Toisaalta Ahvenanmaan mukana ei Suomi paljoa menettäisi, mutta toisaalta taas siinä olisi oivallinen tilaisuus treenata armeijan iskukykyä ja sodanjohdon taitoja. Ei muuta kuin Suomen laivaston ylpeys, miinalaiva Pohjanmaa, äkkiä takaisin Etelän lomalta ja Maarianhaminan edustalle ampumaan varoituslaukauksia.
Myöhemmässä vaiheessa tietenkin kysymykseen tietenkin tulisi myös Ahvenanmaan miehitys ja kansanpuhdistus. Kynnelle kykenevät voisivat lähteä evakkoon vaikka Ruotsiin jos siellä kerran ovat koulutkin käyneet ja loput voisi vaikka teloittaa maanpettureina.
Myöhemmässä vaiheessa tietenkin kysymykseen tietenkin tulisi myös Ahvenanmaan miehitys ja kansanpuhdistus. Kynnelle kykenevät voisivat lähteä evakkoon vaikka Ruotsiin jos siellä kerran ovat koulutkin käyneet ja loput voisi vaikka teloittaa maanpettureina.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Saahan sitä haluta... Suomen laivaston pitäisi käydä näyttämässä niille kurjille silakanpurija-hurreille mitä kuuluu ja kuka käskee.
Hei kattokaapa kuinka valtavan paljon mannermaa syöttää rahaa vuosittain rantakartanoiden isäntien ylläpitoon Ahvenanmaalle. Voi herran jumala jos affenanmaalaiset niin idiootteja olisivatkin että haluaisivat itsenäistyä, mutta ei, ne osaa laskea euroja.
Ahvenanmaa on kakkakökkäre Suomi-neidon helmassa. Se olisi syytä putsata pois.
Parhaan hinnan maksaisi Venäjä.
nii,vaihtais sen karjalaan,,,,....
niinpä, pohjanmaa:lle tehtäväksi upottaa ahvenanmaalaisten kalastuslaivasto viimeistä jollaa myöten. Lohi pelastuu ja uiskentelee suurina parvina perämeren jokiin, josta sitä voivat vielä poikammekin syödä ja nauttia sen pyydystämisestä paju-ongilla. kyllä ne turkulaisetkin tykkäisivät harrastella veneidensä kanssa ja viritellä takiloitaan lohenkiilto silmissä.
Kyllä minä hoidan homman kesällä
Niin kesällä minä vain soitan Kremliin,jolloin vaihdamme Ahvenanmaan Vienan Kar-
jalaan,jolloin saamme esimerkiksi Kantalahden sataman Vienanmeren rannalla
ja siten yhteyden myös Jäämerelle.
Sen sijaan venäläiset perustavat Anvenanmaalle taloudellisen itsehallintomallin,
jolloin sinne kerätään tämän planeetan kaikki kuninkaalliset ja
imperialistit "työleirille".
mitähän Ruotsi, muu Eurooppa ja USA sanoisivat toimistanne?
Luulisin, että aika äkkiä NATO:n pommit ja ohjukset osuisivat Helsingin kauppatorille, Pansion sotasatamaan, lentokentille yms.
Katsokaapa mitä tapahtuu Libyassa?
Lopuksi sotasyylliset viedään Haagin kansainväliseen sotatuomioistuimeen.
Lopettakaa pojat jo tuo typerä unelmointi.
Alahan sinä naurettava yks vaan hakeutua filosofiassa jo hoitoon.
Ei helvetti mitään varoituslaukauksia ampumaan, oletko ihan seonnut. Pohjanmaa ja kaikki muutkin laivaston purkit on lähetettävä ampumaan lähtölaukauksia
Ja ne tykinpiiput voimme putsata vaikkapa tuolla Suomen muumipresidentillä;
johan tuolle HULLUHALOSKALLE nauraa Venäjän hevosetkin,Kremlin väestä puhumattakaan.
Joopa joo. Lueskelin Åålantilaisten blogeja ja joku idiootti väitti ihan tosissaan, että Ahvenanmaa maksaa Emo-Suomelle enemmän, kuin se saa suomesta??!!
Nythän on näin, että puolet Ahvenanmaalaisista olisivat työttömänä ilman Suomi-neidon tukea. Toiseksi Hurrit eivät edes halua Ahvenanmaata, sillä se aiheuttaisi valtavia kustannuksia maalle.
Kolmanneksi: Ahvenanmaalaisilta menisi ns. itsemääräämisvalta alta aikayksikön. Kuka siis hyötyisi? Ei oikeastaan kukaan, paitsi ruotsi, jonka ei tarvitsisi ottaa kivirekeä raahattavakseen.