1. Minä olen minä enkä kukaan muu. Minuun pätevät omat toiveeni, tarpeeni ja mittapuuni eivätkä kenenkään muun asettamat mittapuut.
2. Olen elämäni keskipiste ja määrittelen itse mikä minulle on oikein. Jos en tee näin, muut suostuttelevat minut sellaiseen, etten elä enää omaa elämääni. Tiedän mitä haluan ja toimin sen mukaisesti.
3. Kannan vastuun itsestäni ja kaikesta mitä teen. En ole vastuullinen kenellekään muulle.
4. Päämääräni on olla elämäni jokaisena päivänä niin vapaa ja onnellinen kuin omin voimin pystyn olemaan.
5. Uskon siihen, että pystyn saavuttamaan kaiken haluamani. Uskon itseeni enemmän kuin kehenkään toiseen. Jos uskon muita, en usko tarpeeksi itseeni.
6. Olen yhtä itseni kanssa elämässä ja kuolemassa ilman epäilyjä, ilman pelkoja ja ilman epäröintiä.
7. Kaikki, minkä tarvitsen elämääni varten, on minussa itsessäni. Kuuntelen sisäistä ääntäni, jottei minun tarvitsisi kysyä keneltäkään muulta.
8. En kysy:"Mitä minä saa?" Kysyn:"Mikä on minulle oikein, tässä ja nyt?"
9. Olen sellainen kuin olen, mikään minussa ei ole hyvää tai huonoa. Kaikella on mielekkyytensä ja syynsä. Kun tunnistan ne, tiedän mikä on oikein minulle.
http://www.rasalas.fi/kirja.php?id=27
Minä-uskontunnustus
54
128
Vastaukset
- d.i.c.e
"Olen sellainen kuin olen, mikään minussa ei ole hyvää tai huonoa. "
Eikä pahaa- M.B.
Niin. :) Ja aika monesti se muiden määrittelemä pahuus sinussa itsessäsi nousee siitä kun ei ajatukset kohtaa tai et toimi kuten toinen haluaisi sinun toimivan. Usein vieläpä hänen itsekkäiden päämääriensä eteen. Paha, paha...
Itsensä seurassa sitä pisimpään elää. Syntymästä kuolemaan.
Sä oot hyvä ja tärkeä ihminen! Uskot itseesi, ja minä uskon sinuun! =)
Ei tule mieleen kritiikkiä kun olen kiltillä päällä. ;-D- M.B.
No kiva kun olet kiltillä päällä ... Muista ilmoittaa ajoissa jos et joskus ole .. =)
M.B. kirjoitti:
No kiva kun olet kiltillä päällä ... Muista ilmoittaa ajoissa jos et joskus ole .. =)
Totta, mitä tapahtuu JOS (tai kun) Yxex suuttuu.... ?
Huih....- A
lynett kirjoitti:
Totta, mitä tapahtuu JOS (tai kun) Yxex suuttuu.... ?
Huih....> Totta, mitä tapahtuu JOS (tai kun) Yxex suuttuu.... ?
Aseistaudutaan ja pyritään aloittamaan neuvottelut. Tässä järjestyksessä. A kirjoitti:
> Totta, mitä tapahtuu JOS (tai kun) Yxex suuttuu.... ?
Aseistaudutaan ja pyritään aloittamaan neuvottelut. Tässä järjestyksessä.*heiluttaa valkoista lippua ison kiven takaa, rynkky sylissä, aloittaen neuvottelut varovaisesti nimeltä huutaen...*
- A
lynett kirjoitti:
*heiluttaa valkoista lippua ison kiven takaa, rynkky sylissä, aloittaen neuvottelut varovaisesti nimeltä huutaen...*
> *heiluttaa valkoista lippua ison kiven takaa, rynkky sylissä, aloittaen neuvottelut varovaisesti nimeltä huutaen...*
Intoa on mutta tarvitset sotilaskoulutusta. Valkoinen lippu merkitsee antautumista. Pyrkimys aloittaa neuvottelut ei merkitse antautumista (kuin eräille suomalaisille puolueille 2000-luvun halitusneuvotteluissa).
