"Ajatelma" Fyysinen muotomme on

vain lainassa meille ihmisille! Sentähden kuolema tulee jonkun ajan perästä ja ottaa pois fyysisen majamme, ja sanoo, sinä et osannut sitä käyttää oikein; siis tätä ruumistasi, jonka sait lahjaksi: vaan annoit sen tulla vanhaksi ja huonoksi, nyt sinun on luovuttava siitä. ja sinä saat lähteä omaan maailmaasi, - kristallin kirkkaaseen valoverhoosi".

Materialismi voi itselleen esiintyä välttämättömyytenä - vain silloin, kun se jo lähtökohdissaan sulkee pois todellisuuden - luomisen prinsiipin. Eli siis materialismiin sisältyy periaate, että on mahdollista luoda vain yksi todellisuus, joka on materialismia, - eli "älä pidä minun rinnallani muita todellisuuksia (jumalia).

Kun sanotaan, että kasikki on materiaa, niin siinä on itseasiassa samalla sanottu, että muunlaisia todellisuuksia ei voida luoda. Materialismi näin ollen tarkoittanee vain sitä, että todellisuus on sitä mikä on vain aistien havaittavissa? Niin kyllä materialismi välineteollisuutena on ihan käyttökelpoinen asia.

"Professori ja Rooman Klubin jäsen Pentti Malaska (harrastus filosofia). Hänen lausuntonsa eli maailman katsomuksensa seuraavasta kysymyksestä: "Onko minuuden jatkuminen läpi kuoleman - ehkä myö luotavissa"?

"Materialismin kanta tähän on, että koska ei ole olemassa mitään muuta kuin materiaa, silloin kuoleman hetkellä siinä on läsnä kaikki se, mikä ihmisessä on, ja kuoleman jälkeenkin ruumis ja sen materia on yhä olemassa. Mutta kuitenkin tiedetään, miten kalman materialle eli aineelle käy kuoleman jälkeen...?

Näin ollen materialistiseen uskontoon ei tietenkään voi sisältyä mitään muuta ajatusta. Materialismin uskon mukaan pitäisi oikeastaan sanoa, että ihmisen tietoisuus on vain hetken kestävä häiriö - materiassa, joka sitten palautuu takaisin häiriintymättömään liikemuotoonsa ihmisen kuoltua -.

"Minä en pidä tallaista ajatusta kovin inspiroivana. Mielelläni asetan itselleni pohdittavaksi kysymyksen, että jatkuuko tietoisuuteni ja tuo suuri tiedostamattomaksi jäävä minuuteni ruumiini kuoleman jälkeenkin. Se mahdollisuus, että ne jatkuvat, vaikka eivät enää ole muille tiedostettavissa, miellyttää minua enemmän kuin pelkän tietoisuudesta köyhtyneen aineeni jatkuminen". Professorin lausunto.
1160
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Tottakait ihminen eläessään haluaisi ajatella, ettei
" synnin palkka olisi kuolema"...Mutta sadat ja tuhannet uutiset
televisiossa kertovat että ihminen kuolee.

Henki joka ihmisessä on tekee fyysisen olomuotomme eläväksi,
ja pitää sielumme, eli veremme liikkeessä.

Henki on lahja, joka tulee ihmisen ulkopuolelta,...se, mistä se tulee ihmiseen, sitä ei voi kukaan selvittää.

Jos onnettomuus tappaa ihmisen, tai joku joka sinut kohtaa, tappa sinut, niin silloin ihminen on kuollut.

Ruumis on lainaa maasta, ja henki on lainaa taivaasta.
Ja Jumalan Pyhä Henki pitää uskovan Jeesuksen liiton
veren kautta Jumalan muistissa.

Jumala ei meitä unohda, sillä hän kuoli omiensa puolesta..Se, joka uskoo Häneen elää vaikka olisi kuollut.

Se toivo on elävillä, ja Jumala on elävien, ei kuolleitten Jumala..mutta Jumalan muistissa me kaikki häneen uskovat elämme.

Jos kuolemme Jeesuksen kanssa, saamme myös elää häne kanssaan, kun hän tulee takaisin, ja ottaa meidät tykönsä, että me saisimme olla siellä missä hän on.

Jos sinulla on halu elää kuoleman jälkeen, ilman Kristusta, niin et tee hyvin, ja synti väijyy ovella, ja sen halu on sinuun,
mutta hallitse sinä sitä.

Ketä? No, saatanaa, joka sanoo: " Ette suinkaan kuole"!

Äänestä

Ei sielu ole veressä Benedi! Ja siksi ei sielu voi kuolla tai siirtyä ruumiin mukana olemattomuuteen. Ilma eli happi jota henkitämme keuhkoihimme, kuljettaa happea keuhkolaskimoiden kautta sydämen kammioihin joka tapahtuu supistus-vaiheen alkaessa.

Sydän kammioiden supistuessa veri työntyy auorttaan ja keuhkovaltimoon. Vasen kmmio puolestaan työntää helakan, hapekkaan valtimoveren aorttaan, eli päävaltimoon ja sieltä kaikkialle elimistöön. Siis happi on se, joka työstää veren, ja sydän jakaa sen kaikkialle ruumiin osiin. Supistuessaan se pumppaa vasemmasta puoliskosta.

Verenkierto systeemi on veren kulkua sydämen oikeasta kammiosta keuhkojen kautta vasempaan eteiseen. Henkityksen aikana keuhkoissa poistuu hiilidioksiidi ja siten siihen tulee puhasta happea, henkityselimien välityksellä. Siis verenkierron tehtävänä on kuljettaa keuhkoista tullut hapekas veri kuljettaa vasemmasta saydänpuoliskosta ruumiin valtasuonen, auortan, kautta kaikkialle elimistöön. josta se palaa sydämen oikean eteisen kautta pienenä veren kiertona typettyneenä jälleen keuhkoihin.

Joten keuhkot ovat pyhäkön puhdistaja, eli se ei päästä mitään epäpuhdasta kaikkein pyhimpään eli oikeanpuoleiseen sydämen kaikkeintärkeimpään osaan, josta elämää ylläpitävä valtaväylä jakaa elämää koko ruumiin olemassaololle. Sydämessä on kaksi osastoa vasen eteinen ja oikea, ja sitten on vasen kammio ja oikea kammio eli kaikkein pyhin osasto.

Henkitys ilma on se joka palvelee elämäämme, ja keuhkot ovat ne jotka puhdistavat tuon henkitettävän ilman ennekuin se päästetään sydämen eteisen tarkastuksen läpi kammioon josta se juoksutetaan ruumiin käyttöä varten pieniin hiussuoniin asti. Sydän on meidän pyhäkkömme, huomioi Benedi.

Äänestä
  • /7/7 Ei sielu ole veressä Benedi! Ja siksi ei sielu voi kuolla tai siirtyä ruumiin mukana olemattomuuteen. /7/7

    Nordlunde tuossa kyllä osoittaa olevansa perillä hengellisistä asioista.
    Meidän tulee pyrkiä arvioimaan häntä uudelleen, kenties hän onkin elossa.

    Hyvin myös perustelee sydämen olevan ruumiimme pyhäkkö. Niinpä Raamattukin hengellisenä terminä käyttää varsin paljon sanaa "sydän" kuvaamaan pyhintä - sanoisinko olemusta tai osaa koko ihmisessä.

    Sydän ottaa vastaan verta ja luovuttaa verta. Henkinen t. hengellinen sydän ottakoon vastaan elämän veden virrasta ja antakoon solista eteenpäin.

    Joh. 7:38
    Joka uskoo minuun, hänen sisimmästään on, niinkuin Raamattu sanoo, juokseva elävän veden virrat."

    Eläimellä ei ole sellaista sisintä kuin ihmisellä, vaan eläimen psyyke on rakennettu sen vereen ja siksi Raamattu sanoo, ettei raakaa verta saisi nauttia. Tiedä sitten elämän pyhyydenkö tähden vai siksi että se voi muuttaa ihmisen luonnetta eläimelliseen suuntaan. Ja onhan se jokseenkin eläimellistä, kun jotkut terurastajat juovat kuormasta.

    Äänestä

  • antti_kantola kirjoitti:

    /7/7 Ei sielu ole veressä Benedi! Ja siksi ei sielu voi kuolla tai siirtyä ruumiin mukana olemattomuuteen. /7/7

    Nordlunde tuossa kyllä osoittaa olevansa perillä hengellisistä asioista.
    Meidän tulee pyrkiä arvioimaan häntä uudelleen, kenties hän onkin elossa.

    Hyvin myös perustelee sydämen olevan ruumiimme pyhäkkö. Niinpä Raamattukin hengellisenä terminä käyttää varsin paljon sanaa "sydän" kuvaamaan pyhintä - sanoisinko olemusta tai osaa koko ihmisessä.

    Sydän ottaa vastaan verta ja luovuttaa verta. Henkinen t. hengellinen sydän ottakoon vastaan elämän veden virrasta ja antakoon solista eteenpäin.

    Joh. 7:38
    Joka uskoo minuun, hänen sisimmästään on, niinkuin Raamattu sanoo, juokseva elävän veden virrat."

    Eläimellä ei ole sellaista sisintä kuin ihmisellä, vaan eläimen psyyke on rakennettu sen vereen ja siksi Raamattu sanoo, ettei raakaa verta saisi nauttia. Tiedä sitten elämän pyhyydenkö tähden vai siksi että se voi muuttaa ihmisen luonnetta eläimelliseen suuntaan. Ja onhan se jokseenkin eläimellistä, kun jotkut terurastajat juovat kuormasta.

    Usein kun raamattu puhuu sielusta se tarkoittaa itse asiassa henkeä, sitä iankaikkisuuden siementä, joka ihmiseen laitetaan ylhäältä, kun ihminen syntyy.

    Kyllä ihminen on enemmän kuin ruumis, joten kiitokset nordlundelle kun toi esiin asian. Raamattu opettaa ruumiin olevan tomumaja, jossa varsinainen ihminen kuolee. On toivottavaa, ettei ihminen olisi käärme, joka luo nahkansa. Job antaa seikkaperäisen kuvan uskostaan, että hän ei ole vain hänen ruumiinsa . .

    Job 19:26 Ja sitten, kun minun nahkani on riekaleina ja lihani on riistetty irti, minä saan nähdä Jumalan

    Ehkä joku tahtoo lukaista koko luvun . .

    http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Job 19:1&rnd=1304419635890

    Se on niin jännää . . Job uskoi Lunastajaansa, mutta olosuhteiden vuoksi hänen sisimpänsä oli ahdistunut, kun hän ei ymmärtänyt Jumalan suunnitelmaa. Hän oli valmis antamaan pois ruumiinsa, mutta Jumalasta hänen sisimpänsä ei suostunut luopumaan, vaikka koki että Jumala vihaa!

    Äänestä

Nordlund ei liene ainoa itämaisten uskontojen kannattaja joka ajattelee näin:

/7/7 "Ajatelma" Fyysinen muotomme on
vain lainassa meille ihmisille! /7/7

Me elävässä uskossa olevat kristityt tiedämme muuttuvamme ylösnousemuksessa. Tulemme kokonaisiksi jälleen, siten että vajavainen ruumiimme ja vajavainen henkemme tulee täydelliseksi, jonka täydellisyyden Kristus on meille lunastanut. Tess. ja Kor. kuvaavat asiaa riittävästi.

http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=1. Kor. 15:1&rnd=1304184117461

1.Tess. 4:13
Tahdomme, veljet, teidän olevan selvillä siitä, mitä tapahtuu kuoleman uneen nukkuville, jotta ette surisi niin kuin nuo toiset, joilla ei ole toivoa. [Ef. 2:12]
14 Jos kerran Jeesus on kuollut ja noussut kuolleista, niin kuin me uskomme, silloin Jumala myös on Jeesuksen tullessa tuova poisnukkuneet elämään yhdessä hänen kanssaan. [1. Kor. 15:22,23]
15 Ilmoitamme teille, mitä Herra on sanonut: Me elossa olevat, jotka saamme jäädä tänne siihen asti kun Herra tulee, emme ehdi poisnukkuneiden edelle. [1. Kor. 15:51,52]
16 Itse Herra laskeutuu taivaasta ylienkelin käskyhuudon kuuluessa ja Jumalan pasuunan kaikuessa, ja ensin nousevat ylös ne, jotka ovat kuolleet Kristukseen uskovina. [2. Tess. 1:7]
17 Meidät, jotka olemme vielä elossa ja täällä jäljellä, temmataan sitten yhdessä heidän kanssaan pilvissä yläilmoihin Herraa vastaan. Näin saamme olla aina Herran kanssa.
18 Rohkaiskaa siis toisianne näillä sanoilla.

Äänestä

Mitä on Antin elävä usko? Onko antilla varaa arvostella kuka on oikeassa ja elävässä uskossa? Onko sinut hiottu puhtaaksi elävällä uskolla arvostelua varten, oletko sinä "totuuden elävä kuvapatsas"? Eihän sinun silloin ole vaikeata kertoakkaan minkälainen elämä meitä muita odottaa me, - jotka emme halua pukea ulkonaista persoonallisuuttamme uskon mainoskaapuun. Mieluummin minä annan ruoskia sinun itseäni noilla sinun elävän uskon mainos sanoilla kuin alistuisin muuttamaan uskonnollisen järjestön dogmaattisen opinkappaleiden mukaiseen ulkonaiseen käyttäytymiseen ja antaisin sisäisen elämäni mädäntyä sen mukana.

Voimmeko arvostella oikein, jos me asetamme vastatusten todella oikeamielisen ja "väärämielisen ihmisen"? Väärämielinen kun hän oikealla tavalla tahtoo näyttää rehelliseltä ja oikeamieliseltä uskovaiselta, niin hän tuskin joutuu kiinni tekosistaan joita hän ovelasti suorittaa. Sillä vääryyden huippuhan on se, että henkilö näyttä uskovaiselta ja totuutta rakastavalta, vaikka sitä ei olekkaan.

Siksi tälläinen henkilö saa oikeuden jatkaa täydellisesti toimiaan kirkollisessa yhteisössä tai jossakin muussakin uskonnollisessa yhteisössä, vaan nhänen sallitaan jatkaa ja harjoittaa toimintaansa rauhassa, koska hänellä on uskovaisen oikeamielinen maine, ja hänen annetaan hankkia itselleen täydellinen luottamus jopa Jumalan taholta.

Hän osaa puhua jopa äärettömän vakavasti ja lämpimästi ja käyttäytyä vakuuttavasti. Oikein taitava lääkäri esim', erottaa sen mikä on mahdotonta ja mikä on mahdollista hänen ammatissaan, ja tietenkin ryhtyy jälkimmäiseen ja jättää edellisen pois. Eli jos hän jossakin on tehnyt virheen, niin hän kykenee sen korjaamaan. Näin menettelee väärämielinen uskovainen joksi hän itseään tituleeraa, ettei hän joutuisi valheistaan ja ulkonaisista käyttäytymisistään kiinni, kun hän tahtoo olla ihmisten silmissä luodettava, niin hänen täytyy vaikuttaa oikeamieliseltä uskovaiselta.

Hänen vastakohtansa on oikeamielinen todellinen Kristuksen rakkauteen pukeutunut vaatimaton ihminen, suora, jalomielinen, mutta ei niinkään halua näyttää hyvältä ja kunnolliselta, mutta silti on sellainen luonteensa ominaisuuksilta. Häneltä on tuo tuo ulkonäkö ja kaikki nuo hyvän ihmisen ominaisuudeet aivankuin riistetty, ja kukaan ei häntä pidä minään uskovaisena ja oikeamielisenä, huomioi hän ei saa osakseen minkäänlaista huomiota eikä kunnioitusta kenenkään kristityksi itseään tituleeraavan, tai muitenkaan ihmisten osalta.

Tässä on nyt henklö jolta päällisin puolin ihmiset ovat arvostelullaan riisuneet kaikki mahdolliset hyveet, ja pukeneet hänet edellisen miehen vastakohdaksi, eli riisuttu kaikki; paitsi oikeamielisyys. Hänet on nyt asetettu vastakohdaksi tuohon edelliseen. Hän ei harjoita mitään vääryyttä, mutta silti hän on pahimmassa väärämielisyyden maineessa, ja siksi hänen oikeamielisyytensä joutuu äärimmäisen kovalle koetukselle - "tuleen."Koska huono maine ja kaikki siitä johtuvat ikävät suraukset eivät kuitenkaan voi häntä lannistaa, tai kaataa häntä. Hän on järkkymätön kuolemaan asti.

Näin häntä pidetään väärämielisenä kautta koko elämänsä, vaikka hän on oikeamielinen: Ja näin molempien saavutettua ihmisten silmissä edellinen oikeamielisyyden arvokkaan tittelin "Jumalallisen uskovaisen tittelin". Ja toinen, eli jälkimmäinen "epäoikeuden ja huonomaineisen epäoikeuden maineen ja tittelin. Nyt saat Antti ratkaista kumpi heistä on tässä ajallisessa elämässä onnellisempi?

Onhan selvää, että tänäpäivänä lähes koko maailma tulee sanomaan, koska he pitävät edullisempana väärämielisyyttä, siksi ei ole vaikeata kertoa minkälainen elämä kumpaistakin odottaa ajallisen elämän puitteissa. Oikea mielinen koska hänen elämänsä on mikä on ajallisen elämän puitteissa, kaikki ihmiset varauksettomasti tulevat sanomaan, tuo oikea mielinen kun hänen kohtalonsa on tuollainen. Hän joutuu paljon kärsimään ja häntä varmasti pilkataan ja kidutetaan. Jatkuu seraavassa

Äänestä
  • Mitä tommonen lässyttäjä tekee tällä palstalla?

    Äänestä

  • ja häväistäväksi, eli häneltä riisutaan oikeus ihmisarvoisaan elämään täydellisesti lähes. Uskovaisilla heillä on on ollut valta tehdä tallaista oikeamielisille. Oikeamielinen saa tietää sen uskovaisten dogmaattisten kirkollissiin oppirakennelmiin perustavien uskovaisten osalta sen, että ei tule olla oikeamielinen, vaan pitää näyttää oikeamieliseltä uskovaiselta.

    Väärämielisellä on valtaasema maailmassa; Miksi, siksi että heitä pidetään oikeamielisinä, heillä on valta tehdä mitä haluaa. He rikastuvat uskonsa varjolla, he ryhtyvät liiketoimiin kenen kanssa haluavat ja he menestyvät ja rikastuvat kaikilla mahdollisilla konsteilla, ja tekevät hyvää ystävilleen ja pahaa vihamiehilleen; suorittavat runsaita ja näyttäviä "uhreja" ja lahjoja palvellen siten Jumalaansa.

    Luonnollisesti hän palvelee ystäviään samaan yhteisöön kuuluvia ja tehokkaammin kuin (todellinen oikeamielinen). ja siksi ilmeisesti hän on myöskin jumalalleen rakkaampi kuin tuo riisuttu vaatimaton oikeamielinen joka mitään ei ole.

    Voidaan siis kysyä, että millä perusteella nykyajan ihminen enään valitsisi totuuden ja oikeamielisyyden, kun vääryys antaa paljon rikkaamman ja nautittavamman elämän tässä ajassa? sen me olemme nähneet, kun seuraamme tämän ajan kristillisiä yhteisöjä! He kylpevät yltäkylläisyydessä, ainakin mitä heihin ihmisiin tulee. Koska varallisuus, ulkonainen hyvinvointi ja kauneus sekä ihmisten kunnioitus ja ystävien ihastelut. Se on jotakin, se varmasti nujertaa totuudenkin, ja siitähän se totuuskin riippuu nyky uskonnollisuudessa.

    Se on tämän päivän uskonnollisten yhteisöjen harrastus. Ja sitä harrastamaan monet kirkkoyhteisöt kosiskelevat nuorisoa ja muita ihmisiä ikäpolvesta riippumatta, se on uskonnollisuuden meininki. Portaiksi uskonnollisiin yhteisöihin maalataan vain hyveen valhekuva. Mihin voi luottaa tämän päivän kirkkokunnissa, uskoa voi mihin oppiin tahansa, toinen niinkuin toinenkin on saman kapitalismin aikaansaannosta tietysti uskomatta on parempi, mutta jos uskomme on meidän harjoitettava vääryyttä, ja uhrattava heidän herralleen vääryden teoilla hankkimistamme varoista.

    Mutta jos olemme oikeamielisiä vältämme kyllä rangaistuksen Jumalan puolelta, mutta silloin joudumme työntämään luotamme vääryydestä koituvat edut. Väärämielisinä kyllä rikastumme, - mutta jos sitten rikomme ja siten teemme vääryyttä, niin suostutamme jumalan rukouksilla ja uhrilahjoilla, niin siten pääsemme rangaistuksesta, näin helppoa se on nyky "kristikunnassa". nordlunde.

    Äänestä

Olen elänyt jo monta elämää, enkä ole vielä koskaan ollut, missään kristallin Kirkkaassa valoissa valovirroissa. Muistan vain elettyjen elämieni vaiheita mitä olen toiminut. Ihmettelen vain kovasti näiden valoruumiiden tarinoita.

Olen vain matkailia, joka syntyy tietämättä, mistä hän nyky-ruumiiseensa tulee. Tämä on syy, etten pysty uslomaan valo-ruumiiseen, jossa en ole vielä koskaan majaillut. Miksi muistan entisiä elämäni muotoja on se, että ne tulevat varhaislapsuudesta, jolloin näen itseni aikuisena ja muistan myös mitä olen ollut tekemässä ja toimimisessa. Muistan myös kuolemani.

Kirkkauksissa en ole koskaan käynyt. Olen nyt iässä, jolloin tämä majani muutto on lähellä. Tuskin tulevassakaan elämässä tulen tuomaan muistia kirkkauden tiloista. Ihmettelen vain kovasti näiden tilojen yliluonnollisuutta ?

Äänestä
  • Kaikenlaista höhlää tänne on alkanut työntymään kun huomaavat,ettei palstalla ole sheriffiä.

    Sanopa "aikamatkailia" (kuuluisi muuten kai olla aikamatkailija) miten tuosta kirjoituksesta saisi väännettyä, että se olisi keskustelua adventismista. Ei siis sivuakaan palsta aihetta, ei mitenkään.

    Äänestä

Hyvä Niss ! Kaipa me kaikki aika matkailiat tarvittaisiin Seriffiä. Totuushan on, että
me kierrämme aurinkoa näiden meidän planeetta yhteisöömme kuuluvien Planeettojen kanssa. Syntyessämme alkaa matkamme ja kuollessamme päättyy matkan teko ainakin tämän alkuperäisen ruumiin kanssa? Kuolluthan tarkoittaa todella oikeasti kuollutta.

Kuolemaa ei voi välttää ei kukaan lihaan syntyneistä, koska yhtä varmaa, kuin on elämämme, niin yhtä varmaa on kuolemamme. En tunne ketään, joka ei olisi kuollut ja eläisi vain jatkuvaa elämää. Raamatun kertojien mukaan Lusifer niminen Enkeli Ruhtinas hallitsee tätä henkimaailmaa. Kuolleiden henget nukkuvat. Joosua niminen poika Jumala herättää kuolon unesta omansa.

Minä en tiedä itsestäni olenko minä herätettävien joukossa? Enkä ala kenenkään kanssa väittelemään koko asiasta. Näet elävät tietävät kuolevansa, mutta kuolleet eivät tiedä mitään! Näinhän on tuohon mustakantiseen kirjaan kirjoitettu. Lusiferissä kuolleet eivät kuulema kuolekaan, vaan he tulevat entistäkin elävemmiksi? Näin ainakin Spiritismi meille opettaa.

"Matkkallahan me kaikki ollaan" Me matkustetaan jatkuvasti ympyrää auringon ympäri. Minäkin olen tehnyt 79 kierrosta auringon ympäri ja vielä matkan teko jatkuu. Toivotan Hyvää Fniss ! nimimerkille ynnä muillekin matkustajille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nordlunde kirjoitti:

vain lainassa meille ihmisille! Sentähden kuolema tulee jonkun ajan perästä ja ottaa pois fyysisen majamme, ja sanoo, sinä et osannut sitä käyttää oikein; siis tätä ruumistasi, jonka sait lahjaksi: vaan annoit sen tulla vanhaksi ja huonoksi, nyt sinun on luovuttava siitä. ja sinä saat lähteä omaan maailmaasi, - kristallin kirkkaaseen valoverhoosi".

Materialismi voi itselleen esiintyä välttämättömyytenä - vain silloin, kun se jo lähtökohdissaan sulkee pois todellisuuden - luomisen prinsiipin. Eli siis materialismiin sisältyy periaate, että on mahdollista luoda vain yksi todellisuus, joka on materialismia, - eli "älä pidä minun rinnallani muita todellisuuksia (jumalia).

Kun sanotaan, että kasikki on materiaa, niin siinä on itseasiassa samalla sanottu, että muunlaisia todellisuuksia ei voida luoda. Materialismi näin ollen tarkoittanee vain sitä, että todellisuus on sitä mikä on vain aistien havaittavissa? Niin kyllä materialismi välineteollisuutena on ihan käyttökelpoinen asia.

"Professori ja Rooman Klubin jäsen Pentti Malaska (harrastus filosofia). Hänen lausuntonsa eli maailman katsomuksensa seuraavasta kysymyksestä: "Onko minuuden jatkuminen läpi kuoleman - ehkä myö luotavissa"?

"Materialismin kanta tähän on, että koska ei ole olemassa mitään muuta kuin materiaa, silloin kuoleman hetkellä siinä on läsnä kaikki se, mikä ihmisessä on, ja kuoleman jälkeenkin ruumis ja sen materia on yhä olemassa. Mutta kuitenkin tiedetään, miten kalman materialle eli aineelle käy kuoleman jälkeen...?

Näin ollen materialistiseen uskontoon ei tietenkään voi sisältyä mitään muuta ajatusta. Materialismin uskon mukaan pitäisi oikeastaan sanoa, että ihmisen tietoisuus on vain hetken kestävä häiriö - materiassa, joka sitten palautuu takaisin häiriintymättömään liikemuotoonsa ihmisen kuoltua -.

"Minä en pidä tallaista ajatusta kovin inspiroivana. Mielelläni asetan itselleni pohdittavaksi kysymyksen, että jatkuuko tietoisuuteni ja tuo suuri tiedostamattomaksi jäävä minuuteni ruumiini kuoleman jälkeenkin. Se mahdollisuus, että ne jatkuvat, vaikka eivät enää ole muille tiedostettavissa, miellyttää minua enemmän kuin pelkän tietoisuudesta köyhtyneen aineeni jatkuminen". Professorin lausunto.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu