Laitoin aloituksen ensin tuonne suhteen lopettaminen-palstalle, mutta huomasin että se on aika kuollut palsta.
Meillä oli melkein 2 vuotta kestänyt raskas suhde. Siihen liittyi alkuun miehen pettämistä, eli olin toinen nainen tietämättäni. Olimme useasti erossa kyseisen asian vuoksi. Aloitimme aina uudestaan, kun mies lupasi erota. Voin huonosti, tunsin itseni täysin arvottomaksi ja hyväksikäytetyksi. Lopulta mies erosi, mutta tilanne vain paheni. Koin etten päässyt miehestä eroon, vaikkei suhde toiminut enää millään tasolla. Emme enää edes tapailleet kuin kerran kuukauteen, siltikään mies ei suostunut lopettamaan seurustelua tai muuttamaan tapailumme statusta. Koin olevani vain laastari, jota käytettiin jos aikaa saatui jäämään. Minua pidettiin "varattuna", vaikka miehellä itsellään oli selvästi jo muita intressejä ja salaili menojaan.
Tarkoitan, että suhde oli todella mahdoton ja ihmettelen itsekin miten sellaiseen olin ajautunut.
Nyt suhde loppui rumaan riitaan. Olin niin väsynyt kaikkeen epätyydyttävässä suhteessa, että sanoin mitä ajattelin ja olin todella julma. Taisin olla ensimmäistä kertaa todella vihainen hänelle. Se myös helpotti. Se oli minulta poikkeuksellista käytöstä, joka nyt kaduttaa. Mutta en usko, että olisin päässyt miehestä muuten eroon. Hän olisi käyttänyt minua hyväkseen niin kauan, kun olisimme joissakin väleissä olleet. Minulla ei ollut enää mitään annettavaa, hän oli jo vienyt kaiken. Kuukausiin en ollut enää saanut itselleni suhteesta mitään.
Silti ajattelen, että olisi ollut mukavampi jos olisimme osanneet erota sovussa. Laitoin välit täysin poikki, jotta pääsisin jatkamaan elämääni ja keräilemään rikkoutunutta itsetuntoani.
Onko tiellä muilla samanlaisia kokemuksia? Onko pitänyt laittaa rakas ihminen (siis kaikesta huolimatta rakas) kokonaan pois elämästä, jotta pystyy itse elämään? Miten siitä olette selvinneet?
Meillä oli melkein 2 vuotta kestänyt raskas suhde. Siihen liittyi alkuun miehen pettämistä, eli olin toinen nainen tietämättäni. Olimme useasti erossa kyseisen asian vuoksi. Aloitimme aina uudestaan, kun mies lupasi erota. Voin huonosti, tunsin itseni täysin arvottomaksi ja hyväksikäytetyksi. Lopulta mies erosi, mutta tilanne vain paheni. Koin etten päässyt miehestä eroon, vaikkei suhde toiminut enää millään tasolla. Emme enää edes tapailleet kuin kerran kuukauteen, siltikään mies ei suostunut lopettamaan seurustelua tai muuttamaan tapailumme statusta. Koin olevani vain laastari, jota käytettiin jos aikaa saatui jäämään. Minua pidettiin "varattuna", vaikka miehellä itsellään oli selvästi jo muita intressejä ja salaili menojaan.
Tarkoitan, että suhde oli todella mahdoton ja ihmettelen itsekin miten sellaiseen olin ajautunut.
Nyt suhde loppui rumaan riitaan. Olin niin väsynyt kaikkeen epätyydyttävässä suhteessa, että sanoin mitä ajattelin ja olin todella julma. Taisin olla ensimmäistä kertaa todella vihainen hänelle. Se myös helpotti. Se oli minulta poikkeuksellista käytöstä, joka nyt kaduttaa. Mutta en usko, että olisin päässyt miehestä muuten eroon. Hän olisi käyttänyt minua hyväkseen niin kauan, kun olisimme joissakin väleissä olleet. Minulla ei ollut enää mitään annettavaa, hän oli jo vienyt kaiken. Kuukausiin en ollut enää saanut itselleni suhteesta mitään.
Silti ajattelen, että olisi ollut mukavampi jos olisimme osanneet erota sovussa. Laitoin välit täysin poikki, jotta pääsisin jatkamaan elämääni ja keräilemään rikkoutunutta itsetuntoani.
Onko tiellä muilla samanlaisia kokemuksia? Onko pitänyt laittaa rakas ihminen (siis kaikesta huolimatta rakas) kokonaan pois elämästä, jotta pystyy itse elämään? Miten siitä olette selvinneet?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ymmärrän kyllä tuskasi mutta huomio nainen et ole koskaan ollut tuon paskan kanssa
PARISUHTEESSA. !! MIES KÄYTTI SINUA HYVÄKSI HYVÄ IHMINEN !
Kerran kuussa pano ei todellakaan ole mikään parisuhde.
Hyvää kesää ja olisin tumpannu paistinpannulla munille tollasta miestä.
Munat on mutta aivoja ei.
Olen kyllä samaa mieltä kanssasi, ei tuo mitään parisuhdetta enää ollut minunkaan mielestäni. Miehen mielestä oli, sanoi jopa olevansa tyytyväinen suhteeseemme. Kai tuo jatkui noinkin pitkään vain siksi, että halusin uskoa hänen puheensa ja lupauksensa, vaikka teot olivatkin pahasti ristiriidassa niiden puheiden kanssa. Tiedä sitten mikä johtui miehen henkisestä tilasta, ainakaan hän ei minulle asioitaan puhunut.
Silloin kun vaimo oli vielä kuviossa mukana, tapasimme useammin, jopa pari kertaa viikossa.
Voit varmasti uskoa, että tunnen itseni aika mitättömäksi.
Haluaisin edelleenkin kuulla, jos muilla on totaalisia välien katkeamisia entisen kumppanin kanssa, ja mikä siihen johti.
Vastaan vähän vierestä, mutta tekee mieli kommentoida. Itse olen "parisuhteessa", jossa tapaamme n. pari kertaa kuussa ja olen hyvin tyytyväinen tilanteeseen. Olen jo keski-ikäinen nainen, enkä kaipaa yhdessä asumista tai muutenkaan liian tiivistä yhdessäoloa. Molemmilla on jo lapset aiemmista liitoistaan Suhde on kyllä seksivoittoinen, mutta en koe millään tavalla tulevani hyväksikäytetyksi, lähinnä päinvastoin. Minulla on näin vakituinen kumppani, mutta paljon myös omaa aikaa. Lähtökohtana on kuitenkin ettemme petä toisiamme ja olemme kyllä puheissa paljon myös tapaamisten välillä.
Tuo on periaatteessa ihan hyvä systeemi. Jos suhde toimii henkisellä ja fyysisellä puolella, niin kelpaisi tuollainen minullekin. Haluaisin kuitenkin seksiä useammin kuin kerran tai pari kuukaudessa.
Meillä homma tyssäsi osaltaan myös miehen valehteluun, salailuun ja siitä seuranneeseen epäluottamukseen.
Vähän raiteiltaan lähtee, mutta menköön :). Meilläkin homma toimi hyvin suhteen alussa kun näimme useammin.