Oulun vaalipiirin tuore kansanedustaja Olli Immonen (ps.) on sitä mieltä, että Suomen laki rajoittaa liikaa sananvapautta. Hänen mukaansa laista pitäisi poistaa esimerkiksi kohta, jossa kielletään kiihotus kansanryhmää vastaan. "Laissa pitäisi olla vain suoja herjauksilta ja loukkauksilta."
Kloppi-Olli Immonen haluaa murtaa yhteiskuntarauhan
natsi-Olli ulos
6100
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
näin pitais, hyvä olli.
Immonen on enemmän kuin oikeassa , Muslumamut ei suomeen kuulu !
Kunnianloukkaus on sellainen asia joka on herkemmässä jos henkilö harrastaa yritystoimintaa jossa käyttää asemaansa rikollisuuden rajoilla liikkuvaan toimintaan.
Ei ole ollenkaan hyväksyttävää jos Käräjäoikeus eli yksittäinen ihminen yksinään siis tuomari tuomitsee tavallisia kansalaisia kunnianloukkausrikoksesta rangaistukseen asioissa jossa kansalainen arvostelee luottamusaseman väärinkäytöstä tai virka-aseman väärinkäytöstä tahi muuten lausuu todenperäistä tietoa em. henkilöstä työtehtävän suorittamisesta.
Laissa olevan kunninaloukkausrikoksen kohdalta pitäisi poistaa lause "jos ei selvästi ylitä hyväksyttyä rajaa". Tulkinnan vara pois.
Herääkin kysymys MITÄ OLLI IMMONEN HALUAISI SANOA jonka laki kiihotus kansanryhmää vastaan nyt kieltää Olli Immoselta???
Lukemisen taito ja siihen ymmärtäminen puuttuu palstan lukijoilta.
Olisi syytä lukea ajan kanssa Jussi Halla-ahon blogi jossa hän kirjoittaa hyvin valaisevasti missä meidän politiikka on menossa.
Halla-ahon blogin arvostelijat eivät näe kuin yhden puolen asioista ja juuri sen joka on uhkaksi omalle näkemykselle. Jopa äidinkielen politiikan sanaston ymmärtäminen puuttuu kokeneiltakin politiikoilta ja sitä pitäisi vaatia vielä tyhjän räkyttäjiltä.
http://www.halla-aho.com/scripta/index.html kertoo uudesta termistä positiivinen syrjintä josta vanhojen puolueiden kansanedustajat eivät halua keskustella tai tahallaan yrittävät kääntää sen PerusSuomalaisten vahingoksi.
Tämä kaikki siksi koska he pelkäävät kansan saavan vallan PerusS;n kautta. Eikä vallan pitäisi juuri kansalla ?
Pyydän sinua lukemaan http://www.halla-aho.com/scripta/katsaus_julkilausuman_kirvoittamiin_kommentteihin.html jonka voit yrittää väittää vahingolliseksi suomen kansalle. Keskustellaan blogin asiasta, ei siitä kuka kirjoittaa.
Kirjoittamisen taito ja kirjoitetun ymmärtäminen on kaksi eri asiaa.
Korjaan; Eikö vallan pitäisi olla juuri kansalla.