En tiedä onko jo pahin tapahtunut. Olemme seurustelleet nyt 5 vuotta, naimisissa vuosi. Olen raskaana.
Eilen meille tuli riitaa. Mies oli ollut kireä koko päivän töiden takia.
Riidan aikana kommentoin jotain asiaa johon mies ei vastannut "Eipä sitten." Mies kysyi että "Miksi sinun pitää olla taas noin vaikea?" Sanoin "Anteeksi" ja pomppasin ylös sohvalta, mennäkseni makuuhuoneeseen lepäämään. Mies kuitenkin tarttui minusta kiinni ja kun olin menossa, riuhtaisi takaisin ja löi kasvoihin. Hän myös alkoi töniä minua ja kaatoi lattialle.
En tiedä miksi tässä kävi näin, koska 5 vuoden aikana ei ole ikinä ollut väkivaltaa. En enää tunne lapsen liikkeitä ollenkaan ja en uskalla mennä minnekään tutkimuksiin. Mies pyytelee anteeksi. Luulen, että lapsi taitaa olla mennyttä.. Tai jokin on ainakin pahasti vialla.
Mitä minun kannattaisi tehdä?
Pahinta olisi synnyttää kuollut lapsi.
Eilen meille tuli riitaa. Mies oli ollut kireä koko päivän töiden takia.
Riidan aikana kommentoin jotain asiaa johon mies ei vastannut "Eipä sitten." Mies kysyi että "Miksi sinun pitää olla taas noin vaikea?" Sanoin "Anteeksi" ja pomppasin ylös sohvalta, mennäkseni makuuhuoneeseen lepäämään. Mies kuitenkin tarttui minusta kiinni ja kun olin menossa, riuhtaisi takaisin ja löi kasvoihin. Hän myös alkoi töniä minua ja kaatoi lattialle.
En tiedä miksi tässä kävi näin, koska 5 vuoden aikana ei ole ikinä ollut väkivaltaa. En enää tunne lapsen liikkeitä ollenkaan ja en uskalla mennä minnekään tutkimuksiin. Mies pyytelee anteeksi. Luulen, että lapsi taitaa olla mennyttä.. Tai jokin on ainakin pahasti vialla.
Mitä minun kannattaisi tehdä?
Pahinta olisi synnyttää kuollut lapsi.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Nyt reippaasti vain tutkimuksiin. Itsesi ja lapsesi kannalta. Et tiedä mitä lapselle on käynyt ellet lähde tutkituttamaan. Ja jätä se mies, lyö kerran niin lyö toisenkin kerran. Väkivaltainen ei muutu.
Heti lääkäriin ja ero vireille!
Vai haluatko elää miehen kanssa joka mahdollisesti vahingoitti lastasi? Anteeksipyytelyt ei muuta tapahtunutta miksikään. Miehesi on väkivaltainen ja jatkossa kynnys kiinni käymiselle on jo paljon matalampi.
usein juuri tuossa vaiheessa alkaa väkivalta, kun mies luulee, että et jätä häntä kun olet raskaana.
Itse olen kokenut väkivaltaa ja sitä ei unohda koskaan, mene lääkäriin heti.
Hei, olen käynyt tutkimuksissa ja valitettavasti epäilyni kävivät toteen. Ei enää mitään tehtävissä lapsen hyväksi.. Aivan outo olo.
Mies tuntuu syyllistävän tapahtuneesta minua, vaikka pyyteleekin anteeksi.
Hän sanoo että tällainenkin on vain elämää ja siitä tulee päästä yli.
Oman lapsen kun voi menettää muutenkin, tai saada keskenmenon.
Olen vieläkin aivan ihmeissäni, väkivalta alkaa aivan yllättäen ilman merkkejä 5 vuoden kuluttua? Mies ei ollut edes erikoisen vihainen tapausta ennen, vähän kireä vaan.
Olen päättänyt että haen eroa ja katson itselleni asuntoa. Mutta en aivan yks kaks pääse täältä lähtemään. Pelkään, että mies uusii tekonsa jossain vaiheessa.
Vai et pääse aivan yks kaks lähtemään!!.
Jos ilmoitat poliisille miehesi teosta niin se on hän joka lähtee ja sinun ei tarvi mennä minnekkään.
Heti poliisille ilmoitus mitä tapahtui ja sairaalasta/lääkäriltä todistus lapsesi menettämisestä.
Ellet sitten ollut trolli joka pilailee näinkin vakavalla asialla.
Ei ole todistusta, mutta sen voin varmaan saada myöhemmin. Poliisille olen ajatellut ilmoittaa heti tänään.
Ja en pääse yks kaks lähtemään, minne muka menisin?
Ajelisin autolla pitkin Suomea tavarat kyydissä?
Otan osaa!
Oman lapsensa voi menettää muutenkin ja keskenmeno voi tulla itsestään. Elämässä voi tosiaan tapahtua mitä vaan.
Mutta sinun tapauksessasi lapsen isä aiheutti lapsen kuoleman. Sellaista ei elämässä kuulu sattua!
Voit olla ihan varma, että mies tulee uusimaan tekonsa jos jäät hänen luokseen.
Miksi minusta kuitenkin tuntuu, että kirjoituksesi ei ollut totta?
No, tutkimuksiin ja myös miehen väkivaltaisuus kannattaa mainita. Ilman muuta voi olla aiheuttanut lapsen kuoleman.
Sehän oli murha.
Miehesi murhasi lapsesi.
Heti eroon! Kai olet tehnyt poliisi-ilmoituksen?
Et tosiaan tarvitse murhaajaa elämässäsi.
Uudet otteet!
Väkivalta alkaa joskus, mutta kun se on kerran alkanut, se harvemmin loppuu... Valitettavasti. Tiesitkö, että on itse asiassa tavallista, että väkivalta nousee pintaan vasta, kun lasta aletaan odottaa tai lapsi syntyy? Kysehän on kuitenkin miehen omista traumoista ja kyvyttömyydestä käsitellä tuntemuksiaan.
Oli miten oli, sinulla ei ole vaihtoehtoja. Itsesi voit altistaa vaikka mille, mutta viatonta lastasi et voi. Usko minua, et koskaan tämän elämäsi aikana pääse syyllisyydestä, jos jäät suhteeseen ja annat miehen tappaa tai vammauttaa lapsen. Et koskaan.
Eli nyt sinä lähdet, menet lääkäriin, selvität tilanteen, muutat pois, etkä palaa. Jos muuten tuntuu vaikealta, menet turvakotiin, sieltä he järjestävät kaiken tämän: lääkärin avun, uuden asunnon - uuden mahdollisuuden teille molemmille.
Ja minustakin hyvin vahvasti tuntuu, että tämä aloitus ei ole totta.
Noin traumaattinen ja vakava tapahtuma on sellainen, ettei ihan ekaks tule sellaisen uhriksi joutuneella alkaa kirjoittelemaan netin keskustelupalstalle.
Voimia ja paranemists aloittajalle, kai hänkin varmaankin edes jossain vaiheessa elämäänsä tajuaa, kuinka vakavalla asialla hän leikitteli ja viihdytti itseään. Ei oikein vaikuta terveeltä.
Hei Ingaa.
Tule kertomaan, miten sinun asiasi ovat nyt. Toivottavasti olet pannut elämäsi uusille uomille.
Hei, pääsin turvakotiin ja nyt on väliaikainen asunto. Mieheen en ole pitänyt mitään yhteyttä sen jälkeen kun hain tarvittavia tavaroita ja laitoin eron vireille. Olen todella rikki henkisesti, koska kaikki tapahtui hetkessä.
En saanut yhtään mitään varoitusta tulevasta.
Hienoa, että olet päässyt turvaan ja oman elämäsi uudelleenrakennus vaiheeseen! Voimia sinulle kovasti! Minusta kuulostaa kanssa siltä, että miehesi (kohta ex) aiheutti sinulle lapsesi menettämisen. Se on kovin surullista.
Viisainta, ja parasta mitä olet tehnyt, on lähteä väkivaltaisesta suhteesta! Sinun täytyy ajatella ja suojella itseäsi. Väkivaltaa käyttävä tekee aina väärin, ja on itse vastuussa teoistaan. EI uhri. Aina ei saakaan varoitusta tulevasta väkivallasta, mutta kun kerran se tapahtuu, niin se tapahtuu uudestaan. Kynnys on sitten jo paljon alhaisempi. (itsekin kokenut väkivaltaa parisuhteessa, josta lähdin)