Millaiselta tuntuu kun kaikki romahtaa ja saat selville että sinua on petetty avioliitossa?
Onko ero onko tapahtunut ensimmäistä kertaa, tai onko ero onko puoliso rakastunut jopa toiseen ja on suhteessa? MIten suhde paljastui? Tai syrjähypyt?
Miten reagoit? Kuinka monesti voisit antaa anteeksi, tai mikä on realistista antaa anteeksi?
Entä mistä syistä jäit tai jäät liittoon jos tiedät että puoliso on pettänyt sinua vuosia monien kanssa? Oletko kulissiliitossa? Pelkäätkö elintason laskua tai yksinhuoltajuutta?
Entä oletko tehnyt niin että et halua erota kun haluat uhalla näyttää rakastajalle että et päästä irti? Tuntuuko se pahalta?
Miten on kostanut uskottomalle puolisollesi? Kauanko kesti että uskalsit erota kaiken selvittyä? Oliko sinulla oireita?
Onko ero onko tapahtunut ensimmäistä kertaa, tai onko ero onko puoliso rakastunut jopa toiseen ja on suhteessa? MIten suhde paljastui? Tai syrjähypyt?
Miten reagoit? Kuinka monesti voisit antaa anteeksi, tai mikä on realistista antaa anteeksi?
Entä mistä syistä jäit tai jäät liittoon jos tiedät että puoliso on pettänyt sinua vuosia monien kanssa? Oletko kulissiliitossa? Pelkäätkö elintason laskua tai yksinhuoltajuutta?
Entä oletko tehnyt niin että et halua erota kun haluat uhalla näyttää rakastajalle että et päästä irti? Tuntuuko se pahalta?
Miten on kostanut uskottomalle puolisollesi? Kauanko kesti että uskalsit erota kaiken selvittyä? Oliko sinulla oireita?
Vastaukset 69
Vanhimmat
Potutti ihan kauheasti kun minua petettiin . Ajattelen asiaa jokapäivä vielä vaikka tapahtuneesta on jo 1,5 vuotta. En viitsinyt erota kun olen niin laiska ja mieheni on muuten suht ok. Pahalta tuntuu usein, voipi olla teen petän itsekkin jossain vaiheessa jos se vaikka helpottaisi.
Etkö pelkää tai epäile että tekee uudelleen tai koko ajan huomaamattasi?Kerran pettäjä, aina pettäjä.
Tämä on aivan selvää, mutta mutta ei petetyt meinaa ymmärtää että pettäminen on pettäjälle elämäntapa, ja houkutus liian suuri
Ok, siis laiskuus etsiä uutta parempaa miestä, vaikka potuttaa ja tekisi mieli kostaa.
ei vaan laiskuus alkaa järjestellä eroa..elellään näin ja voinhan sitten itsekin kun tilaisuus tulee, kokeilla miltä se tuntuu se kakkossuhde..
Olen petetty, annoin anteeksi kaksi kertaa, tein suuren virheen, kiduin se jälkeen kaksi vuotta, en halunnut millään että perhe särkyy, valehtelin itselleni että kyllä mies minua rakastaa kun kerran sänkyhommatkin hoituu. Näin ei ollut, mies jäi vahingossa työreissulla tapahtuneesta kiinni, ja silloin oksensin pahasta polosta, olin shokissa, ja jollakin ihmeen voimalla tajusin mikä huora mieheni on. Siinä ei auttaneet hänen muut hyvät ominaisuudet, koska niitä löytyy muistakin. Olin katkera, vihainen, surullinen. Pääsin yli ja nyt voin jo nauraa miten hulliu olin kun kestin.
Sillä hetkellä tuntui kuin maailma olisi romahtanut ja annoin anteeksi, kunnes sain tietää ettei suhde ollutkaan loppunut. pelkäsin todella yksin jäämistä lasten kanssa, mutta selvittiin niinkuin kaikesta muustakin. Nykyään en antaisi edes sitä yhtä kertaa anteeksi, pettäminen kun ei kuulu normi parisuhteeseen ja olen sitä mieltä, että pettäessään toinen tavallaan irrottautuu omasta puolisostaan ei ole enää niin sidoksissa toiseen. Jos olisin silloin ensimmäisellä kerralla tiennyt kaiken minkä nyt ei ehkä romahdus olisi ollut niin suuri, uskon siihen että kaikella on elämässä tarkoitus ja niistä vastoinkäymisistä opimme ja itse olen ainakin paljon vahvempi ihminen ja onnellisempi kuin silloin edellisessä suhteessa siitä seurasi vain parempaa minun elämääni. Pahinta itselleni olisi ollut jäädä kulissiliittoa elämään siitä olisivat lapset kärsineet siitä olen aivan varma kun ihminen on rehellinen itselleen vaikeissakin tilanteissa on lastenkin helpompi varttua ympäristössä jossa ei ole luurankoja kaapissa mitkä vanhempia stressaavat, ymmärrän toki ettei kaikista ole tekemään lopullista ratkaisua on sillä hetkellä kun asian silmille saa helpompi jäädä, mutta sen mukanaan tuomat vaikeudet ovatkin sitten aivan toinen juttu se.
Kysymyskone taas vauhdissaan, mukava vastailla itselleen, mukamas toisen naisen kokemaa. Mistä noita kahjoja siunaatuu?
Hän haluaa että mun vaimo jättäis mut että sais mut itelleen...
Sinähän vasta luomakunnankruunu olet.
KUKU NAINEN HALUAA PETTÄVÄN MIEHEN???????
EN MINÄ AINAKAAN.
No tuon sohvalla makailevan pettäjän saa tulla hakemaan kuun lopussa kun hänellä on muuttopäivä, olkaa hyvät. Tämä entinen rouva aloittaa uuden elämän vihdoinkin.
Olin tyrmistynyt. Mieheni ei ollut rakastunut kakkosiinsa, vaan lähinnä rakastunut naisten imarteluun ja siihen, että naiset rakastuivat häneen. Rakastunut olin minäkin, enkä edes kuvitellut jättäväni miestäni. Rahalla tai lapsilla ei ollut merkitystä, koska meillä ei ollut lapsia ja maallista mammonaakin minulla oli enemmän. Kostin kyllä käymällä itsekin maistamassa miltä se vieras oikein tuntuu. Eipä se niin kummallista ollut.
Se on totta miehet rakastuvat "meihin" joka on tunne että olen rakastunut johonkin mutta mihin, uuteen elämään joka on yhtä juhlaa.
Ei se siitä muutu vaikeudet tulee vastaan teet mitä vaan, arki astuu kuvioihin teet mitä vaan.
Vanha muija tuntee sun kuviot , uusi ei tiedä mitään mitä teet huomenna.
Terve vaan kakkonen, tulen sun luo ja tuon kaikki ongelmat tullessani, olethan yksi niistä monista naisistani...
Kaikille sekään ei käy. Meillä on nyt pettämisestä kulunut parisen kuukautta ja olen päätynyt eroon lopultakin. Tällä palstalla kuitenkin näyttäisi kirjoittelevan ihmiset jotka ovat vuodesta toiseen sen pettäjän kanssa joko ykkösenä tai kakkosena. Olenkin ihmetellyt sitä eikö kukaan oikeasti halua muutosta elämäänsä, vai oletteko niin tottuneita siihen elämään ettette oikeasti halua siihen muutosta?
Noin se juuri on, palstalla ne jotka puiolustavat petturipuiolisoa, koska todella itsetuntokohdallaan ihmiset eivät petturin perään haikaile.
Todellisessa maailmassa monet jättävät petturin taakseen. Aivan kuten sinä teit, ja minä tein myös. Ja löysin paremman.
Tämä palsta on sellaisten naisten turvasatama jotka eivät uskalla ottaa eroa ja etsiä jotain parempaa elämäänsä. Ei siis kannata peilata pettämisasioita tämän palstan kautta, tänne kirjoittelee moni sellainen jolla itsetunto on riippuvainen miehen omistamisesta.
Itse en ole katunut päivääkään sitä että otin eron. Kyllä suhteeseen exän kanssa kuului paljon hyvääkin, mutta ei tarpeeksi. Hyvät muistot ja yhteiset vuodet eivät myöskään mitätöidy vaikka eroaisikin. Minä kuitenkin haluan elää ihmisen kanssa johon voin luottaa kuin kallioon.
Tuskin löysit, et voi vielä tunnustaa, että mitään perempaa ei edes ole olemassa. Kaiken lisäksi tilanne muuttuu kun ensi huuma vaihtuu arkiseksi puuhasteluksi.
no en mä ny tiiää.. Onko se nyt aivan noinkaan. Kirjoittelet itse vaikka kaikki nyt pitäisi olla ihanaa. Mielestäni siinä on aika iso ristiriita. Ei tämä todellakaan ole mikään turvasatama kenellekään. Ikävää, että myos sinulle on jäänyt petetyksi tulosta jäljelle luottamuspula. Muuten et täällä notkuisi. Tiedät, että kenenkään et voi enää koskaan luottaa kuin kallioon, vaikka ehkä haluaisit. Petetyksi tulon jälkeen maailmankuva kun pakkaa muuttumaan realistisemmaksi.
Klassista manipulointia pettäjältä. "Minua parempaa miestä et löydä". Älkää menkö halpaan. Kaikki miehet eivät petä!
Kyllä se pahalta tuntuu, vaikkei olisi avioliitossakaan.
Kumppanille ei voi pahempaa tehdä kuin pettää luottamuksensa. Kerran yritin antaa anteeksi, mutta kumppani ei halunnut edes käsitellä pettämistään. Ei siitä suhteesta enää mitään tullut. Harmi, mukava mies, mutta jotain pahasti päässä vialla. Vastuuntunnoton, tasapainoton, aivan hukassa elämässään. Veti minutkin siihen pahan olon kierteeseen.
Anteeksi annoin, en unohtanut .Muutama viikko shokissa , lapsim mahassa. Päätin jatkaa, en koskaan luottaa. Muutama vuosi meno ja lapset kasvoi. Oma itsetuntoni ja -tuntemukseni myös. Monet miehet nyt on tuollaisia.
Katsoin peiliin: mitä siellä näin?
Miestäni 10 v nuorempi, nätti seksikäs nainen, elämän kouluttama, itsenäinenkin.
Olemme edelleen liitossa , toistemme hyvät kaverit. Mutta mutta....luottamus meni, tätä en enää edes ajattele. Mies tekee , mitä täytyy. En usko omistamiseen pari- tai ihmissuhteissa. Vapaasti rakastaen eteenpäin. Kannattaa tehdä oma elämä, jossa on taloudellinen riippumattomuus ja paljon muuta.
Ei varsinaisesti mikään kosto, mutta kyllä vieras mies maistuu makealta. Oma jaara kotona ei paljon viitsi ja ohjauksesta suuttuu. Joten avoimin mielin, elämähän satuttaa joka tapauksesssa.
Tässä rehellinen vastaus! Aika huonolla pohjalla kyllä on liittoonne, mutta jos noin elää voi?Minä en voisi. Kun jäät kiinni, niin mitähän sitten tulee?
No sanoinhan , että elämä satuttaa joka tapauksessa. Liekö kyynistymistä vai sitkeyttä, mutta se tulee mikä tulee. Eli joka leikkiin ryhtyy....
Riippumattomuus tekee vahvaksi.
En silti halua olla ilkeä enkä loukata, mutta ei mieskään silloin nuorta rakastunutta raskaana olevaa vaimoaan säälinyt. Eli täytyy kestää tai sitten ei.
AIka harva täällä uskaltaa kirjoittaa, joka aina anteeksi antaa ja eiku jatkaa, KIRJOITTAKAA NYT HYVÄ IHME SELLAISETKIN TÄÄLLÄ MIKSI ESIM. ANNATTE PETTÄÄ ITSEÄNNE USEAAN KERTAAN JA PUOLUSTATTE PUOLISOANNE, VAI HÄPEÄTTEKÖ MYÖNTÄÄ SITÄ?
Sellainen ihminen on liian heikko ja sairas täällä kirjoittamaan, koska omatunto on aivan maassa, tai sitten muita "kulisseja" pidetttävä yllä. Harva viittii tunnustaa , että oli liian laiska eroomaan ja antavat vaan elämän mennä tietäen että vierellä puoliso joka hyppää toisissa vällyissä, kunhan on vaan siinä.
Hirveeetä on joillekkin myöntää, että heitä ei rakasteta, ja käytetään vaan kodin ylläpitäjänä, huvistus, seksi ja kunnon orkut haetaan muualta.
älä huuda
Olen sitten se poikkeava. Pettäminen tuntui ihan kamalalta. Koko maailma romahti hetkeksi. Se oli pahinta, mitä olin siihen asti kokenut. Mutta jäin samaan liittoon sen pettäjän kanssa.
En kuitenkaan kulissiliittoon, tai laiskuuttani tai taloudellisista syistä. En myöskään pelännyt niin paljon yksinäisyyttä, että olisin sen vuoksi jäänyt. Uskon lisäksi, että lapsille on parempi kasvaa rauhallisessa ja rakastavassa ympäristössä, oli siinä sitten kerralla yksi tai kaksi vanhempaa. Eli lastenkaan takia en jäänyt. Toki edellämainitut seikat piti pohtia ja miettiä kunnolla, etsiä se oikea syy miksi jäädä. Ja minun syyni löytyi muualta, rakkaudesta.
Kyllä. Saa kirjoitella isoilla kirjaimilla, että jos rakastaa ei petä jne...mielipiteensä on meistä jokaisella. Niin oli minullakin. Mutta joskus asiat eivät vain ole niin musta-valkoisia kuin niiden toivoisi olevan. Elämä olisi ehkä helpompaa, mutta moni asia jäisi näkemättä. Eli muut sävyt oli ensin opeteltava näkemään, ennen kuin pystyin päättämään.
Tiedän, että prosentuaalisesti pieni osa parisuhteista selviää pettämisestä niin, että elämää sen jälkeen voi kutsua hyväksi ja itse kokee olevansa siihen tyytyväinen. Se minua alussa juuri järkyttikin, kun joka paikasta tuli virtana sitä tietoa, että tästä ei selviä. Ehkä juuri siksi meille kävikin näin, koska en alkanut leikkiä mitään itsepetosleikkejä sen suhteen että "kyllä tästä selvitään" vaan katsoin tilannetta ja totesin, että jos tästä selvitään, niin kovan työn takana se on.
Ymmärrän erittäin hyvin niitä, jotka eivät tahdo jatkaa pettäjän kanssa. Ja jos pettää, tai tekee jotain siihen viittaavaakin uudestaan, niin sen jälkeen ei ole enää mitään. Yhden virheen suon ihmiselle. Sen jälkeen se ei ole enää virhe.
Se, mikä aika paljon tässä ketjussa ihmetyttää, on hirvittävän negatiiviinen suhtautuminen siihen, jos joku saa pahan jälkeen elämänsä takaisin sellaiseksi, jossa kokee olevansa onnellinen ja seisoo omien ratkaisujen ja päätöstensä takana.
Se on hyvä jos joillakin todella onnistuu jatkaa suhdetta puhtaalta, rehelliseltä pohjalta.
Minä kommentoin provosoivaan sävyyn täällä lähinnä siksi että joudun katsomaan vierestä kun eräs pariskunta "koittaa rakentaa onneaan uudelleen", mutta totuus on se että se mies ei ole muuttanut tapojaan alkuunkaan. Tässä tapauksessa mukana ei onneksi ole lapsia, mutta yksi jo pariin otteeseen särjetty ihminen kyllä. En voi sekaantua, tai vihjata naiselle että mies tapailee edelleen kakkosnaista, sillä pariskunnasta nimenomaan mies on ystäväni. En hyväksy miehen käytöstä, hän tietää jo kuinka paljon pettämisellä satuttaa naisystäväänsä ja silti jatkaa salasuhdettaan. Mutta se mitä hän tekee on hänen, yli kolmekymmentävuotiaan aikuisen ihmisen oma päätös. Täällä voin kuitenkin varoitella että ei kannata aina sokeasti luottaa pettäjämiehen katumusharjoituksiin.
Henkilökohtaisesti on myös vaikea ymmärtää miten ko. nainen aina vain todellakin yrittää jatkaa, vaikka joka kerta kun mies on suhteesta kärynnyt, nainen on mennyt todella hajalle. Onko se juuri sitä että enää hänellä ei ole voimia lähteäkään eikä uskoa tai itseluottamusta kunnollisemman miehen löytämiseen?
No juuri sitähän se on. Tällainen mies nimittäin myös uskottlee vaimolle, että ¤kaikki miehet pettää". Niin ei kuitenkaan ole.
Kakkoset eivät vaan tahdo uskoa sitä, että heidän jälkeensä pariskunnalla olla vielä yhdessä ihana elämä.
... Elämä voi olla, joo, mutta sen ihanuudesta en niinkään tiedä. Viitisen vuotta sitten miehen "harharetkeä" puitiin pitkän kaavan mukaan. Uskoin, että mies otti opikseen eikä enää lipeä kaidalta polulta, koska tosissaan näki vaivaa pitääkseen meidät yhdessä. Itsekin päätin uskoa ja luottaa meihin, mutta miten kävikään... Sen verran rankasti turvalleni tupsahdin, kun minua petettiin ja mennen tullen valehdeltiin ennen suoranaista kiinni jäämistä, että ei minusta ollut enää parisuhdetta jatkamaan. Kolme vuotta tilanteessa tahkottiin, kunnes sitten myönsin itselleni ja exälle, että minusta tuli jotenkin "invalidi" asian suhteen. Seksuaalisesti en oppinut miestä uudelleen haluamaan, henkisesti joku tärkeä "palikka" tipahti rakennelmasta pois. Ei kovin "rapea" tulevaisuuden näkymä 30 ihmisille seksitön, kasaan parsittu liitto. Erosta nyt runsas vuosi ja vihdoin helpompi hengittää.
tuota oo naina ihmetetellyt että joku pari sallii pettämiset ja hypyt ja hankkii jopa lisävoimia. onko sitte avioliittolaiset vakavimmissaan ja vastustavat eniten vai lapsistako kaikki johtuu mitä halutaan tehtävän?
Vaimo petti, meni luskiat jakoon siltä istumalta. Hän tiesi kyllä seuraukset moisesta. En riehunut, en ollut vihainen, vain todella pettynyt siihen että naiseni ei ollutkaan erilainen kuin muut, jolla olisi selkärankaa lopettaa parisuhde ennen pettämisiä. Asiasta ei sen enempää puhuttu, se oli sillä selvä.
Mies petti, erottiin, katui, tuli takaksin useamman kerran. Joka kerta kun sovittiin häpesin itseäni, ajattelin että eikö minusta ole tekemään ratkaisuja ja pysymään niiden takana.
Minä todella rakastin häntä. Ilman niin voimakasta tunneta en koskaan olisi jaksanut vuosikausia sitä piinaa.
Mies syytti minua hänen petollisuudestaan. Syyttely sai aikaan itsetuntoni romahduksen uskoin olevani niin huono että minua saa pettää.
Lopullisen ratkaisun teki mies, olen nyt siitä hyvilläni, vaikka silloin se tuntuikin tosi pahalta koska muutama viikko aikasemmin oli taas kerran luvattu yrittää.
KOlme vuotta olen rakentanut itseäni ja elämääni joka kuitenki jatkuu ja nyt voin sanoa että ero oli elämäni paras asia.
JOs tuota ratkaisua ei olis tullut olisin varmaan tällä hetkellä mielisairaalassa. Suhteemme sisälsi niin paljon henkistä väkivaltaa ja hyväksikäyttöä, jota en silloin nähnyt, ymmärtänyt tai en halunnut ymmärtää.
Syytä saa nyt vain kysellä.
ME petetyt emme ymmärrä itsekään miksi suostumme olemaan suhteessa jossa meitä petetään uudestaan ja uudestaa. Johtuuko se huonosta itsetunnosta vai olemmeko tosiaan niin yksinkertaisisa että meille merkkaa kulissit niin paljon.
En ukso että kukaan oikeasti haluaa olla suhteessa jossa ei saa olla se ykkönen puolisolleen.
Näitä asioita onnyt hyvä miettiä kun on aikaa jo kulunut eikä enää tee kipeä niistä puhuminen.
Olisit tullut sairaaksi jos olisit jäänyt. Jóka toisin väittää valehtelee vain itselleen.
Näin on, parempi olla yksin ja tietää että kukaan ei petä eikä käytä hyväkseen kuin että elää liitossa jossa ei koskaan tiedä mitä milloinkin tulee. Jossa joka päivä saa epäillä että onkohan mikään asia mitä puoliso tekee totta.
Vainoharhaiseksihan siinä tulee, ensin murenee itsekunnioiuts ja omanarvon tunne. Luottanmus toiseen ihmiseen katoaa täysin.
LUottamuksen ja itsetunnon kanssa olen joutunut painimaan nämä kolme vuotta. Nyt alkaa jo näkyä valoa tunnelin päässä.
On tosi pelottavaa ajatella miten syvään masennukseen pettävä ja hyväksikäyttävä puoliso saa petetyn uhrinsa vajoamaan.
Vielä kehtaa sanoa rakastaneensa. Mitä?..... ei ainakaan uhriaan vaan omaa kykyään pystyä alentamaan toinen.
Samoja fiiliksiä täällä.
En voinut enää luottaa mieheen. Eikä se halunnut edes olla luottamuksen arvoinen, saati millään tavalla osoittaa olevansa luotettava. Minun olisi vain pitänyt jatkaa "puhtaalta pöydältä". Asioista ei saanut puhua, suuttui heti. Edes keskustelusta siitä, mikä on suhteessa sopivaa ja mikä ei, ei voitu käydä. Jäi aina vaan kiinni valehtelusta ja salailusta. Kuitenkin halusi seurustella kanssani, koska "tykkäsi" minusta.
Ehkä jos hän olisi aidosti halunnut jatkaa kanssani, olisi halunnut käsitellä asiaa ja auttaa minua selviämään, suhde olisi voinut jossain kohtaa lähteä toimimaankin.
Tunsin itseni aivan mitättömäksi, arvottomaksi. Mies vei minulta kaiken energian ja itseluottamuksen.
Suhde loppui pitkän lopetusvaiheen jälkeen viikko sitten. En muista koska olisin voinut yhtä hyvin kuin eilen ja tänään! Olen saanut aikaan vaikka mitä! Pitkästä aikaa tunnen itseni kauniiksi ja kykeneväksi. Tuntuu niin hyvältä nousta sieltä pimeästä ja nähdä taas valoa.
Ei sitä edes tajunnut kuinka syvällä siellä pimeässä oli.
Itseni on juuri aivan mahdoton käsittää ja ymmärtää niitä pettäjiä jotka pettävät, jäävät kiinni ja näkevät pettämisen seuraukset. Ja aloittavat kaiken alusta. Se on jollain tavalla julmaa ja sairasta.
Olen miettinyt paljon sitä, miksi minä "kuulun" siihen pieneen osuuteen, joka sai oikeasti elämänsä järjestykseen pettäjän kanssa. Aika paljon merkitsi varmaan se, että en epäillyt mitään etukäteen (oikeasti!) ja tiedon sain vasta kun mies itse kertoi.En joutunut kaiken muun lisäksi kestämään sitä epäilyä ja totuuden jahtaamista. Jälkikäteen arvioituna sillä on iso merkitys. Mies kertoi, koska piti oikeana, että minä tiedän. Hänelle itselleenkin tuli yllätyksenä se kaikki, mitä minussa tapahtui (viha, raivo, pettymys, loukkaantuminen) ja miten isona ja rikkovana kaikki tuli elämäämme. Olimme varmaan molemmat yhtä järkyttyneitä ensimmäiset viikot; minä miehen teosta ja mies siitä voimasta jolla minä reagoin. Sanoin kuitenkin alusta lähtien, että lähteä saa, minä selviän kyllä. Että hänen täytyy miettiä rauhassa loppuun asti se ajatus, haluaako jäädä vai lähteä. Mies ei halunnut lähteä, eikä sitä tarvinnut kovasti miettiä. Oli miettinyt jo ennen kertomista.
Jos suhde olisi jatkunut päivänkin, en olisi jatkanut. Onnekseni (?)mieheni sivusuhde otti minuun useasti yhteyttä ja purki harmiaan. Varmaan tarkoittamatta sitä, hänen käytöksensä vahvisti siinä vaiheessa nollaan romahtanutta luottamusta miestäni kohtaan. Oli helpompi uskoa miestä jatkossa kun isoissa asioissa alussa koin rehellisyyttä. Lisäksi mieheni ei venkoillut kertoessaan asioista, yritti toki alussa "suojella" eli valehteli pienemmäksi, mutta tajusi nopeasti, että kaikki- tai - ei -mitään. Jäi siis sekin totuuden jahtaus. Uskoi, kun sanoin, että totuuden kestän, mutta en yhtään enempää valhetta.
Syytin toki alussa sivusuhdetta, mutta en jäänyt siihen ajatukseen jumiin. Jonkinlainen kieltäminen vain kuuluu sen prosessin alkuvaiheeseen, ja se näkyy täälläkin sivuilla. Mieli vain tarvitsee aikaa, jotta se kestää totuuden sellaisena kun se on. Pala palalta sen vastaanottaminen mahdollistaa, että järki pysyy päässä. Niin paljon pettäminen sattuu.
Minä ymmärrän paremmin kuin hyvin niitä petettyjä, jotka lähtevät kun mies jää toistuvasti kiinni valheista. He eivät kanna vastuuta, ja jos ei kanna vastuuta, tulee melko varmasti toisenkin kerran "lipsahdettua". Silloin ainoa opetus on se, että kiinni ei kannata jäädä. Tulee vain kusiset paikat.
Itse olen myös ollut hyvin luottava ihminen, eli kaikenlainen kyttäily ja epäily on puuttunut suhteestamme ennen pettämistä, ja parin vuoden jälkeen voin sanoa, että alan palata taas lähemmäksi sitä ihmistä joka olin. Tosin ekan puoli vuotta tarkistin miehen kännykkää, meilejä ja vahtasin jokaista askelta. Se oli ihan kamalaa itselleni ja tunsin oloni ihan paskaksi ja pelkäsin, että jään sellaiseksi. Mies kiutenkin "kannusti" siihen, eli ei estänyt, kiukustunut, tuominnut. Kertoi vain jos oli joutunut vaihtamaan tunnarin työpostiin... eli sekin piti käydä läpi pohjan kautta. Niin pahasti, että itseänikin alkoi hävettää ja oksettaa käytökseni ja lopettaminen oli helpotus.
Selviäminen riippui itseni lisäksi siis tosi paljon myös miehestäni. Siitä, miten hän kesti, puhui, oli rehellinen, jaksoi ottaa vastaan. Tiedän, että muutaman kuukauden ajan riehuin ja raivosin niin silmittömästi, että heikompi olisi hyytynyt.
No, nyt kun et enää tutki kännykkää, kannattasi alkaa uudelleen tutkimaan, sillä kun mies huomaa että luottamusta on tullut, alkaa show alusta, eli mies voi taas hieman käyttää luottamustasi hyväksi.
Näin kertoi minulle tämä minun kanssa ollut varattu mies, kertoi edellisestä luottamuspulasta syrjähyppynsä jälkeen ja että nyt kun on minun kanssa niin täytyy olla varovainen ettei käry käy uudelleen...Jossakin vaiheessa rakastuimme, ja kuukausia kinkutimme yhdessä, mies kertoi jo päin naamaa kotona vaimolle että haluaa eron, mutta ei meistä. Vaimokin myönsi että haluaa erota.
Kun sitten totuus tuli julki ja vielä sekin julki että mies oli todella rakastunut toiseen naiseen, kuinkas kävi: vaimo ei halunnutkaan enää erota, vaan kävikin just toisin kuin mies odotti, siis vaimo ei halunnut suoda miehelle uutta onnea ja haluaa jatkaa liittoa. Mies ihmettelee itsekkin, mutta lasten vuoksi koska niitä on kolme tämä mies kertoi minulle, että parempi jäädä liittoon että vauva kasvaa ja lopetimme suhteemme.Lisäksi vaimo sai tietää kaikki muut syrjähypyt viime vuosina, mutta ei ole moksiskaan, vaan edelleen tuo sama muna kelpaa vaikka kävi useissa "muissakin" vuosien varrella. Mikähän on tällaisen naisen motiivi?
En usko että hänellä menee hyvin, on varmaan samanlaista kuin ylläkuvattu, mutta ajattelee varmaan:ähäkutti, et saa miestä. Mies on kyllä todella tässä tapauksessa kiero ja petturi, mutta näkyy vaan kelpaavan vaimolle.
Jospa vaimo on jotenkin riippuvainen? Mieshän on aivan kauhea hyväksikäyttäjä, luuleeko olevansa korvaamaton? Jos minulle tulisi tuollasta tietoon, kostaisin vaikka sillä että ottaisin eron, nyhtäisin elatusmaksut ja miehen kuiviin, ja paras kosto että ottaisin itselleni uuden komea nuoren rakastajan! Tai/ja kunnon miehen sitten kun päässyt yli. Tuollaisesta lurjuksesta kyllä pääsee helposti yli jo on yhtään omatunto kohdallaan, nopeammin kuin kerrran syrjähypyn tehneestä . On se vaan ihmeellistä miten jotkut antavat anteeksi aivan mahdottomia. Jossakin vaiheessa kyllä katuvat katkerasti.
En ala kyttään puhelinta. En koskaan, vaikka se onkin niin jyrkästi sanottu. Se on päätös jonka olen tehnyt. Niin pahaksi ja huonoksi se kyttäminen ja vahtaaminen oloni sai. Jatkuva epävarmuus, inho toiminnasta joka on itselleni vierasta, tunsin itseni jollain tavalla "alhaiseksi". En osaa sitä paremmin selittää. Kun sellainen toiminta ei ole koskaan kuulunut luonteeseeni.
Se on niin, että pettäjä pettää jos on pettääkseen. Siinä ei auta mikään kontrolli (en usko ylipäätään kontrolliin ihmissuhteissa) tai vahtaus. Ja se uskollinen pysyy uskollisena myös ihan omasta valinnastaan. Eli jos minä alkaisin kantaa vastuuta puolisoni uskollisuudesta ja "selvitteleen" sitä, saisin vain oman pääni kipeaksi.
Lähden siitä, että jos toista rakastaa, ja erityisesti jos on kerran jo pettänyt, ei missään nimessä sitä tekoa enää koskaan milloinkaan uusi. Ja jos uusii, niin sitten voi pakata kamat ja lähteä siltä istumalta. Tai jos päättää yrittää pimittää ja valehdella, niin loppupeleissä omaan nilkkaan osuu.
Tätä voi olla sivusta vaikea ymmärtää, että todellakin uskon ja luotan siihen, että kukin vastaa itsestään. Ja että olen aikuisen miehen kanssa naimisissa, ja hänen tekonsa eivät muutu miksikään minun kontrollin kautta. Enkä edes tahdo niin. Joko hän on kanssani koska haluaa, tai sitten hän voi lähteä. Toki se sattuisi, koska rakastan, mutta minä en haluaisi elää puolison kanssa joka ei rakastaisi ja tahtoisi minua sillä tavalla kuin puolisoiden kuuluu.
Voisitko jo lopettaa! Toi sun "tarinasi" ja marinasi alkaa jo tympiä. Sut lempattiin, jätettiin ,dumpattiin. Älyä jo vihdoin, teet itsesi tosi naurettavaksi. Jotkut on luusereita kuten sinäkin, tee asialle jotain ja anna sen perheen jo olla. Toi on todella pakkomielle sulle. Eroon ei tarvita vaimon suostumusta, halloo..
Tiedän tarkalleen mitä tarkoitat, tuon kaiken itse kokeneena. Samoin minä ajattelen ja toimin. Hyvä me!
Ja tuo on hienoa jos pystyy, mutta kokemuksesta tiedän että pettäjä on aina tilaisuuden tullen pettäjä, ja koska tiedän näitä tapauksia niin monta olisi todella parempi välillä hieman tarkistella, mutta voit oksentaa ja saada sydärin inhosta kun saat omien silmiesi eteen jotakin mitä et tiennyt.
Minä sain myös mieheltä vaikka vaimo oli jo antanut kaiken anteeksi taas jälleen kerran miehen sivusuhteen( tietää vain kahdesta, miehellä oli useita) mieheltä rakkausviestejä, kuvia emailina sun muuta intiiimiä, ja pyynnön jos jaksan odottaa häntä....Ottakaa opiksi.
Mutta mitä tekisin tuollaisella miehellä? Seksi oli täydellistä ja hurjaa, sen tiesimme molemmat ja se meitä harmittaa koska nyt se on poissa meiltä, mutta en voisi ikinä luottaa tuohon mieheen.
Siis toivon että tämän lukevat miehelleen jo toistamiseen anteeksi antaneet, näin se valitettavasti menee usein, ei se mies muutu.
Ehkä yhden kiinnijäämisen jälkeen voi HYVÄ mies muuttuakkin, mutta ei sellainen joka tekee sen uudelleen, ja tietää ja myöntää että ei rakasta vaimoaan.
Minä sinuna keskittyisin kyllä miettimään, mitä vikaa sinussa oli, ettei ukkomies valinnut sinua. En yhtään ihmettelisi vaimon toimintaa. Monenko ukkomiehen patjana olet ollut, kun tunnut tietävän monta tapausta? Vankilassako se mies elää, ei muka voi erota, kun vaimo ei päästä? Että sä voit olla edelleen tyhmempi kuin vasemman jalan saapas. Jos tiesit, että mies on varattu, niin ihan omaa hölmöyttäsi saat nyt ihmetellä.
Kakkosena olo on taitolaji, kaikilla ei näköjään pää kestä sitä. Turhaa sä mitään myötätuntoa ja ihmettelyä vaimoa kohtaan enää esität. Sait just sitä mitä hait.
Meinasitko miestä odottaa ihan oikeasti?
Olisipa tainnut kelvata sinullekin, sama petturimies.
Ja sekös sinua harmittaa, kun perheen elämä yhdessä jatkuu. Oletko noin yksinkertainen ihminen, että luulet jonkun jatkavan avioliittoa mentaliteetilla " ähäkutti kakkonen". On kysymyksessä suuremmat asiat kuin vähäpätöinen naikkonen. Mieti vaimonko syy? Hyväksy se, että perhe ja vaimo oli miehelle tärkeämpi kuin sinä. Joskus elämässä häviää.
Voi hyvä ihme, Mitähän tämä PAHVI tarkoittaa? HEI: Tässä keskustellaan ja ihmetellään, ei kakkosen vuoksi, vaan mitkä ovat syyt että vaimot tuollaista kestää, luuletko sinä että joku olisi sinulle kateellinen? Ei todella.
Mies itsekkin ei voi tajuta niin onhan se jo aika outoa......
Ei todella harmita perheelämän jatkuminen, se on hieno asia:jos se on rehellistä ja molemminpuoleista työtä ja rakkautta. Tässä tapauksessa mitä tiedän jatkuu niin kauan kun taas mies saa vaimon luottamusta hieman, ja jatkuu samaan malliin, on se niin väärin. Näin mies on tehnhyt ennenkin.
Mutta jos mies edelleen selän takana toiselle soittelee ja on epärehellinen, niin kovin huonolta vaikuttaa.
Kaikilla on yksi elämä, jota ei kannata tuhlata huonossa seurassa ja epävarmuudessa, niin minä päätin.
Niin juuri, sinä olet Pahvi. Sinä kakkonen, joka on jätetty, etkä hyväksy sitä, että mies valitsi perheensä. Mitä sinulle enää kuuluu , miten perhe jatkaa. Sinä olet ollut ja olet täysin ulkopuolinen. Lopeta myös se itsellesi vastaaminen, aloitusten tehtailu ja miesten nimissä kirjoittelu, joissa jollain muotoa tuetaan vaimon huonoutta ja sitä miksi ei ajanut miestä sinun syliisi. Usko nyt vaan, että se oli myös miehen valinta. Ja sinulla ei ole nokan koputtamista sen perheen asioihin.
----kaikkien saman läpikäyneiden.'
Liitto päättyi lopulta eroon. Mies ei suostunut pariterapiaan.
"Kaipaisin kipeästi apua omaan tilanteeseeni. Kyseessä on avioliitto, joka on vaarassa tuhoutua ja ehkä jotain peruuttamatonta on jo tapahtunut. Epäilin miestäni pettämisestä. Ensin oli flirttisuhde, joka tuntui muuttuneen ihastumisesta rakastumiseksi. Pitkään olemme taistelleet vuoroin minun masennukseni ja hänen “valheidensa” kanssa. Mies syyttää minua vainoharhaiseksi ja että olen kuvitellut kaiken, vaikka ei sitä oikein voi kuvitella, kun toinen naputtaa viestejä salassa, jää kiinni ja on juuri sen näköinen, että jotain pahaa tapahtuu. Lisäksi kaikki “todisteet” on poistettu ja muitakin merkkejä on ollut matkan varrella.
En ole pystynyt antamaan kaikkeani tähän avioliittoon. Koen, että jumitun. Tuntuu, että mies valmistelee eroa tahollaan. Voin vain sanoa, että näin masentuneena oman puolison kaksinaamaisuus on satuttanut niin kovasti, etten tiedä, toivunko tästä koskaan. Toisaalta mies ei varmasti anna koskaan anteeksi minulle sitä, että olen kyseenalaistanut hänen luotettavuutensa. En pysty elämään enää omana itsenäni, koska vertaan itseäni (varsinkin masentuneena) jatkuvasti tähän toiseen, kun taas palauduttuani normaaliksi ymmärrän, että mitä sen on väliä: jos mies menee, niin sitten menee, en voi pidätellä, vaikka toisillemme ollaan lupauduttu. Toisaalta uskon, että hän nimenomaan halusi eron valitessaan rajan ylityksen.
Tuntuu, että mies valmistelee eroa tahollaan
Meillä kahdella ei juttu enää luista, on liikaa ongelmia. Olen itseasiassa miettinytkin, että en taida itse saada henkisellä tasolla tästä avioliitosta irti sitä, mitä haluaisin. En pysty erittelemään sitä, masennunko tästä suhteesta vai olisinko muutenkin masentunut. Olen käsittääkseni läheisriippuvainen ja kärsin kovasti menettämisenpelosta. Olen äärettömän mustasukkainen enkä hyväksy salattuja ystävyyssuhteita. Ymmärrän, että en voi määrätä puolisoni elämästä. Kaiken tapahtuneen jälkeen yhteys meidän välillämme on lähes kuollut. Mies on myöntänyt tehneensä väärin, mutta suoranaisesti ei ole kuitenkaan mitään myöntänyt. Joissain asioissa hän on hyvin itsekäs. Voiko tästä selvitä yhdessä ja miten pääsen tästä yli kun tuntuu, ettei toista voi enää pahemmin loukata?
Voisin antaa anteeksi seksisuhteet, mutta en sitä, että en kelpaakaan sellaisena kuin olen, vaan joku toinen on ihanampi ja että jollain toisella on parempi yhteys mieheeni. Lapsuuteen kaikki juontaa: rakkaudettomaan kotiin. Kaikkea ei yhdestä suhteesta voi saada, senkin ymmärrän. Silti tiedän, että esim. edellisessä suhteessani minun ei koskaan tarvinnut epäillä toista. Meillä oli jotain sellaista, joka yhdisti meidät niin täysin, ettei siihen väliin päässyt kukaan.
Masennuslääkkeetkään eivät voi pidemmän päälle olla ratkaisu pysyä yhdessä, mutta kun en tiedä, mikä minut masennuttaa. Mieliala vaihtelee kovasti iloisesta masentuneeseen, riippuen, kuinka paljon pelkään, milläkin hetkellä. Terapiaan ei ole tällä hetkellä mahdollisuutta eikä miestä kiinnosta. Rakastanko miestä oikeasti, jos en pääse yli omasta loukkaantumisestani? Rakkaudenhan pitäisi antaa anteeksi mitä vain. Pitäisi myös uskaltaa luottaa, mutta miten luotat jos toinen on valehdellut? Ei se pelkkä fyysisyys ole pettämistä. Kun kerran rajan ylittää, niin se todennäköisesti tapahtuu uusiksi.
"Meillä oli jotain sellaista, joka yhdisti meidät niin täysin, ettei siihen väliin päässyt kukaan."
Niinpä:TEILLÄ OLI OIKEAA RAKKAUTTA! PUHDASTA AITOA IHANAA TOISTA KUNNIOITTAVAA RAKKAUTTA. Kun sitä ei ole, tai se on yksipuolista, käy niinkuin tarinalle kävi, puoliso alkaa pettää. Se on merkki että haluaa erota, niinkuin lopulta tämän ihmisen oli myönnettäväkin.
Olen pettänyt vaimoani usein yhdeksän vuoden yhdessäolomme aikana. Liittomme oli alusta asti "järkiliitto". Tarkoitus oli antaa lapsille turvallinen koti vanhemmilla varustettuna. Se onnistui, mutta rakkaus vaimooni sammui ensimmäisen avioliittovuotemme aikana. Suurin syy taitaa olla vaimoni hysteerisyyteen saakka kohoava omistushalu. Olin nuorena villi, ja vaikka kuvittelin saaneeni jo oman osani irtosuhteista, olin väärässä.
Vaimoni soittaa monesti päivän aikana. Kotona on oltava tarkasti samaan aikaan joka iltapäivä. Vapaa-aikaa ei ole, koska kaikki aika täytyy uhrata perheelle. Jos tahdon tavata ystäviäni on kotona kitkerä vastaanotto, itsensä viihdyttäminen on kiellettyä. Vaimoni vahtii tulojani, menojani, puhelintani, koko elämääni. Hetki sitten jäin kiinni pettämisestä. Tapaus oli minun aiheuttama typerä virhe. Kyseisellä naisella ei ollut osaa eikä arpaa koko tilanteeseen. Nyt on tilanne kotona helvettiä, vaimo raivoaa lakkaamatta ja toisen naisen elämä luultavasti tuhoutui. Se kaduttaa. Toki tahdon jatkaa lasten vuoksi rooliani perheenisänä, mutta vaimoni tekee mahdottomaksi olla onnellinen.
Lastesi vuoksi tilanne on ikävä, monella lapsettomalla parilla tilanne on sama, eli ahdistava.
Mies on silloin kynnys matto ja vain rahan tuoja, vaimo päättää kaiken, se vituttaa.
Silloin tulee petettyä, kun tulee tunne että, minulla on sentään jotain arvoa.
Miksi et myönnä itsellesi että et jaksa noin? Miksi et ymmärrä, että voitte hoitaa lapsenne yhdessä ja silti molemmat elää omaa elämäänne ilman toisen loukkaamista? Miksi alistut tuollaiseen? Lapsetkin aistii ja huomaa kireän tunnelman.
Uskon että tällainen mies oli minulla , ukkomies ja ihana rakastajani joka jätti minut vaikka meillä oli aina niin ihanaa yhdessä.
Eiköhän tollasen pilluissa roikkuvan iilimadon olisi parasta olla ihan itsekseen, ilman parisuhdetta.
Kirjoituksesi on aivan kun minun ja ex mieheni liitosta, ainut vaan etten minä pettänyt häntä vaan hän minua. Mutta tuo vahtiminen ja jatkuva kontrollointi oli kamalaa jo muutenkin. Jos olisin siihen suhteeseen jäänyt olisin henkisesti sairastunut pahasti ja lapset olisivat kärsineet. Meillä on vain yksi elämä ja lapsille voi olla hyvä vanhempi vaikka olisi eronnut, monasti parempi kuin huonossa liitossa edes pystyy olemaan. Tämän tiedän kokemuksesta ja kantapään kautta on mini asia vaan opittava ja onnellisemmaksi tultava.
Se vain on joillekkin tuo raha ja roju, myös miehille niin tärkeää, että eivät eroa vaan jatkavat, sillä elintaso laskee kun erotaan.
Kun ihminen kuuntelisi sydäntään, niin voisi ehkä tulla onnelliseksiskin, mutta monet eivät uskalla! Sitten vaan yritetään jatkaa tyytyväisellä pohjalla, ja käydään välillä vieraissa sängyissä. Voi että nämä avioparit ovat säälittäviä.'
Jotkut naiset tarvitsevat egokseen sormuksen ja miehen, ja antavat ukolle vapauden käydä naisissa, niin tärkeää on olla RVA. Sairasta.
Parempi yksin kuin pettäjän kanssa. Ja jos vielä mies rakastuu toisaalla ja aloittaa suhteen, mitä hittoa enää roikkuisi sellaisessa.
Miten sinä voit olla noin kyyninen ja katkera? Sun kirjoituksiasi on täällä suunnillen joka ketjussa, tunnistaa kyllä tyylin.
Hae nyt jo apua tuohon ahdistukseesi. Kauanko olet noita vihaisia viestejäsi kirjoitellut tänne? Vuoden??
Varmasti moni kakkonenkin on vuosia katkera saamastaan kohtelusta. samoinhan petetytkin tuntevat, ei ihminen ole kone joka pystyy nopeasti unohtamaan varsinkin jos on tunteita sellaista ihmistä kohtaan ollut joka ei ole ollutkaan sitä mitä on kuvitellut ja eihän pettäjä koskaan ole ollut kumppanilleen eikä sille toisellekkaan se ihminen joksi häntä on luultu, ymmärrän ihan täysin nämä tunteet mitä myös kakkoset käyvät läpi tällaisessa suhteessa, mitä itsekkin olen tässä läpi käynyt vaikka olenkin jo ex vaimo syystäkin, osaan kuitenkin katsoa asiaa myöskin toiseltakin kantilta. Minusta syyllinen ja petollinen on ollut ainoastaan pettäjä jonka uhriksi olemme joutuneet.
Näin on, ihminen ei ole kone, joka pystyy unohtamaan. Pettäjä kohtelee huonosti sekä puolisoaan että sitä kakkosta. Molemmat luulevat pettäjää muuksi kuin mikä hän todellisuudessa on.
Mulla oli suhde varattuun mieheen, ja kun vaimo alkoi epäillä, lopetimme suhteen. Tunnen surua ja masennusta, enkä ole varma kumpaa suren enemmän, sitä että mies jatkaa liittoaan ja vaimo ei tiedä suhteestamme vai sitä tuskaa ja häpeää, kun uskoin ne valheet.
Vastasin omasta teostani ja kannoin seuraukset mitä ei tämä mies tehnyt. Tiedän saaneeni ansioni mukaan ja kadun tekoani. En olisi ikinä uskonut tästä ihanasta miehestä, joksi häntä luulin, että pystyy noin kylmäverisesti valehtelemaan, pahinta oli että kävi kiittämässä, etten kertonut vaimolleen.
Juuri näin on, pettäjän pitää ottaa vastuu ja tulee myös kärsiä eniten
Paitsi tässä mies ei ottanut vastuuta, vaikka loukkasi kahta ihmistä...harvalla miehellä on munaa siihen.
Minä kerroin ja lähetin kaiken vaimolle, joka sokeana luulee miehensä häntä kunnioittavan ja rakastavan, tajusin kun suhteemme tuli julki että mies yrittti sittenkin minuakin vedättää lurituksillaan, ja oikeasti on narsisti joka rakastaa eniten itseeään. Nyt vaimo tietää miehensä vuosien petollisuuden ja että mies ei todella rakasta häntä järkiavioöliitto vain kyseessä. Se on kova pala niellä, pieniä lapsia kotona, mutta miese elänyt koko ajan joku toinen nainen pelissä. Mutta nyt meillä oli oikea kiihkeä pitkä suhde jossa tunteet kovasti mukana.
MIelestäni vaimon oli oikeus tietää miehensä peli.
Ei vaimoa haitannut, ilmeisesti tiesi noista, edelleen pussaa ja halaa miestään ja on kuulemma maailman paras aviomies, sikapaska hän oikeasti on vaikka hyvä olikin rakastelemaan, kokemus tekee mestarin sanoi itsekkin.
Minulle hän aiheutti sydänsuruja, itkimme kyllä molemmat hön ja minä asiaa, mutta selkärangattomana jäi liittoon lasten vuoksi, ja hyvähän se on olla kun on tuollainen vaimo joka suo syrjähypyt. Vaimio itse ei ole ikinä ollut uskoton.
Ero oli jo sovittu, mutta näin kävi lopulta. Säälittävää, valheellista, raukkamaista ja ei minun elämää.
Eikö kyllästytä jauhaa tota samaa stooriasi? boooringggg..Et ollut kuin panopatja, usko nyt viimein. Vaimonsa ja perheensä mies valitsi. Hae nyt hitto vie jo apua! Kyllä sun kirjoituksesi erottaa.
Ai, että muut kakkoset oli vaan panoja, mutta teillä olikin oikea kiihkeä suhde? Kuuntele nyt urpo itseäsi, ihan samanlaisia ne miehen muutkin suhteet on niiden naisten mielestä ollut. Ameeba!
Se on kuulkaa kovaa tämä aikuisrakkaus, pelitasoja on tosi paljon. On myös monta tapaa kohdata vastapelurit ja kestää pettymykset; ne jotka itse tuottaa ja ne jotka toiset saa aikaan. Itsestä riippuu, oppiiko ymmärtämään ihmisluonnon primitiivisyyden. Naaraita ja uroksia me olemme, on ihan turha luulla muuta. Ei parin tuhannen vuoden pintasivistys vielä tee mitään. Jos on tahtoa suunnata oma elämä raiteille ja puhtain purjein, tulee joku joka horjuttaa , likaa kaiken. Siitä alkoi oma tieni tavalliseksi heikoksi naaraaksi, joka jopa ymmärtää näitä lihastaan heikkoja kanssakulkijoita. Se joka itse sortuu, ymmärtää syyt (jos on rehellinen itselleen)
Ei kannata kaunistella. Moni haluaa monta, useimmat toteuttaa. Ei auta papin aamenkaan.
-Voi ny helevetti, pettäjä on ihminen, joka kaipaa sitä, että joku koko ajan "kehuu sen kenkiä"
-Niinki joku narkkari.
-Ihan sama asia. Isomman luokan sairaus.
-Ennenvanhaan oli sellanen asia, kun moraali, joka piti ihmiset puol ja toisin kurissa.
-Nykyään pitää kattella nykysomen sanakirjasta, mitä moinen sana tarkoittaa.
-Jos pistät kaveris kans yrityksen pystyyn..teet kaikkes, että homma sujuu, oot lojaali.
-Perhe, jos siinä on lapsiakin, on jonkinlainen yritys..ei sitä ny pelkän pillun/kullin takia pistetä konkurssiin!!!
-Varsinkin, kun tiedetään, ettei tällä uudellä YRITYKSELLÄ, oo mitään sen kummepaa "liikeideaa"kun edelliselläkään.
-Ihmiset on tänäpäivänä, kun murrosikäsiä kakaroita...
-AINA PITÄIS OLLA KIVAA...mutta, kun se on mahdotonta..ei tajuu kivaa, jos joskus ei oo kurjaa!!!.
Ei kaikki romahda vaikka joutuvat petetyksi vaikka vitutus on tietenkin infernaalinen.
Kun sain tietää, mietin asiaa viisi minuuttia ja ilmoitin että tämä oli tässä, sulla on kuun lopuun aikaa painua vittuun mun kämpästä ja sinä aikana on parempi pysyä pois tieltäni. Ja tosiaan, akka pysyi pois tieltä ja katosi hyvin nopeasti, pari kertaa piti tönäistä pois edestä kun minähän en huoraa väistele omassa asunnossani vaan kävelen vaikka yli.