Onko tämä yleistä?

zornbrück

Olen raportoinut reilut kaksi vuotta esimiehelle kahden työkaverini, joista toinen organisoi tiimini työtä, epäasiallisesta käytöksestä: nolaamista työkavereiden ja asiakkaiden edessä, nimittelyä, osaamiseni väheksymistä, työtehtävieni siirtämistä muille jne jne jne. Esimieheni on sanonut minun olevan uupunut ja tarvitsevan vain lepoa. Nyt ylempi johto on puuttunut asiaan ja vihdoin on luvassa keskustelutilaisuus minun, esimiehen ja "kiusaajine" kesken (en vielä ole nimittänyt heidän toimintaa kiusaamiseksi). Aiemmin näistä keskusteluista on toiveistani huolimatta kieltäydytty. Olen toivonut keskusteluja, joiden tarkoitus ei ole syyllistäminen vaan yhteisen työskentelyilmapiirin mahdollistaminen. Olen kerran yrittänyt keskustella toisen työkaverin kanssa kahden kesken asiallisesti. Keskustelu päättyi siihen, että sain kuulla olevani röyhkeä, koska nuorempana minun pitäisi vain kunnioittaa työkaveriani, hänellä on kuulemma iän mukanaan tuomaa arvovaltaa, joka minun on vain nuorena (40v.) ymmärrettävä.

Nyt toinen epäasialliseen käytökseen syyllistynyt työkaveri on tehnyt minusta kiusaamisiloituksen: minä olen hänestä työpaikkakiusaaja! Olen aivan tyrmistynyt: kävin kaikki hänelle lähettämäni sähköpostiviestit läpi, missään ei ole merkkiä kiusaamisesta, työasia lähes jokaisen olen päättänyt sanoihin: Mukavaa viikonloppua!, Aurinkoisin terveisin! jne jne.

Minä koen, että syyttämällä minua kiusaajaksi minulle kostetaan esiin nostamani epäkohdat. Mutta toki olen valmis kuulemaan, mihin olen syyllistynyt ja pyytämään anteeksi, jos olen johonkin syyllistynyt. Olen koko viikonlopun ollut aivan murentuneena: ruokahaluni on kadonnut ja olen vapissut perjantaista lähtien. En tunnista itseäni kiusaajaksi ja nyt pelkään, että roolit kääntyvät ympäri ja minusta tehdään pahis. Tunnen itseni seonneeksi.

Onko tavallista, että kiusaaja puolustautuu tällä tavoin, syyllistää "kiusattua"? Mitä voin enää tehdä? Haluan vain tulla kuulluksi ja ymmärretyksi.

21

1156

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tämä on yleistä!

      Tuo on aivan tyypillistä.Kiusaaja syyllistää muut ja saa itselleen sädekehän pään päälle.
      Olen työskennellyt hoitoalan paikassa,jossa yksi narsistisesta persoonallisuushäiriöstä kärsivä työntekijä terrorisoi ja kiusasi koko muuta työyhteisöä.Manipulointi oli niin ovelaa,että yksi työntekijöistä, sokaistuneena narsistisesta imelyydestä,lähti siihen jopa mukaan.Muut onneksi ymmärsivät mistä oli kyse.
      Tämä narsisti kutsui koolle keskusteluja keskustelujen jälkeen,missä olivat mukana jopa työsuojeluvaltuutetut ja liittojen edustajat. Pomon oli niitä pakko järjestää,koska narsisti väitti kivenkovaan,että häntä kiusataan.Kekusteluissa henkilö kaivoi esiin esim. useita vuosia sitten sanottuja lauseita,jotka oli kokenut loukkaaviksi ja vaati niiden sanojilta selitystä ja anteeksipyyntöjä! Itse sanojat eivät edes enää vuosia sitten sattuneita tilanteita muistaneet,mutta narsisti oli painanut ne syvälle mieleensä. Aivan sairasta touhua. Minuakin hän syytti aivan normaalista käyttäytymisestä,että siinä oli jotain hänen mielestään loukkaavaa. Kukaan ei voinut käsittää vaan,että mitä...
      Narsistia ei saatu pois työyhteisöstä,koska pomo pelkäsi häntä.Oli varma,että jos narsisti irtisanotaan,niin hän joutuu ties mihin oikeuteen.
      No,nyt tuo työporukka on hajonnut ihan muusta käytännön syystä,enkä tiedä mitä tälle narsistille nykyään kuuluu.Muistan vaan ajan painajaismaisena,kun aina sai pelätä mitä sanoo,ettei vaan siinä ole narsistin mielestä mitään piiloloukkaavaa.

      Tärkeintä tämmöisissä tilanteissa on,että tiedostaa tilanteen ja katsoo sitä objektiivisesti.Ei anna tunteiden hallita tilanteita, ja jos sinua syytetään,vaadit todellista näyttöä tapahtuneesta. Pitää pitää huolen,että pelkkä sana sanaa vastaan ei ole muuta kuin syyttelyä,eikä ottaa syytöksiä omalle kontolleen-sitähän tällaiset narsistit juuri ajavat takaa.

      • hmmm...

        Niin, tai sitten tätä kyseistä henkilöä todellakin kiusattiin, mutta te leimasitte hänet narsistiksi?! Oletko sinä pätevä tekemään narsismidiagnoosia? Aika tyypillistä.

        Pomon, jolla on puhtaat jauhot pussissa ja normaalit johtamistaidot, ei tarvitse pelätä alaistaan.Jos oikeudenkäyntiä pelkää, ehkä silloin pelkää totuutta? Syyttömän ei tarvitsisi pelätä.


      • loispummityötön 30
        hmmm... kirjoitti:

        Niin, tai sitten tätä kyseistä henkilöä todellakin kiusattiin, mutta te leimasitte hänet narsistiksi?! Oletko sinä pätevä tekemään narsismidiagnoosia? Aika tyypillistä.

        Pomon, jolla on puhtaat jauhot pussissa ja normaalit johtamistaidot, ei tarvitse pelätä alaistaan.Jos oikeudenkäyntiä pelkää, ehkä silloin pelkää totuutta? Syyttömän ei tarvitsisi pelätä.

        Ompa erikoista jos johtaja ei hallua kehittyä johtajana, vaan on synnynnäinen johtaja ainesta. johtamista voi myös kehittää. Hyvät johtajat johtaa myös johdettaviaan, esimies johtajana.


      • ...
        hmmm... kirjoitti:

        Niin, tai sitten tätä kyseistä henkilöä todellakin kiusattiin, mutta te leimasitte hänet narsistiksi?! Oletko sinä pätevä tekemään narsismidiagnoosia? Aika tyypillistä.

        Pomon, jolla on puhtaat jauhot pussissa ja normaalit johtamistaidot, ei tarvitse pelätä alaistaan.Jos oikeudenkäyntiä pelkää, ehkä silloin pelkää totuutta? Syyttömän ei tarvitsisi pelätä.

        HÖPÖ HÖPÖ!
        Oletkohan koskaan ollut narsistin kanssa tekemisissä???
        Sellainen henkilö ei koskaan näe itsessään mitään vikaa ja tasan tarkaan haluaa palavereja joissä hän on huomion keskipiste. Ihminen jota kiusataan oikeasti, murenee ja on heikko kun mikä. Kiusatulla ei todellakaan ole voimia vaatia oikeuskiaan noin sitkeästi eikä todellakaan halua kaikkien ihmisten ymäröimäksi itseään missä kyseenalaistaa tekemiset ja sanomiset.
        Tiedän tasan tarkkaan, että vaikka pomolla olisi kuinka puhtaat jauhot pussissa niin yleensäkkin on vaikea päästä työntekijästä eroon. Sen tietää kaikki työssäolevat ihmiset. Ketään ei noin vain laiteta pois töistä vaikka olisi kuinka ongelmallinen. Ja kukapa sinne oikeuteen haluaisi narsistin kanssa tappelemaan? Narsisti kun ei murene koskaan vaan porskuttaa tyytyväisin mielin eteenpäin, kun ei edes tiedä tehneensä väärin


    • yx vaan

      Kyllä se vaan saattaa tapahtua aivan niinkuin kirjoitit. Minua on eräs vanhempi naishenkilö ( olisi voinut jäädä jo viime syksynä eläkkeelle, mutta ei kun jatkaa) niin syrjinyt ja seurannut sanomisiani vuosia. Hänellä on tapana kysyä aina , että mitä se sano jne. Nyt hänen yksi perässähiihtäjänsä sattui kuulemaan kun puhuin yksityispuhelua ja totesin siihen, että tämä tietty henkilö on töissä ja mulla ahistaa. Tämä perässähiihtäjä oli mennyt sanomaan asian kyseiselle naisihmiselle, joka sitten seuraavana päivänä "piti" yksityisen puhuttelun minulle. Menin kahvihuoneeseen, jossa hän oli laittamassa kahvia. Hän sanoi, että nyt ku olet siinä hänpä sanoo yhden asian...ja sitten se alkoi haukkumaan aivan vääristellen asioita. Totesin, että en kuuntele tällaista, niin hän kiepahti oven eteen ja piti rivasta kiinni. Joten hän pakotti minut kuuntelemaan!
      Tällaista se on noiden vanhojen eläkeiässä olevien naisten kanssa...saa nähdä kenestä tehdään syyllinen!

      • ..................

        Milloin se mummeli sitten lähtee eläkkeelle? Kai siinä jokin takaraja on? Haluaa kai varmistaa, ettei häntä vain unohdeta eikä pidetä syrjään joutujana, jolla ei ole enää vaikutusvaltaa asioihin. On varmasti kateellinenkin nuoremmille. Voisitko siirtyä toiselle osastolle odottelemaan hänen eläköitymistään, niin hänellä ei olisi tällaista kyseenalaista iloa viimeisistä työkuukausistaan/-vuosistaan? Voisi sillä lailla lähteäkin aikaisemmin, kun ei ole uhria. Hän tietysti laskeskelee, ettei enää ole irtisanomisestakaan pelkoa eikä väliä, niin voi käyttäytyä miten lystää. Kerro vihdoin kaikki pomolle ja pomon pomolle ja pyydä ohjeistamaan häntä, miten työpaikalla saa käyttäytyä sekä seuraamaan tilannetta. Parempi myöhään... Muuten sitä varmasti haluaa pysyä hänestä kaikella tavalla erossa, kun ellottaa. Ei siis mitään ylimääräisiä keskusteluja eikä saarnojen kuunteluja, vaan poistuminen tilasta jämäkästi. Sano vaikka, että jos mitä asiaa on, niin mennään selvittämään se pomon kanssa (onko asiallinen tyyppi?), ja että omia ongelmia ei fiksu ihminen heijasta toisiin. Ei tuon naisen ja sen perässähiihtäjän typerillä ajatuksilla ole mitään väliä, ahdistumaanhan he sinut koettavatkin saada. He pitänevät sinua helppona uhrina, katkaise se kierre puhumalla asiat halki oikein ajan kanssa, ei vain kuuntelemalla puolustelevia kakkapuheita. Tee se niin, että häntä nolottaa tavata sinut seuraavan kerran. Kyllä se kumminkin on tasapainoton pershäiriöinen, joka ei saa elämäänsä sujumaan, että tiedäkin se.


    • Kannattaa yrittää

      Työturvallisuuslain 28 §:n mukaan "Jos työssä esiintyy työntekijään kohdistuvaa hänen terveydelleen haittaa tai vaaraa aiheuttavaa häirintää tai muuta epäasiallista kohtelua, työnantajan on asiasta tiedon saatuaan käytettävissään olevin keinoin ryhdyttävä toimiin epäkohdan poistamiseksi".

      Kuten kirjoituksestasi käy ilmi työnantaja ei ole ryhtynyt käytettävissään oleviin toimenpiteisiin epäkohdan poistamiseksi. Siten työnantaja on rikkonut rikoslain 47 luvun 1 §:n tarkoittamalla tavalla työturvallisuusmääräyksiä ja sallinut työturvallisuusmääräysten vastaisen tilan jatkumisen. Tuollainen menettely on em. rikoslain säännöksen mukaan rangaistava teko.

      Työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta annetun lain (valvontalaki) 50 §:n 1 momentin mukaan "Jos on todennäköisiä perusteita epäillä, että on tehty työsuojeluviranomaisen valvottavana olevassa laissa tai rikoslain (39/1889) 47 luvussa rangaistavaksi säädetty teko, työsuojeluviranomaisen on tehtävä siitä ilmoitus poliisille esitutkintaa varten."

      Siis ainoa oikea toimenpide on tehdä kirjallinen selsvityspyyntö työsuojeluviranomaiselle. Selvitys-/käsittelypyynnön tulee koskea työnantajan työturvallisuuslain 28 §:n työnantajalle säätämän velvollisuuden laiminlyöntiä.

    • zornbrück

      Kiitos viesteistä! Tuo viimeinen oli todella hyvä. Olen tiennyt, että asioiihn pitää puuttua, mutta en todellakaan tiennyt tuota rikoslain 47 lukua.
      Esimies toimii nyt, mutta pelkään lopputulosta. En halua riidellä kenenkään kanssa. Haluan vain voida keskittyä työhöni ja tehdä sen kunnolla.
      Olen miettinyt paljon niitä, jotka ovat vuosia rankan kiusaamisen kohteena. Tämä on todella stressaavaa, ahdistavaa. Huomaan hengittäväni jotenkin pinnallisesti ja huokailevani/haukkovani henkeä jatkuvasti, kun ajattelen asiaa.

    • kiusaajat hoitoon

      joo, suomi on työpaikkakiusaamisen luvattu maa ja tulee yhteiskunnalle tosi kalliiksi. pitäisi mennä hoitoon ja tutkituttaa pää kun tuolla lailla tekee mieli kiusata. oon joutunut vaihtaan itekin työpaikkaa monta kertaa kun joukossa aina noita häirikköjä. haloo suomalaiset-mikä oikein vaivaa???? työttömänä on nyt ihana olla, en jaksa samaa rumbaa uudestaan-kiitos paljon kiusaajat.

    • Nuori hoitaja

      Työpaikoilla joissa on naisenemmistö tapahtuu juurikin tällaista kiusaamista erittäin paljon. Eivät ne konkarit varmaan tajua kiusaavansa, kun jatkuvasti sättivät, aliarvioivat ja pitävät nuoria työntekijöitä kuin omana piikanaan. Ja kyllä yleensä esimiehet ovat juurikin näiden konkareiden puolella!

      Itse olen nuori vastavalmistunut sairaanhoitaja ja kyllä saan kuulla ties mitä sättimistä silloin tällöin. Esimerkiksi hoitotyöhön liittyvissä asioissa on MONTA eri tapaa tehdä työ ja kuinkas ollakaan näiden konkareiden mielestä AINOA OIKEA tapa on se heidän tapa ja jos poikkeat siitä saat varmasti kuulla kuinka "osaamaton" olet! On tietysti olemassa todella mukavia vanhoja työntekijöitä, jotka ottavat nuoren hyvin vastaan ja ovat innokkaita jopa kokeilemaan niitä tapoja mitä nuorille on koulussa opetettu. Heidän mielestään nuori ja osaava työntekijä on erittäin tärkeä voimavara ja tajuavat sen, että joutuvat pian eläkkeelle joten lisää uutta työväkeä tarvitaan!

      Se on kyllä kamalaa ja saa pahan mielen, jos ihan oikeasti saa kuulla vanhemmalta ja kokeneemmalta taholta vain pelkkää valitusta ja sättimistä. Sekin on kumma, että joissain yksiköissä opiskelijat otetaan vastaan avosylein ja ollaan mahdottoman auttavaisia ja tajutaan se tilanne, että näistä opiskelijoista tulee jatkavia työntekijöitä, mutta sitten jossain taas opiskelijat joutuvat kurjiin oloihin tekemään jopa sellaisia töitä, jotka eivät hoitajalle kuulu millään tavalla ja opetetaan 10 eri tapaa ja jokainen niistä on oikein ja pitää miettiä, että kenenkäs kanssa mahdettiin tehdä noin ja kenen kanssa uskaltaa tehdä noin...

    • jm 62.

      puhutaan taas asiaa,työpaikkojen epäoikeudenmukaisuudesta. olen seurannut tapahtumia vierestä,siis kumppania kuunnellen ja seuraten .tasan ei käy hänen työpaikalla työvuorolistat,työpv.työajat,saati työvuoro vapaatlauantait.joillekkin se tipahtaa kuin itsestään, kumppanilleni taas ei millään.kun puhe on urheilukilpailuun (aikaa 1kk päästä) menosta ja tarvitsisi vapaan pv.siihen ei millään vaikka saisi työkaverinsa tuuraamaan häntä siksi aikaa. kyseinen työpaikaa on naisvaltainen. työnantaja on itse omistaja,eikä tunnu antavan arvoa kaikille työntekijöille tasapuolisesti.hänellä on suosikkityöntekijät työpaikalla joita hän suosii,nämä nuoret työntekijät eivät kaikki tiedä vielä oikeuksiaan työasioissa. kun kumpanini ehdottaa jotain asiaa työpaikan virkistypäivän ohjelmaan pomo tyrmää sen oitis jyrkästi!!! olen yrittänyt löytää ratkaisua tähän kumppanini ongelmaan,se rupeaa häiritsemään hänen koti /vapaa-aikaansa,kun miettii työasioitaan,miten saisi asiat menemään oikein. tahoja on kait liitto ja työsuojelupiiri. onko joillakin kokemuksia kyseisestä ongelmasta työpaikalla?? kun ongelmana on työnantaja!!!! terv. jm 62.

    • mikä naiset!

      Olen hoitoalalla työssä. Äidinkieli ei ole suomi. Voisitteko kuvitella miten paljon minä olen kärsinnyt työssä ollessa. Työpaikoilla joissa on naisenemmistö tapahtuu paljon kiusaamista. Työsuojelupiiri on paskasta!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      • Laitonta toimintaa

        Niin, on äärettömän surullista, että keskeisten työelämää säätelevien lakien, mm. työturvallisuuslain ja yhdenvertaisuuslain, toteutumisen valvonnasta vastaava viranomainen on täysin piittaamaton valvottavanaan olevien lakien ja omaa toimintaansa säätelevien lakien säännöksistä.

        Esimerkiksi, jos työnantaja ei ole ryhtynyt käytettävissään oleviin toimenpiteisiin työturvallisuuslain 28 §:n tarkoittaman, työntekijän terveydelle haittaa tai vaaraa aiheuttavan häirinnän tai muun epäasiallisen kohtelun lopettamiseksi saatuaan siitä tiedon, on työnantaja laiminlyönyt em. pykälän tarkoittaman työturvallisuusvelvollisuutensa. Tuollainen menettely on säädetty rangaistavaksi rikoslain 47 luvun 1 §:ssä.

        Työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta annetun lain (valvontalaki) 50 §:n 1 momentin mukaan tuollaisissa tapauksissa työsuojeluviranomaisen ON TEHTÄVÄ ilmoitus poliisille esitutkintaa varten. Mutta mitä tapahtuu käytännössä?

        Työsuojeluviranomaiseen virkasuhteessa oleva tarkastaja, jota ei valvontalakia koskevan hallituksen esityksen 2 §:n yksityiskohtaisten perustelujen mukaan pidetä työsuojeluviranomaisena, antaa työnantajalle toimintaohjeen. Jos työnantaja ei noudata sitä, tarkastaja antaa työnantajalle kehotuksen. Ja jos työnantaja ei vieläkään lupaa parantaa tapojaan, tarkastaja siirtää asian työsuojeluviranomaisen ratkaistavaksi (valvontalain 14 §).

        Siis käytännössä tarkastaja antaa työnantajalle kaksi mahdollisuutta saada armahdus rikoslain 47 luvun 1 §:n mukaan rangaistavaksi säädetystä teosta, jos työnantaja edes lupaa parantaa tapansa, vaikka lain mukaan työsuojeluviranomaisen on tehtävä ilmoitus poliisille heti, kun se on havainnut, että työnantaja on laiminlyönyt työturvallisuusvelvollisuutensa.

        Aivan oleellinen lainvastaisuus on myös se, että yksilön oikeuksia ja velvollisuuksia koskevat asiat, kuten työturvallisuuslain 28 §:ä ja yhdenvertaisuuslain 6 §:ä koskevat asiat, ratkaisee tarkastuskertomuksella tarkastaja, jota ei valvontalain esitöiden mukaan pidetä työsuojeluviranomaisena. Se keskeinen asia työsuojeluviranomaisen asiakkaan oikeusturvan kannalta on, ettei tarkastuskertomuksella annetusta ratkaisusta voi valittaa. Siten myöskään tarkastajan tekemistä lakien tulkinnoista ei voi valittaa.

        Valvontalain 3 §:n 2 momentin mukaan työsuojeluviranomaisen valvontatoimintaan sovelletaan muun muassa hallintolakia. On täysin yksiselitteistä, että kun kyseessä ovat yksilön oikeuksia ja velvollisuuksia koskevat asiat eli hallintoasiat, työsuojeluviranomaisen on noudatettava hallintolakia ja annettava valituskelpoinen päätös hallintolain nojalla. Sitä edellyttää myös perustuslain 21 §, joka turvaa perusoikeutena mm. pääsyn tuomioistuimeen oikeuksia ja velvollisuuksia koskevissa asioissa. Pääsy tuomioistuimeen oikeuksia ja velvollisuuksia koskevissa asioissa on myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan takaama ihmisoikeus.

        Nuo perustavanlaatuiset oikeudet ovat kuitenkin vain paperia työsuojeluviranomaisen toiminnassa. Ja kaikki tuo tapahtuu oikeusvaltioiden esikuvana pidetyssä Suomessa. Sosiaali- ja terveysministeri Juha Rehula on tietoinen asiasta, mutta hän ei halunnut puuttua kyseiseen lainvastaiseen menettelyyn.
        .


    • Linnaan vaan

      Rikot lakia.

      18 §
      Työntekijän yleiset velvollisuudet

      Työntekijän on noudatettava työnantajan toimivaltansa mukaisesti antamia määräyksiä ja ohjeita. Työntekijän on muutoinkin noudatettava työnsä ja työolosuhteiden edellyttämää turvallisuuden ja terveellisyyden ylläpitämiseksi tarvittavaa järjestystä ja siisteyttä sekä huolellisuutta ja varovaisuutta.

      Työntekijän on myös kokemuksensa, työnantajalta saamansa opetuksen ja ohjauksen sekä ammattitaitonsa mukaisesti työssään huolehdittava käytettävissään olevin keinoin niin omasta kuin muiden työntekijöiden turvallisuudesta ja terveydestä.

      Työntekijän on työpaikalla vältettävä sellaista muihin työntekijöihin kohdistuvaa häirintää ja muuta epäasiallista kohtelua, joka aiheuttaa heidän turvallisuudelleen tai terveydelleen haittaa tai vaaraa.

      • ?????

        Kuka rikkoo lakia ja miten?


    • Aloittaja rikkoo

      Työntekijän on muutoinkin noudatettava työnsä ja työolosuhteiden edellyttämää turvallisuuden ja terveellisyyden ylläpitämiseksi tarvittavaa järjestystä ja siisteyttä sekä huolellisuutta ja varovaisuutta.

      Työntekijän on työpaikalla vältettävä sellaista muihin työntekijöihin kohdistuvaa häirintää ja muuta epäasiallista kohtelua, joka aiheuttaa heidän turvallisuudelleen tai terveydelleen haittaa tai vaaraa.

    • no jopas..

      Eihän aloittaja mitään lakia riko. Jos hän haluaa ilmapiiriasiasta keskusteltavan, se ei ole lainvastaista, päinvastoin. Tuohan on tyypillistä, että he, jotka kohtelevat toisia epäasiallisesti, eivät asiasta osaa palavereissa keskustella, vaan vetäytyyvät kilpikonnakuoren taakse puolustusasemiin. Todellakin, voivat jopa syyttää keskustelun avaajaa kiusaajaksi, jotta huomio keskitetttäisiin häneen.

      Ei tälliaisella palstalla voi syyttää ketään lakien rikkomisesta, ellei todella tunne tapausta. Vai onko sinulla oma lehmä ojassa, nimimerkki: Aloittaja rikkoo?

    • eristettynainen68

      Tutun tuntuista. Meillä nostin työpaikkakiusaamiseni pöydälle luottamusmiehen kautta. Työpaikkakokouksessa esimies vaati, että minun tulee keventää syyllisyyden taakkaa nimenomaan sen työntekijän kohdalla,jolle on alemmalla koulutuksella ja alemmalla statuksella siirretty minun tehtäviäni. Toinen esimiehistä kertoi, että vastaavissa tilanteissa näin vahvojen käsitteiden (työpaikkakiusaamisen) käytöllä on oikeudellisia seuraamuksia. Minua on syrjitty ja mitätöity koko työsuhteen ajan ja olen hakeutumassa muualle. Työsuojelupiiriinkään en enää osaa luottaa sillä asiaani on käsitelty kokouksessa esimiesten sekä luottamusmiehen, työsuojeluvaltuutetun ja muiden läsnäollessa. Asiaan ei puututta. Nyt se hankala ihminen olen siis minä ja epäilen, että työsuojelupiirikin vakuuttuu tästä, jos kukaan ei 70 hengen työyhteisöstä nouse tukemaan minua ja onnetonta tarinaani.

    • Lopeta se

      Tuo on aivan tyypillistä.Kiusaaja syyllistää muut ja saa itselleen sädekehän pään päälle.

    • Hei aloittaja

      Miten kävi?
      Selvisikö tilanne yhtään vai menikö pahemmaksi?

      Itselläni on saman tapaisia ongelmia ja olen jo hakinnut ottaa suosiolla loparit.
      Kaikki puolustautuminen on kuin taistelua tuulimyllyjä vastaan...

    • Oikeudenmukaisuus

      Hei!
      Todella tavallista on, että kiusaaja kääntää asian päälaelleen ja tekee itsestään uhrin. Kiusaaja on yleensä hyvä manipuloija ja ulkoisen olemuksen mukaan, "hiljainen, herkkä ja mukava".. Todellisuudessa nämä henkilöt ovat pahimman luokan manipulaattoreita, jotak käyttävät harhaanjohtavia ulkoisia avujaan hyväkseen. "Eihän ketään niin kiltistä henkilöstä voi pahaa ajatella"..?
      Kiusattuna on vaikeaa, olen itse kokenut sitä 2 vuotta, eikä loppua taida näkyä. Ainut keino taistella vastaan on aika, sekä totuus. Kiusaajilla pitäisi olla faktaa kun he kääntävät asioita päälaelleen. Useinkaan heillä ei todellisuudessa ole mitään faktaa. Alkuun ihmiset uskovat kiusaajan puheet, eikä niitä kyseenalaisteta mitenkään. Ajan kuluttua kiusaajat jäävät kiinni omista valheistaan, koska heillä ole todellisia tapahtumia joita kertoa. Mitä enemmän aikaa kuluu, sen varmemmin kiusaaja jää kiinni, koska paikkaa valhetta valheella. Älä siis luovuta! Vaadi kaikista kiusaajan väittämistä faktat, sana sanaa vastaan ei riitä. Voimia sinä tarvitset paljon:) Minä ainakin pidän peukkuja, että oikeus voittaa!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      261
      4167
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      264
      3403
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1775
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1633
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      296
      1412
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      915
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      852
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      813
    9. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      17
      778
    Aihe