Lapset

Oletteko te naiset muka oikeasti jo näin nuorinakin varmoja siitä, että haluatte lapsia joskus!? Hyvin, hyvin harvalla ikäiselläni (18-24) naisella/tytöllä on kyseissä kohdassa "En". Se nyt ei välttämättä yllätä: yllättävää on, että useimmilla on "Kyllä".

En itse nimittäin piittaa lapsista pätkääkään ja olen varma, että en niitä tule koskaan hankkimaan. Selvää on, että aihe ei ole ihan 1. treffien tasoa. Olisi kuitenkin mielestäni epäreilua yrittää aloittaa suhde sellaisen naisen kanssa, joka tietää haluavansa lapsia.
9339
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Tosiasia on se, että lähes kaikille naisille, joiden piirteistä näkee että testosteronitasot eivät ole turhan korkealla, lapsettomuus alkaa tuottamaan sellasta psykologisfyysista tuskaa siinä kolme-neljäkymppisenä, ettei mikään miehen yksinäisyys, seksinpuute, yhdistettynä viikon masturboimatta olemiseen, ole mitään verrattuna siihen. Eli josset tykkää Condie Rice tai Janet Rhino tyylisistä naisista, varaudu siihen että se kumppani todennäköisesti muuttaa mieltään.

Äänestä
  • Suosittelen että jätät lapsiasia omalle painolle. Kaveripiirissä on ollut vankkumattomia miehiä, jotka ovat vannoneet etteivät hanki lapsia. Miten siinä on sitten käynyt. Pilttiä on syötetty hymy huulilla ja ylistetty ettei mitään parempaa ole maailmassa:)

    Jos ikä alkaa kakkosella niin ei kannata asiaa juuri miettiä. Asiat menevät sitten omalla painollaan. Kyse kokemukseni mukaan on lähinnä siitä että löytyykö elämään sopiva puoliso ja tietysti siitä onko lapsien saaminen ylipäätänsä mahdollista.

    Äänestä

  • UPDATE_9629365 kirjoitti:

    Suosittelen että jätät lapsiasia omalle painolle. Kaveripiirissä on ollut vankkumattomia miehiä, jotka ovat vannoneet etteivät hanki lapsia. Miten siinä on sitten käynyt. Pilttiä on syötetty hymy huulilla ja ylistetty ettei mitään parempaa ole maailmassa:)

    Jos ikä alkaa kakkosella niin ei kannata asiaa juuri miettiä. Asiat menevät sitten omalla painollaan. Kyse kokemukseni mukaan on lähinnä siitä että löytyykö elämään sopiva puoliso ja tietysti siitä onko lapsien saaminen ylipäätänsä mahdollista.

    "Suosittelen että jätät lapsiasia omalle painolle. Kaveripiirissä on ollut vankkumattomia miehiä, jotka ovat vannoneet etteivät hanki lapsia. Miten siinä on sitten käynyt. Pilttiä on syötetty hymy huulilla ja ylistetty ettei mitään parempaa ole maailmassa:) !"

    Olet oikeassa, että ei voi pitää omaa "vakaumustaan" varmana. Mutta pidän itseäni muutenkin tunnekoneistolatani suoraan sanottuna hulluna ja oikeasti vihaan lapsia. Mutta joo, ehkä pitäisi vaan olla välittämättä kyseisestä muuttujasta tässä vaiheessa.

    Äänestä

  • sdgksdgk5979 kirjoitti:

    Kuulostaa aika normaalilta nuoren miehen ajattelulta. Lapset ovat aika kaukainen ajatus ja pelottavakin. Kun oikea nainen tulee vastaan niin ajatukset todennäköisesti muuttuvat. Näin on käynyt paatuneillekin lastenvihaajille. No ei tietenkään kaikille mutta suurelle osalle.

    Ei kannata turhaan tuota pohtia. Nauti elämästä ja siitä mitä se tuo eteen.

    Äänestä

Itse asiassa koko Suomi hakualueena noilla ikärajoilla ja ehdoksi Ei halua lapsia, antoi 101 naista, 94 miestä, tosin alueittain sitten vähän vaihtelee kumpia on enemmän. Esim. Uudellamaalla miehiä noissa rajoissa enemmän, ja naisia sitten lapsia haluavissa enemmän kuin miehiä. Mutta Ehkä kategoriassa miehiä on 1.5-1.8 kertaa enemmän yleisesti ottaen, joten naiset ovat suhteellisesti yliedustettuina sekä Ei ja Kyllä kategorioissa.

Äänestä
  • Tässä vääristää lisäksi se, että täällä on tosi paljon varattuja miehiä, joilla on jo vaimo ja lapset kotona. He eivät yleensä halua enää lapsia, mutta voivat silti laittaa ruksin ehkä-kohtaan, vaikka ei ole tarkoitus lapsia enää hankkia.

    Äänestä

Kaikille haluan kertota, että nuorena mummiksi tuleminen on ihanaa.
En kadu hetkeäkään, että tulin itse äidiksi 20v. Ntyt olen onneksi terve
viellä ja voin rakastaa ja sydämeni pohjasta annan pikku enkelille kaikkeni.

Äänestä
  • Alkaa menemään vähän ohi aiheesta, mutta joillekin varmaan on, toisille ei. En ainakaan halua ainakaan potea loppuelämääni syyllisyyden tunnetta siitä, että olen päättänyt (jonkun puolesta) pakottaa toisen elämään tässä hirveässä paikassa, jota maailmaksi kutsumme.

    Äänestä

On se jännä että jos kyselee sellaisia kuin sinä, ei saa muita vastauksia kuin lässytystä siitä että kuinka se mieli sinullakin vielä muuttuu. Entäs jos ei muutu? Sitähän voisi vaikka sanoa että en tule koskaan haluamaan koiraa, olisi naurettavaa jos paikalle hyökkäisi joukko ihmisiä makeilemaan että kyllä se sun mielesi vielä muuttuu.

Kannattaa varoa niitä lapsia himoitsevia naisia, siinä voi helposti käydä sillä tavalla että kummasti unohtuu se e-pilleri, tai niitä ei edes käytetä, vaikka suu puhuu muuta.

Ja on meitä muitakin joka ikäryhmässä:

http://whitecortex.net/vela/index.php

Maa muuten on jo täytetty, vaikka sitä ei näemmä moni tajua...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

sdgksdgk5979 kirjoitti:

Oletteko te naiset muka oikeasti jo näin nuorinakin varmoja siitä, että haluatte lapsia joskus!? Hyvin, hyvin harvalla ikäiselläni (18-24) naisella/tytöllä on kyseissä kohdassa "En". Se nyt ei välttämättä yllätä: yllättävää on, että useimmilla on "Kyllä".

En itse nimittäin piittaa lapsista pätkääkään ja olen varma, että en niitä tule koskaan hankkimaan. Selvää on, että aihe ei ole ihan 1. treffien tasoa. Olisi kuitenkin mielestäni epäreilua yrittää aloittaa suhde sellaisen naisen kanssa, joka tietää haluavansa lapsia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu