Mieheni sai 10.4 yllättäen sydäninfarktin, mikä aiheutti rytmihäiriön ja kammiovärinän.12 min jonkinlaista elvytystä kotikonstein, ja tehoelvytystä 32 min.Viimeisellä yrityksellä löytyi pulssi, ja rytmi.Sairaalassa kysyttiin, elvytetäänkö, jos...Toivoa ei kullemma ollut paljoakaan.Miettimisen jälkeen annettiin tunnin viiveellä liotushoito, ja hypotermiahoito aloitettiin teholla.
5 pv meni syvässä tajuttomuudessa, vain välillä käänneltäessä hän heräsi.Sitten 6. pv, ja huomattiin että hän kommunikoi nyökkäämällä ja ravistamalla päätä. 2 viikkoa teholla,ja sisätautiosastolla 1,5 viikkoa, ja mieheni pääsi kotiin pallolaajennuksen jälkeen oltuaan vajaat 4 viikkoa sairaalassa.
Nyt hän korjasi tietokoneemme ym.Muistista on hävinnyt vain 2 viikkoa.
Tiedän että olen hyvin onnekas, mutta olen itse aivan turta sisäisesti.Olin aluksi shokissa, ja surin menetystä, mutta sitten kun toipuminen alkoi, minä vajosin syvälle masennukseen.En jaksa tehdä mitään muuta, kun olla mieheni kainalossa kyhnäämässä.
Olen menettänyt äitini syövälle nuorena tyttönä, ja ollut mieheni kanssa 17 vuotiaasta saakka.Nyt olen 45v.Olen niin kasvanut kiinni mieheeni, että hänen käyminen kuoleman lähellä oli minulle sellainen täräys, etten olis halunnut elää, jos hän olisi kuollut.
Sydämeen ei jäänyt vaurioita minkäänlaisia, ja suonissa oli 2 tukkeumaa.Eli sain aika hyvät toipumisennusteet joka instanssista, mutta miten ite selviän tästä.En ole työkuntoinen varmaan tänä kesänä ollenkaan.Hyvä, kun jaksan tukkani kammata, ja hampaani pestä.Onko kellään omaisella samanlaisia kokemuksia?
5 pv meni syvässä tajuttomuudessa, vain välillä käänneltäessä hän heräsi.Sitten 6. pv, ja huomattiin että hän kommunikoi nyökkäämällä ja ravistamalla päätä. 2 viikkoa teholla,ja sisätautiosastolla 1,5 viikkoa, ja mieheni pääsi kotiin pallolaajennuksen jälkeen oltuaan vajaat 4 viikkoa sairaalassa.
Nyt hän korjasi tietokoneemme ym.Muistista on hävinnyt vain 2 viikkoa.
Tiedän että olen hyvin onnekas, mutta olen itse aivan turta sisäisesti.Olin aluksi shokissa, ja surin menetystä, mutta sitten kun toipuminen alkoi, minä vajosin syvälle masennukseen.En jaksa tehdä mitään muuta, kun olla mieheni kainalossa kyhnäämässä.
Olen menettänyt äitini syövälle nuorena tyttönä, ja ollut mieheni kanssa 17 vuotiaasta saakka.Nyt olen 45v.Olen niin kasvanut kiinni mieheeni, että hänen käyminen kuoleman lähellä oli minulle sellainen täräys, etten olis halunnut elää, jos hän olisi kuollut.
Sydämeen ei jäänyt vaurioita minkäänlaisia, ja suonissa oli 2 tukkeumaa.Eli sain aika hyvät toipumisennusteet joka instanssista, mutta miten ite selviän tästä.En ole työkuntoinen varmaan tänä kesänä ollenkaan.Hyvä, kun jaksan tukkani kammata, ja hampaani pestä.Onko kellään omaisella samanlaisia kokemuksia?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hei Satutko oleen sama Apsu, joka kirjottaa masennus-osiossa pojastaan. Ei meinaa todeksi uskoa. Toivon totta tosiaan, että olette eri henkilöt, ja ettei koko juttu ole keksitty omasta päästä.
En nyt ymmärtänyt mitä tarkoitit tolla keksityllä jutulla? Mikä juttu olisi keksitty, ja miksi ajattelet niin?
niin.Jutut on täyttä totta, ja olen kirjoittanut masennus-puolelle.Tosin täällä on joku toinenkin apsu näemmä muilla palstoilla, kun olen selaillut..