Vähitellen totuus alkaa paljastua koko Suomen kansalle. Meitä on jo vuosikymmenet johdettu harhaan kertomalla että eläinrasva eli tyydyttynyt rasva tukkii suonet, aiheuttaa sydäntauteja ja tappaa. Nyt THL ja Pekka Puska on joutunut vaikeaan tilanteeseen kun pitäisi myöntää että asia onkin päinvastoin. Yhä suurempi määrä ihmisiä on etsinyt lähiseudultaan maitotilan josta saa hakea aitoa käsittelemätöntä ja rasvaista maitoa. Yhä useammat ihmiset ovat myös huomanneet tämän maidon terveysvaikutukset. Maidosta on käyty keskustelua jo pitkään koska kaikki vähähiilihydraattista ruokavaliota noudattaneet ovat tienneet jo pitkään että varmin tapa välttää sydäntauteja, diabetesta, allergioita, astmaa jne on vähähiilihydraattinen ruokavalio johon kuuluu luonnolliset tyydyttyneet rasvat. Viimeksi asiasta saatiin tietoa viime torstain Studio55 lähetyksessä http://www.katsomo.fi/?treeId=10904
"Maidon lukuisat hyödyt
Heikkilä toteaa, että ilman lehmiä ja niiden antamaa ravintoa ei olisi Suomea. Käsittelemätön maito, jollaisena se ennen vanhaan tarjoiltiin, on varsinainen terveyspommi.
− Siinä on paljon vitamiineja, muun muassa D- ja K-vitamiinia sekä erilaisia entsyymejä, joiden avulla ravinneaineet imeytyvät hyvin suolistossa. Käsittelemättömässä maidossa on myös paljon bakteereita, probiootteja, joista suolisto saa terveyttä."
http://www.studio55.fi/lahipiirivoim....shtml/1316064
"Kari J. Mattila vaihtoi viisi vuotta sitten käsitellyn maidon suoraan tilalta haettavaan raakamaitoon. Rasvaista maitoa kuluu tätä nykyä lähes litra päivässä. Kuusikymppinen mies voi paremmin kuin koskaan."
http://studio55.fi/lahipiirivoimavar....shtml/1316054
Maitorasva ehkäisee sydäntauteja
23
250
Vastaukset
- ___________________.
lehmä on petoeläin josta on maksettu sama tapporaha kuin sudesta elikkä 500mk.
mikä osuus tästä on ollut rasvakiiman grand old manilla pekka puskalla.
miten suuren vahingon puska on tehnyt suomalaisten terveydelle demonisoimalla maidon ja nimenomaan maitorasvan keyssin tekaistuihin tutkimustuloksiin vedoten.
margariini guruihin kuuluva pertti mustajoki voisi jotain lausua tästä, lapioineen ja polkupyörineen. olivatko trasrasvat joita sai korvikerasvoista syypäänä hänen valtimotukokseensa.
joko kolesteroli-kovasen omat kolesteroliarvot lähetyvät nollatasoa statiineilla korjattuina. - joku vaan
Lehmiä hävitettiin maataluden ylituotannon takia. Ihan ymmärrettävää kun maidon tuotanto kasvoi järkyttävän paljon -50-luvun jälkeen. Voita jouduttiin ja joudutaan edelleen dumppaamaan ulkomaille. Moinen tilanne on järjetön.
Vastaavasti rukiista on pulaa ja sitä tuodaan ulkomailta vaikka leivän kulutus onkin laskenut. Kyseessä on siis maatalouspolitiikka.
Kun suomalaisten työikäisten sv-kuolemat ovat vähentyneet 80% niin kovin suuresta haitasta terveydelle ei ole kysymys kuin Heikkilän mielestä.- yks toinen kp
niinpä,
muuten tuotantoa oli varmaan kasvattanut parempi ravinto ja ulkoa tuodut tuottavammat rodut.Niin ja tietenkin maitotilojen kasvaminen, AIV-rehu esimerrkinä.
Muuten olisi mielenkiintoista tietää kuinka lähellä nykyinen käsittelemätön maito on sitä 1800- luvun maitoa. - joku vaan
yks toinen kp kirjoitti:
niinpä,
muuten tuotantoa oli varmaan kasvattanut parempi ravinto ja ulkoa tuodut tuottavammat rodut.Niin ja tietenkin maitotilojen kasvaminen, AIV-rehu esimerrkinä.
Muuten olisi mielenkiintoista tietää kuinka lähellä nykyinen käsittelemätön maito on sitä 1800- luvun maitoa.On niissä eroja. Suurin ero on toki maidon määrässä mutta myös koostumuksessa on eroja. Jalostuksella on pyritty vähentämään erityisesti rasvan määrää mutta kyytön maidossa taitaa olla enemmän myös proteiinia.
Ainakin juuston teossa vanhat kannat ovat ilmeisesti parempia. Runsaasti rasvaa ja proteiinia (erikoisesti kaseiinia) sekä vähemmän laktoosia sisältävä maito toimii paremmin.
Rehukin vaikuttaa asiaan. - ___________________.
joku vaan kirjoitti:
On niissä eroja. Suurin ero on toki maidon määrässä mutta myös koostumuksessa on eroja. Jalostuksella on pyritty vähentämään erityisesti rasvan määrää mutta kyytön maidossa taitaa olla enemmän myös proteiinia.
Ainakin juuston teossa vanhat kannat ovat ilmeisesti parempia. Runsaasti rasvaa ja proteiinia (erikoisesti kaseiinia) sekä vähemmän laktoosia sisältävä maito toimii paremmin.
Rehukin vaikuttaa asiaan.aiemmin yksinomainen maidon tuottajalle maksettu hinta perustui rasvaprosenttiin. nykyisin taitaa painottua enemmin valkuaiseen.
kyyttöjen ja muiden maatiaisten maito oli humattavasti nykyisiä rasvaisempaa, ja eläimet rehujen suhteen vaatimattomampia ja terveempiä.
viimeksi oli friisiläisiä mustia itepäisiä, maidon solupitoisuus oli suuri. mutta sehän onkin lihakarjaa osittain - joku vaan
___________________. kirjoitti:
aiemmin yksinomainen maidon tuottajalle maksettu hinta perustui rasvaprosenttiin. nykyisin taitaa painottua enemmin valkuaiseen.
kyyttöjen ja muiden maatiaisten maito oli humattavasti nykyisiä rasvaisempaa, ja eläimet rehujen suhteen vaatimattomampia ja terveempiä.
viimeksi oli friisiläisiä mustia itepäisiä, maidon solupitoisuus oli suuri. mutta sehän onkin lihakarjaa osittainAivan. Aiemmin maidosta tehtiin voita ja juustoa ja molemmissa rasvasta on hyötyä. Nykyään painopiste on vähärasvaisissa maitotuotteissa ja viljelijän on pakko tuottaa sitä, mitä halutaan.
Ihan sama koskee sianlihan tuottajaa, jos ostaja painottaa vain punaista lihaa niin sitten sellaista tuotetaan.
Iso ongelma on geenipohjan kaventuminen, suosimalla vain yhtä ominaisuutta joudutaan karsimaan pois eläimet, joilta se puuttuu. - asiasta tietävä
joku vaan kirjoitti:
Aivan. Aiemmin maidosta tehtiin voita ja juustoa ja molemmissa rasvasta on hyötyä. Nykyään painopiste on vähärasvaisissa maitotuotteissa ja viljelijän on pakko tuottaa sitä, mitä halutaan.
Ihan sama koskee sianlihan tuottajaa, jos ostaja painottaa vain punaista lihaa niin sitten sellaista tuotetaan.
Iso ongelma on geenipohjan kaventuminen, suosimalla vain yhtä ominaisuutta joudutaan karsimaan pois eläimet, joilta se puuttuu.Viljelijä tai paremminkin karjankasvattaja voi hyvin vähän vaikuttaa siihen mikä on lehmästä saatavan maidon rasvaprosentti. Meijerit sen rasvan poistavat maidosta, ei maitotila. Tai en tiedä mikä on rasvaprosentti silloin jos lehmälle syötetään luujauhoa tai muuta epämääräistä. Kun lehmä syö kesällä ruohoa tai talvella nurmirehua niin maidon rasvaposentti on jossain kolmen ja neljän välillä. Kyyttö-lehmä tekee rasvaisempaa maitoa, noin 4,5% rasvaa mutta tekee sitä paljon vähemmän kuin yleislehmät Suomessa.
"Joku vaan" taas osoittaa tietämättömyytensä kun kirjoittaa että viljelijä tuottaa vähärasvaisia maitotuotteita. Yleensä näihin joku vaan kirjoituksiin tulee suhtautua kuin häirikön kirjoituksiin yleensä. - joku vaan
asiasta tietävä kirjoitti:
Viljelijä tai paremminkin karjankasvattaja voi hyvin vähän vaikuttaa siihen mikä on lehmästä saatavan maidon rasvaprosentti. Meijerit sen rasvan poistavat maidosta, ei maitotila. Tai en tiedä mikä on rasvaprosentti silloin jos lehmälle syötetään luujauhoa tai muuta epämääräistä. Kun lehmä syö kesällä ruohoa tai talvella nurmirehua niin maidon rasvaposentti on jossain kolmen ja neljän välillä. Kyyttö-lehmä tekee rasvaisempaa maitoa, noin 4,5% rasvaa mutta tekee sitä paljon vähemmän kuin yleislehmät Suomessa.
"Joku vaan" taas osoittaa tietämättömyytensä kun kirjoittaa että viljelijä tuottaa vähärasvaisia maitotuotteita. Yleensä näihin joku vaan kirjoituksiin tulee suhtautua kuin häirikön kirjoituksiin yleensä.Siis viljelijä valitsee lehmät ja rehun sen perusteella mitä halutaan. Jalostaja tuottaa niitä vähärasvaisia maitotuotteita ja haluaa tuottajalta maitoa/sianlihaa josta tulee vähiten hukkaa.
- ___________________.
asiasta tietävä kirjoitti:
Viljelijä tai paremminkin karjankasvattaja voi hyvin vähän vaikuttaa siihen mikä on lehmästä saatavan maidon rasvaprosentti. Meijerit sen rasvan poistavat maidosta, ei maitotila. Tai en tiedä mikä on rasvaprosentti silloin jos lehmälle syötetään luujauhoa tai muuta epämääräistä. Kun lehmä syö kesällä ruohoa tai talvella nurmirehua niin maidon rasvaposentti on jossain kolmen ja neljän välillä. Kyyttö-lehmä tekee rasvaisempaa maitoa, noin 4,5% rasvaa mutta tekee sitä paljon vähemmän kuin yleislehmät Suomessa.
"Joku vaan" taas osoittaa tietämättömyytensä kun kirjoittaa että viljelijä tuottaa vähärasvaisia maitotuotteita. Yleensä näihin joku vaan kirjoituksiin tulee suhtautua kuin häirikön kirjoituksiin yleensä.ai sähkö tulee töpselistä, ja maito on erikokoisissa ja erivärisissä pakkauksissa jääkaapissa.
joku vaan on harvinaisen asiallinen kirjoittaja.
sitä ei voi sanoa tällä kertaa" asiasta tietävä"nä esiintyvästä trollista joka ymmärtää tästäkin asiasta vähemmin kuin sika kukkopillistä.
ai että yleis lehmä. olet varmaankin yleistrolli joka tarkoittaa ettet yleisesti ymmärrä pitää turpaasi kiinni varo menemästä veteen ettet yritä juoda järveä tyhjäksi kun monttusi on auki tyhjän päiten.
työpaikkasi on varmaankin thl ainoastaan sieltä voi odotta noin typeriä lausuntoja,
että oikein yleislehmä - rypsilehmäkö odottaa
joku vaan kirjoitti:
Siis viljelijä valitsee lehmät ja rehun sen perusteella mitä halutaan. Jalostaja tuottaa niitä vähärasvaisia maitotuotteita ja haluaa tuottajalta maitoa/sianlihaa josta tulee vähiten hukkaa.
Voihan olla että kohta löydetään rypsipossun kaltainen ruokavalio että kun lehmälle syöteään rypsiöljyä jonkun soijarehun joukossa riittävästi niin saamme sitten rypsimaitoa ja sitten ei perinteistä ruohoa ei enää tarvita. Luonnollisuus katoaa lopullisesti eläinten ruokinnasta.
- joku vaan
rypsilehmäkö odottaa kirjoitti:
Voihan olla että kohta löydetään rypsipossun kaltainen ruokavalio että kun lehmälle syöteään rypsiöljyä jonkun soijarehun joukossa riittävästi niin saamme sitten rypsimaitoa ja sitten ei perinteistä ruohoa ei enää tarvita. Luonnollisuus katoaa lopullisesti eläinten ruokinnasta.
