Hei eronnut

Kun erosi johtuu pettämisestä ja syksyt uuteen suhteeseen suin päin, kunnon toisen nimeä tietämättä.
Usko kerralla, että lapsesi ja läheisesi eivät ole hurahtaneet samalla samalla tavalla. Jo se että tämä uusi tulee heti smaan asuntoon, kertoo hyvin paljon tästä uudesta ihmisestä, sillä kukaan järkevä ihminen ei muuta toisen luokse heti kun ex-tavaransa vasta osittain kerännyt pois. Se kertoo peluri-ihmisestä.

Älä pyydä tai pakota lapsiasi tai läheisiäsi hyväksymään tätä ja ottamaan vastaa riemumielin heti, kun sinä sormia napsautat. Se ei onnistu, jo varsinkin ex-puolisosi ei ole ollut milenvikainen, juoppo tai renttu pettäjä.
Pidä tämä uusi henkilö täysin erillään, suorastaan yököttää koko toiminta. Saatikka sitten minkä verran näillä muilla saattaakin olla jo tietoa, ehkä suoranaisesta hyväksikäyttäjästä.
Mikään ei auta tässä asiassa, ei se että menet avioliittoon hänen kanssaan, hän ei tule saamaan koskaan arvostusta tuollaisen toiminnan kautta tulleena.
Varmasti moni teistä tietää, mitä pettämisen kautta menettää on aivan turha syyttää muita, sanoa ilkeästi. Kenenkään ei ole pakko hyväksyä tuollaista julmuutta.
Kaikkia tällaiseen pakotettuja lapsia käy suunnaton sääli. Koko heidän tulevaisuutensa on pilattu.
Vain huorat ja pukit toimivat tuolla tavalla, haluatko sellaisen maineen.
7151
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

"Kun erosi johtuu pettämisestä ja syksyt uuteen suhteeseen suin päin"
- meillä kaikilla on oikeus erota ja löytää uusi kumppani. Vain suhteen osapuolet itse tietää mitä suhteessa tapahtuu ja koska henkinen ero on tapahtunut. Silti, molemmilla on oma näkemys asiasta.

"toisen nimeä tietämättä"
- eiköhän yleensä kumppanin nimen tiedä

"Usko kerralla, että lapsesi ja läheisesi eivät ole hurahtaneet samalla samalla tavalla."
- Läheiset lienevät henkilön puolesta yleensä onnellisiä kun on löytänyt uuden rakkauden. Mitä sitä kritisoimaan.

"sillä kukaan järkevä ihminen ei muuta toisen luokse heti kun ex-tavaransa vasta osittain kerännyt pois. Se kertoo peluri-ihmisestä"
- Ei kerro pelurista, vaan siitä että sinun aikasi todellakin on ohi kyseisen ihmisen elämässä ja on ollut ehkä jo kauan aikaa sitten.

"Älä pyydä tai pakota lapsiasi tai läheisiäsi hyväksymään tätä ja ottamaan vastaa riemumielin heti, kun sinä sormia napsautat. Se ei onnistu, jo varsinkin ex-puolisosi ei ole ollut milenvikainen, juoppo tai renttu pettäjä. "
- uusiin ihmisiin on kiva tutustua. Miksi muiden pitäisi osoittaa mieltä tai puuttua asioihin.

"Pidä tämä uusi henkilö täysin erillään"
-Erillään mistä? Tuohan on sitä väkivaltaa.

"suoranaisesta hyväksikäyttäjästä"
- kuulostaa katkeran exän puheelta

"Kenenkään ei ole pakko hyväksyä tuollaista julmuutta.
Kaikkia tällaiseen pakotettuja lapsia käy suunnaton sääli. Koko heidän tulevaisuutensa on pilattu."
- Kyllä kuule lapsilla on paljon helpompaa jos vanhemmat rakastaa toisiaan kuin kuunnella iän ikuista riitelyä ja sietää väkivaltaa. Oli ne sitten biologisia vanhempia tai ei.

"Vain huorat ja pukit toimivat tuolla tavalla, haluatko sellaisen maineen. "
- Eiköhän suhteen epäonnistumisessa ole yleensä kaksi syyllistä, siis kummatkin puolet. Ei Suomessa ole sentään pakkoavioliittoja, täällä voi olla sen kanssa kenen kanssa tahtoo. Ei tarvitse olla suhteessa joka tuo huonoa energiaa ja jonka takia jokainen päivä on pilalla. Eikä kumppaninvaihto tee kenestäkään huoraa.

Toivottavasti et ole yli 50 v kiihkouskovainen tai katkera ex. Hyvää jatkoa kuitenkin.

Äänestä
  • Äh, tämä on kuuluisa sekopäämamma, jonka tytär löysi uuden miehen. Kai tuolle raukalle naureskellaan pitkin kirkonkyliä, kun oli ensin kehunut kuinka loistavaa ja onnelista elämää tytär viettää... Ylpeys käy lankeamuksen edellä. Katkera vanhus, kun kulissit on kaatuneet.

    Aloittaja, sulla ei ole taaskaan ihan kaikki kunnossa. Miten kukaan voi jaksaa jauhaa puoli vuotta samaa asiaa?? Terve ihminen selviää kolauksista. Haehan taas apua. Sitä samaa, jonka avulla pysyit poissa palstoilta kuukauden tai pari.

    Äänestä

  • Surullista kirjoitti:

    Äh, tämä on kuuluisa sekopäämamma, jonka tytär löysi uuden miehen. Kai tuolle raukalle naureskellaan pitkin kirkonkyliä, kun oli ensin kehunut kuinka loistavaa ja onnelista elämää tytär viettää... Ylpeys käy lankeamuksen edellä. Katkera vanhus, kun kulissit on kaatuneet.

    Aloittaja, sulla ei ole taaskaan ihan kaikki kunnossa. Miten kukaan voi jaksaa jauhaa puoli vuotta samaa asiaa?? Terve ihminen selviää kolauksista. Haehan taas apua. Sitä samaa, jonka avulla pysyit poissa palstoilta kuukauden tai pari.

    Kiitos asian valaisemisesta. Tämä selittää aika paljon.

    Olen vasta 27 vuotta, mutta olen oppinut sen että katkera ja vihainen ei kannata olla kenellekään, siinä vain kuluttaa itseään. Nauttikaa niistä asioista jotka on hyvin ja siitä mitä teillä on.

    Äänestä

Suututtaa ja vituttaa, ymmärrän sen.

Mutta oikeasti en kyllä ymmärrä näitä ihmisiä, jotka koko lapsensa lapsuusajan viitsii myrkyttää ilmapiiriä ja olla niin katkeria. Tyhmästi tekivät, kun pettivät, mutta ei se nyt ole oman lapsensa lapsuuden pilaamisen arvoista. Sovussa ja aikuismaisesti sitä on vaan osattava tulla toimeen vaikka eron jälkeen ei voi täysin päättää enää toisen elämästä ja parisuhdevalinnoista. Turhalla draamalla pilaa oikeasti sen mahdollisuuden, että lasten tulevaisuus ei olisikaan pilattu. Parisuhdekaunat pidettävä erillään lapsiin liittyvistä asioista.

Terkuin Nimm. petetty, jätetty ja siitä yli päässyt.

Äänestä

Miksi tämä on avoliitto palstalla?

Äänestä
  • Aloittajan eronnut tytär asuu nykyään avoliitossa uuden miehensä kanssa. Ei saa suoraan purettua vihaansa ja pahaa oloaan (varmaankin välit poikki), siksi se kohdistaa vihansa tyttärelleen tätä kautta.

    Äänestä

Voi valtava, millaista raukkamaista kirjoittelua. Täällähän jotkut roikkuvat ilmeisisti vuositolkulla omaa phaa oloaan purkamassa toisiin ihmisiin.
Silloin tällöin katselen iahan mielenkiinnosta, mitä kirjoitellaan kuinka ihmiset voivat Suomessa. Todella huonosti, olen tullut siihen tulokseen.
Täältä hakevat sielunkumppaneita pmille viirheilleen, vaikka kenenkään ei pitäisi täällä kirjoittaa juuri muuta kuin terveisiä ja iolmoista.


Kaikki kirjoittajat kevät saapuu, ensimmäiset kukat puhkeavat luontoon, on aika mennä sinne katsomaan ja kuuntelamaan. Luonto kummasti auttaa eteenpäin kärsivääkin ihmistä.
Virheet on tehty, niistä pääsee pois vain myöntämällä itselleen tehneensä virheen ja korjaamalla tilannetta kaikin tavoin.
Kenenkään ei pidä polttaa siltojaan niin poikki, että siitä kärsii lopun elämäänsä.
Jokaisen pitäisi osata myös hävetä. Se on kuitenkin omatunto itsellä, joka sanelee oman elämän onnen.

Nyt ulos ja lenkille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


xfxg kirjoitti:

Kun erosi johtuu pettämisestä ja syksyt uuteen suhteeseen suin päin, kunnon toisen nimeä tietämättä.
Usko kerralla, että lapsesi ja läheisesi eivät ole hurahtaneet samalla samalla tavalla. Jo se että tämä uusi tulee heti smaan asuntoon, kertoo hyvin paljon tästä uudesta ihmisestä, sillä kukaan järkevä ihminen ei muuta toisen luokse heti kun ex-tavaransa vasta osittain kerännyt pois. Se kertoo peluri-ihmisestä.

Älä pyydä tai pakota lapsiasi tai läheisiäsi hyväksymään tätä ja ottamaan vastaa riemumielin heti, kun sinä sormia napsautat. Se ei onnistu, jo varsinkin ex-puolisosi ei ole ollut milenvikainen, juoppo tai renttu pettäjä.
Pidä tämä uusi henkilö täysin erillään, suorastaan yököttää koko toiminta. Saatikka sitten minkä verran näillä muilla saattaakin olla jo tietoa, ehkä suoranaisesta hyväksikäyttäjästä.
Mikään ei auta tässä asiassa, ei se että menet avioliittoon hänen kanssaan, hän ei tule saamaan koskaan arvostusta tuollaisen toiminnan kautta tulleena.
Varmasti moni teistä tietää, mitä pettämisen kautta menettää on aivan turha syyttää muita, sanoa ilkeästi. Kenenkään ei ole pakko hyväksyä tuollaista julmuutta.
Kaikkia tällaiseen pakotettuja lapsia käy suunnaton sääli. Koko heidän tulevaisuutensa on pilattu.
Vain huorat ja pukit toimivat tuolla tavalla, haluatko sellaisen maineen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu