Olen jo 5 vuoden ajan kärsinyt jonkin sortin nettiriippuvuudesta. Yritän kehitellä jatkuvasti itselleni paljon tekemistä, tapaan buddya ja järjestän erilaisia reissuja, urheilen jne että arki saa jotain muutakin sisältöä.
Aina ollessani muualla, kaikki tuntuu olevan hyvin. Mutta kun palaan kotiin, menen koneelle vaikken edes aina löydä syytä sille. Siellä olen monta tuntia pitäen pieniä taukoja, mutta sillä olen pilannut opiskeluni.
Huomaan aina odottavani että koska pääsen seuraavan kerran nettiin ja tulen ärtyisäksi jos en pääse tai kielletään pääsy. Olen yrittänyt pitää nettipäiväkirjaakin mutta ei ole sekään tuntunut tepsivän. Ja lähinnä roikun vain Suomi24:lla

Vastaukset 7
Vanhimmat
Heetkinen nyt, tuossahan selvästi puhutaan minusta.
Et kai vain sekota nikkejä.
itseasiassa niin muuten puhutaan
En sekoittanu, sähän ole niin macho... et mikään nettinörtti
Kansansuosioni lähestyy ääretöntä.
kuule minä oon pessy sen tennissukkia, tuu sitte sanomaan kun ite ripustelet vaaleanpunasia sukkia narulle
Mutta mutta minähän olen mucho azúcar-tyyppi.
Ja nörttiyteni on täysin kiistämätöntä.
*uhkailee Emaxilla*
Pinkki on pop ja tenissukkien varsinkin kuuluu olla pinkkejä.