Miten näin?

Olen miettinyt mikä on vialla kun nykyisin en onnistu solmimaan pitempää suhdetta.
Kaksi ensimmäistä suhdetta olivat pitkiä,mutta sitten en ole onnistunut kuin solmimaan aina vaan lyhyempiä suhteita.
Ensimmäisen suhteen solmin alle kakskymppisenä ja sitä kesti 17vuotta enkä minä ollut siinä mikään esimerkillinen aviomies sillä minua vei mennessään skorppari ja opin tuntemaan naiset ja seksin.
Toisessa liitossa olin sitten 13 vuotta ja siinä taas olin malli aviomies sillä olinhan jo oppinut kaiken eikä tarvinut hakea uusia kokemuksia.
Sitten alkoi menemään huonommin ja tuli pätkä suhteita vaikka omasta mielestä tein suhteelisen oikein parisuhteessa.
Ne on päättynyt joko minun aloiteesta tai naisen aloiteesta.
Seksissä ei ole ollut paljon moittimista sillä olenhan rakkauden ammattilainen mutten tee sitä työkseni.
Olen etsinyt eri tyypisiä naisia mutta siitäkään ei ole ollut apua vaan aina on tullut eteen joki mutta.
Tämöisin ajatuksin kysyn olisiko kellän mitään neuvoksi.
6184
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Noin pitkä ihmissuhteiden historia kertoo jo paljon sinulle itsellesi siitä, missä olet onnistunut ja missä et, mistä tykkäät ja mikä saa sinut häippäsemään mäkeen jne. Ne kokemukset sisäistettyään on mahdollista olla toistamatta samoja valintoja uudelleen ja oppia tuntemaan itsensä hieman tuota "skorppari"-selitystä syvällisemmin.
Sinä olet totta kai paljon muutakin kuin vain joku horoskooppimerkki.

Mieti mihin sinä lipäätään naista elämässäsi tarvitset. Asuinkaveriksi, elämänkumppaniksi, harrastuskaveriksi, palvojaksi ja hännännostajaksi, silloin tällöin hellyyteen jne....
Enkä nyt kettuile yhtään. Aikuinen ihminen joka on kokenut jo liitot ja lapset (?) voi kaivata aivan erilaista kumppanuutta kuin itsestään epävarmat parikymppiset tai ekasta perheestä haaveilevat kolmekymppiset.
Itse sinä parhaiten tiedät mitä toisesta ihmisestä haet ja siten myös löydät tarvitsemasi.

Äänestä

Kyllä se varmaan on että olen hakenut suhteesta ulkonäköä ja näyttävyyttä.
Olisikohan se parempi jos siirtäisi se asian takaalalle ja etsisi normaalin näköistä naista joka olisi lisäksi hyvin suurella mielenkiinolla varustettu seksiin sillä ilman sitä en ole tyytyväinen suhteesen niin kauan kun vehkeet vielä toimivat.
Mutta mistä minä löytäisin tälläisen naisen.

Äänestä
  • Jotenkin tunnistin itseni viestistäsi. Olen kylläkin nainen, mutta skorppari.
    Seksuaalisuuteni on todella vahva, olen myöskin elännyt tuollaisen reilu 15 vuotta kestäneen avioliiton ja eronnut siitä.
    Sen jälkeen myös itselläni on ollut vaikeuksia pidempi aikaisempaan suhteeseen. Vaikka lähestyn keski-ikää, niin minusta tuntuu että en ole tyytyväinen mihinkään. Jos suhteessa menee hyvin, kaivamalla kaivan aihetta tyytymättömyyteen ja siihen että saan hirveän "härdelin" pystyyn. Ja tätähän ei sitten kukaan täyspäinen mies katsele.

    Itselleni pelkkä ulkonäkö ei merkitsevä, mutta haluan miehestä ns. hyvän vastuksen. Olen erittäin sanavalmis ja sosiaalinen muutenkin.

    Olen todella miettinyt että haluaisin sellaisen miehen, joka ns. pistäisi minut aisoihin. Eli tähän asti on menty niin, että minä olen sanonut missä kaappi seisoo. Välillä olen toivonut että löytäisin sellaisen miehen, joka ottaisi ns. määräysvallan ja sanoisi missä se kaappi seisoo.

    Mutta tällä hetkellä tunnen, että ehkä on parempi olla yksin ainakin toistaiseksi, ehkä pitää vain katsoa nyt peiliin ja miettiä mikä mättää.

    Äänestä

Ihanko oikeasti aikuiset ihmiset uskovat horoskooppimerkkeihin?

Äänestä
  • Kyllä ne uskovat ! Minun skorpparimieheni ei ollut ennen niistä juurikaan kiinnostunut. Kun en pystynyt vastaamaan tarpeeksi hänen seksuaalisiin tarpeisiin, etsi hän uuden kumppanin. Jopas alkoi horoskoopit kiinnostaa. Kilo kaupalla kanteli astrologisia teoksia kirjastosta, kun halusi niin täydellisesti tutustua uuteen ihanaan naiseensa. Löysi sieltä myös tiedon, että minä vesimiehenä ja hän skorpionina, olemme aivan väärä pari !!!

    No, uudessa suhteessa toimii seksi huippuhyvin, mutta ei sitten muu.... Eikä ole vanha skorpparikaan enää tyytyväinen.

    Äänestä

  • Kylmäkuuma kirjoitti:

    Kyllä ne uskovat ! Minun skorpparimieheni ei ollut ennen niistä juurikaan kiinnostunut. Kun en pystynyt vastaamaan tarpeeksi hänen seksuaalisiin tarpeisiin, etsi hän uuden kumppanin. Jopas alkoi horoskoopit kiinnostaa. Kilo kaupalla kanteli astrologisia teoksia kirjastosta, kun halusi niin täydellisesti tutustua uuteen ihanaan naiseensa. Löysi sieltä myös tiedon, että minä vesimiehenä ja hän skorpionina, olemme aivan väärä pari !!!

    No, uudessa suhteessa toimii seksi huippuhyvin, mutta ei sitten muu.... Eikä ole vanha skorpparikaan enää tyytyväinen.

    Ei hitto.. mitäs jos lainaisit mieluummin niitä luonteenpiirrekirjoja sieltä psykologian tieteen puolelta
    .
    Mäkin olen jousimies ja vaan seksiä tekee mieli joka päivä monta kertaa. Ei horoskoopit ja tähtien asennot vaikuta. Kuu korkeintaan mielialoihin vaikuttaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


skorpparixyz kirjoitti:

Olen miettinyt mikä on vialla kun nykyisin en onnistu solmimaan pitempää suhdetta.
Kaksi ensimmäistä suhdetta olivat pitkiä,mutta sitten en ole onnistunut kuin solmimaan aina vaan lyhyempiä suhteita.
Ensimmäisen suhteen solmin alle kakskymppisenä ja sitä kesti 17vuotta enkä minä ollut siinä mikään esimerkillinen aviomies sillä minua vei mennessään skorppari ja opin tuntemaan naiset ja seksin.
Toisessa liitossa olin sitten 13 vuotta ja siinä taas olin malli aviomies sillä olinhan jo oppinut kaiken eikä tarvinut hakea uusia kokemuksia.
Sitten alkoi menemään huonommin ja tuli pätkä suhteita vaikka omasta mielestä tein suhteelisen oikein parisuhteessa.
Ne on päättynyt joko minun aloiteesta tai naisen aloiteesta.
Seksissä ei ole ollut paljon moittimista sillä olenhan rakkauden ammattilainen mutten tee sitä työkseni.
Olen etsinyt eri tyypisiä naisia mutta siitäkään ei ole ollut apua vaan aina on tullut eteen joki mutta.
Tämöisin ajatuksin kysyn olisiko kellän mitään neuvoksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu