Olen ollut vuoden laihiksella. En ole juurikaan laihtunut. Syömiseni klo 7 2 kupillista maitokahvia, klo 10 2 kupillista maitokahvia ja 2 palaa tummaa leipää, klo 13 sama kuin edellä, klo 16-17 tavan kotiruokaa (puolet ruokaa puolet salaattia) klo 21 pieni iltapala leipää,hedelmiä, salaattia jne. Kerran viikossa syön enemmän, että aineenvaihdunta vilkastuisi. Olen 170 cm ja 74 kg. Kuntoillut olen kokoajan, mutta kuukausi sitten ostin juoksumaton ja teen sillä 5 1/2 h juoksu/rasvanpolttotreeniä, mutta ei vaikutusta. Ennen lapsia painoin 62 kg ja kuntoilin näin jälkeenpäin ajateltuna älyttömästi. Lihaksia löytyy naiseksi paljon ja siksi en näytä painavalta. Mutta haluaisin painaa 65 kg. Aina väitetään, että syö vähemmän kuin kulutat niin laihdut, mutta ei.
Missä hitossa mättää?
helena 35
15214
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Valehtelet aika sujuvasti. Mihin unohtuivat keksipaketit, suklaat, jäätelöt ja valmispizzat?
Jos valehtelisin syömisistäni, niin tietäisin missä mättää. Eikä tarvitsisi apua kysellä. Että nää just vituttaa.
Jos suljetaan pois valehtelu ja unissakävely (naapurin) jääkaapille, niin vian täytyy olla noissa kotiruoka- ja salaattiannoksissa. Eli ne ovat valtavan isoja ja/tai rasvaisia. Tai sitten sinulla on joku sairaus, esim. kilpirauhasen vajaatoiminta. Paleletko?
Lopeta laihdutus ja ala syömään terveellisesti. Laske syömäsi kalorit. Mun ymmärtääkseni olet normaalipainoinen. Silloin kilojen pudotus vaatii aika paljon.
Kirjoitit, että ennen kuntoilit ihan älyttömästi. Nyt et enää. Haloo???
Mitä v*ttua kannattaa kytätä sitä painoa, jos näytät omasta mielestäsikin hyvältä?
Jos sun lihakset on säilyneet vuoden, olet syönyt liikaa siltikin että väität syöväsi vähän ja epäterveellisesti.
Joillakin menee liian hyvin. Silloin on pakko keksiä ongelmia olemattomistakin asoista.
Minulla on aina olleet isot jalka/pakaralihakset ja ajattelin et nekin vähän pienenis. Olen isolihaksisesta suvusta, joten lihakset tuppaavat pysymään ilman isompia ongelmia. Olen myöskin vältellyt turhia hiilareita. Ongelma mulla on ns. pelastusrengas. Pienehkö vielä, mutta kun on diabetesriski haluaisin sen pois. Kilpirauhanen kävi vajaalla kolmannen lapsen syntymän jälkeen, mutta on nyt toiminut ihan hyvin, ainakaan mitään oireita ei enää ole. Sokeriaineenvaihdunnassa minulla on pientä häikkää, mutta vaikuttaisiko se noin paljon laihtumiseen? Kenen muun ongelma se on haluanko painaa 65 kg vai 55 kg?
Jos on vuoden laihduttanut ja paino ei ole pudonnut, niin todellakin menisin lääkärille, enkä ihmettelisi keskustelupalstalla.
Hohhoijaata taas. Iltapala on syötävä klo 18.00 illalla ja sen jälkeen vain vettä. Helvetti jos yhdeksältä illalla vetää vielä täyden satsin leipineen helttaan, ei totta mooses paino putoa. Et kuluta nukkuaessasi juur mitään. Voin kokemuksesta sanoa kun vedin viimeistä 20 kiloa pois, niin iltasyönnin lopetus ja kauhea liikunta oli se kikka millä ne lähti kuin kuppa töölöstä. Mene ulos liikuntaa harrastamaan jos se mitenkään on mahdollista.
Hohhoijaa itsellesi. Ihmeinen kyllä kuluttaa energiaa myös nukkuessaan, mutta tietysti vähemmän kuin päivällä touhutessaan. Kulutetun ja saadun energiatasapainon kannalta sillä ei ole mitään merkitystä että mihin aikaan syö.
Usein tuo iltapuputus on vain turhaa ja ylimääräistä syömistä ja siksi sen voi huolettaa jättää pois.
Itse painotan syömisen vuorokauden alkupuolelle, koska iltapäivällä käyn lenkillä, eikä sitä jaksa tehdä, jos ei ole aamupäivällä syönyt kunnolla. Pyrin syömään aamiaisella, lounaalla ja välipalalla yhteensä noin 1200kcal, eli puolet päivän tarpeesta. Sitten käyn lenkillä, joka on 5 tai 10km juoksu. Sitten syön tukevan päivällisen. Illalla ennen nukkumaan menoa syön loput kalorit iltapalana, usein vain pari hedelmää, mutta joskus iltapalakin voi olla tukeva, jos päivän ruuat ovat olleet keveitä. Päiväkalorit olen pyrkinyt pitämään noin 700kcal miinuksella.
Tällä systeemillä olen laihtunut 22kg 7kk aikana, joten väittäisin että toimii.
Onko omena tai leipäpalanen tai jogurtti tai salaattia iso satsi iltapalalla? Joku noista ei kaikkia. Syön ensimmäisen kerran aamulla n klo 10. Ilman ilta yhdeksän iltapalaa en selviäisi sinne? Olen ihmetellyt lääkärille, miksi en laihdu? Mutta ei sitä kiinnosta kun en vielä näytä läskiltä. Sokeriarvojakin odotellaan milloin ne menee yli 6, sitten asiaan vasta puututaan.
Ja näiltä palstoilta ei kannata neuvoja kysellä, täällä lyödään lyötyjä. Mutta eihän miehillä ole kykyä asettua toisen asemaan.
Tällä palstalla taitaa tosiaan olla vain nälkäisiä ja kiukkuisia kirjoittelijoita - liity johonkin ryhmään (Laihduttajien tukiryhmä) siellä kannustetaan ja iloitaan omista ja toisten keventymisistä.
Ei todellakaan ole väliä, mihin aikaan syö. Joku viideltä aamulla heräävä saattaakin jaksaa aamuun, vaikkei söisi kuuden jälkeen. Meillä on tosiaan kaikilla ihan erilaiset rytmit, elämät ja työtehtävät...
Tyhjällä vatsalla on kamala mennä nukkumaan, pieni iltapala takaa levollisen unen ja antaa kropalle energiaa laihtumiseen (niin hullulta kuin se kuulostaakin!)
jos lääkäri ei auta, entä ravitsemusterapeutti. Käynti ruokavaliosuunnitelmineen maksanee muutaman kympin. ja ovat nimenomaan näiden asioiden kanssa päivittäin tekemisissä toisin kuin yleislääkärit.
"täällä lyödään lyötyjä. Mutta eihän miehillä ole kykyä asettua toisen asemaan."
Auts... isku vyön alle...
Sisältyykö maitokahviin sokeria?
Minusta nuo sinun syömiset näyttää niukoilta... Etkö todella syö enempää? Vai onko tuo päivän ainoa ruoka sitten kuitenkin liian suuri määrä? Pitäisikö sitä jakaa tasaisemmin usemapaan pienempää ateriaan pitkin päivää?
Jos olet kuitenkin tyytyväinen ulkonäköösi, niin mitä sä vaa'an lukemasta murehdit? Lihaksikkaat painaa enemmän, eikä keskimääräisen ihmisen BMI lukemat sovi jos ei ole keskimääräinen.
Naiset tahtoo ikääntyessään mennä kuivakan näköisiksi, jos pyrkivät pitämään painoaan samassa lukemassa mitä se oli parikymppisenä. Ilmiö on selvästi nähtävissä useista julkisuuden henkilöistä telkkarissa. Vanheminen pitää hyväksyä ja se että painoa voi olla vähän enenmmän kun ikää alkaa tulla lisää. Ylipainoa kannattaa välttää, mutta BMI saa hiippailla lähemmäksi normaalipainon ylärajaa.
Painotat kalorit iltapäivään ja iltaan, etkä syö aamulla ja päivällä kunnolla. Pitäisi olla juuri toisinpäin. Et sinä nukkuessasi tarvi kaloreita. Ne kertyvät vain kehoon. Et myöskään kerro miten suuri tuo annoksesi "tavan kotiruokaa" on. Kalorien määrä ratkaisee. Kokeilepa laskea vaikka parin viikon ajan kalorit syömisistäsi, niin se luultavasti kertoo aika paljon mitä pitäisi muuttaa. Käytä vaikka kiloklubin ruokapäiväkirjaa apuna: http://kiloklubi.fi
Se on ihan sama mihin aikaan kalorina syö. Syömisen painottamisella ei ole vaikutusta kaloreiden kertymiseen, mutta sillä on vaikutusta nälän tunteeseen ja syömiseen.
Useimmat meistä laihduttavista käy töissä. Töissä on tekemistä ja on aika helppo olla syömättä jos haluaa. Mutta jos on iltapäivään asti syömättä tai syö hyvin kevyesti, niin iltapäksi kertyy kova nälkä ja kun pääsee kotiin ruuan ääreen niin tulee syötyä yli tarpeensa ja naposteltua koko ilta.
Mutta kun syö tukevasti aamulla ja lounaalla, niin energiavarastot on täynnä ja nälän tunne pysyy illalla pois, eikä tule sytyä liikaa.
Ei nuo syömiset kovin hirveiltä näytä. Hyvä olisi kumminkin
laskea kalorit päivältä.
Tuo sokeriaineenvaihdunnan häiriö saattaa vaikuuttaa laihtumiseen.
Kilpirauhasen vajaatoiminta olisi sellainen vaiva,joka kyllä voi tehdä laihduttamisen todella hankalaksi.
Monesti on niin,että alarajoilla olevat arvot aiheuttaa jo oireita, vaikka lääkärin mielestä ei kilpirauhasessa mitään vikaa ole.
Ainakin näin itsellä. En meinannut saada lääkitystä, vaikka arvot oli alarajoilla ja oli oireita. Vasta lääkityksen myötä alkanut aineenvaihdunta normalisoitua.
Aiemmin söin sellasta 1500kcal päivässä ja paino pysyi samassa ja olen aikuinen mies.. Oli kyllä muitakin oireita,kuten väsymys, kuiva iho jne..
Syöt liian vähän. Vaihda kahvi vihreään teehen. Kahvi turvottaa