Tarinani olisi melko pitkää luettavaa, joten yritän kirjoittaa sen mahd lyhyesti. Erosin alkuvuonna miehestä, jonka kanssa viettänyt koko aikuisiän. Liki 12 vuotta. Meillä yhteinen lapsi. Koko suhteen ajan on ollu enimmäkseen alamäkeä, miehen alkoholismin vuoksi. Haki apua, oli raittiina pitkiäkin jaksoja, ja saimme suhteen aina jokseenkin toimimaan. Eroja näiden vuosien aikana useita, aina palattiin yhteen. Kokeilimme seurustella muiden kanssa, jatkaa elämäämme ilman toisiamme, mutta aina epäonnistuimme ja palasimme yhteen. Rakastan tätä miestä paljon. mutta viimeiset 3kk ennen varsinaista eroa, tein eroa hiljaa mielessäni, puhuin miehelle kyllä, että olen jo niin väsynyt tähän, vaikka rakastankin. Kunnes sitten mies sai tarpeekseen vuoden vaihteessa minun "jaappailusta" ja lähti omille teilleen. Viipyi "hukassa" parisen viikkoa, jonka jälkeen palasi kotiinsa. selvitettiin asioita, hankittiin jopa ammattiapua. Mutta ei, tunsin voimani olevan jo niin lopussa, etten enää yrittänytkään nähdä parempaa tulevaisuutta yhdessä. Näin mies muutti pois yhteisestä kodistamme. Teimme virheen, jota en suosittele kelleen...eli suhteemme jatkui ns, seksisuhteena vielä parisen kk. en halunnut enään muuta, mutta en halunnut kokonaan luopuakkaan miehestä :( Kunnes alkoholi astui taas mukaan kuvioihin, vahvampana kuin koskaan...petyin tottakai, vaikka osasin tätä odottaakkin, Tein päätöksen, etten enää päivääkään ole minkäänlaisessa suhteessa, jossa jään viinalle toiseksi. Olen päätöksessäni pysynyt, en ole miehen kanssa juurikaan tekemisissä, mitä nyt lapsen vuoksi pakko. Silti satuttaa suunnattomasti nähdä miestä...ja nyt kuulin, että mies todellakin jatkanut ilman minua. Tapailee uutta naista, minua kohtaan täysin välinpitämätön, vaikka vielä viikko sitten itki rakkauttaan minua kohtaan...tiedän, olen riippuvainen tästä miehestä, koska en itse hänen kanssa halua elää, mutta en soisi hänen elävän kenenkään muunkaan naisen kanssa. Tekee niin pahaa, ettei tiedä mitenpäin olisi, ruoka ei maistu...kuinka helkkarissa pääsen yli tästä sairaasta tunteesta joka kalvaa?????
täysin hajalla...
obeliksiede
1132
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tee selväksi että se on ohi nyt, vaikka kirpaisee. Pidä välit asiallisina ja kohteliaina ja ole yhteyksissä vain lasta koskevissa asioissa.
Jos suhteenne on tähänkin asti ollut sydämesi jatkuvaa särkemistä ja paikkaamista, onko siinä mitään järkeä? Mies sallii sinun (ja samalla myös lapsenne) jäädä kakkoseksi viinalle. Jos et itsesi takia pysty eroamaan lopullisesti, niin sitten lapsen takia. Parempi se hänelle on kun näkee isää vain hänen hyvinä päivinään.
Itse olen alkoholisti-isän tytär. Hänen juomisestaan en kauaa joutunut kärsimään, sillä hän tappoi itsensä viinanhuuruissaan kun olin 6-vuotias. Silti tieto isän ryyppäämisestä minun ja veljeni läsnäollessa, ja hänen osin alkoholista johtuneesta itsemurhastaan haavoittaa.
Tässä maailmassa on mielin määrin raittiita ja kunnollisia miehiä, varmasti löydät sellaisen elämääsi. Jonkun, joka ei laiminlyö sinua.
Voimia sinulle! :)