En tajua miten siihen ajauduin.
Tapasin kiehtovan ihmisen. Kerroin hänelle olevani varattu. Menimme bileisiin. Paljon alkoholia. Paljon keskustelua parisuhteista, avauduin. Kerroin miten pelkään etten ole itselleni rehellinen, etten ehkä myönnä itselleni olevani väärän ihmisen kanssa. Miten tunnen olevani niin keskeneräinen ja lapsellinen, ja niin nuori ja kokematon. Miten hän tuntuikin niin hyvin ymmärtävän, ja miksi hän oli muutenkin samoilla aalloilla..
Hän lauloi minusta kauniita lauluja, katsoi syvälle silmiin. Teki meille ruokaa samalle lautaselle, josta söimme.
Miksi muut lähtivät, vaikka heidän ei pitänyt, miksi muut menivät pois. Miksi ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin nukkua siellä yön yli..MIKSI!!
Miksi lopulta vain minä olen syyllinen. Mutta hän vietteli minut, miksi.. Miksi olin niin helposti vietävissä..
Ei mitään pelkoa kiinnijäämisestä. Enhän voi satuttaa, jos toinen ei saa koskaan tietää. Mitä oikein ajattelin? Saisin ensimmäistä kertaa tietää millaista se olisi jonkun toisen kanssa.. Ja hän oli niin suloinen.
Se tapahtui.
Pyrin aina olemaan rehellinen. On niin vaikeaa, kun ei enää voi. Välillemme on kasvanut jokin muuri, mikään ei ole niin kuin ennen. Kaikki on vain päässäni, mutta meneekö se ikinä pois..
Mutta olen päättänyt etten halua satuttaa, en halua. Toinen ei saa kärsiä, ei saa tietää. En halua satuttaa enempää. Olen jo loukannut tarpeeksi. Miksi en kunnioittanut toista silloin sen enempää, enkö rakastakaan häntä? Miksi olen niin itsekäs..
Onko muuta mahdollisuutta kuin jättää, onko se ainoa oikea tehtävissä oleva asia enää? Hän rakastaa minua yli kaiken. Ja luottaa minuun täysin. En ole sen arvoinen.
En tiedä mitä teen. Mikä olisi oikein? En halua satuttaa.
Tapasin kiehtovan ihmisen. Kerroin hänelle olevani varattu. Menimme bileisiin. Paljon alkoholia. Paljon keskustelua parisuhteista, avauduin. Kerroin miten pelkään etten ole itselleni rehellinen, etten ehkä myönnä itselleni olevani väärän ihmisen kanssa. Miten tunnen olevani niin keskeneräinen ja lapsellinen, ja niin nuori ja kokematon. Miten hän tuntuikin niin hyvin ymmärtävän, ja miksi hän oli muutenkin samoilla aalloilla..
Hän lauloi minusta kauniita lauluja, katsoi syvälle silmiin. Teki meille ruokaa samalle lautaselle, josta söimme.
Miksi muut lähtivät, vaikka heidän ei pitänyt, miksi muut menivät pois. Miksi ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin nukkua siellä yön yli..MIKSI!!
Miksi lopulta vain minä olen syyllinen. Mutta hän vietteli minut, miksi.. Miksi olin niin helposti vietävissä..
Ei mitään pelkoa kiinnijäämisestä. Enhän voi satuttaa, jos toinen ei saa koskaan tietää. Mitä oikein ajattelin? Saisin ensimmäistä kertaa tietää millaista se olisi jonkun toisen kanssa.. Ja hän oli niin suloinen.
Se tapahtui.
Pyrin aina olemaan rehellinen. On niin vaikeaa, kun ei enää voi. Välillemme on kasvanut jokin muuri, mikään ei ole niin kuin ennen. Kaikki on vain päässäni, mutta meneekö se ikinä pois..
Mutta olen päättänyt etten halua satuttaa, en halua. Toinen ei saa kärsiä, ei saa tietää. En halua satuttaa enempää. Olen jo loukannut tarpeeksi. Miksi en kunnioittanut toista silloin sen enempää, enkö rakastakaan häntä? Miksi olen niin itsekäs..
Onko muuta mahdollisuutta kuin jättää, onko se ainoa oikea tehtävissä oleva asia enää? Hän rakastaa minua yli kaiken. Ja luottaa minuun täysin. En ole sen arvoinen.
En tiedä mitä teen. Mikä olisi oikein? En halua satuttaa.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Oli kun oisit itselleni tapahtuneesta kertonut.. paitsi että minä olin se jota petettiin. Vaikka rakastan häntä edelleen niin en voi luottaa enään.
Pahin olisi mielestäni ollut se että hän ei olisi kertonut sillä silloin hän olisi "hyvällä" omalla tunnolla voinnut tehdä sen uudestaan ja uudestaan. Kerran ei jäännyt kiinni. Hän valitsi kertomisen vaikka hänen tapansa kertoa oli alhainen mutta totuus on silti parempi vaikka se satuttaa.
Mielestäni tällaisten asioiden kohdalla ihminen voi miettiä, että mikä on motiivi puolisolle kertomisella. Useimmat meistä kertovat puolisoa mahdollisesti loukkaavista asioista hänelle vain ja ainoastaan itsekkäistä syistä keventääkseen omaa syyllisyyden tunnettaan, ja odottaen toisen hyväksyntää. Usein toinen kykeneekin antamaan anteeksi, mutta mielestäni ihmisen on itse annettava itselleen anteeksi.
Jos mielii kertoa "pettämisestä" puolisolleen itsekkäistä syistä, niin miksi edes kertoa ja tieten tahtoen satuttaa toista. Olemme ihmisiä kaikki, teemme tekoja, jotka eivät miellytä kaikkia kanssaihmisiämme, mutta kukaan muu meitä ei voi tuomita kuin me itse itseämme. Miksi siis kertoa, koska se vain satuttaa toista.
Älä ole turhan ankara itsellesi, tällaisia asioita sattuu kenelle tahansa, teemme kaikki virheitä, tekemätöntä ei voi muutta tekemättömäksi, mutta voimme muuttaa suhtautumisemme siihen, hyväksyä tehdyt teot ja jatkaa elämäämme. Sinä olet sellainen kuin olet, ja hyvä ihminen. Ajan kanssa pystyt antamaan itsellesi anteeksi ja se riittää.
Päivä kerrallaan, maailma on hyvä paikka elää, ja sinä olet hyvä :)
Todella kaunis kirjoitus ja niin totta.
*Ottaa piipun esille ja alkaa tupruttelemaan savurenkaita*
Sinulla on kaikki tiedon avaimet käsissäsi....Voit olla hiljaa tapahtuneesta....toivoa ettei se toistu...yksinkertaisesti unohtaa...lopputulos: hän ei saa koskaan tietää etkä loukkaa häntä...mutta kaikki jää pään sisällesi.
Tai....
Voit ottaa riskin ja kertoa hänelle tapahtuneesta...hän loukkaantuu ja suurella todennäköisyydellä jättää sinut...tai jos ihmeitä tapahtuu ja niitä tapahtuu aina silloin tällöin...hän antaa kaiken anteeksi mutta ei ikinä enää luota sinuun...
Tai...
Voit jättää hänet...ja loukkaat häntä...hän tulee kysymään sinulta syytä...mitä aiot sanoa?
Että tunteet ovat kuolleet? miten hän uskoisi sen koska et usko itsekään....
"Mä en voi jatkaa koska en oo sun arvoinen enää" hhmm..ehkä et ole mutta hän tulee kysymään syytä mikset olisi.
niin tai näin...ellet vaikene ja unohda...loukkaat häntä ja menetät kaiken...mutta päätös on sinun
Mitäpä siihen lisäämään. Hienosti kirjoitettu!
Harvinaista täällä.
Teen parhaani....sanon jos on jotain sanottavaa...jos ei ole sanottavaa tyydyn nauttimaan hiljaisuudesta.
Voisit mennä puhumaan asiasta jonkun ammatti-ihmisen kanssa. Kyseeseen voisi tulla pappi, perheasiain neuvottelukeskus, psykologi tms. Ei sillä, etteikö joku hyvä, elämää nähnyt ystäväkin voisi auttaa, mutta ystävän täytyy ehdottomasti olla sellainen, että hän pitää "äkäpäissäänkin" suunsa kiinni. Em. ammattilaisilla on hyvin tiukka vaitiolovelvollisuus. He _eivät missään tapauksessa_ saa kertoa asiaa edes rakkaallesi, saati sitten kenellekään muulle.
Yksi taho, jolle voit puhua, on Palveleva puhelin. Myös sieltä vastaa vaitiolovelvollinen ihminen. Päivystysajat ovat useimmissa paikoissa vähintään klo 20-23. Puhelinnumero on 10071. Kännykällä soittaessa on käytettävä suuntanumeroa. Ainakin lähes jokaisella suuntanumerolla löytyy joku päivystäjä Oman alueesi (esim. 09, 02, 014) suuntanumero käyttö ohjaa sinut lähimmälle päivystäjälle. Voit halutessasi soittaa myös eri puolelle Suomea (jos soitat vaikka Lapista, voit käyttää esim numeroa (019) 10071 tai (09) 10071). Voit kertoa heille asiasi vaikka nimettömänä.
Älä loukkaa rakastasi kertomalla hänelle, mutta älä myöskään loukkaa itseäsi enempää sillä, ettet kertoisi kenellekään.
kerro ihmeessä miehellesi.kokemusta on.