähtenyt maailmalle epävarmoja ja rikkinäisiä ihmisiä,
joiden on vaikea luottaa mihinkään tai kehenkään.

Mitäs näiden rikkonaisten ihmisten sitten pitäisi tehdä? Tajuta kuolla pois hannuhanhien ja muiden kultalusikka persauksissa syntyneiden tieltä? :P

love-able kirjoitti:

Mikä siinä rakkaudessa niin pelottavaa on?
Tai yleensä tunteiden näyttämisessä?
Tai siinä, että uskaltaa olla aito?
Jos on jo lapsena saanut vanhemmiltaan rakkautta ja
hyväksyntää ja kotona on näytetty aidosti tunteet, niin
sellaisessa ympäristössä kasvaa aitoja ihmisiä, jotka
uskaltaa näyttää tunteensa ja rakastaa aikuisenakin.
Valitettavasti on myös toisenlaisia koteja, joista on
lähtenyt maailmalle epävarmoja ja rikkinäisiä ihmisiä,
joiden on vaikea luottaa mihinkään tai kehenkään.

Minä ainakin olin aiemmin kumppaninvalinnassakin liian ymmärtäväinen. Ajattelin, että hankalastakin perheestä voi vaivatta tulla tuntevia ja rakastavia ihmisiä. Kyllä nykyään katsoisin tarkemmin miehen suhdetta vanhempiinsa ja hänen ja vanhempiensa tunneilmaisua. Ei sitten tarvitsisi itse kuulla olevansa "vaikea".

Onpas oikein terve ja hyvä kasvatustapa lapsillekin. Itse savolaisen version "me ollaan ihan paskoja ja sinä kanssa" -tyyppisen kasvatuksen läpikäyneenä olen tuon tuostakin joutunut miettimään vakavasti että miksi helvetissä minun pitää sitten edes olla olemassa, kun olen kerta niin paska.

emmie tiiä kirjoitti:

Onpas oikein terve ja hyvä kasvatustapa lapsillekin. Itse savolaisen version "me ollaan ihan paskoja ja sinä kanssa" -tyyppisen kasvatuksen läpikäyneenä olen tuon tuostakin joutunut miettimään vakavasti että miksi helvetissä minun pitää sitten edes olla olemassa, kun olen kerta niin paska.

Se tarkoittaa sitä että kaikkia ihmisiä pitää kunnioittaa saman arvoisena,nää vaikeat ja narsistisia piirtetä omaavat ihmisen polkevat toiset jalkoihinsa.

päinvastoin,. kirjoitti:

Se tarkoittaa sitä että kaikkia ihmisiä pitää kunnioittaa saman arvoisena,nää vaikeat ja narsistisia piirtetä omaavat ihmisen polkevat toiset jalkoihinsa.

Ai, munkin mielestä kuulostis iltä, että kun sanot, että toien on "vaikea", niin saat syyn palauttaa hänet maan pinnalle... eli kuka oikeastaan polkee kenet jalkoihinsa?

30v. kirjoitti:

Ai, munkin mielestä kuulostis iltä, että kun sanot, että toien on "vaikea", niin saat syyn palauttaa hänet maan pinnalle... eli kuka oikeastaan polkee kenet jalkoihinsa?

En usko, että on hankalia ja vaikeita naisia, on vain naisia,
joita mies ei voi alistaa ja polkea jalkoihinsa, naisia, joita
mies ei saa pidettyä hellan ja nyrkin välissä. Jos nainen ei
suostu kotiorjan rooliin tai yleensäkkään miehen kynnysmatoksi,
niin miehet leimaa sellaiset vahvat naiset hankaliksi ja veemäisiksi
ämmiksi. Onneksi on vahvoja, hyvällä itsetunnolla varustettuja miehiä
olemassa, jotka osaa arvostaa naisia, vahvojakin naisia.

Nuo lienee parisuhteen perussääntöjä, ei noita olettavaa voi mielestäni vielä vaikeaksi kutsua. Toki riippuu millaisia miehiä olet kohdannut. Vaihda kohderyhmää jos tapaamiesi miesten on mahdotonta hyväksyä ettei samaan aikaan seurustella useamman naisen kanssa tai ongelmia piilotellaan.

Mutta toinen juttu on sitten se että kannattaako lakia lukea kenellekään ennen kuin noita mainitsemiasi asioita on tapahtunutkaan. Se kieltämättä kuullostaa aika ikävältä alkaa heti ensimmäisillä treffeillä kertomaan mitä _ei_ halua. Ennemmin kannattaisi keskittyä tutustumiseen ja olettaa ettei toinen tietenkään pakene ongelmia toisen syliin (vaikka joskus aiemmin niin olisi käynytkin).

Niin, moni nainen kuitenkin sietää pettämistä, siipeilyä, väkivaltaa, väheksymistä jne. kovin paljoa valittamattakaan. Vaikea nainen pistää hanttiin ja haluaa puhua asiasta, kun aletaan kohdella huonosti. Helpot naiset sitten pettävät tms.

30v. kirjoitti:

Niin, moni nainen kuitenkin sietää pettämistä, siipeilyä, väkivaltaa, väheksymistä jne. kovin paljoa valittamattakaan. Vaikea nainen pistää hanttiin ja haluaa puhua asiasta, kun aletaan kohdella huonosti. Helpot naiset sitten pettävät tms.

Jep, mutta on eri asia epäillä toista etukäteen kuin olla sietämättä käytöstä jota ilmaantuu käytännössä. Tarkoitin sitä että voi tuntua ikävältä toisesta jos tapaamisen alkumetreillä kertoo etten sitten suostu että petät minua tms. Se kun sisältää ajatuksen ettei se ole toiselle osapuiolelle itsestäänselvää. Toki suhteen pelisäännöt on hyvä sopia etukäteen mutta yleensä suhteessa on itsestäänselvää ettei toista petetä.

Ahaa. No nyt alkaa selvitä. Jos sinua on petetty tai sinulla on syytä sitä epäillä ja toinen kutsuu sinua siinä vaiheessa vaikeaksi niin kyllä vika on miehessä. Ei sinussa. Eivät silti onneksi kaikki miehet petä.

Ihan totta. Yhtä hyvin olisi voinut kutsua sinua vaikka aidanseipääksi tai miksi vaan, ei tuosta voi päätellä mitään muuta kuin että kaveri suolsi suustaan kiinni jäädessään mitä sattuu. Ei etenkään sitä että oletko vaikea. Raukkamainen kaveri, koita päästä yli äläkä mieti että mikä sinussa on vikana, pettäminen on _aina_sen toisen osapuolen valinta. Vaikka olisi minkälainen riivinrauta kotona niin ensin erotaan, sitten lähdetään uuteen suhteeseen. Ei pitäisi olla mtn epäselvää.

eräs deittailja kirjoitti:

Ihan totta. Yhtä hyvin olisi voinut kutsua sinua vaikka aidanseipääksi tai miksi vaan, ei tuosta voi päätellä mitään muuta kuin että kaveri suolsi suustaan kiinni jäädessään mitä sattuu. Ei etenkään sitä että oletko vaikea. Raukkamainen kaveri, koita päästä yli äläkä mieti että mikä sinussa on vikana, pettäminen on _aina_sen toisen osapuolen valinta. Vaikka olisi minkälainen riivinrauta kotona niin ensin erotaan, sitten lähdetään uuteen suhteeseen. Ei pitäisi olla mtn epäselvää.

Ja olisi suotavaa että sitten kun se uusi ämmä on katsottu valmiiksi eikä siihen ole vielä yhdytty ennen kuin lähtee vanhasta suhteesta, että ei ala sössöttämään ääneen vanhalle muijalleen fantasioitaan että "minkähän väriset häpykarvat sillä uudella rakkaudellani on". Tai ilmoita että se uusi akka tulee porukoineen katsomaan meidän lemmikkejä.

Kyllä mieskin voi olla vaikea. Oikein kusipää sopivassa saumassa.