Eilen ollessani poikaystäväni luona, hän sanoi (en tiedä sanoiko tosissaan vai leikillään) että kyllä hän on hämmästellyt mun mielenterveyttäni, kun jo näin kauan oon häntä jaksanut katsella.. Ei selittänyt asiasta sen enempää, enkä mä saanut sanaa suustani hetkee, kun luulin, että heitti herjalla. Jäi vaan niin mieleen tuo lause, että mitähän hän ihan oikeesti sillä tarkoitti..
Toinen asia, mikä mua ei sinänsä vaivaa, mutta kummastuttaa, on, että kun me ei vielä varmaan koskaan olla täysin selvinpäin harrastettu seksiä. Humalassa ja krapulassa kyllä, mutta ei vielä koskaan selvinpäin. Humalassa mieheni on mahtavan hauska, iloinen, hyväntuulinen, samoin krapulassa. Mutta selvinpäin on hiljainen, ehkä vähän ujokin...
Kaikista "tärkeistä" asioista puhutaan siis yleensä humalassa ja kun hän silloin esim. sanoo rakastavansa mua, niin haluan uskoa, että tarkoittaa sitä, kun ei ole kuitenkaan niin änkyräkännissä, että puhuisi mitä mieleen tulee. Eikös se niin ole, että humalassa ihminen on rehellisimmillään??
Mieheni on myös aiemmin ollut kihloissa oman kertomansa mukaan 5 kertaa. Ei koskaan naimisissa, eikä aio mennäkään. Mistähän tämä kertoo? Ja tunnustettakoon tähän loppuun vielä, että alkoholin kulutus on aikas suurta. Tosin kyllä meillä molemmilla silloin kun yhdessä olemme, mutta kuitenkin...

Vastaukset 7
Vanhimmat
"Mieheni on myös aiemmin ollut kihloissa oman kertomansa mukaan 5 kertaa. Ei koskaan naimisissa, eikä aio mennäkään."
Miksi mennä kihloihin, jos ei ole aikomusta mennä naimisiin?? (Kihlautuminenhan nimenomaan on lupaus avioliitosta...)
Laskisin että suhde alkaa vasta siitä kun KAIKKI asiat tehdään ja puhutaan selvin päin.
Aika pelottavaa jos ei ilman alkoholia pärjää.
Kihlaus = sopimus avioliitosta.
Ei, ihminen ei todellakaan ole rehellisimmillään humalassa.Tuo ikivanha väite totuuden kuulemisesta lasten ja humalaisten suusta on aikaa sitten kumottu humalaisten osalta.
Älä yritä hakea miehen puheista jotain salattuja merkityksiä, ihan turhaa pohtia mitä hän möläyttää paremman puheen puutteessa. Ei oikein vakavalta kuulosta tuo seurustelunne muutenkaan.
Varmaan se oli tarkotettu vitsiksi. Kertoo kylläkin miehen heikosta itsetunnosta, että tulee mieleen tuommonen vitsi. Kuin myös se, että tarvitsee alkoholia seurustelun "avuksi". Siitä olisin tosissaan huolissani, ja paljon! Entä mitä tarkoittaa kihloihin meno, jos ei aiokaan mennä naimisiin? Luultavasti on samat aikeet myös sinun kanssasi,
Ensinnäkään, kihloihin menosta ei tässä vaiheessa ole ollut mitään puhetta. Ainoastaan niin on puhuttu, että jos sattuu, että joskus lapsi tulee, niin sitten ehdottomasti ja muutto yhteen, mutta ei muuten.
Ja minua ei häiritse tippaakaan, vaikka ei mentäisikään koskaan naimisiin. Ja mielestäni tänä päivänä voi kyllä olla kihloissakin vain sen takia, että on tosissaan toisen kanssa, ilman että sen tarvitsee merkitä avioliittoa!!!
Itse olen jo kerran ollut naimisissa, toista kertaa tuskin menenkään, joten senkin takia se sopii minulle vallan mainiosti että mennään max kihloihin. Voihan sitä elää täysin samanlaista elämää avoliitossakin :)
Enkä nyt noista letkautuksistakaan olisi niin huolissani. Mies on todella huumorintajuinen ja aina ei voi olla satavarma, mitä tarkoittaa tosissaan ja mitä ei.. :)
Meillä on kuitenkin yhdessä hauskaa.. :) Ja eikös sekin ole suhteen tässä vaiheessa tärkeää. :) ja kyllä, myös rakastan häntä..
Minulla on aiemmasta liitostani 2 lasta, joita hän ei ole vielä nähnyt, mutta joista kyllä kovasti on kiinnostunut ja osteleekin heille aina välillä kaikkea mukavaa. :)
Mieheni käy säännöllisesti töissä, eli viikolla hän ei kyllä juo pisaraakaan, mutta välillä viikonloppuisin ottaa, samoin itse teen välillä silloin kun lapset eivät ole kanssani. Ja minäkin teen säännöllistä päivätyötä.
Enkä nyt tarkoita, että emme muuta tee kuin ryyppäämme ja olemme ihan tolkuttomassa kunnossa, ei!! Vaan otamme ihan sivistyneesti, olemme humalassa ehkä, mutta emme mitenkään siinä tilassa, ettemme pystyisi omilla jaloillamme kävelemään.
Mies on minulle hellä. Kohtelee kuin prinsessaa, kokkaa, hemmottelee, ostelee kaikkea, kuskailee (vaikka mullakin on oma auto) ja tekee vaikka mitä! On hurjan romanttinen luonne. Osoittaa tunteensa sekä julkisesti että kahden kesken, pystyy puhumana asioista suoraan ja niiden oikeilla nimillä. Mikä on hyvä, koska itse teen samoin.
Mutta kun vielä sitä seksiäkin saisi ihan selvänä, niin olisi kiva :) Eikä varmasti ole kiinni siitä, etteikö mieskin haluaisi, jostain syystä varmaan vaan ei vielä "kehtaa" tms.... ehkä hiukan huono itsetunto niiltä osin, vaikka onkin täysin normaalivarusteinen ihan kaikin puolin ;) Täytynee rohkaista mielensä ja ottaa asia puheeksi.... :)
kyllä tuo alkoholin kuvioissa olo..Itsellä on melko tuore suhde eikä alkoholia käytetä koskaan 1-2 saunakaljaa enempää.
Eihän seksi tunnu muutenkaan miltään vaikka humalatila olis melko vähäinen,sen verran on itselläkin kokemusta.
et taida tarvita apuja, ratkaisithan asian jo itse.