http://www.youtube.com/watch?v=eshisjMkf3Q&feature=related A kirjoitti:
> *heiluttaa valkoista lippua ison kiven takaa, rynkky sylissä, aloittaen neuvottelut varovaisesti nimeltä huutaen...*
Intoa on mutta tarvitset sotilaskoulutusta. Valkoinen lippu merkitsee antautumista. Pyrkimys aloittaa neuvottelut ei merkitse antautumista (kuin eräille suomalaisille puolueille 2000-luvun halitusneuvotteluissa).
http://www.youtube.com/watch?v=eshisjMkf3Q&feature=relatedNiin niin...katos sitä vaan, että jos ei enää kuule niin ainakin näkee (jos ois ooooikein iiiiiso lippu), että ollaan lähtökohtaisesti aselevon kannalla =)
Mutta ladattu on jo ja roolit jaettu joukkueen kesken.
Mut hei...en halua olla se neuvottelija...hmm...jaetaan roolit uusiksi.
Käyn sillä välin tutustumassa linkkiisi.- 21
lynett kirjoitti:
Niin niin...katos sitä vaan, että jos ei enää kuule niin ainakin näkee (jos ois ooooikein iiiiiso lippu), että ollaan lähtökohtaisesti aselevon kannalla =)
Mutta ladattu on jo ja roolit jaettu joukkueen kesken.
Mut hei...en halua olla se neuvottelija...hmm...jaetaan roolit uusiksi.
Käyn sillä välin tutustumassa linkkiisi.Eiku ammu ensin ja kysy sitten kuka se oli :)
21 kirjoitti:
Eiku ammu ensin ja kysy sitten kuka se oli :)
No no, lapset lapset...leikkikääs kiltisti...ja mua ei ammuta niillä hernepyssyillä..
;-Dyxex kirjoitti:
No no, lapset lapset...leikkikääs kiltisti...ja mua ei ammuta niillä hernepyssyillä..
;-DKiitti neuvosta 21, kokeilin mutta Yxex se sieltä löytyi...eikä ollut vihainen (kun ei osunut)
- 21
lynett kirjoitti:
Kiitti neuvosta 21, kokeilin mutta Yxex se sieltä löytyi...eikä ollut vihainen (kun ei osunut)
:D
(ihan pakko vastailla näillä hymiöillä, potut pottuina) 21 kirjoitti:
:D
(ihan pakko vastailla näillä hymiöillä, potut pottuina)Mutta kysymyksistä suurin : kuorilla vai ilman ?
- 21
lynett kirjoitti:
Mutta kysymyksistä suurin : kuorilla vai ilman ?
Nyt tuli taas niin paha että täytyy miettiä yön yli.
21 kirjoitti:
Nyt tuli taas niin paha että täytyy miettiä yön yli.
Joudutte pottu-oopperaan kolmeksi päiväksi, lisäksi pidän teille tupa- kaappi- ja siisteystarkistuksen sekä sulkeiset. Myös punkan peitto pitää aamulla olla viimosen päälle ojennuksessa. Herätys klo 06. Toimikaa!
;-DD- M.B.
yxex kirjoitti:

;-DDhttp://www.youtube.com/watch?v=kb6cpwAnShk
Se on tupakan mittainen tauko... ensin. M.B. kirjoitti:
http://www.youtube.com/watch?v=kb6cpwAnShk
Se on tupakan mittainen tauko... ensin.Perkule kun sulle ei voi edes suuttua :)
Valmistaudu aamutoimiin, varustuksena aamutossut ja hammasharja...pelkästään...pulinat pois ;-D- M.B.
yxex kirjoitti:
Perkule kun sulle ei voi edes suuttua :)
Valmistaudu aamutoimiin, varustuksena aamutossut ja hammasharja...pelkästään...pulinat pois ;-DTähhäh, miksi minulle pitäisi suuttua sinun..
*luimistelee ja piilottelee tupakkia selän takana*
Muista tahna!! Ja kurlaus...
- A
Purkamo: "elämäntapaoppaille tuttua aforismihöttöä"
http://purkamo.blogspot.com/2009/03/egoistin-kasikirja.html
Myrsky: "Sopiva siksi, että olen ymmärtänyt samat asiat jo aikaisemminkin"
http://myrsky.net/faust3/archives/220- A
> n1: Egoistiset ihmiset ovat usein muiden silmissä "pahoja", mutta harvat näistä voivat asiaan vaikuttaa...Heidän on kuitenkin pakko kelvata itselleen ja elää itsensä kanssa joka päivä [...] n2: Ja aika monesti se muiden määrittelemä pahuus sinussa itsessäsi nousee siitä kun ei ajatukset kohtaa tai et toimi kuten toinen haluaisi sinun toimivan. Usein vieläpä hänen itsekkäiden päämääriensä eteen. [...] Itsensä seurassa sitä pisimpään elää.
Te kaksi itserakasta täällä taas harjoittamassa kollektiivista itsesääliä. Ettekö todella huomaa, että itsesäälinne kollektiivisuus ilmaisee teillä olevan kykyä vastavuoroisuuteen muita kohtaan? Käyttäkää sitä. Ulkona on kaunis ilma. - M.B.
A kirjoitti:
> n1: Egoistiset ihmiset ovat usein muiden silmissä "pahoja", mutta harvat näistä voivat asiaan vaikuttaa...Heidän on kuitenkin pakko kelvata itselleen ja elää itsensä kanssa joka päivä [...] n2: Ja aika monesti se muiden määrittelemä pahuus sinussa itsessäsi nousee siitä kun ei ajatukset kohtaa tai et toimi kuten toinen haluaisi sinun toimivan. Usein vieläpä hänen itsekkäiden päämääriensä eteen. [...] Itsensä seurassa sitä pisimpään elää.
Te kaksi itserakasta täällä taas harjoittamassa kollektiivista itsesääliä. Ettekö todella huomaa, että itsesäälinne kollektiivisuus ilmaisee teillä olevan kykyä vastavuoroisuuteen muita kohtaan? Käyttäkää sitä. Ulkona on kaunis ilma.Kollektiivinen itsesääli on hieman laajempaa kuin yksityinen itsesääli :) Kollekstiivisessa itsesäälissä horisontti katoaa, yksityisessä sitä ei tiedä olevankaan oman kurjuutensa sokeuttamana. Kaukana utuinen horisontti on hieman kauniimpi :)
- A
M.B. kirjoitti:
Kollektiivinen itsesääli on hieman laajempaa kuin yksityinen itsesääli :) Kollekstiivisessa itsesäälissä horisontti katoaa, yksityisessä sitä ei tiedä olevankaan oman kurjuutensa sokeuttamana. Kaukana utuinen horisontti on hieman kauniimpi :)
> Kollektiivinen itsesääli on hieman laajempaa kuin yksityinen itsesääli :)
Hieman. Sen rakenne on sama kuin juopporingin tyhjällä solidaarisuudella.
Rakkauden rakenne on muutos, uuden syntyminen.
- 21
10. Minä saan rakastaa itseäni.
- M.B.
Jaha, ja kukas sulle luvan antoi? :DD
*katsahtaa tuiman syyttävästi alta kulmain* - 21
M.B. kirjoitti:
Jaha, ja kukas sulle luvan antoi? :DD
*katsahtaa tuiman syyttävästi alta kulmain*Ihan itte annoin ja jos se ei passaa ni voi voi :)
- M.B.
21 kirjoitti:
Ihan itte annoin ja jos se ei passaa ni voi voi :)
Voi voi voi...
*voivottelee menemään*
:DD - 21
M.B. kirjoitti:
Voi voi voi...
*voivottelee menemään*
:DDOch smör smör på svenska :D
- M.B.
21 kirjoitti:
Och smör smör på svenska :D
Katso äiti joulukuusi palaa = Titta mamma, julsexan kommer tillbaka :)
*juujoojaa* - 21
M.B. kirjoitti:
Katso äiti joulukuusi palaa = Titta mamma, julsexan kommer tillbaka :)
*juujoojaa*buahahahahhahhaaaaaaa :D
- ent.Ilkikurimus
Tunnistan itseni tekstistä - mutta ei se ollut minulle yllätys, olen aina tiennyt olevani terveellä tavalla egoisti. Olen pyrkinyt siihen.
Terveisiä tutuille. Ja Iloista Pässiäistä joka tyypille - narsistisuuteen katsomatta.
Ilkikurimus.- kyssäkaali
ilkis: temppuilija ennusti sun palaavan paikalle viimeistään 15 maaliskuuta jos oikein muistan. Kaveri oli väärässä muutaman viikon.
Iloista pääsiäistä taikka pässiäistä miten vaan. Pässejähän nää narsut on. - ent.ilkis
kyssäkaali kirjoitti:
ilkis: temppuilija ennusti sun palaavan paikalle viimeistään 15 maaliskuuta jos oikein muistan. Kaveri oli väärässä muutaman viikon.
Iloista pääsiäistä taikka pässiäistä miten vaan. Pässejähän nää narsut on.Mjmaa....Voipi olla. Mutta Temppu se vaan oli ikävissään ja toivoi paluutani niin pian. Tuskin se muuta oli.....Eihän hän koskaan ole mitenkään ollut ilkeä, ei ainakaan minulle. Eihän? Vai....?
Toisaalta hän saattoi tuossa kyllä yliarvioida omat kykynsä...ja samalla aliarvioida minut. Ehdottomasti vaarallisempaa oli yliarvioida itsensä....:)
Iloista Pässiäistä sullekin! - ent.ilkis
yxex kirjoitti:
Kiitos kiitos...
Taidanpa lähteä illemmalla Seurasaareen....Tuutko mukaan?
:D - numeroihminen
kyssäkaali kirjoitti:
ilkis: temppuilija ennusti sun palaavan paikalle viimeistään 15 maaliskuuta jos oikein muistan. Kaveri oli väärässä muutaman viikon.
Iloista pääsiäistä taikka pässiäistä miten vaan. Pässejähän nää narsut on.Iloista päänsisäistä myös!
ent.ilkis kirjoitti:
Kiitos kiitos...
Taidanpa lähteä illemmalla Seurasaareen....Tuutko mukaan?
:D=)
Hups. Kiitos!!!
Taisit jo käydä siellä...minä ahkeroin pihalla...meinasin haravoida, mutta auringonotoksi homma meni. ;)
(talo, joka on sillan saaren päässä, on perin tuttu, leikin siellä kaverin kanssa pikkujätkänä)
1. Minä olen minä enkä kukaan muu. Minuun pätevät omat toiveeni, tarpeeni ja mittapuuni eivätkä kenenkään muun asettamat mittapuut.
- Kyllä. Kykenen myös jäljittelemään, se on monasti jopa tarpeen. Mutta kykenen huomioimaan myös muita ihmisiä. Rajoitetusti.
2. Olen elämäni keskipiste ja määrittelen itse mikä minulle on oikein. Jos en tee näin, muut suostuttelevat minut sellaiseen, etten elä enää omaa elämääni. Tiedän mitä haluan ja toimin sen mukaisesti.
- Pyrin tekemään mikä minulle oikein. Teen myös kompromisseja. En kyllä aina ole selvillä mitä haluan. Toisinaan tiedän sen täsmälleen.
3. Kannan vastuun itsestäni ja kaikesta mitä teen. En ole vastuullinen kenellekään muulle.
- Pyrin kantamaan vastuuni. Joskus se sujuu niin kuin on suunnitellut. Olen vastuullinen muillekin toimieni kautta.
4. Päämääräni on olla elämäni jokaisena päivänä niin vapaa ja onnellinen kuin omin voimin pystyn olemaan.
- Ei se ole päämäärä. Se on velvoite. Vaikeasti tavoiteltavissa oleva asia. Tunneihmisillä. Järkiminä voi toimia siten. Ja aina voi hyväksyä toisenlaisiakin olotiloja.
5. Uskon siihen, että pystyn saavuttamaan kaiken haluamani. Uskon itseeni enemmän kuin kehenkään toiseen. Jos uskon muita, en usko tarpeeksi itseeni.
- Höpö höpö. Uskoa itseensä ja muihin. Ei tämä maailma pyöri yhden ihmisen ympärillä. Eikä kaikkea välttämättä voi saada. Miksi pitäisikään?
6. Olen yhtä itseni kanssa elämässä ja kuolemassa ilman epäilyjä, ilman pelkoja ja ilman epäröintiä.
- Kenelle se on noin yksinkertaista?
7. Kaikki, minkä tarvitsen elämääni varten, on minussa itsessäni. Kuuntelen sisäistä ääntäni, jottei minun tarvitsisi kysyä keneltäkään muulta.
- Minä en ole koskaan pärjännyt ilman toisten ihmisten vaikutteita. En usko että pärjäisin edelleenkään, täysin yksin maailmankaikkeudessa.
8. En kysy:"Mitä minä saa?" Kysyn:"Mikä on minulle oikein, tässä ja nyt?"
- Kysymykset eivät välttämättä ole noita mitä esitetään. Kysymyksissä otetaan huomioon muutkin ja olosuhteiden tekijät.
9. Olen sellainen kuin olen, mikään minussa ei ole hyvää tai huonoa. Kaikella on mielekkyytensä ja syynsä. Kun tunnistan ne, tiedän mikä on oikein minulle.
- On huonoa ja hyvää. Ominaisuuksiansa on hyvä tunnistaa. Kaikelle ei löydy syytä kiivaastakaan etsinnästä huolimatta. Kuka aina tietää, mikä on oikein?
Kiitos A aloituksesta. Onpa mielenkiintoinen. Nyt en osaa ajatella tätä kovinkaan syvällisesti. Mutta kumoan enimmät väittämäsi omalla kohdallani.- M.B.
Ei ne olleet väittämiä, ne olivat ohjenuoria siihen, miten on enemmän myös itselleen.
Sinussa itsessäsi esimerkiksi on se, että kykenet ottamaan ja saamaan toisilta, mitä sinä tarvitset. Eiks je? :)
Sama kääntely ja pohtiminen sopii jokaiseen kohtaan, että mitä tällä tarkoitetaan.
Ja on suositeltavaa. Näin ei tarvitessaan jotakin esimerkiksi kovin helposti jää vain odottamaan sitä, että toinen älyäisi antaa vapaaehtoisesti ja sitten jos niin ei käykään, että purkisi sitä turhaumaa siihen toiseen, jolta odotti jotakin saapuvaksi... - M.B.
M.B. kirjoitti:
Ei ne olleet väittämiä, ne olivat ohjenuoria siihen, miten on enemmän myös itselleen.
Sinussa itsessäsi esimerkiksi on se, että kykenet ottamaan ja saamaan toisilta, mitä sinä tarvitset. Eiks je? :)
Sama kääntely ja pohtiminen sopii jokaiseen kohtaan, että mitä tällä tarkoitetaan.
Ja on suositeltavaa. Näin ei tarvitessaan jotakin esimerkiksi kovin helposti jää vain odottamaan sitä, että toinen älyäisi antaa vapaaehtoisesti ja sitten jos niin ei käykään, että purkisi sitä turhaumaa siihen toiseen, jolta odotti jotakin saapuvaksi...Tai ohjenuoria ja ohjenuoria. Toimii ihan uskontunnustuksen tavoin. Itselleen lukemalla syöpyy sisimpään ja huojentuu oleminen. Ja uskontunnustukseksihan tuo oli ristittykin ihan kirjailijan toimesta.
- A
> Kiitos A aloituksesta.
Aloittaja oli M.B. Oma kommenttini tässä ketjussa oli tänään kello 10.48.
http://www.youtube.com/watch?v=25znCoi8BGMKyllä. Kiitos A. Ajattelin sitä sinun toista ketjuasi, en tarkistanut yksityiskohtia. Anteeksi MääBää. Minun pääni ei toimi sitäkään vähää mitä ennenkään. Olen joutunut irl-elämässä varsinaiseksi tikkataulun sijaiseksi ja minulta odotetaan pikaisia vastauksia yhteen ja toiseen suuntaan. Pää hajoaa. En pidä siitä kun minua ahdistellaan. Valmiita vastauksia ei ole.
Uskontunnukseen lisäten: minä uskon teihin palstalaisiin. Rohkeuteenne, voimaanne ja kykyyn elää. Seisokaa itsenne takana. Rakastakaa itseänne mutta välittäkää myös muista. Muistakaa; toivoa on. Aina.
- A
> Minun pääni ei toimi sitäkään vähää mitä ennenkään. Olen joutunut irl-elämässä varsinaiseksi tikkataulun sijaiseksi ja minulta odotetaan pikaisia vastauksia yhteen ja toiseen suuntaan. Pää hajoaa. En pidä siitä kun minua ahdistellaan. Valmiita vastauksia ei ole.
*Suukotus otsalle*
Tarvitset lepoa. Varjot eivät estä jos tahdot joskus juosta pois.
http://www.youtube.com/watch?v=iWeobQWxzJ4"Varjot eivät estä jos tahdot joskus juosta pois."
Toi niin ilmestyy mun jääkaapin oveen. Vai laittaisko veskinoveen että näkis aina kun kävis... ettei unohdu.- A
lynett kirjoitti:
"Varjot eivät estä jos tahdot joskus juosta pois."
Toi niin ilmestyy mun jääkaapin oveen. Vai laittaisko veskinoveen että näkis aina kun kävis... ettei unohdu.> Toi niin ilmestyy mun jääkaapin oveen. Vai laittaisko veskinoveen että näkis aina kun kävis... ettei unohdu.
Teippaa peiliin. Me uskotaan suhun. Ala sä uskoo itsees.
http://www.youtube.com/watch?v=hwaaWVYur70 Kiitos. Lämmin halaus sinulle A-valmentaja. Miksi sinä et ole muuten tukistellut minua pitkään aikaan? Olisi varmaan ollut aihetta. Olen laittanut sen merkille.
"Tarvitset lepoa. Varjot eivät estä jos tahdot joskus juosta pois."
Minä tiedän tämän. Käytännössä asioiden toteuttaminen...no..ja sitten on se itsepäisyys. Varsinainen luupää. Ja lukuisat motiivit. Tämä ketju kuvastaa niin hyvin sitä, mitä ajattelen. Haluaisin toimia oikein. Samoin haluaisin ottaa huomioon niin monta ihmistä ja tekijää kuin se on mahdollista. Ja rehellisesti sanottuna, en tiedä mihin se oma itse katoaa siinä matkalla? En halua kadottaa itseäni tai vahingoittaa. Tekemättömyydelläni olen eniten itsekkäimmilläni näissä irl-jutuissa. Mutta hommat eikä vastaukset eivät edisty. Pitäisikö sitten tyytyä vielä toistaiseksi tähän? Pyytää jälleen kerran aikalisä?- mn/c
elisakettu kirjoitti:
Kiitos. Lämmin halaus sinulle A-valmentaja. Miksi sinä et ole muuten tukistellut minua pitkään aikaan? Olisi varmaan ollut aihetta. Olen laittanut sen merkille.
"Tarvitset lepoa. Varjot eivät estä jos tahdot joskus juosta pois."
Minä tiedän tämän. Käytännössä asioiden toteuttaminen...no..ja sitten on se itsepäisyys. Varsinainen luupää. Ja lukuisat motiivit. Tämä ketju kuvastaa niin hyvin sitä, mitä ajattelen. Haluaisin toimia oikein. Samoin haluaisin ottaa huomioon niin monta ihmistä ja tekijää kuin se on mahdollista. Ja rehellisesti sanottuna, en tiedä mihin se oma itse katoaa siinä matkalla? En halua kadottaa itseäni tai vahingoittaa. Tekemättömyydelläni olen eniten itsekkäimmilläni näissä irl-jutuissa. Mutta hommat eikä vastaukset eivät edisty. Pitäisikö sitten tyytyä vielä toistaiseksi tähän? Pyytää jälleen kerran aikalisä?Onkos teillä oikeen tulosvastuu siinä tiimissä? :)
mn/c kirjoitti:
Onkos teillä oikeen tulosvastuu siinä tiimissä? :)
Jumatsukka mn/c! Sinähän herättelit minut.
Tulosvastuu: Minähän olen johtaja. Toiminnanohjauksella järjestelen palikat uuteen järjestykseen. Ensimmäinen ohjekirjan sääntö sanoo että aikamittaria on siirretty käytännön osoittamien toimivien ratkaisumallien mukaan. Sanelen uudet ehdot ja arvot työyhteisölle. Alaiset toimivat kykyjensä mukaisesti eri tehtävissä; nyt tarvitaan pirusti delegointia ja tehtävien uudelleen järjestelyä. Laatutyön mittarissa punainen lanka kohoaa sitä enempi mitä he saavat aikaiseksi, minun tehtäväni on vain valvoa että kaikki tapahtuu vastuullisen periaattella. Kannan päätökseni ja seison sanojeni takani. Osaan perustella toimeni ja päätökseni julkiselle sektorille, jossa on varmat hyötykohdat näkyvillä. Ylempi porras katsoo lopulta ehkä vain rahallista arvoa. No siihen minä sen aikalisän olen varalta hommannutkin. Jos menee syteen, otanpa sitten lopputilin. Pääasia on hauska ja hyvin tehty työ. Ja työyhteisö osaa nauttia omista tuotoksistaan, eli kunnia jää kuitenkin heille. Kukaan ei häviä tässä projektissa. Ja minä löydän aina uuden työpaikan.- A
elisakettu kirjoitti:
Kiitos. Lämmin halaus sinulle A-valmentaja. Miksi sinä et ole muuten tukistellut minua pitkään aikaan? Olisi varmaan ollut aihetta. Olen laittanut sen merkille.
"Tarvitset lepoa. Varjot eivät estä jos tahdot joskus juosta pois."
Minä tiedän tämän. Käytännössä asioiden toteuttaminen...no..ja sitten on se itsepäisyys. Varsinainen luupää. Ja lukuisat motiivit. Tämä ketju kuvastaa niin hyvin sitä, mitä ajattelen. Haluaisin toimia oikein. Samoin haluaisin ottaa huomioon niin monta ihmistä ja tekijää kuin se on mahdollista. Ja rehellisesti sanottuna, en tiedä mihin se oma itse katoaa siinä matkalla? En halua kadottaa itseäni tai vahingoittaa. Tekemättömyydelläni olen eniten itsekkäimmilläni näissä irl-jutuissa. Mutta hommat eikä vastaukset eivät edisty. Pitäisikö sitten tyytyä vielä toistaiseksi tähän? Pyytää jälleen kerran aikalisä?> Miksi sinä et ole muuten tukistellut minua pitkään aikaan?
En muista koskaan tukistaneeni ketään. Puhut varmaankin hiustenharjauksesta,
Pidä tiiviisti yhteyttä muihin tyttöihin. Pukeutukaa somasti ja harjoittakaa luostarihyveitä. Tehkää käsitöitä yhdessä. *Suukko otsalle*
http://www.youtube.com/watch?v=ZR2KkA1JlFs&feature=PlayList&p=D27BAC9DA2844D14&index=0 A kirjoitti:
> Miksi sinä et ole muuten tukistellut minua pitkään aikaan?
En muista koskaan tukistaneeni ketään. Puhut varmaankin hiustenharjauksesta,
Pidä tiiviisti yhteyttä muihin tyttöihin. Pukeutukaa somasti ja harjoittakaa luostarihyveitä. Tehkää käsitöitä yhdessä. *Suukko otsalle*
http://www.youtube.com/watch?v=ZR2KkA1JlFs&feature=PlayList&p=D27BAC9DA2844D14&index=0Et olekaan tukistellut. Se oli vain vertauskuva. Sinä olet A muuten tosiaan viisas. Keksin ratkaisun taas yhteen kiireelliseen ongelmaan. Kiitos.
- mn/c
elisakettu kirjoitti:
Jumatsukka mn/c! Sinähän herättelit minut.
Tulosvastuu: Minähän olen johtaja. Toiminnanohjauksella järjestelen palikat uuteen järjestykseen. Ensimmäinen ohjekirjan sääntö sanoo että aikamittaria on siirretty käytännön osoittamien toimivien ratkaisumallien mukaan. Sanelen uudet ehdot ja arvot työyhteisölle. Alaiset toimivat kykyjensä mukaisesti eri tehtävissä; nyt tarvitaan pirusti delegointia ja tehtävien uudelleen järjestelyä. Laatutyön mittarissa punainen lanka kohoaa sitä enempi mitä he saavat aikaiseksi, minun tehtäväni on vain valvoa että kaikki tapahtuu vastuullisen periaattella. Kannan päätökseni ja seison sanojeni takani. Osaan perustella toimeni ja päätökseni julkiselle sektorille, jossa on varmat hyötykohdat näkyvillä. Ylempi porras katsoo lopulta ehkä vain rahallista arvoa. No siihen minä sen aikalisän olen varalta hommannutkin. Jos menee syteen, otanpa sitten lopputilin. Pääasia on hauska ja hyvin tehty työ. Ja työyhteisö osaa nauttia omista tuotoksistaan, eli kunnia jää kuitenkin heille. Kukaan ei häviä tässä projektissa. Ja minä löydän aina uuden työpaikan.Ookke :)
Uskontunnustusta....
Toisinaan on vaikea uskoa itseensä. Tai edes siihen, että mihin uskoo tai mitä arvoja omaa. Ovatko asiat pääsi sisällä, joita julkituot, myös todellisia; seisotko omien sanojesi takana?
Kun epäusko vaivaa, on hyvä mennä itseensä. Rajojaan kokeilemalla. Minulla oli hieman selvitettäviä asioita tässä viime vuorokauden aikana. Kysymyksiin vastaukset löytyivät menemällä veden äärelle. Hypätä virtaan, uimalla siellä ja polskutella kaikessa rauhassa.
Vastauksia löytyi. Ja samalla tein kuten A oli neuvonut tekemään. Mutta tärkeintä; että löysin ne omat sisäiset arvoni, uskomukseni ja periaatteeni yhtä kirkkaina ja selvinä kuin olin ne sisimpääni piilottanutkin. Ja vahvistui se toinenkin tietous, mitä tässä kovasti olen pohtinut. Hämmentynyt kyllä, mutta entistä varmempi tuntemuksistaan.
Itseusko on aika metka juttu. Sitä toisinaan kavahtaa; tuntemuksiaan, aavistelujaan, vaistoaan; ei voi uskoa että asia on niin tai näin. Mutta saatuaan vahvistusta; olo vain lopulta rauhoittuu. On sinut itsensä kanssa.- M.B.
Voi, ollapa sitä itseuskoa nyt, roppakaupalla.. :)
M.B. kirjoitti:
Voi, ollapa sitä itseuskoa nyt, roppakaupalla.. :)
:) Mää: Lue. Tiedät kyllä mitä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1881315
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138893- 85842
- 51748
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?50711Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t251612Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä311590Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55579- 53564
Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7560