KELA, SISÄINEN HYLKÄYS-AUTOMAATTI

Ystäväni sairastui 2001 aivoinfraktiin , ja halvaantui , oli 2vuotta lähes koomassa.
Sinnikkäällä harjoittelulla alkoi kuitenkin toipua , niin , että pystyy nyt hoitamaan fysiikkaansa joka päiväisellä lääkärien määräämällä , mutta omatoimisella kuntosali,
ja uimahalli harjoittelulla. Puhe ja kirjoituskyky meni totaalisesti ja tarvitsee jatkuvaa
tulkin apua , oikea kylki on edelleen halvauksen jälkitilassa , ja kuntoutus on välttämätöntä. Näkökyky on sellainen , että toisten täytyy lukea kaikki asiapaperit ääneen Hänelle.KELA on myöntänyt aikoinaan HOITOTUEN PERUSOSAN , vajaa 60 € /kk , mutta ei suostu korottamaan sitä , "koska selviytyy pesemisestä, siivoamisesta , ja pukeutumisesta. (kelan keksimät ja lakiin laittamat säännöt)
(kelaa on kuunneltava lakia laadittaessa ja muutettaessa)???

Laissa on kuitenkin lauseke lopussa "tai muu sairauresta johtuva seikka"
Ystäväni sairastaa vielä Epilepsiaa , ja afasiaa. Olen laskenut , että kun lähes päivittäin näemme , joudun aina jelppaamaan milloin mistäkin asiasta , oma tulkki hoitaa juoksevat asioiden hoidot. KULUU ULKOPUOLISEN APUA tunteja / päivä
ja kaikki anomukset laadittava päälle. Hänen oma perheensä on jatkuvassa valmiudessa omien töidensä ja perheidensä lisäksi. Olemme kavereita , ja tuemme toinen toista , koska itse olen lähes kuuro.

Alkuvuodesta Hänen erikois lääkäri, neurologi teki vuosittaisen tarkastuksen , ja määräsi 30 x 60 min. kuntoutusjakson haettavaksi KELAN kautta , se haettiin , ja nyt vappuna vasta tuli HYLKÄÄVÄ PÄÄTÖS.
Syy oli melkoinen , KUNTOUTUSTA EI VOIDA HYVÄKSYÄ , KUN HAKIJA EI KUULU KOROTETUN HOITOTUEN PIIRIIN.!

Korotettua hoitotukea on anottu 2 vuotta sitten , ja se on hylätty muutoksenhakulautakuntaa myöten KELAN asiantuntija lääkärin antaman ohjeen
mukaan (haamulääkäri , jota asiakas ei tiedä).
Potilaan oma erikoislääkäri on jo kahteen otteeseen määrännyt hoitotuen korotuksen olevan välttämätön. Anomus on nyt VAKUUTUS OIKEUDESSA ,
pyynnöllä että päätöksessä on mainittava miten hakija voi ilman ulkopuolisen apua ,
anoa hänelle kuuluvia etuisuuksia ja muita tärkeitä asioita , mikäli anomus yhä hylätään.

Sairaudesta johtuva päivittäinen kuntoutus , maksaa enempi vuodessa , kuin
tämä hoitotuen korotus tekisi.

Kirjoitan tämän siksi , että pidän KESKUSTAPUOLUETTA TÄYSIN SYYLLISENÄ
TÄLLAISEEN MENETTELYYN , VALLANHIMOSTA JOHTUVANA ÄÄLIÖMÄISENÄ JA RASISTISENA MENETTELYNÄ.

Liisa Hyssälän nyt johtama KELA kyllä jakaa työpaikoille ilmaisia kuntoutusjaksoja ,
Joita mainostetaan mm. AAMULEHDESSÄ , jossa ison firman päällikkö on mukana
"kun kaveri pyysi" lähetteellä , harrastaa salipändiä ja golfia vapaa aikanaan
ja sanoo olevansa kovassa kunnossa , mutta kun KELA maksaa , niin otetaan vastaan. Yhdeltä osanottajalta tuo maksaa 2 viikon kuntoutuksena monin kertaisesti , kuin halvaus potilaan hoitotuen korotus vuodessa.
671
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kela, vahvasti Kepun kenttää!

Äänestä

Maahanmuuttajat ovat huomanneet saman.

Äänestä
  • mitä se jussubbi taas äkisee,mene takaisin mistä tulit tai ala "yrittäjäksi",mamut
    maksaa...eikö niin.

    Äänestä

KEPU PETTÄÄ AINA!

Äänestä

VAHVAT KANNANOT olisi nyt tarpeen , asia on vakava ja hallintomenettelyssä suorastaan RIKOLLINEN.

