Tilanne siis tämä, ollaan oltu pari vuotta yhdessä josta vuosi saman katon alla. Hän opiskelee ja minä olen osa-aikatyössä oleva. Meillä on tullut aika paljon riitaa juhlimisesta. Hän juhlii 2-3 ja "pahoina aikoina" 6-8 kertaa kuukaudessa. Minä itsekin tykkään juhlimisesta ja välillä on kiva päästä tuulettumaan. Ja ehdottomasti kavereiden kanssa, sillä minäkään en jaksa olla koko ajan toisessa kiinni kuin iilimato. Mutta nytkin esim mieheni oli koko pääsiäisen kaveriporukkoineen ryyppäämässä toisessa kaupungissa, huomenna hän on menossa joihinkin opiskelijabileisiin ja tuleva viikonloppukin menee vappua vietellen kavereiden kanssa toisessa kaupungissa. Ja ne määrät mitä hän juo ei ole mitään pientä, vaan hän vetää aina ihan överiksi. Hän ei koskaan osaa ottaa kohtuudella.
Meillä on nyt tullutkin aika paljon riitaa hänen juomisesta, sillä haluaisin joskus viettää hänenkin kanssaan aikaa. Mutta aina nämä "ryyppypyhät" hän haluaa olla kavereiden kanssa. Yritin viime juhannuksena ehdottaa hänelle,että oltaisiin oltu ihan kaksin mutta hän menikin kavereiden kanssa ryyppyreissulle. Nyt olenkin käynyt miettimään, että olenko liian kovasti hänessä kiinni, eli onko minun vaatimukset juomisen vähentämiseen kohtuuttomat?
Tuntuu etten jaksa enää olla koko ajan pelkäämässä, että hän sammuu johonkin ja loukkaa itsensä tai herää jonkun toisen vierestä. Viimeksi hän tuli kotia vasta seuraavana päivänä 12 aikoihin.. Oli kuulemma ollut opiskelijakaverin luona yötä. En tiedä mihin uskoa.. Olen miettinyt kovasti, että pitäisikö minun jättää hänet, mutta ajatuskin tuntuu todella pahalta. Sillä onhan meillä todella paljon hyviäkin hetkiä ja rakastan häntä todella paljon.. Juominen ei ole kuitenkaan vähentynyt ja se harmittaa mua.. Mietinkin jo tulevaisuutta, että jos tämä juomatahti on jo nyt tätä niin mitä se voi ollakaan esim. viiden vuoden päästä jos me saisimme lapsia. Itse olen alkoholistin isän menoa katsellessa tullut siihen päätökseen, ettei sitä alkoholia nautita lasten läsnäollessa. Mutta miten se toteutuu nykyisen mieheni kanssa..
Huoh, onko kellään vastaavia kokemuksia? Mitä tässä osaisi tehdä..

Vastaukset 5
Vanhimmat
Kyseessä on itsekäs kusipää ja selkeästi aivan liian nuori sitoutuakseen ylipäätänsä minkään näköiseen parisuhteeseen! Ratkaisu: pistä välit poikki ja jatka elämäsi. PS: Todennäköisesti panee muita naisia sun selän takana ja valehtelee. PPS: Alkoholisti-isän tytär, nimimerkki: kokemusta on!
Kuulostaa kyllä siltä, että kaverit ovat hänelle tärkeitä. Ja varmasti myös sinä, koska yhdessä olette olleet jo useamman vuoden.
Mutta se että mikä ja kuka arvojärjestyksessä on se ensimmäinen vaikuttaa tässä tapauksessa miettimisen arvoiselta.
Kannattaa yrittää puhua voisiko asiassa tehdä jotain toisin, mutta jos arvomaailmanne eivät kohtaa on kuunneltava itseään ja mietittävä voisiko olla helpompaa olla yksin, kun murehtia ja miettiä?
En itse jaksaisi katsella. Mutta jokaisen on itse sovittava oman parisuhteensa pelisäännöt ja mietittävä mitä sietää ja mitä ei. Runsas alkon käyttö voi johtua opiskelustakin, monilla se jää valmistumiseen mutta ei kaikilla. Kannattaa keskustella ja tehdä sitten päätös, raittiita ja kunnollisia kotona viihtyviäkin miehiä on, sellaisia jotka ei aiheuta huolta ja pahaa mieltä kännäilyretkillään.
Tekstinne kyllä pistivät miettimään elämäntilanteeni uusiksi. Olen hakenut eri paikkakunnille opiskelemaan ja syksyllä alkaisi ehkä koulu. Olen päättänyt katsoa vielä tämän kesän mihin tämä meidän tilanne kehittyy ja jos muutosta ei tule, muutan yksin toiselle paikkakunnalle asumaan.. Eiköhän nämä asiat tästä selviä, tulinpa mihin päätökseen tahansa. Kiitoksia vastauksista ja hyvää kesää!:)
Itse seurustelin aikoinani samanlalsen tapauksen kanssa. Meille tuli ero juomisen ja siihen liittyvän väkivallan ja uskottomuuden (minkä hän myönsi vasta vuosia eromme jälkeen) vuoksi. Nykyjään hän on nelikymppinen alkoholisti, naimisissa mielenterveysongelmallisen sekakäyttäjän kanssa. Vaikka rakastinkin häntä syvästi ja joskus mietin olisiko hänen elämänpolkunsa mennyt toisin jos olisin jaksanut, niin olen kuitenkin tyytyväinen omaan valintaani lähteä suhteesta. Jäkensä se jätti ja epäluottamuksen kestävään rakkauteen, mutta mikä tahansa on parempi kuin alkoholistin puolisona toivoen normaalia ja rauhallista elämää.