Rasismin vastustajat ovat Itsekkin Rasisteja.

Esimerrki elli: henkilö A) uusnatsi skini ja henkilö B) rasismin vastustaja ns. "tavallinen ihminen".
Rasismin vastustaja haluaa hiljentää rasismin puolustajan. Eikö rasismin vastustaja ole tällöin itsekkin rasisti koska hyljeksii tätä "kansan ryhmää", "Vähemmistöä", pukeutumis tyyliä ja ns. "sananvapautta"?
784
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Rasismi ei ole etninen ominaisuus (rotu). Minä hyljeksin ja haluan sulkea vankilaan esimerkiksi murhaajat. Tämä ei tee minusta rasistia. Pelkkä jonkun ihmisen tai ryhmän syrjiminen tai inhoaminen ei ole vielä rasismia. Rasismia on ihmisten syrjiminen etnisten syiden perusteella.

Jos haluan syrjiä ihmistä, riippumatta siitä, onko hän lapsi, aikuinen, mies, nainen, tai vanhus tai, mitä hän ajattelee tai, mitä hän tekee, pelkästään siitä syystä, että hänen etninen alkuperänsä on määrätynlainen (esimerkiksi suomalainen tai somali) tai hänellä on jokin ominaisuus, jonka yhdistän kuvittelemiini rotuominaisuuksiin (esimerkiksi ihon tummempi pigmentti tai silmäaukkojen muoto), olen rasisti.

Äänestä
  • muslimeja voi inhota ihan rauhassa, eikä ole rasisti.

    Äänestä

  • toisin sanoen.. kirjoitti:

    muslimeja voi inhota ihan rauhassa, eikä ole rasisti.

    Ei, minusta jonkun maailmanuskonnon jokaisen harjoittajan, oli hän lapsi tai aikuinen, maltillinen tai fanaatikko, ole rasismia, sanan perinteisessä mielessä. Idiotismia ja uskomatonta typeryyttä kyllä, mutta ei varsinaista rasismia. Rasismi sanaa käytetään usein myös tarkoittamaan tällaista jonkun uskonnollisen ryhmän jokaisen jäsenen inhoamista, koska se on ajatuksellisessa tyhmyydessä ja julmuudessa niin lähellä varsinaista rasismia. Voin täysin hyväksyä, että tuollaisesta henkilöstä käytetään usein nimitystä rasisti, vaikken itse niin teekään.

    Jonkun uskonnon voimakas kritiikki tai jopa sen inhoaminen on eri asia kuin jokaisen tähän uskontoon kuuluvan inhoaminen. Minä en pidä islaminuskosta, mutta se ei tarkoita, että inhoaisin jokaista muslimia.

    Äänestä

"Pelkkä jonkun ihmisen tai ryhmän syrjiminen tai inhoaminen ei ole vielä rasismia. "
= Eli se ei ole rasismia jos syrjivästi huudan ulkomaalaiselle "hei v*tun mamu mee kotiis"? ok...

Äänestä
  • onhan se

    Äänestä

  • Etkö käsittänyt lausettani? Pelkkä syrjiminen ei ole rasismia, mutta jos syrjiminen perustuu etniseen taustaan, se on rasismia. Tuossa sinun esimerkissäsi sinä huusit törkeyksiä jollekin henkilölle. Käsitin, ettei kyse ollut täysin satunnaisesta henkilöstä, vaan olit valinnut nämä huutelusi kohteet, jollain perusteella. Oliko peruste se, että he olivat ei-suomalaisia?

    Yksittäistapauksessa on varmasti usein vaikea tietää, onko kyseessä rasismi vai jokin muu idiotismi. Nämä huutelijat kun eivät henkisistä kyvyistään johtuen usein pysty edes itselleen selvittämään käyttäytymisensä syitä. Selvinrtä näille on yksinkertaisesti ilmoittaa, ettei noin saa käyttäytyä tai saat siitä rangaistuksen. Yksinkertainen ehdollistaminen toimii yksinkertaisimpiinkin ihmisiin.

    Äänestä

"Eikö rasismin vastustaja ole tällöin itsekkin rasisti koska hyljeksii tätä "kansan ryhmää", "Vähemmistöä", pukeutumis tyyliä ja ns. "sananvapautta"?"

Tartun tuohon kohtaan "sananvapaus". Hyvin yleinen (virheellinen) käsitys on se että sananvapautta on saada sanoa ihan mitä haluaa ja minkälaisia mielipiteitä tahansa. Todellisuudessa sananvapaus on vapautta sanoa tai julkaista mitä haluaa ilman ENNAKKOTARKASTUSTA. Kukaan ei siis etukäteen päätä, saako jotain mielipidettä sanoa tai julkaista. Mutta sananvapaus ei tarkoita että saa sanoa mitä tahansa ja miten tahansa. Meillä on edelleen voimassa kaikki ne rikoslain kohdat jossa puhutaan herjaamisesta, loukkaamisesta, kiihottamisesta kansanryhmää vastaan yms. Sananvapaudesta huolimatta voit siis edelleen joutua vastuuseen sanomisistasi JÄLKIKÄTEEN. Silloin sanoman loukkaavuus tai muu rangaistavuus määritellään viimekädessä oikeudessa. Tämä on hyvä muistaa vaikka kuinka puolustaisi sananvapautta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


anonyymi12345678910a kirjoitti:

Esimerrki elli: henkilö A) uusnatsi skini ja henkilö B) rasismin vastustaja ns. "tavallinen ihminen".
Rasismin vastustaja haluaa hiljentää rasismin puolustajan. Eikö rasismin vastustaja ole tällöin itsekkin rasisti koska hyljeksii tätä "kansan ryhmää", "Vähemmistöä", pukeutumis tyyliä ja ns. "sananvapautta"?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu