MIKSI MARI KÄÄNSI KELKKANSA ?

VOIHAN RÄHMÄ

TÄSSÄ SYY...

Taloussanomat: Suomen vastuu velkatalkoissa liian suuri
julkaistu tänään klo 12:00, päivitetty tänään klo 13:05

EU:n tulisi painostaa enemmän suuria jäsenmaita kuin Suomea kriisimaiden velkaongelmien hoidossa, kirjoittaa Taloussanomat. Lehden mukaan Suomelle voi kertyä Euroopan velkatalkoista monin kerroin suuria EU-maita isompi vastuu. Lehti perustelee väitettä suhteuttamalla valtioiden sitoumukset maiden omien pankkien riskeihin.

Suomen vastuut ovat nytkin suuremmat kuin suurimmilla EU-mailla, jos vastuut suhteutetaan jäsenmaiden omien pankkien kriisimaissa ottamiin luottoriskeihin.

Kriisitoimien, muun muassa hätäluottojen suorat kustannukset on jaettu euromaiden kesken Euroopan keskuspankin EKP:n niin sanotun pääoma-avaimen osuuksilla. Suomen osuus on suurinpiirtein yhtä suuri kuin Suomen pankin osuus EKP:n pääomasta, noin 1,8 prosenttia.

Taloussanomat kirjoittaa Saksan, Ranskan ja Britannian pankkien tehneen suurimmat ylilyönnit. Niiden taakkaa Suomi omilla osuuksillaan keventää, lehti kirjoittaa. Sama tilanne on monella muullakin pienellä maalla. Vähimmällä katsotaan pääsevän Britannian, joka osallistuu lähinnä euromaita sitoviin toimiin vapaaehtoisesti.
Yli kymmenkertainen maksutaakka

Saksan, Britannian ja Ranskan pankeilla on taseissaan velkaisimpien euromaiden kansainvälisistä luottoriskeistä 60 prosenttia. Kriisitoimien kustannuksista ne kantavat yhdessä 50 prosenttia.

Neljän vaikeimman velkatilanteen euromaan, Kreikan, Irlannin, Portugalin ja Espanjan, luottoriskeistä on suomalaisten pankkien taseissa noin 0,1 prosenttia. Suomen osuus velkakriisin syistä on siis alle kymmenesosa Suomen suhteellisesta 1,8 prosentin tukiosuudesta, lehti kirjoittaa.

Taloussanomat perustaa laskelmiaan kansainvälisen järjestelypankki BIS:n luottotilastoihin. Niistä selviää kuinka suuret luottoriskit euro- ja EU-maiden pankeilla on kriisimaissa, Kreikassa, Irlannissa ja Portugalissa. Tuoreimman tilaston tiedot perustuvat viime syyskuun lukuihin.

YLE Uutiset

Muualla netissä:

* Taloussanomien artikkeli

4

74

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Voisikohan sittenkin olla mahdollista, että terve järki pääsisi vähitellen esille tuossa Euroopan velkaantuneiten maitten ongelmien tarkastelussa? Ennen eduskuntavaalejahan Katainen ja Kiviniemi tukijoukkoineen eivät edes suostuneet keskustelemaan mistään vaihtoehtoisista mahdollisuuksista, vaan heidän oma tolkuton takauslinjansa oli mukamas ainoa vaihtoehto.

      Suomalaisperäisestä näkövinkkelistä puntaroituna olisi aivan itsestäänselvänä lähtökohtana niitten pankkien ja muitten velanantajien saattaminen vastuuseen, jotka rahalaitokset ovat hyväksyneet kevytmielisen ylivelkaantumisen, mikä nyt sitten on nähty karuna todellisuutena Kreikassa, Irlannissa ja Portugalissa.

      Ja pankkien ongelmien mahdollisina pelastajina olisi luonnollisesti oltava niitten maitten, valtioitten, joitten manttaallikunnissa toimivista ja pääkonttoreitaan pitävistä rahoituslaitoksista on kyse. Siis Ranskan ja Saksan lisäksi myös esim. brittiläispankkien ja Iso-Britannian on oltava vastuunkantajien joukossa täysipainoisesti mukana. Sen sijaan Suomen poisjäänti ei mitään konklaavia minnekään keikauttaisi.

      Ja olennaista olisi palauttaa keskustelun ja uudelleen käsittelyn aiheeksi myös periaate, jonka mukaan toiset euromaat eivät vastaa toisten velkaantumisesta. Kerran tehty totaalisen typerä ja jopa sääntöjen vastainen päätös voidaan aina ottaa uudelleen käsiteltäväksi ja EU:n omista säännöistä kiinnipitäminen on hyväksyttävä käytännön mahdollisuudeksi.

    • Juice Leskinen: Mari
    • niin makaa kuin peta

      Jos Kiviniemi olisi esitellyt takaussuunnitelman sellaisenaan, se olisi joutunut paljastamaan kansalle aivan järjettömän suunnitelman ja sen, että hän yhdessä Kataisen kanssa olivat tämän hyväksyneet.

      Kiviniemi on epäpätevä henkilö johtamaan keskustaa ja yleensä mitään niin tiedollisesti kuin taidollisestikin.

      Sen näkee sokea Reetakin viimeistään siinä vaiheessa, kun pääministeripalveluna saatu talouden- ym. tietämys on kadonnut näköpiiristä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      61
      1149
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      881
    3. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      641
    4. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      319
      639
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      114
      614
    6. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      608
    7. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      595
    8. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      93
      590
    9. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      554
    10. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      72
      542
    Aihe