"Iso jytky" säikäytti maahanjuuttujat

"He eivät ole niin avuliaita ihmisiä" lause kuuluu kovin monenkin jo taikaseinään todella hyvin tottuneen turhapaikkalaisen huulilta.

Tämänkatalainen jytky luo aivan turhaa epävarmuutta maamme työvoimareservissä.
39383
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

alkaahan se viesti mennä perille teille saatanan jussufeillekin!!!!

Äänestä

Turhaa vouhkaamista, persut nyt on yksi puolue toisten joukossa, juuri nyt kolmanneksi eniten kansanedustajia.
Eivät he sen enempää voi vaikuttaa, hivenen tietysti yleiseenkin ilmapiiriin.
Mielestäni on hyvä että Suomessa on useita puolueita eikä yhden kannatus ylitä paljoa 20%:a.
Joku 1990-luvun loppu/2000-luvun alku oli aika kamalaa sosiaalidemokraattista diktatuuria.

Äänestä
  • Tuollaisella hyssyttelyllä ei meitä maahanjuuttujia voi enää jymäyttää.

    Onko se muka parempi, että me otetaan RKP mukaan ja lähdetään maailman merille tekemään parempaa ihmiskuntaa siis täysin kokonaan pois tästä maasta ?

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Tuollaisella hyssyttelyllä ei meitä maahanjuuttujia voi enää jymäyttää.

    Onko se muka parempi, että me otetaan RKP mukaan ja lähdetään maailman merille tekemään parempaa ihmiskuntaa siis täysin kokonaan pois tästä maasta ?

    varmaa tietoa. persut laitetaan kuriin ja kaikki jatkuu kuten aiemmin on sovittu.

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Tuollaisella hyssyttelyllä ei meitä maahanjuuttujia voi enää jymäyttää.

    Onko se muka parempi, että me otetaan RKP mukaan ja lähdetään maailman merille tekemään parempaa ihmiskuntaa siis täysin kokonaan pois tästä maasta ?

    Åland tekee kovasti lähtöä Suomesta mutta enpä usko siihenkään.
    RKP taas on ihan täysin Nimby :)
    Älkää nyt lähtekö, kyllä teitä tarvitaan eikä rajoja pistetä kiinni nytkään.

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Tuollaisella hyssyttelyllä ei meitä maahanjuuttujia voi enää jymäyttää.

    Onko se muka parempi, että me otetaan RKP mukaan ja lähdetään maailman merille tekemään parempaa ihmiskuntaa siis täysin kokonaan pois tästä maasta ?

    Hei frendit. ettehän te oikeesti oo tosissanne???

    kato funtsitaan tätä pikku päissämme nii kyl tää tästä hoituu.

    Äänestä

  • Osmo S-vaara kirjoitti:

    Hei frendit. ettehän te oikeesti oo tosissanne???

    kato funtsitaan tätä pikku päissämme nii kyl tää tästä hoituu.

    Ai pikku paisssan..
    Joo, nain tehdaan

    Äänestä

  • Ehe ehe, mul on iso kirjoitti:

    Ai pikku paisssan..
    Joo, nain tehdaan

    Ilman maajusseja ja suuria tukiaisia sinäkin kyntäisit pelkällä nysällä routaista maata.

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Tuollaisella hyssyttelyllä ei meitä maahanjuuttujia voi enää jymäyttää.

    Onko se muka parempi, että me otetaan RKP mukaan ja lähdetään maailman merille tekemään parempaa ihmiskuntaa siis täysin kokonaan pois tästä maasta ?

    kyllä, on parempi juffukkien ottaa pitkät,eikä palata koskaan. tiedät,maassa ei
    tarpeettomia,joutilaita ja sossipummeja tarvita,joihin sinäkin kuulut.
    pelkkä paskan jauhaja.

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Tuollaisella hyssyttelyllä ei meitä maahanjuuttujia voi enää jymäyttää.

    Onko se muka parempi, että me otetaan RKP mukaan ja lähdetään maailman merille tekemään parempaa ihmiskuntaa siis täysin kokonaan pois tästä maasta ?

    KYLLÄ

    Äänestä

  • Viimeinkin tajusit kirjoitti:

    KYLLÄ

    MITÄ

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Ilman maajusseja ja suuria tukiaisia sinäkin kyntäisit pelkällä nysällä routaista maata.

    PAINU SINÄ JUSSUFI HELVETIN KUUSEEN

    Maanviljelijät tuntuu olevan Somalipaskan umpiluussa vissiin jäänne kunta-kinten
    ajoilta. Tuolla aseenteellasi ilmaiset vain tyhmyytesi.

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Ilman maajusseja ja suuria tukiaisia sinäkin kyntäisit pelkällä nysällä routaista maata.

    No, maajussit eivät halulleet Eu:hun aikoinaan. Tiesitkö sitä? Millainenhan Suomi olisi, jos Eu:hun ei oltaisi menty? Norja mm. jätti menemättä.

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Tuollaisella hyssyttelyllä ei meitä maahanjuuttujia voi enää jymäyttää.

    Onko se muka parempi, että me otetaan RKP mukaan ja lähdetään maailman merille tekemään parempaa ihmiskuntaa siis täysin kokonaan pois tästä maasta ?

    ja lisäksi ainut järkevä.
    Toivottavasti poistetaan kaikki loisivat mutakuonot.

    Äänestä

Onhan se ikävä mamujen kannalta, että täyshoidon taso saattaa lähivuosina promillen verran laskea nykytasosta.

Äänestä
  • Millähän tukiaisella tekin saatte Itäkeskuksen pyörimään täydellä kapasiteetilla, jos maahanjuutujia näin raikeästi yritetään riistää?

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Millähän tukiaisella tekin saatte Itäkeskuksen pyörimään täydellä kapasiteetilla, jos maahanjuutujia näin raikeästi yritetään riistää?

    ei sen tarvi pyöriä,parempi olla paikallaan. sossumamuja ei kaivata pyörittämään mitään sossin varoin. onhan näin ?

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Millähän tukiaisella tekin saatte Itäkeskuksen pyörimään täydellä kapasiteetilla, jos maahanjuutujia näin raikeästi yritetään riistää?

    on se Jussuf aina vaan niin pässi-

    Äänestä

  • sossu pyörittää kirjoitti:

    ei sen tarvi pyöriä,parempi olla paikallaan. sossumamuja ei kaivata pyörittämään mitään sossin varoin. onhan näin ?

    Rahat joilla tuo koko paikka pyörii, tulevat meiltä. Ei niitä millään maataloustuilla pidetä pystyssä, kysy vaikka Stephen Elopilta.

    Äänestä

kun kerran on lähtenyt maailman turuille, voi samalla vaivalla koluta muitakin maita, parempiakin löytyy kuin köyhtyvä Suomi lypsettäväksi,hyvää matkaa ja työniloa.

Äänestä
  • Ihmeellisen välinpitämätön asenne teillä maajusseilla, kun Jussuf on työnsä tehnyt niin Jussuf saa lähteä.

    Luuletteko te tosiaan, että meitä maahanjuuttujia on jonoksi asti tämän maan rajoilla?

    No olkoon, se jono ei suinkaan kuitenkaan ole kovin pitkä.

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Ihmeellisen välinpitämätön asenne teillä maajusseilla, kun Jussuf on työnsä tehnyt niin Jussuf saa lähteä.

    Luuletteko te tosiaan, että meitä maahanjuuttujia on jonoksi asti tämän maan rajoilla?

    No olkoon, se jono ei suinkaan kuitenkaan ole kovin pitkä.

    siitä vaan töppöstä toisen eteen ja vittuun täältä!!! jäikö sulta saatanalta jotain tajuumatta!!!!

    Äänestä

  • no vittu kirjoitti:

    siitä vaan töppöstä toisen eteen ja vittuun täältä!!! jäikö sulta saatanalta jotain tajuumatta!!!!

    Lue tuo aloitus uudelleen ja mieti. Jäikö sinulta jotakin huomaamatta?

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Ihmeellisen välinpitämätön asenne teillä maajusseilla, kun Jussuf on työnsä tehnyt niin Jussuf saa lähteä.

    Luuletteko te tosiaan, että meitä maahanjuuttujia on jonoksi asti tämän maan rajoilla?

