Niikkolta ja Hakkaraiselta "lipsahti" omat arvot

Hallitus ei ole edes vielä koottu ja Perus möläyttelevät jo sammakoita suusta.

Perussuomalaisten uusi kansanedustaja Teuvo Hakkarainen päätyi keskiviikkona otsikoihin ulkomaalaisia halventavien kommenttiensa vuoksi. Myös toinen puolueen ensimmäisen kauden edustaja, vantaalainen Mika Niikko poisti keskiviikkona avustajansa suosituksesta sosiaalisessa mediassa levinneen blogimerkintänsä.

Niikko kirjoitti Uuden Suomen blogissaan 27.2. Ibrahim-nimisen kuvitteellisen maahanmuuttajan suulla muun muassa näin. ”Jos me pakolainen vaha raiskaa suomitytto, saada vain sakko, jonka firma maksa. Suomen rasisti saada monenkerta sakko kun ei paasta pakolainen ravintola. Suomi turvallinen maa oikein hyva.”

Hakkarainen puolestaan käytti Helsingin Sanomien videolla ilmaisua ”neekeriukko” ja imitoi halventavasti islamilaista rukouskutsua. Myöhemmin Hakkarainen kertoi Ilta-Sanomille, että hänen lausumansa oli käsitetty väärin.

Niikko pitää satiiriseksi kutsumaansa blogia tässä vaiheessa turhana.

http://www.kotimaa24.fi/uutiset/kotimaa/5013-perussuomalaisten-kansanedustajat-puolustelevat-kielenkayttoaan
1132
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kommentoi aloitusta

wrgnwrgnwrg kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu