hei, mulla on nyt iso ongelma! Perheeni ja oiseastaaan koko sukuni on jehovan todistajia, itse erosin koko hommasta jo 15-vuotiaana, ei ollut mun juttu. porukat ei tiedä juuri ollenkaan mitä olen viime vuodet puuhaillut, näen heitä ehkä pari kolme kertaa vuodessa. muut sukulaiset eivät pidä yhteyttä ollenkaan... suhtautuvat minuun kun vieraaseen ihmiseen, kuten heitä on neuvottu uskostaan luopuneista kohtelemaan.
Haluasin tietysti olla edelleen väleissä porukoiden kanssa henkisen kun rahallisenkin tuen takia. miten luulette heidän suhtautuvan jos kerron että seurustelen? minun on pitänyt kertoa se heille jo 8kk ajan mutta koskaan ei tunnu olevan oikea hetki... pelkään että hekin hylkäävät minut sen jälkeen. toisaalta ei ole kivaa että salaan asian loputtomiin. poikäystäväni esitteli minut perheelleen heti kun aloimme seurustella.
On tosi rasittavaa kun asumme poivaystäväni kanssa yhdessä, jos vaikka äiti ilmoittaa että tulee käymään on joka kerta hirveä tavaroiden jemmailu. ihmettelen miten he eivät ole tajunneet...
tietysti minullakin on oikeus olla sen ihmisen kanssa kenen haluan ja tehdä elämälläni mitä haluan.
kertokaa mulle mitä tekisitte tässä tilanteessa? tää salailu häiritsee mua tosi paljon.
Haluasin tietysti olla edelleen väleissä porukoiden kanssa henkisen kun rahallisenkin tuen takia. miten luulette heidän suhtautuvan jos kerron että seurustelen? minun on pitänyt kertoa se heille jo 8kk ajan mutta koskaan ei tunnu olevan oikea hetki... pelkään että hekin hylkäävät minut sen jälkeen. toisaalta ei ole kivaa että salaan asian loputtomiin. poikäystäväni esitteli minut perheelleen heti kun aloimme seurustella.
On tosi rasittavaa kun asumme poivaystäväni kanssa yhdessä, jos vaikka äiti ilmoittaa että tulee käymään on joka kerta hirveä tavaroiden jemmailu. ihmettelen miten he eivät ole tajunneet...
tietysti minullakin on oikeus olla sen ihmisen kanssa kenen haluan ja tehdä elämälläni mitä haluan.
kertokaa mulle mitä tekisitte tässä tilanteessa? tää salailu häiritsee mua tosi paljon.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Mulla oli melkein samanlainen tilanne. Tosin tilanne johtui siitä, kun mun äiti erotettiin seurakunnasta ja mä jäin tavallaan tuuliajolle. Sitten mä tapasin mun nykyisen mieheni jonka kanssa aloin olemaan. En tietenkään ihan heti kertonut vanhimmille tapauksesta, kunnes sisimmässäni tunsin ettei ollut oikein esittää toista. Kunnes sitten huomasin odottavani 2v tytärtäni jouduin kertomaan heille että seurustelen ja odotan lasta. Jätin seurakunnan silloin. Näin 3 vuoden jälkeen olen ehtinyt ajatella asioita jälkeenpäin. En pystynyt jatkamaan seurakunnassa, koska ketään ei tuntunut kiinnostavan tukea tai olla minun seurassani sen jälkeen kun äitini erotettiin. Silloin aikanaan kun pari vanhinta kävi luonani juttelemassa kun äitini oli erotettu, he sanoivat että voin olla yhteydessä äitiini jos tarvitsen rahallista tukea.
