Moi!
Mä oon 21v, joku 195cm pitkä, tiedän pukeutuvani hyvin sekä olevani ihan suht komea ja vähintään ikäiseni näköinen (papereita kysytään paljon harvemmin kuin frendeiltä - tosin kenties pituudellakin on osansa). Ulkonäkö ja pukeutuminen on tietysti makuasioita, mutta mä voin aika hyvällä omallatunnolla sanoa olevani hyvin kärryillä näistä asioista. Tapailin myös tovi sitten yhtä tosi hyvännäköseks luokiteltavaa mimmiä, joten ehkä sekin kertoo osaltaan jotain. Ainoa seikka, jonka voisin kuvitella heti karsivan jonkin verran tyttöjen kiinnostusta on hoikka tosi pitkä-yhdistelmä, mutta en oo mikään täys tikkukaan.
Periaatteessa mun pitäis olla ulkoisesti ihan melko hyvännäköinen tapaus, mutta esimerkiksi baareissa harvemmin tulee luotua mitään kontaktia vastakkaiseen sukupuoleen. Toki oman alotteellisuuden puute on yks iso asia, siinä voin sanoa olevani aika huono ja ymmärrän, että se karsii tota kontaktin määrää valtavasti. Lisäks en liiku mikään yhden illan panon kuva silmissä, mutta ei se sitä sulje pois, että huomiota on kiva saada. :) Vaikee tietysti sanoa saako miehet yleensäkään naisilta juuri mitään huomiota ja pitääkö "kaikki tehä ite", mutta silti haluisin tietää tyttöjen suhtautumisesta pitkiin jätkiin. Lähestyttekö helpommin lyhyempää miestä (sanotaan nyt vaikka 180 vs 195), tulkitaanko pitkä mies automaattisesti jotenkin miehekkäämmäksi ja odotetaan hänen tekevän aloite? Vai onko mun kuva ulkonäöstäni yksinkertasesti todella vääristynyt? :)
Kommentteja niin naisilta kuin pitkiltä miehiltäkin!

Vastaukset 22
Vanhimmat
"Tapailin myös tovi sitten yhtä tosi hyvännäköseks luokiteltavaa mimmiä, joten ehkä sekin kertoo osaltaan jotain."
Tämä ei kyllä kerro mitään, sori vain. Olen nähnyt sellaisia yhdistelmiä että on joutunut ihmetellä suu auki että aha...
Sinä kun olet pitkä mies, niin minä vastineeksi olen lyhyt nainen. En tiedä miten muut asiaa kokevat, mutta itse en varsinaisesti huomaa olevani mitenkään erityisen mittainen. Ehkä sitä alitajuisesti vaan vertaa ihmisiä aina toisiin, ei itseensä. Mulle 190 ylittävä mies on aivan liian pitkä, mutta minä myös tosiaan olen hukkapätkä. ;) Tulee jotenkin uhattu olo kun tuommonen köriläs tulee viereen. Omaa silmää miellyttävät eniten sellaset 180-190 senttiset hoikat nuoret miehet. Loogisesti ajatellen jos siis tyttö olisikin ylitse sen maagisen 160 senttiä, niin en jotenkin uskoisi sun pituuden olevan ainakaan huono seikka.
No joo, ei se kerro mitään, mutta oli tuossa lähinnä lisävakuutteluna (ihan kun mun nyt tarvis mitään edes vakuutella) - trust me, ei oltu yks "sellaisista yhdistelmistä". :P
Mut kiitos vastauksesta. :)
Minun huomioni kiinnittyy automaattisesti pitkiin miehiin, sitten vasta lyhyempiin, ja rehellisesti sanottuna alle 180-senttiset eivät kiinnitä huomiotani "siinä mielessä" ollenkaan, elleivät ole jotenkin muuten erityisen mielenkiintoisia.
Komppaan edellistä. Itse olen 180 cm pitkä nainen enkä pahemmin lyhyitä miehiä katsele/katsellut (seurustelen tällä hetkellä).
Toisaalta pitkä mies tulkitaan miehekkääksi, mutta siihen vaikuttaa niin paljon muutkin tekijät, juuri esim. ruumiinrakenne ja olemus muutenkin. Mielestäni et ole mitenkään "liian pitkä", ettei sinua voitaisi pitää miehekkäänä. Tai no, paha mennä sanomaan kun ei näe kokonaisuutta, mutta voisin kuvitella :)
Suhtautuminen pitkiin miehiin on niin tapauskohtaista... Normaalisti pitkät naiset etsivät itselleen vähän pidempää miestä, mutta ei ole mitenkään harvinaista sekään, että alle 160 senttinen tyttö ihailee juuri sinun pituisia miehiä.
Kannat vaan senttisi ylpeydellä, pituuteensa kun ei oikein itse voi vaikuttaa.
Miehellä ehdottomasti parempi pitkä kuin pätkä! Mieti olisiko kiva olla 165-senttinen? No ei minustakaan, vaikka nainen olenkin :)
Kyllä pitkistä miehistä pitää tosi monet :)
Itse en hirveästi pidä vaikka joskus pari sun pituista miestä onkin ollut kiinnostunut ja olisi halunnut alkaa seurustelun. Mutta saattoihan olla kyse siitä, että he eivät olleet vain muuten "mun tyyppiä".
itseäni lievästi häiritsee se, jos koen olevani kauhean lyhyt mieheen verrattuna. Mutta tämä on omaa traumaa, koskee oikeastaan aika harvoja naisia. Naiset yleensä haluavat olla niitä pikku kainaloisia :)
En siis yleensä kiinnitä juuri huomiota miehen pituuteen, oli se pitkä vai lyhyt, muut seikat ovat olleet tärkeämpiä. Mutta fiilis ja mielikuva ratkaisee, jos tulee epämukava, epävarma olo toisen seurassa, johtui se sitten niinkin pinnallisesta asiasta kuin pituudesta, sitä ottaa helposti etäisyyttä.
Vähän heikko itsetuntosi varmaan karkoittaa naisia. Itse olen 170 cm lyhyt mies ja kyllä sitä tällä normaali naamalla/kropalla naiset lähestyy ihan oma-aloitteisesti.
Olet takuuvarmasti jo aviossa ja isä.
Pitkät miehet ovat UPEITA! ;)
Komppaan! Pitkiltä saa pitkiä lapsiakin.
Mä en diggaa liian pitkistä miehistä. 185 cm on hyvä pituus miehellä.
Kun mennään yli 190 cm, ollaan jo hujoppitasolla mis alkaa tuleen vaikeuksii esmes vaatteiden ja istuinten kanssa lentsikassa jne jne.
Lyhyen miehen kans mä tunnen itseni amatsoniks. :D
Pitkät miehet on ihanampii! ;)
Jos oot Uniikki (lue: kuuluisa ja paljon massia) niin ei vaikuta ulkonäköseikat, ei vaikuta vaikka mies olisi 162cm, fitnessbimbot juoksee perässä kyllä. Jos oot ruma mies niin aivan sama ootko pitkä vai pätkä, ei flaksi käy, ei edes keskinkertaisten naisten kanssa. Naiset on helvetin ulkonäkökeskeisiä, vaikka puhuvat aina että miehet on niitä pinnallisia sikoja.
Oletko ajatellut, että jokaiselle miehelle on annettu 2 metriä (pituus munan pituus).
No minä väittäisin 194 senttimetrisinä miehenä sen, että monen naisen suhteen miehen ihanne pituus on 180-190 senttimetriä. Jokainen sentti yli 190 senttimetristä yli on suuntana huonompaan. Lopulta monet yli 195 senttimetriset eivät enää kelpaa malleiksi. Malleissa miehen ihannemitta on 180-195 senttimetriä. Itse olin 20-vuotiaana 192 senttimetriä pitkä, mutta sen jälkeen kasvoin vielä kaksi senttiä lisää. Minusta se kaksi senttimetriä oli huonompaan suuntaan. Mutta ei sinun kannata masentua, sillä et ole vielä liian pitkä malliksi, vaikka oletkin aivan siellä ylärajoilla. Olen iloinen siitä, että et ole 150 senttinen jäbä, sillä 200 senttimetriselläkin on naisten suhteen paremmat markkinat.
On olemassa noin 170 senttimetrisiä naisia, jotka suosivat 175 miehiä. Lisäksi vielä lyhyemmät naiset saattavat pitää paljon lyhyemmistäkin miehistä. Kaikki ei ole pituudesta kiinni vaan keskustelu- ja kuuntelu-taidot saattavat vaikuttaa viehättävyyteen. Jos rakastat naista todella ja hän sinua niin saat pituuden anteeksi olet sitten 165 cm tai 205 senttimetriä. :)
Ei siis kannata masentua pituuteen, sillä seuraavan linkin mukaan 195 senttimetrinen on vielä mallin ihannemitoissa ja kelpaa ammattimalliksi. :)
http://www.studioelite.fi/elitemodel/elitemodel_vaatimuksia.shtml
Oot semmone unelma, jota ei voi ikinä saada, koska maailmankaikkeus on perseestä
Ole ylpeästi sen pituinen kuin olet, samaan eivät nimittäin kaikki miehet pysty.
Terve itsetunto näkyy ja kuuluu muillekin ja se on osa todellista komeutta/kauneutta.
Hyvin kiteytetty!
Itsetunto ja sen taso todellakin näkyy ja kuuluu kauas.
Minkäs ihminen pituudelleen voi.
Tai naamalleen. :|
sille voi paljonkin jos on massia
Mun mies on 189 cm enkä to-del-la-kaan vaihtais lyhempään!!!!
Pitkissä ihmisissä on Suomenkin tulevaisuus.
Heitin lyhyen äijän mäkeen kun ihastuin pitkään. Seksi pitkän kans ihan us-ko-mat-to-man upeetaaa!!!!!! En vaihtais enää ikinä lyhyeen ukkoon!!
Pitkät miehet rules!!! Yeaah!! :D