Mieheni tekee paljon töitä, tämä on mieheni mielestä välttämätöntä yrittäjänä menestymisen takia. Vastuu kodista ja lapsista on jäänyt näin ollen kokonaan minulle.Jos oletan, että vastuu lapsista kuuluu myös hänelle ja vaadin osallistumaan lapsia ja perhettä koskevaan päätöksentekoon, en siis kotitöihin, onko asia vain minun ongelmani? Siis vain asenteessako minulla vikaa?
Vaadinko liikaa?
Lapset murrosiässä
24313
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Mun mielestäni olet ihan oikeilla jäljillä. Sun miehesi pitäisi laittaa asiat tärkeysjärjestykseen. Taidat tietää, ettei siinä listalla perhe eikä vaimo ole ihan kärkipäässä.
Tiedän, tuntuu pahalta. Riittäkö se sinulle?
Minä monien joukossa.
Maassamme on tuhansittain lapsiperheitä joissa mies on vähintäänkin viikon arkivuorokaudet muualla.
Osa miehistä on kotoa pois puolen vuoden jaksoissa.
Eiköhän silloin ole itsestään selvää ettei rouva odotakaan miehen taholta mitään muuta panosta kuin rahaa?!
Lähtiessäni viikoiksi puutteen torjuntaan 12:sta vuodeksi muualle oli tuo järjestely selvä.
Penskat olivat ala- / yläasteikäisiä.
Palatessani kokoaikaiseksi koti-isäksi olivat tenavat jo muualla omillaan.
Vaimo hoiti kaikki käytännön asiat, purnaamatta!
Eikä ollut lasten kanssa vaikeuksia missään vaiheessa!
Meillä ei edes keskusteltu mistään järjestelyyn liittyvistä asioista.
Toimi hyvin.
Myös tavoite, "pois palkkatyöstä 5-kymppisenä" toteutui kolmen vuoden viiveellä.
Eiköhän tuossa ole kyse kahden ihmisen henkilökemioista.
Me olimme vaimoon kanssa täysin samoilla linjoilla mm. raha-asioissa ja lasten kasvatusperiaatteissa.
Ai sullako oli jotain "lastenkasvatus periaatteita", vaikka pysyttelit täysin ulkona heidän elämästään, ja asioihinsa liittyvästä päätöksenteosta?
Ei ole joko-tahi!
Onko mahdotonta ajatella että vanhemmat keskustelevat kaikista, mm. penskojen kasvatukseen ja ylipäätään olemiseen liittyvistä periaatteista siten ettei synny ristiriitaa kummankaan suuntaan.
Olinhan kotona perjantai illasta maanantai aamuun!
Täysin ulkona?! Höpö, höpö!
Ei osallistuminen edellytä kokoaikaista paikallaoloa vaan sitä että asiat kulkevat sovittujen periaatteiden mukaisesti.
Vaimo teki tarvittavat ratkaisut viikoilla eikä niistä koskaan syntynyt mitään sanomista.
Vastaavasti, koitivuosien jälkeen, vaimon mentyä osa-aikaiseen iltatyöhön, klo 17.00 - 20.00, olin minä vuosia, alkuun alle kouluikäisten, sittemmin ala-aste ikäisten penskojen kanssa illat ja lauantaipäivät.
Lauantaisin siivosimme yhdessä talon ja katoimme 15:sta jälkeen kotiutuvalle vaimolleni ip-kahvipöydän.
Hoidimme penskojen kanssa tarvittavat askareet ja kävimme keskustan kuppilassa mansikkajäätelöannoksilla.
Minä kahvilla.
Ajattele miten kaameaa!
Vaimo oli täysin ulkona penskojen elämästä ja päätöksenteosta.
Ne perheet joiden miehet ovat puolen vuoden jaksoja "veropakolaisina" silloin mm. Saudeissa ja Venäjällä, olivat paljon hankalammassa asemassa mutta ovathan nuo selvinneet.
Joillakin, kuten minulla, ei kerta kaikkiaan ollut mahdollisuutta viihtyä kotipaikkakunnalla muuten kuin työttömänä!!!!
No niin.
Sinä siis olet toiminut juuri siten, kuin aloittaja toivoisi omien lastensa isän toimivan.
Tämä lauseesi ei siis teidän kohdallanne pitänyt lainkaan paikkaansa.
"Eiköhän silloin ole itsestään selvää ettei rouva odotakaan miehen taholta mitään muuta panosta kuin rahaa?!"
Mutta sinun mielestäsi aloittajan kohdalla asian kuuluisi olla noin.
Sinä olet panostanut lapsiisi ja perheeseesi juuri niin paljon kuin on kohtuullista olettaakin. Mksi aloittajan mieheltä ei saisi odottaa samaa????
Lieneekö ajatusmaailmani ahtautta?
Joku syy täytyy aloittajan miehen asenteeseen olla.
Täytynee etsiä parisuhteen perusteista?
Tai sitten rouva on elänyt pilvilinnoissa ja tipahdettuaan karuun todellisuuteen kokee sen epämiellyttävänä.
En jaksa uskoa yhdenkään miehn kuvatun kaltaiseen vetäytymiseen ilman syytä.
Erään entisen työkaverini vaimo hääti ukkonsa koti- ja kasvatuskuvioista pois kahden tyttären ollessa alle murkkuiän.
Kun tytöt tulivat 11 ja 13 vuotisiksi vaati samainen rouva miehen auttavan tyttöjen kurin pidossa koska hän itse ei enää mahtanut mitään!
Kaveri kehoitti rouvaansa hoitamaan asiat eteenkin päin koska oli monopolisoinut ko. tontin itselleen.
En väitä aloittajan tapauksen olevan tuttavani kaltainen mutta aloitus ei kyllä sitä mahdoollisuutta poiskaan sulje.
Ps. En minä panostanut mitään! Se oli elämäämme sen aikaisten reunaehtojen puitteissa.
Penskat ovat nyt koulutustaan vastaavissa ammateissa, välimme ovat luonnollisella tavalla hyvät.
Mitään ei ole tarvinnut katua.
Muutama äärimmäisen niukkuuden vuosikin meni jälkiä jättämättä.
Osa ruuastakin oli pakko kerätä metsästä ja kasvattaa pienellä ok:n tontilla.
Yhteenveto kaikesta: Rouva etsiköön vastausta peilistä!
Totta: ajatusmaailmasi näyttää tosiaankin olevan ahdas.
"En jaksa uskoa yhdenkään miehn kuvatun kaltaiseen vetäytymiseen ilman syytä."
"Rouva etsiköön vastausta peilistä!"
Noissa kommenteissahan se ajatusmaailmasi ahtaus on selkeästi sanottu. Yhteenvetona siis: sinun mielestäsi miehissä on pelkkiä hyviä puolia, ja kaikki mahdolliset hankaluudet ovat ilman muuta naisen syytä.
Selväksi teit ajatusmaailmasi.
Havaintoni lähipiirissä vahvistavat johtopäätökseni.
En ryhdy rakentelemaan mitään huuhaa teorioita vaan tyydyn käytännön havaintoihin.
Miksi mies vetäytyisi osallistumisesta ja vastuusta?
Joku syyhän siihen täytyy olla eikä vaihtoehtoja ole paljoakaan!
Luultavimmin mies vetäytyy osallistumisesta ja vastuusta siksi, että se on se kaikkein helpoin tie. Ei huvita, ei viitsi vaivautua, kakarat ärsyttää...akallehan se kuuluu jne.
Alkuun ei anneta osallistua ja sitten yhtäkkiä pitää osallistua ja ottaa vastuuta. Naiset omii vauva-ajan ja juuri silloin se isänkin side lapsiin pitää kehittää muutenkin kuin elättäjänä ja sivustaseuraajana.
Olet tiennyt jo kauan että miehesi kaikki aika/energia/mielenkiinto
menee perheenne taloudelliseen ylläpitoon.Tuossa tapauksessa sinä olet se "kotirintamaa" hallitseva yksilo.
Ellei miehesi voimat riitä lasten ohjaukseen, se automaattisesti tehtävä automaattisesti jää sinulle. Olethan pärjännyt jo tähänkin saakka, nyt lastenne ollessa murrosiässä, vaatii sinulta paljon enemmän huomiota ja energiaa ohjata lapsianne pysymään oikealla tiellä.
Pystyt kyllä siihen. Se on vain yksi vaihe sinun ja lastesi yhteistä kasvua.
Apua on satavilla. Tutustu muihin lastenne vanhempiin, jututa lastenne koulun psykologia, opettajia (maalamatta noita keskusteluja taivaalle), lue nuorten ohjaukseen opettavia kirjoja.Jos olet liittynyt seurakuntaasi, keskustele pastorisi kanssa.
Vaikka miehesi ei olisikaan auttamassa päätosten teoissa, sinun ei silti tarvitse tuntea olevasi yksin.
Kaikista tärkein: saa lapsesi puhumaan sinulle - pida kommunikointikanava auki ja KUUNTELE heitä. Siis todella kuule mitä he sanovat.
" Say what you mean, mean what you say, but don't say it mean"
(Sano mitä tarkoitat, tarkoita mitä sanot, mutta älä sano sitä ilkeästi, pahasti)
Lapset pitävät sinua alitajuntaisesti esikuvanaan, sinulla on äärettomän tärkeä rooli heidän johtajanaan.
Miehellä ei siis ole mitään velvoitteita ottaa edes kantaa hänen lapsiaan koskeviin asioihin. Hänen ei kaiketikaan tarvitse edes tuntea saman katon alla asuvia lapsiaan.
No, ei kai lapsillakaan ole sitten mitään velvollisuuksia käydä isäänsä tervehtimässä vanhainkodissa, kunhan maksavat siitä tulevan laskun.
Tuttavani tapaus.
Rouva kielti miehensä osallistumisen alle murkkuikäisten tyttärien kasvatukseen.
Varhaispuperteetin koittaessa tytöille meni rouva avuttomana hakemaan mieheltään apua.
Myöhäistä!!
Yhteiset periaatteet vauvaiästä alkaen!
Mies siis ei ole vastuussa (eikä kiinnostunut) lapsistaan, jos hänet on syrjäytetty heidän ollessaan pieniä.
HALOO! Kyse on miehen OMISTA lapsista!
Jos hän heitä yhtään rakastaa, niin hän ei jää sivusta seuraamaan, kun heidän elämänsä ajautuu hunningolle. Miehet eivät sitten ilmeisesti juurikaan lapsiaan rakasta, jos tuo kuvaamasi kaltainen toiminta on kovinkin yleistä.
Vaimon vastuu?
Koska vaimo on antanut peruuttamattoman vahingon tapahtua niin millä moraalilla hän huutaa miestään apuun kun takamus on jo kannossa?
Sinun mielestäsi vaimo saa elää alle murkkuikäisten kanssa miellyttävää "juu, juu kulta pieni". "Tietenkin saat kulta pieni". "Sehän on toisten ja opettajan vika, kulta pieni".
Kun tulee totuuden ajat niin ukonko pitäisi ryhtyä epätoivoiseen taisteluun peruuttamattoman vahingon korjaamiseksi?
Kyllä siinä täydellinen vastuu on naisen välinpitämättömällä, vääristyneellä rakkaudella!
Jos vaimo olisi yhtään rakastanut lapsiaan olisi hän huolehtinut ajoissa ( vauvaiästä alkaen ) heidän valmennuksestaan elämää varten!
Kuvaamasi kaltaiset äidit ovat käsittämättömän yleinen ilmiö!
Helppoa tiettyyn rajaan saakka.
Olen tuosta asiasta kanssasi samaa mieltä, vaikka sinä pyritkin päinvastaisia sanoja minun suuhuni laittamaan.
Lapset ovat kuitenkin myös isänsä lapsia, eikä se äidin vastuuton kasvatusmalli tee tyhjäksi isän vastuuta omista lapsistaan. Ei tee.
Mitä lapsenne päättävät aikuistuesaan on heidän oma päätoksensä.
Se EI muuta tosiasiaa että he tarvitsevat aikuisen ohjausta ja sääntojä muodostaessaan kokonaiskuvaa omasta minuudestaan ja etsiessään paikkaansa yhteiskunnssa.
Te kaikki tiedätte jo ettei miehesi ole kyennyt jakamaan aikaansa lapsiinne. Tuo tehtävä jää sinulle. Halusit sinä sitä tai et. Sinun on täydellisen tarpeetonta käyttää energiaasi mustamaalaamalla miestäsi - kuka siitä hyotyy? Se ei muuta miestäsi kuitenkaan ja sinulle tulee vai aivan tahallisesti hankittu paha mieli. Et sinä sitä tarvitse! Joten ohjaa energiasi positiivisesti lastesi tukemiseen.
Kuulostaa kuin olisit pärjännyt hyvin tähän saakka. Lueppa vastaukseni toiseen ketjuun LAPSIIN PANOSTAMISESTA, se tarkalleen kertooo mitstä on kyse.
Jos miehesi välittäisi lapsistaan ja perheestään, hän pyrkisi osallistumaan tärkeään päätöksentekoon. Pikkuasioilla häntä ei tietenkään pidä vaivata.
Koska perheen asiat eivät häntä kiinnosta, ei hänelle varmaankaan olisi mikään ongelma hylätä teitä, jos seksikäs misu veisi jalat alta. Tuskin pitäisi yhteyttä lapsiinsa eron jälkeen.
Ei ole asenteessasi mitään vikaa, miehesi kuuluu osallistua edes päätöksiin, jotka koskevat perhettänne.
Minulla on mies myös oikea uraohjus ja tuskin häntä enää näkisimmekään, jos en olisi jämerä kaikkea meitä koskevissa asioissa..
Olen pistänyt yhden ehdon, josta ei luistella:
Kerran viikossa pidämme parin tunnin palaverin, jossa käsittelemme asiat, mitkä minua ja lapsia vaivaavat ja joihin tarvitsen kumppanin tukea.
Kokeileppa sinäkin..
Kerää listalle asiat, joihin kaipaat kumppanin kommentin ja pistä miehen kalenteriin merkki perhekokouksesta!
Monesti taitaa olla niin, että vaimo juuri on vaatimassa luksustaloa ym. omaisuutta, ja miehen tai molempien on painettava pitkää päivää. Lasten selkänahasta se elintaso yleensä revitään. En väitä, että aloittajan tapauksessa tästä olisi kysymys, hän itse sen tietää. Kaikkea ei voi saada, jos haluaa "panostaa" lapsiin ja perheeseen, joutuu usein tinkimään menoistaan ja työurastaan. Itse en ole kaivannut koskaan korkeaa elintasoa, "palkaksi" sain tyytyväisen perheen ja tasapainoisiksi kasvaneet, onnelliset lapset.
Useimmat työnarkomaanimiehet tekevät pitkää päivää, koska haluavat sitä itse. Yleensä syynä ei ole vaimon painostus. Miehet tietysti selittelevät asiaa sillä, kuinka he tekevät sen perheensä takia. Todellisuudesa he kuitenkin tekevät sen itsensä takia. He ovat mielummin töissä, kuin perheensä luona. Perhe vain ei kuulu tärkeysjärjestyksen kärkisijalle.
Juuri näin monesti on. Ei tietenkään aina, mutta jos mies ei niistä lapsista ole niin innoissaan ollut ennen lasten syntymääkään, niin mistä se innokkuus nyt tulisi?
Jotkut miehet nyt ei vain osaa ja jaksa olla lasten kanssa ja työ vie voiton kotioloista. On tieten naisiakin, jotka yrittää laistaa äidin hommat ja tyyräävät lapset kotiinsa vanhempiensa hoidettavaksi, aina kun vaan voivat.
On sitten taas niitäkin, jotka haluavat sen 10 huoneen talon järven rannalta ja sitä päämäärää kohti sitten työskennellään lasten kustannuksella.
Mutta asioistahan voi aina keskustella ja kun hakee kalenterista sen palaverin paikan, asioista tulee puhuttuakin.
Varmaan ei kannata mennä sen väsyneen miehen luokse vinkumaan lasten kasvatuksesta silloin, kun toinen tulee pitkän päivän jälkeen töistä, vaan keskusteluhetken voi valita..
Paras hetki puhua asiasta kuin asiasta on hyvän seksin jälkeen.. ;))
Vaimona vain odotan kumppanuutta, läsnäoloa ja ymmärrystä. En rutise enkä kitise pikkuasioista ja rutiinit hoituvat minulta mallikkaasti. Lämmin kommunikaatio ja henkinen yhteys vain puuttuu. Ja se jos mikä tekee onnettomaksi. Siksi kysyn, vaadinko liikaa?
Et sä vaadi liikaa..
Sä painit vain samojen ongelmien parissa, kuin me muutkin..
Se lämmin kommunikointi ja henkinen yhteys vain katosi reitin varrella jonnekkin pitkässä liitossa ja ei löydy enää, ei..
Olet tullut siihen tienvarteen, missä monet miettivät, lähteäkkö eri suuntaan ja hakemaan sitä lämmintä kumppanuutta muualta, toisen kainalosta.