Kun miehen lapsi ei pidä

Mitä tehdä, kun avomiehen lapsi (3v.) ilmoittaa jatkuvasti, ettei pidä minusta, ei anna pukea, ei halua toivottaa hyvää yötä ja hänestä minun pitäisi nukkuakin eri huoneessa kuin muut. Toisin sanoen lähestulkoon kaikki mitä yritän on väärin. Lapsi asuu meillä joka toinen viikonloppu ja kerran viikossa. Perheemme on toiminut tässä kokoonpanossa jo 1 1/2 vuotta eikä aluksi tällaisia ongelmia ollut.
En tiedä enää miten suhtautua kiukutteluun, kun joka kerta siitä kuitenkin pahoittaa mielensä. yritän parhaani lapsen suhteen, mutta viimeaikoina on tuntunut, että mitta alkaa olla täynnä. Mieheni ei minua ymmärrä, vaan puolustaa lapsensa käytöstä. Onko vastaavia kokemuksia, liittyykö tämä jotenkin lapsen kehityksen ja on ohimenevää, vai olenko jo menettänyt toivon rakentavasta suhteesta lapsen suhteen?
4937
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

komivuotias on uhmaiässä. tahtoo sitä, tahtoo tätä. ei tee sitä,ei tee tätä, ei pue, ei ei, enkä ja mä TAHDON!!!

lisäksi häntä muutetaan taloudesta toiseen, eri säännöille ja tavoille. sopeutuminen aina uudestaan eri tapoihin on itsessään aika vaativaa.( silti sinulla on oikeus ja velvollisuus vaatia teillä noudatettavan teidän tapoja).

jos lisäksi on kyseessä tyttölapsi, niin hän saattaa olla mustasukkainen isästään sinulle.meillä avioliitossa tyttäreni 2,5v istui isänsä sylissä ja ilmoitti: äiti voisi muuttaa pois, meillä on isä kanssa paljon kivempaa ilman sinua.( arvaa loukkasiko, vaikka tiesi, että ikäkauteen kuuluu)

ja viimeisenä: lapsi kysyy sanoillaan ja teoillaan tosiasiassa: oletko tosissasi? onko tämä oikein? oletko sinä varmasti tuota mieltä?
ja jos sinä vastaat: kyllä! minä tiedän kuinka pitää olla ja kuinka pitää tehdä, lapsi tyytyy muutaman kokeilun jälkeen ja alkaa toimia tahtosi mukaan.

älä kysele liikaa lapselta: toimi niin, että päätösvalta pysyy sinulla.

Äänestä
  • Ihan selvä uhmaikä. Silloin ei välttämättä kelpaa mikään, ei edes oma äiti. Lapsi huomaa, että voi käyttäytymisellään vaikuttaa toiseen ihmiseen. Älä mene mukaan, vaan ole sama turvallinen henkilö edelleenkin, etkä anna periksi vaikka odotettavissa voi olla raivokohtauksiakin. Lapsi ei tuossa iässä vielä osaa toisen asemaan asettua (mutta tämä on tärkeä vaihe, jotta myöhemmin sen oppisi).

    Koita kestää! Uhmaikä menee ohi!

    Äänestä

  • DR. kirjoitti:

    Ihan selvä uhmaikä. Silloin ei välttämättä kelpaa mikään, ei edes oma äiti. Lapsi huomaa, että voi käyttäytymisellään vaikuttaa toiseen ihmiseen. Älä mene mukaan, vaan ole sama turvallinen henkilö edelleenkin, etkä anna periksi vaikka odotettavissa voi olla raivokohtauksiakin. Lapsi ei tuossa iässä vielä osaa toisen asemaan asettua (mutta tämä on tärkeä vaihe, jotta myöhemmin sen oppisi).

    Koita kestää! Uhmaikä menee ohi!

    Itse en mene noihin juttuihin lainkaan mukaan. Minun sanani pitää hyvässä ja pahassa. Ja hyvin lapsi on sen uskonutkin. Minua ei 4-vuotias määräile. Isäkin on sitä mieltä, että isin paikka on minun vieressäni makuuhuoneessa. Lapsi saa kömpiä aamuyöstä viereemme, mutta muutoin nukkuu omassa sängyssään. Isä ottaa tällä hetkellä todella paljon yhteen lapsen kanssa, joka on päättänyt kokeilla joka asiassa päätösvaltaansa. Onneksi minulla on ollut helpompaa, johtuu kuulemma pitkälti jo alussa ottamastani linjastani, ei on ei ja kyllä on kyllä. Johdonmukaisuutta. Kaksistaan minun kanssani, lapsi rentoutuu ja touhuaa ja höpöttää niitä näitä. Isä tuo jännitettä tällä hetkellä viikonloppuihin (lepsuilee sääntöjen kanssa).

    Äänestä

Tuon ikäinen jo ymmärtää että jaat hänen kanssaan iskän. Paras että pidät pitemmän tauon nyt käytännön auttamisessa ja lähestymisessä lapseen. Anna hänen tulla luoksesi ja puet sekä autat vain jos hän pyytää. Säästä hermojasi ja anna miehes hoitaa hommat lapsen kanssa, mutta ole lähettyvillä ja kuitenkin normaali lasta kohtaan. Älä näytä hänelle että odotat jotain tältä, vaan pyydä miestäsi ymmärtämään muutos ja pyydä häntä myös keskustelemaan lasta koskevista päätöksistä lapsen kuullen (jos on sen kaltainen asia) ennen kuin hän juttelee niistä lapselle.

Isän tehtävänä on osoittaa lapselle että olet yhtä tasa-arvoinen perheessä kuin muutkin ja "vaaraton" suhteessa lapseen. Voit varautua pitempään sisäänajo jaksoon. Tuossa iässä lapset ovat sinnikkäitä ja luottamuksen voittaminen voi ottaa aikaa.
Voihan olla myös että olet huomaamattas jättänyt lapsen sivuun perheenne yhdessäolonne hetkinä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mellu kirjoitti:

Mitä tehdä, kun avomiehen lapsi (3v.) ilmoittaa jatkuvasti, ettei pidä minusta, ei anna pukea, ei halua toivottaa hyvää yötä ja hänestä minun pitäisi nukkuakin eri huoneessa kuin muut. Toisin sanoen lähestulkoon kaikki mitä yritän on väärin. Lapsi asuu meillä joka toinen viikonloppu ja kerran viikossa. Perheemme on toiminut tässä kokoonpanossa jo 1 1/2 vuotta eikä aluksi tällaisia ongelmia ollut.
En tiedä enää miten suhtautua kiukutteluun, kun joka kerta siitä kuitenkin pahoittaa mielensä. yritän parhaani lapsen suhteen, mutta viimeaikoina on tuntunut, että mitta alkaa olla täynnä. Mieheni ei minua ymmärrä, vaan puolustaa lapsensa käytöstä. Onko vastaavia kokemuksia, liittyykö tämä jotenkin lapsen kehityksen ja on ohimenevää, vai olenko jo menettänyt toivon rakentavasta suhteesta lapsen suhteen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu