Pusut painavat omaatuntoa

ange000

Olen seurustellut mieheni kanssa neljä vuotta ja rakastan häntä todella. En ole ollut hänelle uskoton ennen ja tiedän ettei hänkään minua kohtaan. Hän on ensirakkauteni ja minulle hyvin tärkeä.

Pari päivää sitten olin kaverini kanssa juhlimassa, jossa sitten tutustuin toiseen mieheen. Ennen olen selkeästi torjunut kaikki lähestymisyritykset toisilta miehiltä vaikka niitä paljon on tullutkin. Poikaystäväni on ollut viime kuukausina vähän etäisempi omien sanojensa mukaan siksi että on ollut väsynyt töistä. Uskon että se on ollut ihan normaalia, eihän alkuhuuma voi kestää loputtomiin. Tiedän ja tunnen silti että hän rakastaa vain minua ja ei pystyisi elää ilman.

Tällä kertaa juhlimassa kuitenkin olin hyvin humalassa ja annoin hieman periksi uteliaisuudelle. Mies flirttaili minulle ja piti käsiään ympärilläni tanssiessamme. Tuli siinä pari lyhyttä pusuakin vaihdettua. Iltaa jatkui jonkun aikaa kunnes tajusin mitä olin tehnyt ja mies ihmetteli miksi vaikutin alakuloiselta. Kerroin hänelle seurustelevani ja mies selvästi huomasi mielipahani. Mies oli ymmärtäväinen ja jutteli kanssani vielä jonkun aikaa. Seuraavana päivänä vielä kiitti ihanasta illasta.

Uskoin ja toivoin unohtavani asian pian, mutta omatunto on alkanut kolkuttaa yhä pahemmin. Olen kertonut miehelleni että tanssin ja juttelin toisen miehen kanssa, mutta pusut vaivaavat minua erittäin paljon vaikka ne hyvin pieniä olivatkin. Sen tiedän etten voi niistä kertoa, koska se särkisi mieheni sydämen ja veisi luottamuksen minuun. Se mitä meillä on on liian hyvää tuhottavaksi, omatunto vaan painaa kovin. Onko muilla kokemusta samantapaisesta, neuvoja? En kaipaa saarnaamista, kiitos.

12

509

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ange000

      Pakko vielä lisätä se, että kerroin miehelle itsestäni tarkoituksella kuitenkin todella vähän, kai siinä joku järki kuitenkin oli mukana. Oma mieheni oli jonkun aikaa loukkaantunut kerrottuani tanssineeni toisen kanssa. Enemmän minua painavat ne pari pusua, olisinpa jättänyt niihin vastaamatta... voinko elää asian kanssa?

      • e4ryutfg

        No sulla on tasan kaksi vaihtoehtoa: pidät pusut omana tietonasi ja kärvistelet aikasi, kunnes "opit elämään" sen asian kanssa. Morkkiksesi on ilmeisesti sitä luokkaa, ettei vastaava moka helposti toistu - ja jos pelottaa, että toistuisi, pidä tolkku alkoholin kanssa, ei sitä viisasten juomaksi turhaan sanota!
        Vaihtoehto bee on lievittää omaa tuntoa kertomalla miehellesi - mutta otatko sen riskin, että hän näyttää ovea tai parhaassakin tapauksessa menetät hänen luottamuksensa pitkäksi aikaa?
        Sorry, jos meni saarnaamiseksi - mutta sellaista elämä on! Jos haluat hyvän suhteesi säilyttää, teet kaikkesi sen eteen ja mieluummin vähäsen "kärsit" kuin aiheutat tarpeetonta mielipahaa kumppanillesi.


    • rosalita*

      Hyvä neuvo: vaienna omatuntosi! Se onnistuu, koska et halua tuota pusukaveria ja kerroit hänelle olevasi varattu.

      Hankalaksi tuo menisi, jos jäisit unelmoimaan tuosta miehestä. Jos olisit tuntenut ja halunnut tuota toista jo pitkän aikaan. Saisit kerran pitää lähellä, sielusi ja ruumiisi huutaisi lakkaamatta lisää.

    • Mies28vuottav

      Jos uskot että suhde kestää niin kerro hänelle, mutta jos pelkäät että tieto miehelle liikaa, älä kerro. Pusut oli väärin, mutta se mikä on tehty ei tekemättömäksi muutu. Kuitenkin kadut asiaa etkä enää tekisini toistamiseen samaa virhettä. Ensikerralla kun olet ulkona juo maltillisemmin. Kaikkea hyvää teille!

    • ,.,..

      Minä uskon, että miehelläsi on oikeus tietää onko hänen oma rakkaansa hänelle uskollinen vai ei. Jos rakastat häntä, miksi pidät tällaista likaista salaisuutta? Minäkin yritin omien mokieni jälkeen salata ne, mutta lopulta syyllisyys kasvoi liian raskaaksi mustaksi möykyksi sisälläni, että minun oli pakko tunnustaa miehelleni. Lopulta hän kertoi minulle arvostavansa sitä, että tunnustin hänelle ihan itse, sen sijaan että hän olisi saanut kuulla jostain muualta.

    • kumpi

      Sää varmaan tunnet sen miehesi tarpeeksi hyvin, jotta tiedät millaista toimintaa hän sinulta odottaisi?? Kun on ihmisiä, jotka ei haluaisi tietää tollasta ja on ihmisiä, jotka todellakin haluaisivat tietää siitäkin huolimatta että tulisi mielipahaa ja sydän särkyy. Kumpaan miehesi kuuluu?

      Oma kokemus: Itseäni loukkaa enemmän tollainen teko satuttavat valheet ja salailu, kuin tollanen teko satuttava totuus. Salailusta on tapana jäädä kiinni -tavalla tai toisella, ennemmin tai myöhemmin. Mitä luulet, että jos miehesi kuulisi asian joskus myöhemmin, mitä sitten tapahtuisi luottamukselle? Särkyisikö kenties vielä pahemmin?

      Neuvo: Jos sä yhtään arvostat sitä miestäs ni et mieti mikä sulle itsellesi on kivointa, helpointa ja mieluisinta toilailujes jälkeen, ja toimit siten minkä näät kumppanis parhaaks. Käsi syrämmelle: mitä miehesi haluaisi?

      Satuttava totuus vai miellyttävässä valheessa elämistä?

      • fii72

        Melkein voisin sanoa että tulet vielä kertomaan asiasta. Ja mitä nopeammin sen parempi. Tuo pussailu ei loppujen lopuksi edes ole kauhean paha juttu, ei sillä että oli luvallista tehdä, mutta kuitenkin. Itse petin pahemmin, ei menty loppuun asti, mutta suutelua ja vähän muutakin. Seuraavana aamuna tuntui aivan kauhealta ja päätin että kerron. Miesystävälläni olisi ollut hyvä syy heivata minut, mutta toisin kävi. Jos olet miehellesi arvokas, en usko että suhteenne loppuu.


    • neuvoja.

      En usko, että asian kertominen olisi hyvä juttu. Jos suutelu tapahtui vain hetken mielijohteesta ja tanssin ja alkoholin kiihdyttämän himon varjolla, niin eihän tuossa juuri mitään pahaa ole. Ja jos et enää haaveile ko. miehestä, niin koko juttu on loppuun käsitelty. Ota se vain yhtenä kokemuksena muiden joukossa äläkä syyllistä sillä itseäsi loputtomiin! Jos suhde mieheesi on kunnossa, ei se tuohon pussailuun kaadu!

    • yksin.kotona

      No, Et onneks antanut houkutuksen viedä. Se jo kertoo et olet uotettava kumppani. Pidä niitä pusuja ystävä pusuina. monet tekee niin et pussailee ystäviään. Opit varmaan läksysi ja jätät asian taaksesi.

    • Zemppiä jatkoon

      Kaverin kanssa juhlimassa - eli salaisuutesi tietää tää mies ja lisäksi ainakin yksi kaverisi? Todennäköisesti jo joku muukin...

      Olet jo nyt valehdellut kun et ole kertonut kaikkea mutta entä jos kumppanisi kuulee joltain muulta että mitä oletkaan tehnyt? Miksi hän sitten uskoisi sen jääneen vain pusuihin kun kerta olet jo kerran "tunnustanut kaiken" ja kuitenkin jotain olennaista jätit kertomatta!

      Paha paikka tosiaan. Minkä ikäisiä olette? Parikymppisenä tuollainen voi tosiaan olla suhteen loppu? Mutta 30-vuotiaana ei tietenkään enää...

      • päivitystä

        eli joo, jos ette ole teinejä niin kannattaa ehkä kertoa ennen kuin joku muu kertoo. itse tietysti päätät kun tunnet tilanteenkin meitä paremmin


    • täti-ihminen ny

      Anti olla..inhimillinen nuori olet..miksi aiheuttaa mielipahaa kullallesi? unohda ja keskity hellimään omaa kultaasi,,näin neuvoo täti-ihminen

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      261
      4167
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      264
      3403
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1775
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1633
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      296
      1412
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      915
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      852
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      813
    9. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      17
      778
    Aihe