Äänestä

kela - työkkäri - ja sossu pantava uusiksi kokonaan. hyssykästä ei siihen hommaan
ole,joten se ensin pois ja täyspäisiä tilalle muutoksia tekemään.

em. laitokset työntekijät suojelee vain "pallejaan" vailla järkeä,mutta pykäliä
suojellen. noissa laitoksissa ei järjenkäyttöä sallita eikä hallita.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


KEPU+ KELA TAPPAA kirjoitti:

Ystäväni sairastui 2001 aivoinfraktiin , ja halvaantui , oli 2vuotta lähes koomassa.
Sinnikkäällä harjoittelulla alkoi kuitenkin toipua , niin , että pystyy nyt hoitamaan fysiikkaansa joka päiväisellä lääkärien määräämällä , mutta omatoimisella kuntosali,
ja uimahalli harjoittelulla. Puhe ja kirjoituskyky meni totaalisesti ja tarvitsee jatkuvaa
tulkin apua , oikea kylki on edelleen halvauksen jälkitilassa , ja kuntoutus on välttämätöntä. Näkökyky on sellainen , että toisten täytyy lukea kaikki asiapaperit ääneen Hänelle.KELA on myöntänyt aikoinaan HOITOTUEN PERUSOSAN , vajaa 60 € /kk , mutta ei suostu korottamaan sitä , "koska selviytyy pesemisestä, siivoamisesta , ja pukeutumisesta. (kelan keksimät ja lakiin laittamat säännöt)
(kelaa on kuunneltava lakia laadittaessa ja muutettaessa)???

Laissa on kuitenkin lauseke lopussa "tai muu sairauresta johtuva seikka"
Ystäväni sairastaa vielä Epilepsiaa , ja afasiaa. Olen laskenut , että kun lähes päivittäin näemme , joudun aina jelppaamaan milloin mistäkin asiasta , oma tulkki hoitaa juoksevat asioiden hoidot. KULUU ULKOPUOLISEN APUA tunteja / päivä
ja kaikki anomukset laadittava päälle. Hänen oma perheensä on jatkuvassa valmiudessa omien töidensä ja perheidensä lisäksi. Olemme kavereita , ja tuemme toinen toista , koska itse olen lähes kuuro.

Alkuvuodesta Hänen erikois lääkäri, neurologi teki vuosittaisen tarkastuksen , ja määräsi 30 x 60 min. kuntoutusjakson haettavaksi KELAN kautta , se haettiin , ja nyt vappuna vasta tuli HYLKÄÄVÄ PÄÄTÖS.
Syy oli melkoinen , KUNTOUTUSTA EI VOIDA HYVÄKSYÄ , KUN HAKIJA EI KUULU KOROTETUN HOITOTUEN PIIRIIN.!

Korotettua hoitotukea on anottu 2 vuotta sitten , ja se on hylätty muutoksenhakulautakuntaa myöten KELAN asiantuntija lääkärin antaman ohjeen
mukaan (haamulääkäri , jota asiakas ei tiedä).
Potilaan oma erikoislääkäri on jo kahteen otteeseen määrännyt hoitotuen korotuksen olevan välttämätön. Anomus on nyt VAKUUTUS OIKEUDESSA ,
pyynnöllä että päätöksessä on mainittava miten hakija voi ilman ulkopuolisen apua ,
anoa hänelle kuuluvia etuisuuksia ja muita tärkeitä asioita , mikäli anomus yhä hylätään.

Sairaudesta johtuva päivittäinen kuntoutus , maksaa enempi vuodessa , kuin
tämä hoitotuen korotus tekisi.

Kirjoitan tämän siksi , että pidän KESKUSTAPUOLUETTA TÄYSIN SYYLLISENÄ
TÄLLAISEEN MENETTELYYN , VALLANHIMOSTA JOHTUVANA ÄÄLIÖMÄISENÄ JA RASISTISENA MENETTELYNÄ.

Liisa Hyssälän nyt johtama KELA kyllä jakaa työpaikoille ilmaisia kuntoutusjaksoja ,
Joita mainostetaan mm. AAMULEHDESSÄ , jossa ison firman päällikkö on mukana
"kun kaveri pyysi" lähetteellä , harrastaa salipändiä ja golfia vapaa aikanaan
ja sanoo olevansa kovassa kunnossa , mutta kun KELA maksaa , niin otetaan vastaan. Yhdeltä osanottajalta tuo maksaa 2 viikon kuntoutuksena monin kertaisesti , kuin halvaus potilaan hoitotuen korotus vuodessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu