Olin pitkään sinkkuna. Asia ei oikeastaan hirveästi haitannut tai en ainakaan siitä mitään stressiä ottanut. Totuttautui jo ajatukseen sinkkuna loppuelämä. Muut asiat päällimmäisenä taloudelliset huolet, selviäminen (ajoittainen työttömyys, työsuhteiden epävarmuus) oli aina päällimmäisenä. Perheestäkään omakotitaloineen en ole koskaan oikeastaan haaveillut. Sitten tapasin ex:ni jonkun jonka kanssa suhde (on/off) kesti lähes 10 vuotta. Nyt taas sinkkuna. Kauhea ikävä ja pelko että jäänkö yksin ?. En ole yksinäinen, kavereita on ja kiva duunipaikka.
Tälläista ei ollut aikaisemmin ennen suhdetta. Olen jopa miettinyt alkaa aktiivisesti etsimään kumppania, Netti ym.. Nyt ymmärtää tosi hyvin niitä jotka hakee heti uuden kumppanin.
Tälläista ei ollut aikaisemmin ennen suhdetta. Olen jopa miettinyt alkaa aktiivisesti etsimään kumppania, Netti ym.. Nyt ymmärtää tosi hyvin niitä jotka hakee heti uuden kumppanin.
Vastaukset 5
Vanhimmat
KTN:stä ATN:ksi tippunut vanhus
Niin olen mies eli eikös se pitäisi olla KTM:stä ATM:ksi tippunut vanhus ?
Aloituksessa tarkoitin vain sanoa että tiettyyn kuvioon tottuminen on helppoa ja sen muuttaminen on vaikeaa. Niin kuin sinkuilla taitaa olla tai sitten pitkässä suhteessa olleilla.
Kun jää sinkuksi, niin siihen uuteen suhteeseen kannattaa
hakeutua aika pian, tietysti se ex-suhteen "suruaika" kestää
jonkin aikaa, tapauksesta riippuen. Jos on pitkään sinkkuna,
jopa vuosia, niin sitä tulee niin itsenäiseksi ja omille tavoilleen
uskolliseksi, että on vaikeaa tehdä enää kompromisseja ja
luopua siitä tavallaan helposta itsellisestä sinkunelämästä,
mitä parisuhde vaatii. Se kun on oikeuksien puolittumista
ja velvollisuuksien tuplaantumista ja ihan kaikesta pitää tehdä
kompromisseja. Itsenäiseen elämään tottunut ei välttämättä
pidä siitä, että kumppanin kello saattaa soida jo viideltä aamulla,
kun on itse tottunut nukkumaan häiriöittä vaikka puoliin päiviin.
Ne jotka löytää uuden kumppanin pian, eivät osaa kaivata
sellaista helppoa elämää, vaan hymyssä suin nousevat sängystä
jo viideltä kahvin keittoon kun kumppanikin nousee, vaikka heillä
ei olisi sinä päivänä kiire minnekkään. Pitkään sinkkuillut saattaa
päästää ärräpäitä viideltä aamulla ja sanoa kumppanille, että
keitä itse sumppis ja älä perhana kolistele, että mä saan nukkua!!!
En itse oikein usko että sinkkujen pääongelma ole se ettei halua luopua omista tavoista jne.. Ei niistä kaikista tarvi luopua eikä omien rutiinien muuttaminen niin hirveää ja vaikeaa ole.
Kyseessä vähän samanlainen selitys kuin se että parempi yksin kuin huonossa suhteessa. Suhde saakin sitten olla aika huono, väkivaltaa jne..
Leskeksi jääneiden uudelleen pariutumista on ihan
tutkittukin. Pätee varmaan sinkuiksi jääneisiinkin, koska
kummassakin tapauksessa on jääty yksin.
Jos leski ei löydä tai hae uutta suhdetta noin 1-3 vuoden
sisällä, niin hän ei enää välttämättä haluakkaan sitoutua
kehenkään. Kun suru hellittää ja elämä alkaa maistua,
niin ei enää millään viitsisi luopua helposta ja itsenäiseksi
käyneestä elämästä. Se uusi kumppani kun tuo tullessaan
siihen tuttuun ja turvalliseen, samaa tasaista rataa kulkevaan
arkeen omat kimurantit kuvionsa, mitkä ei välttämättä ole
ihan mukavia asioita, kun on tottunut jo omiin kuvioihinsa ja kaavoihinsa. Pätee tämä myös sinkkujen kohdalla varmaan.
Kaveripiiristä olen huomannut saman ilmiön. Osa kavereista löytää
nopeasti seuraa. Ne jotka ei syystä tai toisesta löydä ja sinkkuus pitkittyy
ovat pitkään yksin, mutta ovat ihan tyytyväisiä silti sinkkuuteensa.
Pisin sinkkuus yhdellä kaverillani on kestänyt jo lähes 10 vuotta,
eikä se tyyppi enää mitenkään hinkuakkaan mihinkään suhteeseen,
eikä kaipaa mitään kovin tiivistä suhdetta enää.