Balfourin julistuksesta eteenpäin.....

Balfourin julistus 1917:
- Hänen Majesteettinsa hallitus suhtautuu suopeasti siihen, ettäPalestiinaan perustetaan juutalaisille kansallinen koti, ja tulee toimenpiteillään edistämään tämän päämäärän toteuttamista. Tällöin ei tietenkään tehdämitään, mikä voisi vahingoittaa Palestiinassa olevien ei-juutalaisten yhteisöjen yhteiskunnallisia ja uskonnollisia oikeuksia eikä juutalaisten muissa maissa nauttimia oikeuksia ja poliittista asemaan.

Irakin presidentti El-Baqar 1969:
- Hylkäämme kaikki kansainväliset Palestiinan kysymyksen ratkaisuyritykset, jotka sallivat Israelin olemassaolon. Meille arabeille aseellinen taistelu on ainoa tapa vapauttaa anastetut maat ja hävittää sionismin syöpä perin juurin.

Palestiinan kuninkaallisen komission raportti 1937:
- Sitä tosiasiaa, että Balfourin julistus annettiin v. 2927, jotta saataisiin juutalaisten tuki liittoutuneille, samoin kuin sitä, että tämä tuki oli mahdollinen, ei ole riittävästi ymmärretty Palestiinassa. Arabit eivät näytä tajuavan ensiksikään, ettäkoko arabimaailman nykyinen asema on pääasiassa liittoutuneiden valtojen sodassa tekemien uhrauksien ansiota, ja toiseksi, että siinä määrin kuin Balfourin julistus auttoi liittoutuneita saavuttamaan voiton, se samalla auttoi arabimaita vapautumaan Turkin vallasta. Jos turkkilaiset olisivat voittaneet sodan, on todennäköistä, ettei mikään arabimaa, Palestiinaa lukuunottamatta, olisi tullut tai tulemaisillaan itsenäiseksi valtioksi. 2. luku, 19. kappale.

El-Aharam Egyptin hallituksen näkemysten edustajana 1971:
- Arabiareenalla on tässävaiheessa vain kaksi selvää päämäärää: v. 1967 hyökkäyksen seurausten kumoaminen -siten, että Israel vetäytyy kaikilta alueilta, jotka se valloitti tuona vuonna; ja v. 1948 hyökkäyksen seurausten kumoaminen - hävittämällä Israel kokonaan. Taistelemme vihollista vastaan sodassa, jonka virallisesti vahvistettu päämäärä on kumota hyökkäyksen seuraukset. Jos onnistumme - tämän voiton seuraukset eivät ole vähäiset eivätkä rajoitetut.

Emiiri Feisal maaliskuun 1. päivänä 1919 professori Felix Frankfurterille kirjoittamassaan kirjeessä:'
- Toivotamme juutalaiset sydämellisesti tervetulleiksi kotiin.
Työskentelemme yhdessä uudenj ja paremman Lähi-idän luomiseksi, ja meidän kaksi liikettämme täydentävät toisiaan. Juutalainen liike on kansallinen eikä imperialistinen. Meidän liikkeemme on myöskin kansallinen eikä imperialistinen. Syyriassa on tilaa meille molemmille. Luulen todellakin, ettei toinen voi menestyä ilman toista.

Nasser 1967 Egyptin kansalliskokouksessa:
- Arabien Israelia kohtaan harjoittama politiikka perustuu tulevaisuudessakin Khartumin päätöksen kolmelle "eille": ei Israelin tunnustamista, ei mitään sopimuksia Israelin kanssa eikä minkäänlaisia neuvotteluja. Kaikkien vallattujen alueiden täydellisen tyhjentämisen jälkeen emme koskaan salli Israelin kulkea Suezin kanavan kautta.

Kenraali Charles de Gaulle 28. huhtikuuta 1955:
- Israelin valtion tunnustaminen on ehdoton historiallinen välttämättömyys. Juutalaiset ovat todellakin oikeutettuja vaatimaan hyvitystä vääryydestä, jota heille on tehty sukupolvien ajan. Kuka on määrännyt, että Lähi-itä olisi kokonaisuudessaan annettava arabikansoille? - Historia opettaa, ettei mikään arabivaltakunta ole koskaan hallinnut kaikkia Lähi-idän alueita. Arabivaltiot perustettiin keinotekoisesti toisen maqailmansodan jälkeen. Läpi koko histopriansa arabit ovat olleet vieraan vallan alaisina - roomalaisten, bysanttilaisten, turkkilaisten ja viimeksi brittien ja ranskalaisten. Millä perusteella he siis nyt vaativat koko tätä aluetta? - Israelin karkottamista tältä seudulta ei voida ajatellakaan. Luulen, että Israelin on tarkistettava raja-alueensa, Jerusalem mukaanluettuna, ja sen on erityisesti varmistettava vapaa pääsy Punaiselle merelle, vaikka tämä johtaisi sotaankin. Samuel Sagav: War and Peace in the Middle East s. 162.

Egyptin terveysministeri:
- Palaamista kesäkuun 1947 rajoille on pidettävä vain Israelin ensimmäisenä askeleena.

Tässä hiukan ajattelemista meille suomalaisille!
221061
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Keskusteluissa ei saa:

Kehottaa ketään rikokseen tai väkivaltaan
Kirjoittaa rasistisia tekstejä
Kirjoittaa tai kuvata karkeaa pornografiaa
Markkinoida tai mainostaa tuotetta tai palvelua
Massapostittaa puheenvuoroja tai lausuntoja

Äänestä
  • Kerropa, missä kohdin kirjoituksessani syyllistyin kertomiisi asioihin.

    Äänestä

Mielenkiintoisia sitaatteja, tosin mielestäni ehkä hieman yksipuolisesti valittuja. Eri kulttuurien erot kommunikointitavoissa myös haittaavat tulkintaa. Arabit pitävät ihanteena koreata retoriikkaa, uskon vahvuutta ja taipumattomia mielipiteitä, kuitenkin käytännössä eri maat ovat olleet valmiita tekemään sopimuksia Israelin kanssa, ja muuttamaan lausuntojaan tilanteen mukaan.

Historialliset jossittelut ovat aina kiehtovia, mutta kovin vaikeita. Tuntuu epätodennäköiseltä että Turkin valta arabimaissa olisi voinut jatkua enää kovin kauan. Turkki oli liian heikko ja huonosti motivoitunut sotimaan arabeja vastaan. Toisaalta arabien kansallinen herääminen oli kehityksen myötä väistämätöntä.

Länsimaissa myös palestiinalaisten karkoitukset Israelin itsenäistyessä 1948 ovat jääneet mielestäni turhan vähälle huomiolle. Kriisin alkuperä on pikemminkin Israelin silloisissa julmuuksissa kuin vuoden 1967 sodassa. Yleensä Israel-Palestiina konfliktissa mielipiteet ovat kovin jyrkkiä ja muistuttavat lasten hiekkalaatikkoriitelyä: -Toi aloitti - mä vaan kostin takaisin. Mutta mistä ratkaisu pysyvään rauhaan?

Äänestä
  • Ensiksi: seison siltä osin kirjoittamani takana, että näitä lainauksiani ei kukaan koskaan missään (?) ole kiistänyt muuten kuin toki tarkoitusperäisesti.

    Et kai sinäkään kiistä historian tekstejä, kun ne on yleisesti hyväksytty maailmalla. Itse jossittelet mahdollisella Turkin sortumisella, mutta nämä tekstit todella sanottiin, silloin kun ne sanottiin.

    "Palestiinalaisia" ei todellakaan 1948 Israel karkoittanut elueiltaan, vaan jopa pyysi heitä jäämään asumuksilleen, ja rakentamaan yhdessä juutalaisten kanssa Israelin valtiota ystävinä (mm. Dazvid Ben Gurionin vetoomus Israelin itsenäistymisjulistuksessa). Heidät pakotti alueelta pakolaisleireihin (asuttaviin kaupunkeihin!) Jeruslamein suurmyfti, joka itse asui Jordanin Ammanissa. Hän sanoi, että luoti ei katso, osuuko se juutalaiseen vai arabiin. Lisäksi hän vakuutti, ettäparin viikon kuluttua sodan voitettuamme voitte palata maillenne, ja saada maata melkoisesti lisääkin, kun juutalaiset on ajettu Välimereen. Siis arabit lähtivät kodeistaan vapaaehtoisesti, ei Israelin pois ajamina. Tämän tosiasian voit lukea hyvin monista paikoista, ei vain Israelin tiedotussivuilta.

    Ratkaisu kofliktiin on helppo. Arabit lopettavat väkivaltaisuudet, ja Israelin ei enää tarvitse tehdä vastaiskuja. Sitten vain neuvottelupöytään, johon Israel on halunnut koko ajan mennä. Uskoisin, että syntyy kompromissi, mutta kyllä siinä molemmin puolin hyvää tahtoa tarvitaan.

    Äänestä

  • Tosi shalom kirjoitti:

    Ensiksi: seison siltä osin kirjoittamani takana, että näitä lainauksiani ei kukaan koskaan missään (?) ole kiistänyt muuten kuin toki tarkoitusperäisesti.

    Tarkoitukseni ei ollut kiistää lainausten totuudellisuutta. Eri lähteitä valitsemalla voi vain asian esittää haluamassaan valossa. Historian jossittelussa voi tehdä erilaisia todennäköisyysarvioita, vertailemalla kehitystrendejä eri aikoina ja paikoissa. Mitkä tekijät yleensä ja missäkin tilanteessa erikseen vaikuttivat. Sitten vertaillaan argumentteja suuntaan ja toiseen.

    Palestiinalaiset tuli käyväksi termiksi jo mandaattiaikana, vaikka se kuten kaikki muutkin kansallisuuskäsitteet ovat toki aikanaan propgandan avulla konstruoitu. Alue on kuitenkin ollut nykyisten Palestiinalaisten esi-isien asuttama jo pitkälti toista tuhatta vuotta. Useiden tutkijoiden mukaan todennäköisesti myös suurin osa Palestiinan juutalaisista kääntyi vähitellen kristinuskoon tai islamiin, joten palestiinalaisilla on koko alueeseen vähintään yhtä suuri historiallinen oikeus kuin israelilaisilla.

    Juutalaisten suhtautuminen palestiinalaisiin vuonna 1948 vaihteli suuresti, joissakin kaupungeissa juutalaiset todella pyysivät arabeja jäämään paikoilleen ja monet jäivätkin, Israelissa on toki yhä suuri arabivähemmistö. Mutta liian vähälle huomiolle on jäänyt että Israelilaiset joukot karkoittivat monelta alueelta palestiinalaiset, eikä paluuta ole vieläkään sallittu, eikä tuskin koskaan sallitakaan.

    Arabien vapaaehtoinen pako on ollut pitkälti Israelin huolella rakentama myytti.

    Esim.

    "In the center, the IDF cut a swath of land to open the "corridor" between Jerusalem and the rest of Israel. During the "ten days" period of fighting between the two truces, they invaded the Arab towns of Lod and Ramla that had been blocking the road to Jerusalem and expelled most of the Palestinians living there, after killing a large number. They destroyed numerous small Palestinian villages surrounding Tel-Aviv, so that virtually no Palestinians were left in central Israel. (Click here for a map of Palestine before 1948)"

    http://www.mideastweb.org/briefhistory.htm

    ( Politologille aioin vastata. Jääkööt tähän) >Arabit pitävät ihanteena koreata retoriikkaa, uskon vahvuutta ja taipumattomia mielipiteitä..

    >Länsimaissa myös palestiinalaisten karkoitukset Israelin itsenäistyessä 1948 ovat jääneet mielestäni turhan vähälle huomiolle. Kriisin alkuperä on pikemminkin Israelin silloisissa julmuuksissa kuin vuoden 1967 sodassa..

    Mitenkähän on..Palestiinalaisista on vuosikymmenet puhuttu 'vääryyttä kärsineenä' uhrina..

    Arabeilla on eri käsitys pelisäännöistä ja moraalista, samoin oikeudenmukaisuudesta? Juttu osittainen suomennos JerusalemPostissa olleesta pääkirjoituksesta.

    Sodallakin on säännöt, ja olennaista niissä on että ne koskevat molempia, sodan aikana ja sodan jälkeen. Sodassa taistellaan
    voitosta. Kaikki tai ei mitään. Elämä tai kuolema. Joka aloittaa sodan rikkoo rauhan. Saneleeko se joka häviää sodan uuden rauhan ehdot? Voiko hävinnyt osapuoli muuttaa aloittamansa sodan sääntöjä jälkeen päin?

    ...
    Morality & realpolitik - MAOZ AZARYAHU (25.4.2004) - Haifan yliopisto, maantiede, erikoitunut siionistisen kulttuurin ja kansallisen muisin tutkimuksen.

    ...Valikoiva käsitys oikeudenmukaisuudesta:

    Laeissa on kysymys oikeudenmukaisuudesta. Lait ovat pelin sääntöjä. Toteutuuko oikeudenmukaisuus riippuu kokonaan siitä millä tavalla pelin sääntöjä noudatetaan. Monet, jotka kyllä luottavat näihin sääntöihin olettavat, että nuo säännöt ovat 'meitä' ja meidän oikeuksiamme varten, säännöt eivät välttämättä aina velvoitakaan meitä samalla tavalla, ainoastaan muita. Tämä on inhimillistä.

    Mutta valikoiva ymmärrys ei kelpaa, sillä juuri se horjuttaa oikeudenmukaisuuden moraalista perustaa. Miksi? Asia selviää kun tarkastelee nk kysymystä 'paluuoikeudesta' .

    Palestiinalaisille 'paluuoikeus' on 'oikeudenmukaisen rauhan' perusedellytys, sen kulmakivi.

    'OIKEUDENMUKAINEN RAUHA' kuulostaa komealta, universaalilta. Siksi sitä kannattaa tarkastella lähemmin.

    Kuinka oikeutettu on palestiinalaisten vaatimus saada palata vuoden 1948 sodassa menetettyihin kyliin ja kaupunkeihin? Arabit painottavat jatkuvasti, että kysymys on siitä mikä on OIKEUDENMUKAISTA mikä ei, siten väistämättä myös siitä mikä on MORAALISTA ja mikä ei.

    Oikeudenmukaisuus on enemmän kuin 'oikeudenmukainen rauha'. Oikeudenmukaisuudessa on kysymys siitä, että oikeus toteutuu, siis oikeus! 'Rauha' on eri asia.

    Kun toiseen osapuoleen sovelletaan erilaisia oikudenmukaisuutta koskevia sääntöjä kuin itseen, ei oikeudenmukaisuus voi toteutua. Silloin ilmaisussa 'oikeudenmukainen rauha' on jotakin omituista. Palestiinalaiset ja heidän arabiliittolaisensa haluavat sellaisen 'oikeudenmukaisuuden' (ja rauhan), jolle heillä on omat ehtonsa. Nämä ehdot kuitenkin ovat ristiriidassa niitten sääntöjen kanssa, jotka he ottivat käyttöön, joita he itse noudattivat ja sovelsivat aloittaessaan sodan Israelia vastaan vuonna 1948. Sodan aloittaminen oli heidän mielestään oikeudenmukaista. Sodassa molemmat eivät voi voittaa.

    Ketkä kaikki kokivat VÄÄRYYTTÄ?

    Paluuoikeuden puolesta kamppailevat eivät vetoa ainoastaan sodan myötä kotinsa menettäneitten inhimillisiin kärsimyksiin. He väittävät myös, että heidän tarkoituksensa korjata VÄÄRYYS, kamppailla pahaa vastaan ja palauttaa moraali, jonka murenemisen syyksi väitetään Israelin voittoa.

    Israelin, siionistisen valtion alkuperäistä syntiä, kieltäytymistä hyväksyä palestiinalaisten paluuta, pidetään rikkomuksena ihmisoikeuksia vastaan. Sitä pidetään sen lisäksi moraalisena virheenä, joka asettaa vaakalaudalle Israelin valtion perustamisen.

    Sodan säännöistä, keitä ne koskevat..

    Kaikessa ihmisten välisessä, niin yksilöitten kuin ryhmien, vuorovaikutuksessa on kysymys 'pelistä', jolla tietyt säännöt ja ne koskevat molempia osapuolia. Vertauskuvassa sodasta 'pelinä' ei teeskentellä, että sota - edes oikeutettu sota - olisi vain 'peli'. Sota on julmaa: Se jättää jälkeensä kuolemaa ja tuhoa ja menetyksiä. Mutta kaikesta huolimatta molempia osapuolia koskevat samat säännöt, tässä mielessä sotakin on 'peli'.

    Vuoden 1948 sotaa koskien on päivän selvää: Voittaja saa kaiken. Arabit, uhmatessaan juutalaisten itsemääräämioikeutta, ilmoittivat ylimmäksi päämääräkseen juutalaisten tuhoamisen (annihilation). Juutalaiset ymmärsivät, että kysymys oli joko henkiinjäämisestä tai kuolemasta.

    MYÖS JUUTALAISET KOKIVAT JULMUUTTA.. tästä ei kukaan puhu koskaan mitään..

    Paljon on kirjoitettu arabikylistä ja kaupungeista, jotka Israelin armeijan vanavedessä katosivat kartalta. Näin ei kuitenkan tapahtunut missään vapaana vellovassa 'moraalisessa tyhjiössä'. Moraalin toisessa vaakakupissa ovat juutalaiset siirtokunnat, jotka myös katosivat. Asian tämä puoli yleensä unohdetaan.

    Katsotaanpa mitkä katosivat:

    Beit Ha'arava Kuolleen meren rannalla, Atarot ja Neve Ya'akov Jerusalemista pohjoiseen; Kfar Darom, Yad Mordechai ja 6) Nitzanim, jotka olivat maahan hyökkäävän Egyptin armeijan tiellä.

    Neljä Etzionin siirtokuntaa Jerusalemin eteläpuolella (Kfar Etzion kibbutsin asukkaat joukkosurmattiin ja muitten siirtokuntien henkiinjääneet lähetettiin vankeuteen)

    Vanhan Jerusalemin juutalainen asujaimisto antautui Trans-Jordanian arabilegioonalle.

    Mishmar Hayardenin valloitti Syyrian joukot.

    Jotkut näistä siirtokunnista perustettiin uudelleen sen jälkeen kun Israel oli valloittanut ne takaisin.

    Edellä mainittujen yhdentoista siirtokunnan kohtalo osoittaa selvästi:

    1)Ensimmäiseksi se osoittaa mitkä olivat pelin säännöt ja kuinka innokkaasti arabit niitä sovelsivat aina kun vain voivat. Joka kerran kun arabien armeija valtasi siirtokunnan sen olemassaolo päättyi.

    2) Toiseksi se osoittaa sen että juutalaiset voittivat sodan, kiistatta. Se tosiasia, että arabikyliä ja lähiöitä katosi enemmän kuin juutalaisia vain osoittaa sen, että juutalaiset voittivat sodan, vaikkakaan juutalaiset eivät aina noudattaneet arabien sääntöä niin kuin he.

    Yhteenveto: Vuoden 1948 sodan säännöt olivat selvät sekä juutalaisille että arabeille. Arabit olivat juutalaisia ankarampia suorittaessaan etnistä puhdistusta, vaikka he saivatkin vähemmän tilaisuuksia toteuttaa aikeensa. Mutta vielä olennaisempaa on tämä, ja tässä ei ole pienintäkään epäselvyyttä: Arabien valvomille alueille ei jäänyt yhtä ainoata juutalaista siirtokuntaa.

    Edelleen: Arabien itsepintainen vaatimus oikeudesta palata sodassa menetetyille alueille on VÄÄRÄ, koska se merkitsisi pelin sääntöjen muuttamista sodan päättymisen jälkeen.

    Vuoden 1948 jälkeen arabit ilmoittivat, että heidän ainoa huolenaiheensa oli saada korjata tappionsa julistamalla, että säännöt joita he olivat soveltaneet eivät enää olekaan voimassa. Noita pelisääntöjä kuitenkin sovelletaan edelleen juutalaisiin. Juutalaisten kohdalla säännöt eivät muutu! Juutalaisten paluuoikeuksista ei ole syytä puhua eikä ole puhuttu sanaakaan sen mukaan miten arabit moraalisäännön muovailevat.

    Arabien kiihkeä vaatimus oikeudesta palata ei ole 'oikeudenmukaisuuden mittapuu'. Se on oikeudenmukaisuuden vastakohta. Koska pelin sääntöjen muuttaminen sen jälkeen kun peli on ohitse, tappion jälkeen, on kohtuutonta, epäreilua, ilman rehellisiä pelisääntöjä ei ole olemassa oikeutta.

    Kriisin syy on erilainen käsitys oikeudenmukaisuudesta?

    Äänestä

  • Politologi kirjoitti:

    Väitit, että arabien vapaaehtoinen pako Israelin alueelta olisi Israelin huolella rakentama myytti. No, sittenpä kaikki asiaa käsittelevät julkisesti tunnustetut historiateokset kertovat juutalaisten valhetta, vai mitä!

    Entäpä, jos kertomasi ei olekaan totta, vaan arabien huolella rakentama ko. väitteen mukaisen myytin tuhoamiseksi tehty täsmäisku!

    Väitteesi, että alue oli arabien asuttama jo mandaattiaikana ja että alueella olisi asunut arabeja jo yli 1000 vuotta, on mielenkiintoinen. Juutalaisia alueella on kuitenkin yhtäjaksoisesti asunut jo 4000 vuotta.
    Jos haluat edelleen väitellä alueen vielä tunnistettavista alkuperäiskansoista, niin siitä sitten vain!

    Eikö sinuunkaan uppoa mitkään historian tosiasiat?

    Äänestä

  • atch kirjoitti:

    että settlement tässä yhteydessä tarkoittaa asutusta ei siirtokuntaa. Hebronin Itä-Jerusalemin jishuv olivat osa ikivanha asutusta, tuhotuiksi joutuivat myös kaikki kibbutsit jotka eivät pystyneet puolustautumaan .

    Äänestä

  • ateisti45 kirjoitti:

    että settlement tässä yhteydessä tarkoittaa asutusta ei siirtokuntaa. Hebronin Itä-Jerusalemin jishuv olivat osa ikivanha asutusta, tuhotuiksi joutuivat myös kaikki kibbutsit jotka eivät pystyneet puolustautumaan .

    jokin raksutti, että mikä 'settlement'..kiitos!

    Jos te voitte ymmärtää asian sen "mikrobilajitelman",jota ihmiseksi kutsutaan, kannalta, niin te ymmärrätte täysin, miksi yhdenmukaiset oikeudet ovat paljon TÄRKEÄMPI,kuin rauha!!!!!!!!!!!
    Monesti rauha on merkityksetön tai jatkuessaan vahingollinen, jos olet täysin puun ja kuoren välissä.

    Äänestä

  • watch kirjoitti:

    jokin raksutti, että mikä 'settlement'..kiitos!

    On minulle vaikeeta miettiä, pitäskö islamilaisten vai juutalaisten lähteä, mutta siitä kai ilmeisesti on kyse?
    Kysymys ei sisällä mitään mahdollisuutta demokrattiseen päätökseen?
    YK olisi ainoa mahdollisuus, mutta kun se VETO!!!

    Äänestä

  • huu kirjoitti:

    Jos te voitte ymmärtää asian sen "mikrobilajitelman",jota ihmiseksi kutsutaan, kannalta, niin te ymmärrätte täysin, miksi yhdenmukaiset oikeudet ovat paljon TÄRKEÄMPI,kuin rauha!!!!!!!!!!!
    Monesti rauha on merkityksetön tai jatkuessaan vahingollinen, jos olet täysin puun ja kuoren välissä.

    että näin. Jotkut eivät alkuunkaan ymmärrä että heidän käsitys oikeudenmukaisuudesta on oikeudenmukaisuuden vastainen.

    Äänestä

  • Tosi shalom kirjoitti:

    Väitit, että arabien vapaaehtoinen pako Israelin alueelta olisi Israelin huolella rakentama myytti. No, sittenpä kaikki asiaa käsittelevät julkisesti tunnustetut historiateokset kertovat juutalaisten valhetta, vai mitä!

    Entäpä, jos kertomasi ei olekaan totta, vaan arabien huolella rakentama ko. väitteen mukaisen myytin tuhoamiseksi tehty täsmäisku!

    Väitteesi, että alue oli arabien asuttama jo mandaattiaikana ja että alueella olisi asunut arabeja jo yli 1000 vuotta, on mielenkiintoinen. Juutalaisia alueella on kuitenkin yhtäjaksoisesti asunut jo 4000 vuotta.
    Jos haluat edelleen väitellä alueen vielä tunnistettavista alkuperäiskansoista, niin siitä sitten vain!

    Eikö sinuunkaan uppoa mitkään historian tosiasiat?

    ajatella, että se, että on asunut maassa 1000 tai 4000 vuotta oikeuttaa kohtelemaan toista kansanosaa miten tahansa. Entä, jos juutalaiset olisivat asuneet Israelissa 1000 vuotta ja sitten oikeat alkuperäisasukkaat tulisivat maahan hienosti ajatellen, että no meidän maa ja nämä huonot heitetään vaan pois maastamme. Sehän on epäinhimllistä. Kirjoituksistasi olen saanut kuvan, ettet ole edes juutalainen, mutta kovasti kuitenkin puolustat heitä. Itse sanon suoraan, etten ole jude. Mutta minua hämää, jos kuka tahansa voi esittää täällä juutalaista ja vielä eräänlaista puolustuspuhujaa. Kyllä olen sitä mieltä, että juutalaiset voivat puhua itse puolestaan.

    Äänestä

  • hyvin julmaa ja kirjoitti:

    vai et?

    Kovasti sinä spekuloit. Kuitenkin Israelin oikeus maahan perustuu YK:n yleiskokouksen v. 1947 tekemään päätökseen, että eritellylle alueelle sallitaan perustaa sekä juutalais- että arabivaltio. Se on FAKTAA. Juutalaiset vain palasivat alueelle, jossa he asuivat jo 4000 vuotta sitten, eivät sen vuoksi.

    En ole juutalainen, vaan karjalaisisän lapsi. Karjalaisilta ja juutalaisilta vietiin maat, mutta juutalaiset saivat ne v. 1947 takaisin. Vielä me karjalaisetkin maamme takaisin saamme.

    Kyllä juutalaisetkin saavat tällä palstalla puolustaa itseään, mutta tuskin heitä ainakaan Israelissa kiinnostaa, mitäå joku sinunkaltaisesi suomalainen nimimerkki heistä kirjoittaa. Toisaalta minun sananvapauteeni suomalaisena ja Suomen lain mukaan kuuluu sekin, että saan olla juutalaisten puolella, onko kysyttävää.

    Äänestä

  • vielä vastaa kirjoitti:

    vai et?

    Katso edellistä vastaustani, jos osaat lukea.

    kiva kun tiedät näitä historia-asioita ja KARJALA takaisin! Ei noi Israelin asiat ratkea näiden palstojen juttjen avulla, mutta on keskustelu tietysti mielenkiintoista ja hyödyksi. Olen jyrkkä mielipiteiltäni minäkin,mutta Israelin ongelmiin ei ole selkeää ratkaisua. On vain parannusehdotuksia.

    Äänestä

  • Politologi kirjoitti:

    Tarkoitukseni ei ollut kiistää lainausten totuudellisuutta. Eri lähteitä valitsemalla voi vain asian esittää haluamassaan valossa. Historian jossittelussa voi tehdä erilaisia todennäköisyysarvioita, vertailemalla kehitystrendejä eri aikoina ja paikoissa. Mitkä tekijät yleensä ja missäkin tilanteessa erikseen vaikuttivat. Sitten vertaillaan argumentteja suuntaan ja toiseen.

    Palestiinalaiset tuli käyväksi termiksi jo mandaattiaikana, vaikka se kuten kaikki muutkin kansallisuuskäsitteet ovat toki aikanaan propgandan avulla konstruoitu. Alue on kuitenkin ollut nykyisten Palestiinalaisten esi-isien asuttama jo pitkälti toista tuhatta vuotta. Useiden tutkijoiden mukaan todennäköisesti myös suurin osa Palestiinan juutalaisista kääntyi vähitellen kristinuskoon tai islamiin, joten palestiinalaisilla on koko alueeseen vähintään yhtä suuri historiallinen oikeus kuin israelilaisilla.

    Juutalaisten suhtautuminen palestiinalaisiin vuonna 1948 vaihteli suuresti, joissakin kaupungeissa juutalaiset todella pyysivät arabeja jäämään paikoilleen ja monet jäivätkin, Israelissa on toki yhä suuri arabivähemmistö. Mutta liian vähälle huomiolle on jäänyt että Israelilaiset joukot karkoittivat monelta alueelta palestiinalaiset, eikä paluuta ole vieläkään sallittu, eikä tuskin koskaan sallitakaan.

    Arabien vapaaehtoinen pako on ollut pitkälti Israelin huolella rakentama myytti.

    Esim.

    "In the center, the IDF cut a swath of land to open the "corridor" between Jerusalem and the rest of Israel. During the "ten days" period of fighting between the two truces, they invaded the Arab towns of Lod and Ramla that had been blocking the road to Jerusalem and expelled most of the Palestinians living there, after killing a large number. They destroyed numerous small Palestinian villages surrounding Tel-Aviv, so that virtually no Palestinians were left in central Israel. (Click here for a map of Palestine before 1948)"

    http://www.mideastweb.org/briefhistory.htm

    Hyvä löytää tältä palstalta välillä myös kirjoittaja, joka perustaa mielipiteensä tutkituun tietoon ja pyrkii totuudellisuuteen.

    Lähi-itää koskevissa arvioissa se totuus yleensä löytyy jostain sieltä puolivälistä. Toisaalla voi olla ajatus siitä miten Palestiinan arabeja pyydettiin jäämään asuinpaikoilleen ja toisaalla viitataan suuriin massakarkotuksiin. Molemmat näkökannat ovat oikeita johonkin pisteeseen asti. Itse uskon, että monessa tilanteessa tiedettiin taistelujen alkavan jossain ja ihmiset päättivät siirtyä lyhyeksi aikaa lähistölle suojaan. Tätä pakoreissua onkin sitten kestänyt jo vuosikymmeniä. Pakolaiseksi lähteminen/joutuminen ei siis ole tämän dramaattisempaa.

    Termiä palestiinalainen käytettiin jo mandaattiaikana. Sanan merkitys oli laajempi kuin nykyisin. Esim. mandaatin asukas Ariel Sharon oli palestiinalainen. Tällä palstalla näkee usein esitettävän ajatuksia "Palestiina palestiinalaisille", ja tarkoitetaan ainoastaan Palestiinan arabeja. Heille minä vastaan yhtä loogisesti, että "Intia intiaaneille".

    Äänestä

  • no määki oon puoliks kirjoitti:

    kiva kun tiedät näitä historia-asioita ja KARJALA takaisin! Ei noi Israelin asiat ratkea näiden palstojen juttjen avulla, mutta on keskustelu tietysti mielenkiintoista ja hyödyksi. Olen jyrkkä mielipiteiltäni minäkin,mutta Israelin ongelmiin ei ole selkeää ratkaisua. On vain parannusehdotuksia.

    juu, Karjala takaisin....

    Ei tosiaan Israelin ongelma ratkea näillä palstoilla, mutta onhan tässämukava rupatella asioista täysin tietämättömien kanssa, jos vaikka ottaisivat oppinsa tosiasioista.

    Mutta kun nämä Israel-lokaajat haluaisivat minut kokonaan pois palstoila, mitäs mieltä sinä olet.

    nimimerkki, joka johtaa harhaan. Shalon ja Tosi Shalom. Kaikki kuvittelevat, että olet juutalainen. Täytyy sanoa, että Israelin ongelma on meille suomalaisille vähän kaukainen juttu kuitenkin. Väärinkäsitykset vain lisäävät myllyyn vettä.

    Äänestä

  • ongelma on kirjoitti:

    haastattelua ja tilanne on solmussa. Edes harvempi juutalainen tietää oikeaa ratkaisua tilanteeseen. Minusta ei ole oikein, että väkivalta sallitaan jonkin oikeuden nimissä. Pitää saada rauhanomaisia keinoja käyttäen ratkaisut ja kumpaakaan osapuolta ei voi tuomita sen takia, että itseä sattuu miellyttämään toinen jostain syystä. Minua oikeastaan juuri tuollainen oikeuskäsite inhottaa. Olisi ehkä vaarallista, jos arabit puheittensa perusteella saisivat päättää Israelin kohtalon, mutta ei tällainen hieman syrjivä asenne ole myöskään oikeudenmukainen. Molemmilla kansoilla kun on periaatteessa ihmisinä samat oikeudet eikä sellaista mustavalkoajattelua viisas mielestäni harrasta. En ole viisas, mutta mielipiteitä löytyy kuten näkyy. Euroopan maat eivät käsitä, että terrorismi ei ole mikään ratkaisu ongelmiin. Se on asia, joka on saatva kuriin, mutta ongelmia ei ole ratkaistu, jos tasapuolinen kohtelu ei ole varmistettu.

    Äänestä

  • juutalaisten kirjoitti:

    Tässä ongelma onkin juuri se, että miten demokraatti keskustelee terroristin kanssa. Toinen haluaisi keskustella, toinen vain tappaa.

    Jos palestiinalaisosapuoli suostuisi esim. vuodeksi laskemaan aseensa ja lopettamaan kaiken väkivallan (osapuolen kaikki äärijärjestöt mukaan lukien), voisivat osapuolet päästä varmasti paljon parempaan ratkaisuun kuin mitä nykyisin saamme lehdistä lukea.

    Eikö tulisi antaa rauhanomaisille neuvotteluille niille kuuluva sija. Molemmin puolin!!!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tosi shalom kirjoitti:

Balfourin julistus 1917:
- Hänen Majesteettinsa hallitus suhtautuu suopeasti siihen, ettäPalestiinaan perustetaan juutalaisille kansallinen koti, ja tulee toimenpiteillään edistämään tämän päämäärän toteuttamista. Tällöin ei tietenkään tehdämitään, mikä voisi vahingoittaa Palestiinassa olevien ei-juutalaisten yhteisöjen yhteiskunnallisia ja uskonnollisia oikeuksia eikä juutalaisten muissa maissa nauttimia oikeuksia ja poliittista asemaan.

Irakin presidentti El-Baqar 1969:
- Hylkäämme kaikki kansainväliset Palestiinan kysymyksen ratkaisuyritykset, jotka sallivat Israelin olemassaolon. Meille arabeille aseellinen taistelu on ainoa tapa vapauttaa anastetut maat ja hävittää sionismin syöpä perin juurin.

Palestiinan kuninkaallisen komission raportti 1937:
- Sitä tosiasiaa, että Balfourin julistus annettiin v. 2927, jotta saataisiin juutalaisten tuki liittoutuneille, samoin kuin sitä, että tämä tuki oli mahdollinen, ei ole riittävästi ymmärretty Palestiinassa. Arabit eivät näytä tajuavan ensiksikään, ettäkoko arabimaailman nykyinen asema on pääasiassa liittoutuneiden valtojen sodassa tekemien uhrauksien ansiota, ja toiseksi, että siinä määrin kuin Balfourin julistus auttoi liittoutuneita saavuttamaan voiton, se samalla auttoi arabimaita vapautumaan Turkin vallasta. Jos turkkilaiset olisivat voittaneet sodan, on todennäköistä, ettei mikään arabimaa, Palestiinaa lukuunottamatta, olisi tullut tai tulemaisillaan itsenäiseksi valtioksi. 2. luku, 19. kappale.

El-Aharam Egyptin hallituksen näkemysten edustajana 1971:
- Arabiareenalla on tässävaiheessa vain kaksi selvää päämäärää: v. 1967 hyökkäyksen seurausten kumoaminen -siten, että Israel vetäytyy kaikilta alueilta, jotka se valloitti tuona vuonna; ja v. 1948 hyökkäyksen seurausten kumoaminen - hävittämällä Israel kokonaan. Taistelemme vihollista vastaan sodassa, jonka virallisesti vahvistettu päämäärä on kumota hyökkäyksen seuraukset. Jos onnistumme - tämän voiton seuraukset eivät ole vähäiset eivätkä rajoitetut.

Emiiri Feisal maaliskuun 1. päivänä 1919 professori Felix Frankfurterille kirjoittamassaan kirjeessä:'
- Toivotamme juutalaiset sydämellisesti tervetulleiksi kotiin.
Työskentelemme yhdessä uudenj ja paremman Lähi-idän luomiseksi, ja meidän kaksi liikettämme täydentävät toisiaan. Juutalainen liike on kansallinen eikä imperialistinen. Meidän liikkeemme on myöskin kansallinen eikä imperialistinen. Syyriassa on tilaa meille molemmille. Luulen todellakin, ettei toinen voi menestyä ilman toista.

Nasser 1967 Egyptin kansalliskokouksessa:
- Arabien Israelia kohtaan harjoittama politiikka perustuu tulevaisuudessakin Khartumin päätöksen kolmelle "eille": ei Israelin tunnustamista, ei mitään sopimuksia Israelin kanssa eikä minkäänlaisia neuvotteluja. Kaikkien vallattujen alueiden täydellisen tyhjentämisen jälkeen emme koskaan salli Israelin kulkea Suezin kanavan kautta.

Kenraali Charles de Gaulle 28. huhtikuuta 1955:
- Israelin valtion tunnustaminen on ehdoton historiallinen välttämättömyys. Juutalaiset ovat todellakin oikeutettuja vaatimaan hyvitystä vääryydestä, jota heille on tehty sukupolvien ajan. Kuka on määrännyt, että Lähi-itä olisi kokonaisuudessaan annettava arabikansoille? - Historia opettaa, ettei mikään arabivaltakunta ole koskaan hallinnut kaikkia Lähi-idän alueita. Arabivaltiot perustettiin keinotekoisesti toisen maqailmansodan jälkeen. Läpi koko histopriansa arabit ovat olleet vieraan vallan alaisina - roomalaisten, bysanttilaisten, turkkilaisten ja viimeksi brittien ja ranskalaisten. Millä perusteella he siis nyt vaativat koko tätä aluetta? - Israelin karkottamista tältä seudulta ei voida ajatellakaan. Luulen, että Israelin on tarkistettava raja-alueensa, Jerusalem mukaanluettuna, ja sen on erityisesti varmistettava vapaa pääsy Punaiselle merelle, vaikka tämä johtaisi sotaankin. Samuel Sagav: War and Peace in the Middle East s. 162.

Egyptin terveysministeri:
- Palaamista kesäkuun 1947 rajoille on pidettävä vain Israelin ensimmäisenä askeleena.

Tässä hiukan ajattelemista meille suomalaisille!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu