tunteet ihan sekaisin!

ihastunut höpsö

Olin eilen baarissa tanssilattialla ja näin aivan uskomattoman söpön&komean miehen seisoskelevan siinä kulmilla. Sillä oli jotain kavereitaan siinä ympärillä ja kävipä joku nainenkin sitä yrittämässä. Mies tuntui olevan aika selvän oloinen, ja itse menin "vaivihkaa" lähemmäs tanssimaan ja hymyilin, katsoin silmiin... huomasin myös miehen vilkuilevan minua. Sitten, juuri kun olin jo melkein kiinni miehessä, sen kaverit sanoi että "mennään" mies selvästi epäröi mutta lähti sitten kavereidensa perässä.
Loppuillasta kävelin sattumoisin ihan miehen vieressä portaissa ja mies vähän tönäisi vahingossa minua. Siinäkin olisi ollut täydellinen ajoitus sanoa pari sanaa, mutta enpä saanut suutani auki vaan jatkoin matkaa, vaikka katseemme myös silloin kohtasi.
Nyt ahdistaa ihan suunnattomasti! Joku vetovoima siinä miehessä oli, kun en ole ihastunut moneen vuoteen ja nyt tämä mies vei jalat alta pelkällä katseellaan, menin siis oikeasti aivan toimintakyvyttömäksi... miten ihmeessä voin löytää tämän miehen kun en tiedä hänestä mitään? Olenko ihan päästäni sekaisin? Vai onko vain käytävä joka viikonloppu samaisessa baarissa siinä toivossa että törmäisin häneen uudelleen?
Huh, luin tekstini läpi ja kuulostan aivan 15-vuotiaalta! :D Olen kylläkin jo 24, mutta varmaan päästäni seonnut tai jotain. Minun on pakko löytää se mies! Apua!

8

229

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hfdskfhk

      Tervetuloa AT-miesten maailmaan! Niin lähellä mutta silti niin kaukana.

    • Suu auki

      Kannattas saada se suu auki.

    • hottis mittari

      Näit siis tumman, komean, pitkän ja varakkaalta tai ainakin jännittävältä vaikuttavan miehen ja ihastuit.

      Arvioipa nyt meille oletko itse tuollaisen miehen tasoa.

      • hgjgkglglg

        Mitä välii! Vain yrittänyttä laitetaan!


      • hottis mittari
        hgjgkglglg kirjoitti:

        Mitä välii! Vain yrittänyttä laitetaan!

        Eli siis on ihan oikein mielestäsi että atmt haaveilevat teini-ikäisistä seksibeibeistä?


      • hghjgkgkgk
        hottis mittari kirjoitti:

        Eli siis on ihan oikein mielestäsi että atmt haaveilevat teini-ikäisistä seksibeibeistä?

        Ihan sama mulle kun vaan pysyvät laillisuuden rajoissa! ei oo multa pois!


    • ihastunut höpsö

      En tiedä oliko mies varakas, sitä en ehtinyt miettiä yhtään. Kiinnitin huomiota miehen katseeseen ja hymyyn, en muihin avuihin. Tottakai kiinnostava ihminen vaikuttaa jollain tapaa myös "jännittävältä", kuka sitä nyt tylsimykseen ihastuisi ;)
      Sitä ei varmaan kukaan voi sanoa mehen puolesta, olinko "hänen tasoaan" mutta toivottavasti pääsen sen vielä selvittämään... :)

      • t4awtwat

        Ei kannata joka ilta käydä, tai susta tulee baariruusu, juoppu, kulunut naama tai joku muu pokaa sut ja saat munaa.

        Ihastut ens viikolla taas uuteen. Kyllä se on nähty.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4188
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3163
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1348
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      929
    6. 134
      921
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe