Homojen matkat muslimimaihin suututtavat sveitsiläisiä muslimeita
Homojen matkailuun erikoistunut matkatoimisto on alkanut järjestää matkoja myös muslimimaihin. Sveitsin muslimijohtajat suhtautuvat asiaan vihaisesti.
Matkanjärjestäjä Pink Cloud Travel Service (suomeksi "Vaaleanpunaisen pilven matkat") on alkanut järjestää matkoja muslimikohteisiin, kuten esimerkiksi Malediiveille, eteläiseen Turkkiin, Indonesiaan ja Marokkoon. PCTS on Kuoni-yhtiön tytäryhtiö, ja erikoistuu homoille tarkoitettuihin matkoihin. Asiasta kertoo päivälehti 20 Minuten.
"Monet homot ja lesbot pelkäävät muslimimaihin matkustamista, ja siis jäävät paitsi lukuisista ihanista kokemuksista", Pink Cloud-yhtiö pääjohtaja Raymond Führer sanoo lehden mukaan.
PCTS ja markkinajohtaja Kuoni Group fuusioituivat vuonna 2008. Yhtiön mukaan matkat eivät tuota ongelmia mikäli turistit pitävät "matalaa profiilia", kuten välttävät toistensa käsistä pitämistä julkisilla paikoilla kuten kadulla. "Hotellin henkilökunta, matkaoppaat ja autonkuljettajat ovat saaneet erityiskoulutusta. He eivät kysy epämukavia kysymyksiä puolisoista tai lapsista", Fuhrer sanoo.
Sveitsin muslimit eivät ole suunnitelmistä järin innoissaan.
"Kyseessä on pääasiassa länsimaisten tapojen invaasio, mitä muslimimaissa vastustetaan", sanoo Hisham Maizar, Sveitsin islamilaisten organisaatioiden liiton presidentti. Vaikka homoturistit olisivat hillittyjä, Maizarin mukaan "on kiistatta riittävän paljon muita kauniita kohteita joissa nämä ihmiset voivat lomailla".
Marta Falconi ([email protected])
http://www.thelocal.ch/136/20110418/
Uutisen suomennos peräisin Homma-foorumilta:
http://hommaforum.org/index.php?action=printpage;topic=48383.0

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kovvoo hommoo.