Kun sinä seurustelet poikakaverisi kanssa, niin ehkä sinun kannattaa järjestää omat ajatuksesi ensin kuntoon omassa rauhassa ja sitten puhut äidillesi. Kannattaa miettiä sellaisia asioita, mitä muut ajattelevat, mitä sinä itse ajattelet asiasta. Kyllä äitisi varmasti ymmärtää. Tuskin hän sinua tuomitsee. Tiedän kyllä että sinua ahdistaa tilanne. Ainoa mitä he voivat kartella on se, että asut hänen kanssaan avoliitossa. Mutta aikanaan kun menet naimisiin, niin siinä ei ole mitään väärää. Jos sinusta myöhemmin tuntuu siltä, niin voit palata takaisin jehovantodistajaksi. Jos sinusta siltä tuntuu, niin voithan kysyä esim vanhimmalta apua. Vaikka sinä olet jehovantodistaja hommat jättänytkin, niin kannattaisi ehkä rukouksessa jutella jumalan kanssa. Sen jälkeen juttelet äitisi kanssa.
Toivottavasti ymmärsit mitä yritin selittää,
mutta voimia sinulle. Kyllä se siitä =)
Lähetäppä emailia perheellesi ja ilomoitat että seurustelet tai tekstiviestikin on helppo asia kertoa asiasta ja ei sillä aikuiselle ole mitään merkitystä mitä ajattelevat jos itsellä on mukavaa seurustelukumppanin kanssa.
Kerrot asiasta ja jatkat omaa elämää avopuolisosi kanssa. Hyväksyntää on vaikea saada jos jehovalainen seurakunta sen kieltää. Tuollaisissa piireissä kun oma tahto kitketään heti pois...
Itse synnyin vanhoillislestaadiolaiseen perheeseen. Olen tosin eronnut kirkosta vuosia sitten ja yhdistyksen kokouksissa lakkasin käymästä varhaismurrosiässä. Olen kuukausi sitten muuttanut yhteen poikaystäväni kanssa. Oma äitini ei paljon kuulumisia soittele, ja isäni kuoli 2004 sepelvaltimotautiin. Avomieheni vanhemmat tuntuvat paljon läheisimmiltä kuin oma äitini...Kyselevät aina kuulumisia, ja ovat kiinnostuneita kaikesta mitä teen, lähettävät joka kerta terveisiä puhuessaan avomieheni kanssa puhelimessa.
Suomi24:ssä on uskontojen uhrit-palsta.
Ehkä sieltä saisi neuvoa?
Hyvä että olet itse irtaantunut jehovan todistajista.
Olet ollut vahva, kyllä sinä selviät tästäkin tilanteesta.
Onnea matkaan!
"Haluasin tietysti olla edelleen väleissä porukoiden kanssa henkisen kun rahallisenkin tuen takia"
Etkö ole täysi-ikäinen? Ihmetyttää tuo rahallisen tuen mainitseminen;
Vaikka olisikin täysi-ikäinen, ja asuu erillään, niin sitli tarvitsee kotoa rahallistakin tukea. Opintotuki on niin pieni, eikä töitäkään saa tehdä. Täysi-ikäisyys ei todellakaan tee ihmisestä rahallisesti riippumatonta vanhemmistaan, paitsi jos voitat lotossa.
Totta kai saa tehdä töitä, mistä moinen luulo ettei saisi? Ja opintolaina on myöskin olemassa......
Vai lottovoitto siihen vaadittaisiin että täysi-ikäinen pärjää ilman vanhempien apua? Et kai usko itsekään juttuihisi....
Opiskelin ja tein töitä siinä ohessa, koko opiskeluajan. Olisin saanut toki vanhemmiltani tukea, mutta mielestäni jokaisen pitää seistä omilla jaloillaan.
Kyllä minä pärjäsin ihan hyvin opintotuella ja tekemällä töitä..
Voi jestas noita uskonnollisten ryhmien touhuja ja ihmesääntöjä..kuulostaa niin sairaalta ja henkiseltä pahoinpitelyltä (oma äiti ei pidä yhteyttä."unohdetaan" jne) Ja minä kun ajttelen että uskonto toisi turvaa ja rakkautta..