Miksi ette tule kenenkään kanssa toimeen?

Kehä III:n ulkopuolella on landea, Espoo sucks, Vantaa on korpee....

On vaikea kuvitella, että edes naapurikortteleissa
asuvat stadilaiset tulisivat keskenään toimeen.
Varmasti keksivät jotain elwistelyn aihetta toisilleen.

Miettikääpä sitä.
4546
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Eihän toi pidä paikkaansa. Tai tietenkin meitä on joka junaan, ja toiset pitävät stadilaisuutta jotenkin superhienona asiana, ja vähättelevät muita. Mut eiköhän ne ole yleensä niitä "uushesalaisia".
No, oikeestaan täytyy tunnustaa, että kyllä muakin välillä ottaa nuppiin se, että tänne änkee puoli Suomea, ja kaduilla kuulee enemmän savoa ja jotain pohjanmaan murretta kuin paikallista kieltä. Murteissahan ei sinänsä ole mitään vikaa, päinvastoin, mutta kuuntelen sitä savon murretta mieluummin Kuopion torilla kuin Kauppatorilla. Eilen Kantsun Prisman kassa kysyi "tarvikkonnä kuitin?" tai jotain sen tapaista...

Äänestä

Sehän on niin että jos tällä palstalla erehtyy omaa kaupunkiaan kehumaan niin alta aikayksikön on kimpussa "kaikkitietäviä" arvostelijoita. Mä luulen että 70% tällä palstalla surffailevista asuu muualla kuin hesassa. Me ollaan varmaan Suomen suvaitsevin väestö, täällä kaupungissa on jatkuvasti turisteja ympäri maan ja maailman ja musta se on rikkautta. Miltäs susta tuntuis jos sun kaupunkis palstalla jatkuvasti hyppäis stadilaisia haukkumassa jne? Mietippä sinä sitä.

Äänestä

samaa mieltä kuin noi kaksi alhalle kirjoitanutta,kyllä mä ainakin tuun ihmisten kanssa toimeen on se sit stadilainen tai joku landelta muuttanut.En voi tajuu että aina haukutaan stadilaisii ei ne sen kummempaa sakkia ole kuin ketä muukaan,voi olla yksi syy jos olet tavannut täällä niin sanottuja hesalaisii jotka on tänne muuttanut jostain landelta ja luulevat olevansa nyt niin stadilaisii kun asuvat täällä.Kyllä kaikki mun tuntemat stadilaiset on ihan mukavia tyypejä ja ei mulla ole ainakaan mitään syytä kehua että asun stadissa.

Äänestä
  • kehumista siinä nyt olisikaan??

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


stadilaisille kysymys kirjoitti:

Kehä III:n ulkopuolella on landea, Espoo sucks, Vantaa on korpee....

On vaikea kuvitella, että edes naapurikortteleissa
asuvat stadilaiset tulisivat keskenään toimeen.
Varmasti keksivät jotain elwistelyn aihetta toisilleen.

Miettikääpä sitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu