Niin... Pisin ystävyyssuhteeni kesti noin kymmenisen vuotta, mutta sekin kariutui. Näin on käynyt systemaattisesti kaikille ystävyyssuhteilleni: ensin ollaan parhaita ystäviä ja sitten se vain loppuu; ei vastata viesteihin, ei soittoihin, ei vastata kun kysyn miten menee jne...
Selvennykseksi siis, että kyseessä on aina koulussa saadut ystävät, sillä en vielä työelämässä ole: vuoden kuluttua kyllä.
Pelkään tosissani, että olen tottunut olemaan porukan ulkopuolinen. En enää uskalla hakea seuraa tai yrittää tutustua! En halua tulla taas hylätyksi, sillä se aiheuttaa minussa inhottavaa vihan ja itseinhon tunteita. Mutta kun en uskalla enää mennä ihmisten lähelle ja kysellä spontaanisti kuulumisia jne. sillä taustalla on aina sama pelko: mitä minun pitää nyt sanoa/tehdä/reagoida, jotta minua ei hylättäisi ja jätettäisi taas yksin?
En osaa enää käyttäytyä sosiaalisesti, sillä minut on jätetty oikeastaan koko ikäni (olen 22 vuotias) yksin niin kauan kuin muistan...
Minua surettaa tämä on "surkeuteni", enkä oikeastaan tiedä mitä minun pitäisi tehdä asialle. Jos neuvoja on, niin otetaan vastaan. Eniten minua surettaa, että en itse tiedä mit äteen väärin ja missä vika? Miksi ihmiset karttavat minua ja jättävät? Miten voin oppia sosiaalisia taitoja, jos minun ei ikinä anneta oppia niitä?
Selvennykseksi siis, että kyseessä on aina koulussa saadut ystävät, sillä en vielä työelämässä ole: vuoden kuluttua kyllä.
Pelkään tosissani, että olen tottunut olemaan porukan ulkopuolinen. En enää uskalla hakea seuraa tai yrittää tutustua! En halua tulla taas hylätyksi, sillä se aiheuttaa minussa inhottavaa vihan ja itseinhon tunteita. Mutta kun en uskalla enää mennä ihmisten lähelle ja kysellä spontaanisti kuulumisia jne. sillä taustalla on aina sama pelko: mitä minun pitää nyt sanoa/tehdä/reagoida, jotta minua ei hylättäisi ja jätettäisi taas yksin?
En osaa enää käyttäytyä sosiaalisesti, sillä minut on jätetty oikeastaan koko ikäni (olen 22 vuotias) yksin niin kauan kuin muistan...
Minua surettaa tämä on "surkeuteni", enkä oikeastaan tiedä mitä minun pitäisi tehdä asialle. Jos neuvoja on, niin otetaan vastaan. Eniten minua surettaa, että en itse tiedä mit äteen väärin ja missä vika? Miksi ihmiset karttavat minua ja jättävät? Miten voin oppia sosiaalisia taitoja, jos minun ei ikinä anneta oppia niitä?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Moikka.
Tosi kurja juttu...:( totaa...ensimmäisenä tuli mieleen että kliseistä kyllä, oletko sä oma itsesi? oletko kiinnostunut asioista vaikkei toinen/muut olisikaan? kerrotko sen? teetkö "omia juttuja"? vai oletko aina yrittänyt miellyttää sitä kaveria?
etkä ole mokannut mitään, sekin on pakko miettiä se vaihtoehto. et siis ole loukannut ketään heistä?
Ripustaudutko liikaa? haluatko olla liian tiiviisti yhdessä?
onko sinulla tapoja jotka ärsyttävät, onko joku joskus sanonut sellaista sulle? esim päsmäröinti, päällepuhuminen, jatkuva puhuminen ja se ettei kuuntele toista ollenkaan on ärsyttävää.
Oletko itse yhteydessä kavereihisi, ehdotatko sinä tekemistä vai joutuuko aina se toinen ehdottamaan?
Oletko avoin? eli otatko ainoastaan etkä anna lainkaan? kertooko kaverisi kaikki asiansa sinulle, surut ja ilot, mutta sinä et anna itsestäsi mitään?
oletko helposti lähestyttävä? näytätkö ilmeeltäsi ystävälliseltä? sekin vaikuttaa mitä kaverisi ajattelee muiden ajattelevan sinusta. siihen liittyy myös pukeutuminen ja siisteys. on kiva kulkea itsestäänhuolehtivan ja aurinkoisen ihmisen kanssa kadulla. vaikka kuinka tykkäisi itse toisesta niin se vaikuttaa, jos muilta tulee hänestä huonoa palautetta.
tässä muutama juttu joihin voisit kiinnittää huomota. jos vika ei ole missään näissä niin en valitettavasta osaa muuten auttaa! mutta aurinkoa sulle, maailmassa on paljon aihetta iloon, etkä oo yksin! :)
ps. KYSY NIILTÄ VANHOILTA KAVEREILTASI MITÄ OLET TEHNYT VÄÄRIN TAI MISTÄ JOHTUU! :)
Jos itse harkitsisin ystävyyden lopettamista, niin nämä voisivat olla syynä:
-asioiden levittäminen
-jatkuva pahan puhuminen muista ja toisten arvostelu
-jatkuvat riidat eri ihmisten kanssa (joiden kuuntelijaksi tai sovittelijaksi joutuu tahtomattaan)
-puhuminen vain itsestään ja ongelmistaan, toisten käyttäminen terapeuttina
-ei ottaisi itse yhteyttä tai vastaisi yhteydenottoihin
-halventava/töykeä käytös muita kohtaan
-ei osoittaisi mitään mielenkiintoa esim. minua kohtaan ja kaikki puheenaiheet, menemiset ja suunnitelmat tapahtuisivat vain hänen ehdoillaan ja hänen mielenkiintojensa mukaan, jossa itse vain roikkuisi mukana
-olisi aina pyytämässä palveluksia tai rahaa tms, mutta ei itse haluaisi antaa apuaan, kun sitä pyytäisi
-ei innostuisi mistään yhteisestä tekemisestä, mitä yrittää toiselle ehdottaa
-liiallinen pinnallisuus, huono moraali, liika alkoholinkäyttö ym
"vaikka kuinka tykkäisi itse toisesta niin se vaikuttaa, jos muilta tulee hänestä huonoa palautetta."
Tähän en itse yhdy. Tiedostava ihminen kyllä ymmärtää, että ihmisillä on tapana puhua paskaa muista. Esimerkiksi kateelliset levittelevät täysin perättömiä juttuja tarkoituksenaan torpedoida henkilö yhteisistä kuvioista. Tyhmät ihmiset sitten levittelevät täytenä totena eteenpäin mitä absurdeimpia juttuja vailla mitään todellisuuspohjaa ja pahimmillaan todella hyvä tyyppi suljetaan sosiaalisten kuvioiden ulkopuolelle jonkun inhottavan ilkiön likaisen mielikuvituksen tähden.
Myös, jos jollakulla on ongelmia jonkun toisen kanssa, eivätkä kemiat kohtaa, niin ei niitä ongelmia välttämättä jonkun toisen välisessä suhteessa tämän henkilön kanssa esiinny.
Kannattaa aina ottaa itse selvää tyypistä ja muodostaa mielipiteensä ihan itse, omia aivojaan käyttäen. Eri asia sitten, jos alkaa itsekin huomata samaa mitä kaikki muutkin ovat puhuneet.
Sinussa ei varmaankaan ole mitään vikaa. Ystävien etsiminen on vaikeaa. Kavereita saa kun jaksaa sinnikkäästi tehdä tuttavuutta ja pitää yhteyttä(tai ihan tuurilla). sosiaalisissa taidoissa oppii hyväksi harjoittelemalla=olemalla kaikenlaisissa sosiaalisissa tilanteissa ja menemällä sellaisiinkin, joissa tuntee olonsa epävarmaksi(ja saattaa joskus epäonnistua). Älä lannistu. Kyllä se siitä...
Itse elän suht. samanlaisessa tilanteessa. Sillä erotuksella, että olen sinua vanhempi ja pisimmät aikuiselämässä kestäneet "ystävyyssuhteet" kestivät kolmisen vuotta. Yksi luetteli kaiken maailman vikoja, muut vain lopettivat yhteydenpidon syytä ilmoittamatta.
Asia ei ole muuttunut vuosien kuluessa ja tuskin tulee muuttumaankaan. Muutokseen olen pyrkinyt. Pohtinut paljon omaa toimintaani ja "kelpaamattomuuttani". Omalta osaltani asia tuskin muuttuu. Ne asiat, joista minussa ei ilmeisesti pidetä, ovat asioita, joita en voi muuttaa.
Mutta: tykkään itsestäni silti. Muut eivät ehkä tykkää, mutta olen kasvanut tasapainoisemmaksi kuin toisenlaisen elämän elettyäni ehkä olisin. Olen oma itseni. Elämästäni on tulossa oikeasti omannäköiseni, ei muille eletty.