    No olkoon, se jono ei suinkaan kuitenkaan ole kovin pitkä.

    hyvä,että älyät häipyä. mamuja ei tarvita koskaan,jonottakoot muualle.

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Ihmeellisen välinpitämätön asenne teillä maajusseilla, kun Jussuf on työnsä tehnyt niin Jussuf saa lähteä.

    Luuletteko te tosiaan, että meitä maahanjuuttujia on jonoksi asti tämän maan rajoilla?

    No olkoon, se jono ei suinkaan kuitenkaan ole kovin pitkä.

    Liian pitkä jono maahanmuuttajia

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Ihmeellisen välinpitämätön asenne teillä maajusseilla, kun Jussuf on työnsä tehnyt niin Jussuf saa lähteä.

    Luuletteko te tosiaan, että meitä maahanjuuttujia on jonoksi asti tämän maan rajoilla?

    No olkoon, se jono ei suinkaan kuitenkaan ole kovin pitkä.

    On täällä ennenkin omalla porukalla pärjätty, miksi ei siis nytkin. Järjestellään hommat suomiporukalla itsellemme sopivaan malliin.Muut voi tulla perässä ihmettelemään.

    Äänestä

Mainio juttu. Tätä lisää ja paljon SAATANA.

Äänestä
  • Todella huono kopio päivän hesarista.

    Äänestä

HAARP SE VASTA ON POIKAA JUSSUF KULTA

Äänestä

Mistä sais pikkuruista munaa imettäväksi.. Niin tekis mieli, varmaan tuo pääsiäinen stimuloi..

Äänestä
  • HA HAAH HAAH HINTIT. JYTKY TULEE!!!!

    Äänestä

  • pane letku omaasi ja ime sitä letkun kautta,jos sulla edes on munaa.

    Äänestä

Maahanmuuttaja -sana on ihan kunniakas silloin, kun se vastaa todellista tarkoitustaan. Sana on kärsinyt inflaation sen takia, kun sen alle pannaan kaikki pakoloiset, elintasopakolaiset ja kaiken karvaiset vippaskonsteilla maahan pyrkivät ihmiset.
Maahantulijat pitäisi ryhmitellä ja käsitellä niitä sen mukaan.
Jos tungetaan samaan pakettiin joku kunnollinen vaikkapa Ruotsista tullut paluumuuttaja ja Afrikan savannilta elintasoaan parantamaan tullut sosiaaliapua nauttiva henkilö, ei kaikki ole ihan kohdallaan.

Äänestä

no jo on taas jussufilla otsaa

Äänestä

Timo Soinihan on katolinen ja katolisen kirkon pää on paavi joka on erehtymätön.

Paavi Benedictus XVI on kehottanut Euroopan maita ottamaan vastaan pakolaiset, jotka pakenevat Pohjois-Afrikan taisteluja.

Paavi sanoi pääsiäispuheessaan, että maailman kansojen tulee olla solidaarisia niitä kohtaan, jotka joutuvat jättämään kotimaansa konfliktien takia.

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Paavi kehottaa Eurooppaa ottamaan pakolaisia Afrikasta/1135265624826

Äänestä

milloin se jussufi on alkanut käyttämään asioista niiden oikeita nimityksiä?

Äänestä

En ole katkera, mutta pelkään pahoin, että kun Jussi Halla-ahollekin annetaan noin paljon vastuuta maahanjuuttujien asioista, niin meidän tulot eivät enää tulevaisuudessa kasva, vaikka edellisissä vaaleissa meitä vielä niin paljon tarvittiin.

Se tässä kyllä hieman vituttaa, että persun perkeleet tekevät näin nopeasti muutoksia tähän meidän omalla painollaan sujuvaan maahanmuuttoon ilman mitään sovittuja siirtymäaikoja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jussuf (se sama) kirjoitti:

"He eivät ole niin avuliaita ihmisiä" lause kuuluu kovin monenkin jo taikaseinään todella hyvin tottuneen turhapaikkalaisen huulilta.

Tämänkatalainen jytky luo aivan turhaa epävarmuutta maamme työvoimareservissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu