Sinkuille, joilla on lemmikkieläin

Jos se olisi sen arvoinen mies. Tähän saakka ei ole ollut tarvetta. "Miehet vaihtuvat, lemmikit pysyvät..."

Toki jos ihan oikea aito suhde löytyisi, niin sitten pitäisi harkita uudestaan.

Ehkä siinä vaiheessa jos oikeasti olisi yhteenmuutto ajankohtainen.

No en varmasti! Tuo nyt on vähän sama kuin odottaisi että nainen antaisi olemassaolevan lapsensa adoptoitavaksi jos vastaan tulee mies joka ei lapsia halua. Lemmikkieläin on rakas perheenjäsen siinä missä lapsetkin ja siihen sitoudutaan sen eliniäksi kun se otetaan. Hiukan eri asia olisi jos joku jo olemassaoleva perheenjäsen sairastuisi lemmikistä. Sitten pitäisi miettiä uusia vaihtoehtoja, mutta ei sitä nyt vanhaa perheenjäsentä pois anneta jotta otettaisi uutta tilalle. Ei eläin ole kuin vanha huonekalu, joka vaihdetaan "paremman" tullessa kohdalle. Katselkoot allergiset kumppania jostain muualta. Minä hommaan mieluummin miehen, jota ei lemmikkini haittaa.

En todellakaan. Ensinnäkin se on sen vastuulla, joka sen on ottanut, ja sellaisen ihmisen pitää luopua lemmikista kokonaan (ei olisi pitänyt niin lapsellisen ihmisen koskaan edes ottaa eläintä!), joka ensinnäkin edes harkitsee jo "tavattuaan jonkun" lemmikistä luopumista ja siis mitä tämä on:"siirtämään lemmikkisi vanhempien hoitoon?" Mille kakaralle se lemmikki on annettu?! Se joko annetaan pysyvästi pois tai lopetetaan ja käytetään aivoja että mitä tuli tehtyä. Jos ottaa aikuisen ihmisen vastuun, eli alkaa vastaamaan jostain toisesta elävästä olennosta, niin silloin kantaa sen vastuun myös. Se ei ole oma enää jos sen antaa pois. V**un lapsellista.

En missään tapauksessa, ihmiset ovat ihmisiä ja toisin kuin ne kenellä on siniset silmät kuvittelevat, ihminen ei ole useimmiten suloinen, ihana ja söpö, miellyttävä, epäitsekäs ja antelias, seksikäs ja intohimoinen vaan petollinen, ahne, itsekeskeinen, teeskentelevä, lopulta ruma ulkonäöstä riippumatta, runkkarimainen suorittaja. Pettymyksiä on siis riittänyt ja eipä tätä maailmaakaan tarvitse kauaa katsoa, niin näkee, mitkä mahdollisuudet on todella saada ihminen, jonka takia ns. kannattaisi luopua lemmikistään, ja mitkä mahdollisuudet on, että kun totuus paljastuu, on uhrannut vain liikaa ja asioita (tässä elämiä: lemmikin) mitä ei olisi kannattanut eikä pitänyt. Ihminen ei ole rotuna mikään ihana ja varma nakki ollenkaan, ihminen on melkolailla paska eläinlaji, ja se mikä erottaa meidät muista ei suinkaan ole tietoisuus, kuten itsekeskeinen ihminen itsestään kuvittelee, vaan egoistisuus.

Tällä kokemuksella en todellakaan uhraisi koiraani miehen takia, toki ne ovat täysin eri asia, mutta onko se mitenkään huono juttu... Paskan parisuhteen voittaa hyvä ystävyys koska tahansa.
Seksiä mieheltä saa vaikkei se nurkissa pyörikään ja tällä hetkellä mietin, onko sillä lajilla ihmisiä mitään muuta annettavaakaan koskaan (naisista ei parisuhdemielessä ole mulle väliä, kun en ole lesbo enkä bi). Jos siinäkään mitään on. Ihminen ei ole mitään, mikä olisi muun elämän yläpuolella ja usein lähinnä vain petollisempi, kusipäisempi ja kaikilla tavoin pahempi, kuin muut, yksinkertaisempana pitämänsä eläimet. Seksiä lakkaa kaipaamasta, kun tajuaa minkä hinnan siitä(-kin) läheisyydestä maksaa.

Allerginen mies on yhtä kusipää, itserakas ja petollinen kun ilman allergiaakin oleva, joten miksi ihmeessä sen takia kannattaisi luopua mistään tärkeästä? Todistakoon ensin olevansa jotain muuta, siihen menee vuosia ja koirani ehtii elää, - ja kuolla vanhuuteen, ennen sitä.
Voisin "luopua" koirastani sellaisen miehen takia, jonka takia sitä ei koskaan tarvitsisi tehdä tai harkita, asemaa, valtaa tai että mitään olisi pakko. Elämän voi jakaa sopeutumallakin.

Ja olen kyllä muutenkin sitä mieltä, että niitten ketkä lemmikkejä ottavat, pitäisi tajuta ja miettiä asia jo ennen lemmikin ottamista, että se rajaa vaihtoehtoja monellakin tapaa, on iso sitoumus, on elämä, ei ihmisen leikkikalu tai ihmissuhteitten korvike. Vaan ihan oma juttunsa ja omanlaisensa elämä. Kuten ihminen yleensä, se ei osaa sitäkään tietty kunnioittaa, vaan nakkaa käytettynä syrjään heti himon iskettyä, mutta se on väärin. Jos haluaa täydet vapaudet valita, pitäisi jättää lemmikki ottamatta. Vastuunsa pitäisi tajuta. Mutta koska ihminen olisi tajunnut, onhan meillä aina naurettava "ihminen on ihminen, eläin on eläin" selitys, mikä siis tarkoittaa: "Voin pilata muita elämiä, mitä pidän alempiarvoisena itseeni nähden, koska olen niin mainio eläin. Mutta annas olla kun tulee tsunami, - mikä se minun elämässäni onkaan - , niin jo olen rukoilemassa herraa apuun, kun olen niin heikko ja armon tarpeessa... Itse en armoa anna enkä vastuuta kanna, mutta odotan kyllä luonnon tekevän sen kohdallani."

Pelasta nyt ihminen itsesi, kun olet niin erinomainen. Eikö?
Montako kertaa koira on pelastanut ihmisen tulipalosta ja montako kertaa ihminen jättänyt koiran nälkiintymään tyhjään asuntoon, kuoliaaksi, hyljättynä.
Miksi ihminen pitäisi asettaa aina ja ehdottomasti etusijalle missään? Ei minkään takia.

Tosin luopuuhan ne nykyään jo lapsistaan uuden suhteen tieltä, että saa munaa ja römpsää eli "uuden onnen tieltä", niin että mitäs se elukka siinä painaisi.

En antaisi lemmikkejäni minnekään. Mies saisi siedättyä lemmikeilleni, syödä allergialääkkeitä, sietää allergiaoireita tai mennä pois.

Yksinkertaiseen kysymykseen, yksinkertainen vastaus: En luopuisi.

Ja että miksikö? No siksi, että eläimet eivät ole minulle vähäpätöinen hankinta, vaan harrastus, ystävä sekä niistä on hyötyä minun hyvinvoinnille (LUE: lemmikit tuo iloa elämääni).

Meitä ihmisiä on monenlaisia, toisille lemmikit ovat ns. esineitä joita voi laittaa jakoon aina kun niihin kyllästyy, ja toisille ne ovat taas perheenjäseniä jotka ovat hyvin rakkaita omistajilleen.

Minä tein aina selväksi heti alkuvaiheessa, kun tapasin jonkun miehen, että minulla on lemmikkejä ja niitä tulee aina olemaankin, eli allergikko sekä myös metsästäjä on poissuljettu mies vaihtoehto minulle.

En luopuisi. Lemmikki ei ole tosiaan mikään esine, jonka voi pukata jollekkin sitten kun haluaa. Minulle koirani ja kissani ovat ystäviä, koira on lisäksi harrastuskaveri.
Kuka hylkää ystävänsä ja harrastuksensa miehen/naisen vuoksi?

En.

En tietystikään, miksi ihmeessä? Varsinkaan vanhemmilleni, jotka ovat olleet turpeen alla yli 30 vuotta.

Apteekista saa mömmöjä allergiaan, eikä mies muutenkaan asumaan tulisi vaan käymään, toisin kuin lemmikit.

Ikävä kyllä ihmisiä löytyy joka lähtöön, eläinsuojelussa on vilkasta usein lomasesonkien alla, outo allergia yht'äkkiä puhjennut kun ei raaskita maksaa eläimen hoitolaa.

Entä itse, mikäli löytäisit allergisen naisen, miten menettelisit rakkaiden perheenjäsentesi kanssa?

Jos minä miehenä tapaisin periaatteessa kiinnostavan naisen, jolla olisi yksi tai kaksi kissaa, niin se olisi minusta pääsääntöisesti myönteinen seikka. Minulla oli itsellään yli 13 vuotta yksi ja sama kissa, johon olin hyvin kiintynyt, joten kokisin luultavasti toisen "kissaihmisen" tietyllä tavalla läheiseksi. Sitä vastoin jos naisella olisi vaikkapa pari isokokoista koiraa, niin kokisin ne luultavasti vieraannuttavaksi seikaksi. En vaatisi naista luopumaan niistä koiristaan, mutta en kyllä usko että kyseisellä suhteella olisi mitään erityistä tulevaisuutta kun olla hyvänpäiväntuttuja.

Ei minulla olisi tarvetta ruveta varta vasten muuttamaan toisen ihmisen mieltymyksiä omaan suuntaani. Jos nainen esimerkiksi tupakoisi, niin se vähentäisi automaattisesti kiinnostustani häntä kohtaan ilman että viitsisin pitää mitään pitkiä "saarnoja" tupakoinnin haitallisuudesta ja ärsyttävyydestä tapana. Toimivalle suhteelle on parempi lähtökohta että ihmisillä on samanlaisia arvostuksia vaikkapa liikunnan, terveyden, koulutuksen, lemmikkieläinten ja yleisen elämäntavan osalta.

Riippuu miehestä. Aluksi en tietenkään, mutta jos mies on sen arvoinen, niin pakkohan sitä on harkita. Nyt puhutaan pahasta allergiasta.

Jos yhteisasumisesta puhutaan, niin sittenhän kisumisulle täytyisi etsiä toinen koti. Olen itsekkin allerginen kissalleni, mutta pärjään jotenkin. Uutta eläintä en enää ottaisi, enkä muuttaisi sellaisen miehen kanssa yhteen jolla on kotieläimiä.

En todellakaan luopuisi lemmikistäni. Omistan ihanan luppakorvakanin, josta on tullut minulle hyvin rakas ja tärkeä perheenjäsen.
On mukavaa esimerkiksi töistä tullessa tietää, että pieni karvapallo on kotona odottamassa emännän huolenpitoa ja paijausta :)

Olen itse allerginen, mutta tykkään eläimistä. Omilla lapsillani on ollut esim. marsuja ja pärjäilen allergian kanssa, kun eläin on pääsääntöisesti eri huoneessa kuin minä ja hoidan esim. heinien vaihdon hanskat kädessä. Voisin kuvitella seurustelevani miehen kanssa, jolla olisi esim. undulaatteja tai vaikka kani. Sen sijaan esim. hevostallin pitäjä tai lehmätilallinen olisi sellainen niin iso asia, että tuskinpa suhde etenisi seurusteluksi ja yhteenmuuttoon saakka. Mitä todennäköisimmin allergiani kehittyisi sellaisessa ympäristössä astmaksi.

Jos miehellä olisi monta koiraa tai monta kissaa, niin se olisi turn-off. Tykkään, että kotona on siistiä. Yksittäinen koira tai kissa voisi menetellä.

Mun ystävä antoi kissansa pois (tosin ihan lähipiiriin) kun miehen mielestä kissat raapii hänen kaiuttimensa pilalle. Olivat siis muuttamassa yhteen.

Silloin kyllä mietin että miten epätoivoinen voi nainen olla saadakseen parisuhteen.

Jos minä nyt uuden miehen joskus haluaisin ja hän olisi allerginen, niin siedätyshoitoon pistäisin. Tosin ensin pitäis hommata ne kissat :)

En antaisi. En edes harkitsisi vakavaa suhdetta allergiseen/koiria vastustavan miehen kanssa. Olen itse "koira-ihminen",minulla on ollut koiria aina ja tulee olemaan myös tulevaisuudessa.
Olen myös pistänyt miehiä vaihtoon koira-angstailun takia. Kukaan ei ole ollut allerginen, mutta ovat olleet mustasukkaisia koirien saamasta huomiosta ja muuta scheissea.
En ole niin munan/huomionkipeä,että raahaisin rakkaat lemmikkini piikille/jonkun muun hoivaan heti kun joku kaksilahkeinen sormiaan napsauttaa. Kaikki seurustelukumppanit ovat olleet kuitenkin tietoisia niistä jo ennen seurustelua joten..

Eivät nämä koira/kissa hullut sen paremmin suhdetta saisi tai sen pysyvänä pitäisi vaikka heillä ei olisi koskaan ollut elukoita.

Kyllä itse olen ollut suhteessa melkein koko aikuisikäni. Pidempiä suhteitä on 8- ja 3 vuoden suhteet. Eivät ne elukat ole missään määrin rasite, jos kummatkin tykkäävät niiden kanssa touhuta, siinä ne menevät missä lapsetkin.
Ne eivät lemmikit siihen suhteeseen vaikuta,ellei jompi kumpi koe niitä epämiellyttäviksi.