Omassa tuttavapiirissäni ei ole yhtään persua. Naapureista en tiedä, mutta osa heistä lienee persuja jo todennäköisyyden perusteella. Voisi jopa ounastella, ketkä.
Miellyttävää iltaa!
Miellyttävää iltaa!
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Hyvin tullaan toimeen, tässä ollaan yhtä mieltä aina ja kirjoitellaan tätä tekstiä tänne.
Minulla on paljon persunaapureita ja voin vakuuttaa, että kaikki ovat todella ihania ja lämpimiä ihmisiä. Toisistaan huolehtivia ja kaikin puolin mukavia. Grillaamme kesäisin usein yhdessä ja parannamme maailmaa myöhään iltaan asti.
Meillä on kaikki persuja, siis toimeen tullaan
Mitäs aatosta sitten itse kannatan&ajat. Äänestin Persuja vaikken kaikkia heidän arvojaan täysin kannatakkaan. Olen akateeminen valtion virkamies pks
-alueelta. Miksi äänestin Persuja. Sen takia, että tulee säpinää tähän Suomen jähmettyneeseen politiikkaan. Naurettavaa kaikki tuo natsi sun muu pelottelu, heh.
Kannatan valistunutta itsevaltiutta.
Demokratia on hapuilua häilyväisyydessä, pahimmassa tapauksessa hortoilua kuilun partaalla demagogien sokaisemina. Demokratia toimii vain, jos äänestäjien enemmistön kaikki yksilöt olisivat yksinäänkin kelvollisia hallitsemaan hyvin.
Persuilla on järki päässä ja jalat maassa. Vastuuntuntoisia ja auttavaisia.. :)
Olen persu naapuri, ja kaikinpuolen leppoisa ja mukava seuramies. Naapureiden mielestä taloyhtiön todellinen talonmies, aina auttamassa ja touhuamassa.
Sellaisiahan me persut ollaan, mukavia naapureita.
Tässä kaupungissa ei ole ainakaan minun tuntemiani persuja ja sosiologian akateemisena olisi hieman vaikeaa edes alkaa persuksi, koskei sanojen halveksuminen viehätä yhtään ja veikkaanpa, että myös maaseuduilla asuvat ihmiset ihmiset tietävät läheistensä puoluekannan, että tuskin sielläkään yllätyspersuja on.
Miellyttävää iltaa sinnekin, naapureistanne kiinnostuneille nettikirjoittajille! Ja tokenemisia!
Naapurini on persu. Todella ärsyttävä ihminen. Ei tiedä oikein mistään mitään ja elää sossun tuella, koska kukaan ei halua ottaa sellaista pölvästiä töihin.
Toivon todella, ettei hän edusta puolueen kannattajien enemmistöä mielipiteillään, joita hän ei koskaan osaa kunnolla perustella.
Aloitetaanpa tuolla perustelulla, ja sen verran tasoitusta, että olen tuusan hönöjurrissa.
Puuttumaata tuohon esimerkkiisi, niin haluaisin kuulla ne argumentit joilla perustelet sanomasi, olettaen että naapurisi on hottentotti joka ei osaa edes kommunikoida kanssasi?
Ylittääkö suvaitsevaisuutesi rajan toisuden tsennamisessa, kun näet hottentotin vokottelemassa tytärtäsi 12V.
Entä jos hottentotti ylittää rajan, joka mielestäsi oli se viimeinen, mitä teet, huolimatta siitä että olet ns.. suvaitsevainen.
Otatko vastaan jälkikasvun perheeseesi, joka on väkivalloin aikaansaatu, mutta kuitenkin osittain omaa sukuasi.
Entä jos tyttäresi saa Hivin varhaisnuoruudessaan, etkö lainkaan syytä itseäsi siitää, että hyväksymällä tietyn laatuiset maahanmuuttajat ja heidän ns.. uskontoon perustuvan oikeutensa seurustella alaikäisten kanssa, niin saatat samalla oikeuttaa heidän tekonsa.
Tämä taasen meinaa sitä, että olet osavastuussa kaikesta häiriösta ja myöskin ongelmista, mitä väärällä tavalla valitut maahanmuuttajat aiheuttavat yhteiskunnallmme.
Olettaen sinulla olevan perhe, tai jälkikasvua, tai edes ajattelevasi edes joskus harvoin maamme tulevaisuutta ja jälkipolvia, niin vaihtaisitko tosissasi persut islamiin, tai kansainvälisen valuuttaspkekulaation ja finanssimaailman temmellyskentäksi.
Onko tärkeämpää tukea monikulttuurisuutta, vai omaa perhe ja sukuyhteisöäsi?
Ja siellä ruotsinkielisellä "alueella",-Perustelusta puheenollen, mee sinä itse kysymään äidiltäsi,- joka elää sossun tuella, ja joutuu pulittamaan pienestä eläkkeestään sulle kaljarahat joka viikko, - että miksi sinä et oo oppinu ees soutamaan ees veneellä, etkä ajamaan ees polokupyörää, saatikka ymmärtämään jotai politiikasta.
Hienoja kokemuksia! Miellyttäviä, isänmaallisia ihmisiä. Mukavia, järkeviä käytännön ihmisiä, ja avuliaitakin.
aikoinaan (1980-luvulla) ihan keskinkertainen JEESUS-ROCK-BÄNDI eli gospelbändi!
Kukahan niistä bändiläisistä on tämän aloituksen tehnyt, laulaja, basisti, kitaristi vai rumpali...
muuten myös Lars Leevi Lestadiuksen kirjoittaman kirjan nimi! MAAILMAN KRAPULA!
Vaikka yritän hississä ja joskus nautittuani punaviiniä postiluukustakin kertoa miksi heidän ajatusmaailma on väärä eivät he korvaansa lotkauta. Olen punavihreä vegaani enkä voi sietää grillaamista tai muutakaan suvaitsemattoman maailmankatsomuksen tuputtamista.