Mikä on ollut teidän parisuhteessanne pahin loukkaus jonka toinen on tehnyt joko tieten tai tietämättään. Sellainen, mitä ei ole keskusteltu/selvitelty loppuun asti, ja joka kaivelee vielä vuosienkin jälkeen.
Omassani se oli synttärit jotka sankarin suostumuksella järjestettiin risteilyn merkeissä. Ne päättyivät nolosti syntymäpäiväsankarin sammumiseen yhdeksältä illalla, ensin oli tietysti "kivasti" arvosteltu kovaan ääneen kutsutut vieraat ja suku.
Omassani se oli synttärit jotka sankarin suostumuksella järjestettiin risteilyn merkeissä. Ne päättyivät nolosti syntymäpäiväsankarin sammumiseen yhdeksältä illalla, ensin oli tietysti "kivasti" arvosteltu kovaan ääneen kutsutut vieraat ja suku.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Usein humalassa viihtyvä naiseni on loukannut minua erilaisin keinoin seksuaalisesti. Hankala sanoa, mikä on pahin: pettäminen, loukkaukset vai muu temppuilu - kuten kiihottuneen esittäminen ja yhtäkkinen vetäytyminen. Kaikki ne masentavat, jäävät mieleen ja vievät itsetunnon tuolta alueelta. En tiedä, tajuaako hän itse edes oman käytöksensä ilkeyttä.
Olen viime aikoina harkinnut vakavasti hänen jättämistään.
jätä se ihminen pikaisesti! Ihan totta ystävä hyvä. Välillä tulee täällä jokin lyhyt kommentti johonkin ja säpsähtää. Nyt ihan erityisesti.
....tunteista. On puhuttu ääneen rakkaudesta ja jälkeenpäin tunnustettu ettei näin ollutkaan.
eipä kovin napannut sen jälkeen
En todellakaan edes muista. Onhan sitä varmasti toisiamme loukattu, mutta asiat on puitu läpi, eikä niitä sen kummemmin muistella. Ja varmasti jotain mieleen tuliskin, jos oikein koukkimaan rupeaisin - tyhmää minusta.
Minusta on yks varma keino tuhota hyvä liitto, alkamalla keräilemään toisen loukkauksia ja märehtimään niitä. Yhtä pahasta suhteelle on, jos asioita ei käydä läpi ja selvitetä, jolloin asia jää kaivamaan mieleen. Se on lopun alkua varmasti.
Mutta voisit hurskastella jossain toisessa ketjussa.
Hienoa, että olette saaneet aina puhuttua, mutta tässä oli kyse asioista, joita ei ole koskaan saat puhuttua eikä selvitettyä.
mies petti, jäi kiinni rysän päältä ja haukkui minut kusipääksi sen naisen edessä!
Mieheni vei minut jollekin iso-iso-tädille kylään. En ollut koskaan tavannut sitä porukkaa. Hän ei viihtynyt siellä itsekään. Mies otti auton avaimet, sanoi käyvänsä kioskilla vaan. Viipyi poissa viisi tuntia, (olikin mennyt vanhalle koulukaverilleen kylään) ja jätti minut yksin ihan vieraiden ihmisten luo. Kun hän tuli takaisin, olikin aika lähteä kotiin. Kun huomautin asiasta, sain vastauksen, "älä aina nalkuta". Asiaa ei ole vuosienkaan jälkeen käyty läpi, että miten hän kehtasi tehdä noin.
Toinen raskaus vahingossa, mies vastusti aborttia. Mutta loppuvaiheessa 9 kk jälkeen toteaa kylmästi, että minun olisi sittenkin pitänyt tehdä se keskeytys....en ymmärrä, eikä ole pystynyt jälkeenpäin selittämään mielipidettään. Asia käsittelemättä.
Olen lapsistani ikionnellinen!