eduskuntavaalien lopputulokseen tyytymättömät naisasianaiset menettivät julkisuudessa hermonsa ja sitä myöten poliittinen korrektius ja muu asiallisuus haihtuivat ja tiedottaminen muuttui kaunaiseksi selkäydinfeminismiksi :
http://www.tulva.fi/uutiset.php?aid=15854&k=15669
"Juntit ja seksistiset maakuntien kalapuikkoviiksiedustajat, joista viime kaudella kohuttiin, olivat pientä verrattuna siihen, millaisen maaseudun viiksivallujen armeijan me nyt perussuomalaisista Helsinkiin samme. Perussuomalaisten eduskuntaryhmästä on miehiä yli 70 prosenttia."
perussuomalaisten pääasiallinen kannattajajoukko muodostuu tavallisista pienituloisista työssäkäyvistä, joille käytännönläheisyys ja toimivuus ovat tärkeimmät päätöksenteon perusteet.
idealistisille ja siten sinänsä kannatettaville uudistusliikkeille sen sijaan tärkeimpiä arvoja ovat arvot itsessään, joiden puoltaminen poliittisin keinoin voidaan sivustaseuraamalla tarkastellen nähdä usein jopa epärehellisinä ja siten immoraalisina toimintatapoina.
esimerkiksi epärehellisyydestä tässä tulva -lehden blogissa mainituille "kalapuikkoviiksisille maakuntien kansanedustajille" ei voida myöntää yksiselitteistä häirikköleimaa, sillä eduskunnan ex-puhemiehen sauli niinistön radiohaastattelussa antaman selvityksen mukaan viime eduskuntakaudella puhuttaneelle "eduskunnan häirintäkohulle" ei virallisissa selvityksissä löytynyt lainkaan katetta. tätä selvitystä ja julkisuudessa syytettyjen kansanedustajamiesten maineen puhdistavaa uutisointia ei kuitenkaan media ole esittänyt.
vaikka perussuomalaisuus edustaakin menneisyyttä ja arvokonservatismia, olisi silti suotavaa, että sitä vastustettaisiin rehellisin keinoin.
itse olen alkanut tarkastella tätä vaalien jälkeistä debattia, jossa perussuomalaisien tekemisiä ruoditaan mediassa hyvinkin kärjekkäästi, nimenomaan totuusrelativistien ja pragmaatikkojen yhteenottona.
näin, koska ei nyt sattumalta ole parempaakaan tekemistä :)

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.