Olemme kolmenkympin paremmalla puolella, vapaaehtoisesti lapsettomia ja olleet muutaman vuoden yhdessä mieheni kanssa ja minua on alkanut todella ahdistaa suhteesta puuttuva lämpö ja läheisyys. En ole mikään kyhnääjä, mutta joskus olisi kiva katsella vaikka töllöä toisen kainalosta ja joskus olisi kiva, että toinen tulisi itse luo ja halaisi. Minä joudun tekemään aina sen itse ja saan kokea toisen vain suorittavan velvollisuuttaan. Turha varmaan mainita, että seksirintamallakin on aika hiljaista. Koen itseni todella epämiellyttäväksi..
Lämpöä suhteeseen..
Willlllma
1191
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tyypillinen nainen: syyttää itseään vastenmieliseksi kun parisuhteessa ei ole lämpöä eikä läheisyyttä.
No, ei se ole pelkästään sun vika tai susta johtuva asia, että sun ukkos ei sua oma-aloitteisesti (enää?) paijaa eikä huomioi. Niin, ja kun ihmiselle nyt on aikain saatossa kehittynyt tämä puhekykykin, niin kannustaisin käyttämään sitä rohkeasti myös silloin kun on jotain palautteen antamisen tarvetta.
Yllätä se ukkos vaikka huomenna aamupalalla, kysymällä siltä suoraan, että miksi sä et (enää?) halaa mua/ota mua koskaan kainaloosi? Mä kaipaisin sellaistakin läheisyyttä kovasti.
Niin suoran ja selkeän ilmaisun ymmärtää kyllä pökkelömpikin uros, eri asia sitten miten se siitä palautteesta selviää...