Työttömistä, erityisesti pitkäaikaistyöttömistä, ajatellaan yleisesti kahdella tavalla.
(Tähän väliin pitkäaikaistyöttömistä määritelmää ennen, kuin joku valveutunut kansalainen ryhtyy sitä penäämään: "Suomessa pitkäaikaistyöttömiksi lasketaan yleensä yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleet. Yleinen vaihtoehtoinen määritelmä on kuusi kuukautta.")
1. Työtön itse ajattelee, ettei minussa ole mitään vikaa. Olen vain epäonninen.
2. Työläinen ajattelee, että työtön on ronkeli ja laiska.
Haluan nyt esittää kolmannen vaihtoehdon.
3. Osa pitkäaikaistyöttömistä on moniongelmaisia, joiden mukanaolo työmarkkinoilla on enemmän haitta kuin hyöty muun työyhteisön kannalta.
Osa pitkäaikaistyöttömistä on potentiaalisia, hyviä työläisiä, jotka tuovat pikantin lisän työyhteisöön.
Työttömiä tuetusti työllistettäessä ei huomioida lainkaan sitä, että osa pitkäaikaistyöttömistä tarvitsee a) fyysistä hoitoa b) psyykkistä hoitoa c) fyysistä ja psyykkistä hoitoa.
Miksi työyhteisön muiden jäsenten tarvitsisi kärsiä siitä, että työttömyysmarkkinoilta ilmaantuu työpaikalle henkilö, joka on psyykkisesti vajaakuntoinen ja terapian tarpeessa?
Fiksuinta yhteiskunnan taholta olisi teettää jokaiselle pa-työttömälle terveystarkastus ja vasta sen läpäistyään tukea työttömän työllistymistä.
Vaikka työterapiaa kannatankin, tarvitseeko työyhteisön muita jäseniä laittaa terveydenhoitajan/psykoterapeutin rooliin, jos se ei heidän ammattialaansa mitenkään kuulu?

Vastaukset 6
Vanhimmat
Täsmennyksenä: Kannatan työterapiaa alkoholistiparantoloissa, psykiatrisissa sairaaloissa jne. sillä näissä ovat asiantuntijat asiakkaiden tukena päivittäin.
Kukaan ei tue niitä psyykkisesti epävakaita, jotka ohjataan työttömyysmarkkinoilta rahallisen tuen kera töihin. Työnantaja saa ilmaisen työntekijän, mutta työyhteisö kärsii, jos joukossa on psyykkisesta ja/tai fyysisesti epävakaita henkilöitä.
Miksi heikkojen tukeminen on sysätty työyhteisön muille jäsenille?
"Työttömiä tuetusti työllistettäessä ei huomioida lainkaan sitä, että osa pitkäaikaistyöttömistä tarvitsee a) fyysistä hoitoa b) psyykkistä hoitoa c) fyysistä ja psyykkistä hoitoa."
Jos edes pienen hetken verran työnantajat kokeilisivat psyykkisenä hoitona oikean palkan maksamista työllistettävälle, tulokset saattaisivat olla talous- ja lääketieteenkin kannalta mielenkiintoisia. Jos ihminen leimataan psyykkisesti sairaaksi, kun ei työnteko 9 eurolla/ päivä kiinnosta, jokainen joka tätä mieltä on voi vapaasti kokeilla.
Uskallan väittää että motivaatio herätä aamulla, käynnistää auto tai ostaa bussilippu töihin, joista valtio maksaa 9 euroa/pv on melko olematon. Riippumatta siitä, "tarjotaanko" tätä mahdollisuutta oikealle palkolliselle vai työkkärin simputtamalle työttömälle.
Sitäkään tuskin kovin moni palkattu työntekijä ajattelee, että kun 9 euron "tuloista" täytyy ostaa edestakainen bussilippu, "tulot" tippuvat lipun hinnasta riippuen lähelle ei mitään tai jopa miinukselle.
Puhutaan vähän eri asiasta.
Jotkut työttömät ovat aiemmin olleet työelämässä saaden normaalia palkkaa työstään. He eivät ole suoriutuneet töistään vaan tietoisesti jättäytyneet sairausloman kautta työttömiksi.
Heistäkö pitäisi sitten työyhteisöjen muutaman vuoden jälkeen muokata fyysisesti ja psyykkisesti terveitä kansalaisia? Enpä usko, että onnistuu.
- Minusta tällainen työterapia on typerä ja tuomittu epäonnistumaan.
Jos on jo aiempaa historiikkia siitä, ettei kestä työelämän paineita, niin miksi heitä ei auteta psykoterapian keinoin vaan siirretään työyhteisöjen vaivoiksi?
Korjaus:
Heistäkö pitäisi sitten työyhteisöjen muutaman vuoden TYÖTTÖMYYDEN jälkeen muokata fyysisesti ja psyykkisesti terveitä kansalaisia?
Onko jotain todisteita siitä, että työtön on epäterveempi kuin töissä oleva henkilö. Ei ole, joten paskaa puhelet.
Vaikkuittaisi vahvasti siltä, että aloittaja on psyykkisesti vajaakuntoinen ja terapian tarpeessa.