Luontoäiti epäoikeudenmukainen?

"Miten markkinat ovat kohdelleet sinua? Ansaitsetko mielestäsi parempaa mitä saat?"

No lopputulosta katsoen voisi väittää sen luontoäidin seonneen totaalisesti, sillä olen ehdottomasti saanut parempaa kuin osasin kuvitellakaan. Alussa etenkin oli itselläkin miettimistä, että miten ihmeessä olen onnistunut saamaan noin huolehtivan, fiksun, sympaattisen ja ihanan puolison, joka ansaitsi vain kaikkein parasta.

Mutta toisaalta en nyt koekaan, että parisuhdemarkkinoita määrittelisi joku mysteeri-luontoäiti saati, että niiden pitäisi olla jotenkin reilut. Koska reiluutta ei noissa löydy. Siellä on vaan ihmisiä, jotka hakevat kumppania. Olisiko reilua, että yksi ihminen lähtisi pakotettuna parisuhteeseen, johon ei oikeasti halua vain, että se toinen osapuoli kokisi saavansa tarpeeksi hyvän kumppanin? Ja itselläkin on jonkinlainen vastuu parisuhdemarkkinoilla. Millä perusteilla sen kumppaninsa valitsee, ovatko perusteet oikeasti merkityksellisiä sen suhteen, että parisuhde olisi toimiva ja onnellinen. Tuntuisi jotenkin hassulta syyttää jotakin ulkopuolista siitä, että on lähtenyt parisuhteeseen, jossa oikeasti kokee että se kumppani ei ole itsensä arvoinen. Ja jättäytyykö sivuun vai toimiiko aktiivisesti löytääkseen sen sopivan kumppanin.

Parisuhdemarkkinat on julmia. Ne toimii täysin meidän ihmisten omien mieltymysten mukaan, miehillä ja naisilla. Ja vieläpä itse joudumme valinnoistamme kantamaan seuraamuksia jos parisuhteeseen lähdemme ja myös siitä, miten korjaamme tilanteen. Mutta toisaalta tää on yks hienoimpia piirteitä, että sinulla on mahdollisuus vaikuttaa siihen kenen kanssa jaamme elämämme ja hienoa on, jos joku ihminen haluaa elämänsä juuri sinun kanssa jakaa.

Jos ihminen saa ilmaista kiinnostuksensa ja vastata kiinnostuksenosoituksiin rehellisesti niin parisuhdemarkkinat toimivat. Ja jos eivät itse sabotoi omaa elämäänsä ja parisuhdemarkkinoitaan.


"Katso maailmaa kokonaisuutena ympärilläsi. Onko luontoäiti mielestäsi epäoikeudenmukainen? Jos on, niin mitä haluaisit hänen suunnitelmissaan muuttaa? "

Tiedä luontoäidistä, mutta onhan sitä epäoikeudenmukaisuutta. Jotkut joutuvat jo lapsina tilanteeseen, jossa heiltä riistetään mahdollisuus henkisesti ja fyysisesti tyydyttävään parisuhteeseen (esim. tyttöjen sukupuolielinten silpomiset). Jossain päin ei taida vielä olla edes mahdollisuutta vaikuttaa siihen kenen kanssa parisuhteensa muodostaa, vaan siitä päättävät parisuhteen ulkopuoliset ihmiset. Ja voidaanhan sitäkin jonkinlaisena epäoikeudenmukaisuutena pitää, että emme kaikki ole syntyneet kauniina, komeina, kiltteinä, huomioivina, erehtymättöminä ja kaikin puolin täydellisinä ihmisinä.

En ole parisuhdetietäjä, mutta kommentoin nyt silti...

"Markkinat" ovat kohdelleet minua aika huonosti. Olen kokenut paljon pahaa. Elämässä muutenkin. Nyt onneksi, kaikki on edes kohtuu hyvin. Unelmani eivät ole toteutuneet kovasta työstä huolimatta, ehkä osa, jotenkin, mutta ei kuitenkaan. Parisuhteeni eivät ole toimineet, huonoa säkää, valheellisuutta, niin, kaikkea juu. Mutta kuka minä olen sanomaan mitä kukakin ansaitsee, mikä on reilua.

Joskus ajattelen, että vaikka olen väkivallan uhri, minä olen tässä. Moni muu ei ole. Joten onko minulla käynyt huono vai hyvä tuuri? Joskus ajattelen särkynein sydämin huonoja parisuhteita, mutta jotain hyvää niissäkin on joskus ollut, ja sentään, on ollut. Minuun sattuu. Mutta onko minulla ollut hyvä tuuri vai huono? Olen yksin, mutten ole ollut aina. Kumpaa se on... Menettämistä on elämä täynnä, luopumista se on loppuun saakka, lopulta omasta elämästäänkin.
Unelmat eivät toteudu kaikilla. Se on harhaa, kuten on elämän hallitseminenkin. Mietin joskus niitä ihmisiä, kenellä on unelmia, eikä kuitenkaan edes teoreettista mahdollisuutta saada koskaan mitään. Minä voi unelmoida ja on ainakin teoreettinen mahdollisuus. Olenko siis onnekas kun saan unelmoida vai epäonninen kun ne eivät toteudu?
Naapurini eivät tiedä mitään minusta, miten siis minä tietäisin heistä, ja lopultakin, olen nähnyt niin paljon kulisseja, kuullut salaisuuksia, pidän niitä itse, että kuka minä olen mikään sanomaan kenenkään toisen onnesta tai epäonnesta.

Katson maailmaa kokonaisuutena, ihmistä vain yhtenä osana sitä. Ihmisen osa ei useinkaan ole se julmin. Onko luontoäiti epäoikeuden mukainen? Ei, se hakee meidät kaikki kotiin, pienintä lintua, suurinta karhua ja rakkainta ihmistä myöten.

Mitä haluaisin luontoäidin suunnitelmissa muuttaa? Leikkiä olevani Jumala vai? Mitä enemmän mietin maailmaa, sen kaikkeuteen en edes halua mennä, niin mikä minä olen sanomaan miten sen kuuluu pyöriä. Meillä on oma vastuumme. Ihminen kurkoittelee tähtiin tuntematta meriään. Mistään en mitään tiedä, luulen vain ja usein luulen tietäväni. Mutta nyt kun satuit kysymään... En todellakaan tiedä.

Valitanko joskus omasta osastani? Kyllä. Tuntuuko se epäoikeuden mukaiselta? Joo, hetkittäin. Toivonko enemmän? Jep, kukapa ei. Sattuuko minuun? Paljonkin. Mutta parisuhdemarkkinat, ihmisen toiminta, oleminen, ihminen... Jaa-a. Ansaitsenko parempaa mitä saan? Ehkä en, koska en sitä saa. Eikö niin? Siihen on siis tyytyminen. Jumala käski minun kastella puita, ei kysymään miksi.
Joihinkin asioihin voi vaikuttaa parisuhdepuolellakin (ottaako sen mitä on tarjolla, jos mitään on tai pitääkö sen mikä jo on... mutta lopputulosta ei voi taata millään eikä parisuhteessa ole koskaan kuin 50% minkä voi hallita jne.), mutta tässä maailmassa, iso osa on onnella, jo ihan syntymästä saakka. Se on hyvä ajatus itselleni, pitää nöyränä. Voin siis tehdä parhaani, sen mitä se milloinkin on, toivoa, olla hereillä, mutta pakottaa ei voi. En voi kertoa miten pitäisi olla.

Ja siis. Ihan totta. Tämä on niin rehellinen vastaus kun pystyn antamaan.