Rypsiä kyllä syötetään aika paljon lehmille. Ei tosin soijan lisäksi vaan asemasta. Suomessa kasvatetaan rypsiä noin 50 kg/henki/a tällä hetkellä ja nimenomaan rehuksi. Puhutaan rypsin puristusjätteestä vaikka se taitaa nykyään olla päätuote.:
http://www.suomenrehu.fi/548.html?tid=47&tyyppi1=Lihanaudat&tyyppi2=Komponenttirehut
Farmipuristimesta tuleva rypsin puristusjäte sisältää runsaasti rasvaa, teolliset vähemmän.
En tiedä kuinka se vaikuttaa maitoon mutta uskoisin sen olevan parempi vaihtoehto kuin soijan. Itse kun en juurikaan maitoa käytä niin en ole viitsinyt ottaa selville.
Valitettavasti luontaisesta (luonnollisuus on huono argumentti, luontainen on parempi) ei ole voinut puhua eläinten ruuan yhteydessä pitkään aikaan. Vaikuttaa näet myös makuun. Ruoho on liian kallista. Viimeksi kun puhuin asiasta hevostenomistajan kanssa niin kuivattu heinä maksoi suurin piirtein saman kuin kaura ja ravintoarvo on paljon huonompi. Ravuri vaan muuttuu lihahevoseksi jos sille syöttää liikaa kauraa.
- ___________________.
terveyden paranemisesta ei ole kuitenkaan ole kiistatonta näyttöä margariinin käytön takia. mutta lehmäntapporahalla raivattiin tilaa margariinille.
sv-taudit ja niiden väheneminen ovat kyllä yleisen ravitsemuksen ja elämän helpottumisen ansiota.
mutta jokin on kuitenkin mennyt pieleen valistuksessa ja ravitsemuksessa koska ylipaino diabetes ym näihin liittyvät sairaudet ovat tätä luokkaa mitä ovat.
olemmepa mitä mieltä tästä nimenomaisesta asiasta tai jostain muusta ravitsemukseen liittyvästä joihin voimme vaikuttaa vain omalla kohdallamme on kuitenkin todennäköista että me keskustelupalstoilla roikkujat syömme terveellisemmin kuin he jotka eivät tarvitse muuta kuin virallisen ohjeen ja kaupalliset tiedotteet.
niin paljon olen omalla kohdallani saanut väärää tietoa painonhallinnasta että en anna minkäänlaista arvoa thl.n satuiluille, enkä heidän perässäjuoksijoilleen.
jos eläinrasvat tukkivat suoneni,maitorasva mukaanlukien, sillä ei ole suurtakaan merkitystä jos olen nähnyt yli 23 000 auringonnousua todennäköisesti se jatkaa nousujaan minusta huolimatta.
tosin korvikerasvojen käyttö omalla kohdallani rajoittuu vuosien 1988-2010 väliseen aikaan ollen silloinkin lähinnä leivän päälle levitettyä, paistamisessa on aina käytetty voita. ruokani ovat olleet aikalailla kummallisia, olen joskus kahvileipänä käyttänyt kuivaksi savustettuja muikkuja, tänään oli kahvileipä punaista paprikaa. joskus ilmakuivattu metukka, tai savustettu kipparijuusto.
en muutenkaan halua olla laumaeläin, vaikka myös tiimityöskentely onnistuu. ja saamaankin tiimin olen päässyt toistuvasti. - vasikkajuomaa
Eihän sitä maitoa latki maailmassa kukaan muu kuin suomalainen... Pikkulapset vain. Se Heikkilä kehui blogissaan kovasti ranskalaisia jotka ovat niiiin hoikkia ja syövät mukamas VHH:n mukaan... no joo, eivät ne ainakaan latki maitoa joka aterialla ja sitä paitsi syövät kyllä lihan ja kasvisten ja sen rasvan lisäksi perunaa, pastaa ja riisiäkin, sekä kauhistusten kauhistus! VALKOISTA patonkia päivittäin!!! Ehkä vain syövät määrällisesti vähemmän kun suomalaiset, josta syystä pysyvät hoikempina?
- ___________________-
mistähän kummasta ranskalaiset tekevät juustonsa, minä veikkaisin maitoa.
mutta sinähän oletkin kävelevä leipämainos jonka ainoa ilo on olla fogelholmin kanssa samaa mieltä heikkilästä, lisäpointseja antaa rotanmyrkky puskan mielistely.
onko suomessa vielä voimassa ajatuksen vapaus sitä myös suosittelisin käytettäväksi. koska näköjään se on kohdallasi vähemmin käytety kansalaisoikeus.
jos käsität maidon vain sellaisena vaalensinisessä purkissa oleilevaksi jääkaappiin majoitettuna olevaksi prosessoiduksi vedeksi on mielipiteesi käsitettävissä.
siitä on kuitenkin ruotsalaisille kuorittu kerma koska emme saa ylijumala puskan takia sitä syödä.
maito joka jääkaappiin on vaaleana rasvattomana viikon lehmästä erillään olevana satoja kilometrejä autokyytia saaneena on oikeastaan ihmeaine kestääkseen mokoman rasituksen vielä neljä-viisi päivää kokonaan tuhoutumatta.
- yks toinen kp
niinpä,
kun puhutaan maidon juonnista niin sen pitäisi olla maidon juontia, niinhän tuossa aloituksessa puhuttiin. Niin ja juodaanko sitä maitoa maitona 360 litraa vuodessa kuten esim hra Mattila.
Eli käsitteistä voisi pitää kiinni.maidon juonri kait tarkoittaa suomen kielessä maidon juomista ei juuston tai voin syömistä.
Toki saat pyöritellä käsitteitä niin että pääset esittämään noita itkupotkuraivari tyyppisiä viestejäsi useammin.
Et sitten kommentoinut ranskalaisten leivän, ja perunan syöntiä. Niin ja sitä tyydyttynyttä rasvaahan sitten lotrataan oikein kovasti Suomeen verrattuna 6-7%:a enemmän. Muistaakseni Ranskassa 16e%:a ja Suomessa 15e%:a.
Muuten Heikkilä mainitsi siinä blogissaan erään syyn laihuuteen, mikä pitäisi muistaa täällä Suomessakin, annosten koon.- joku vaan
Maidon juonti sellaisenaan on minusta käsittämätön tapa. Ei se koske pelkästään Suomea, ainakin anglosaksisissa maissa ja muissa pohjoismaissa se on yleistä.
- karppiatri
Minäkin ihmettelen tuota maidon juontia aikuisella ihmisellä, olkoonkin maito sitä pastöroimatonta tilamaitoa. Jos tekee viiliä itse tms. tuohon tilamaito on mitä parhainta, eihän sitä viiliä voi käsitellystä maidosta edes tehdä.
Maitorasvaa saa juustoista, jogurteista ja tietysti siitä punaisesta maidosta. Itse köytän punaista maitoa kahviin, enpä juuri muuhun, se litra riittää noin viikoksi.
Kotonani oli maitoa tarjolla olihan meillä tyypillinen maitoa tuottava pientila. Aikuisväki käytti juomaksi piimää joka tuli meijeristä , joko kirnupiimänä tai ns. kotkelona, mutta oli kylmänä erityisen hyvää....piimän ystävä olen vieläkin.- joku vaan
Aika pitkälle samaa mieltä. Kahvimaidoksi pitäisi kokeilla maidon ja kahvikerman seosta, jostain 2%-10% välistä löytynee paras kahvimaito. Kahvimaito pitää sitten kiehauttaa ennen kahvin lisäämistä ja kahvin pitää olla vahvaa.
- hyvää kahvia
joku vaan kirjoitti:
Aika pitkälle samaa mieltä. Kahvimaidoksi pitäisi kokeilla maidon ja kahvikerman seosta, jostain 2%-10% välistä löytynee paras kahvimaito. Kahvimaito pitää sitten kiehauttaa ennen kahvin lisäämistä ja kahvin pitää olla vahvaa.
Kuohukerma on paras kahviin. Kun keittää pannukahvia ja sitten kuumentaa kerman jonka päälle kahvi kaadetaan niin parasta siitä näin tulee.
- ___________________.
kuinkas nyt ykskakskp vastailee vai kirjoitteletko millon milläkin nikillä ettei trollaamistasi tunnistetaisi.
mutta sama se sinun tarkoituksesi ei olekaan kenenkään terveyden edistäminen vaan thl. typeryyksin jälkimakkinointi, terveisiä vaan toimeksiantajillesi
mutta sinähän oletkin kävelevä leipämainos jonka ainoa ilo on olla fogelholmin kanssa samaa mieltä heikkilästä, lisäpointseja antaa rotanmyrkky puskan mielistely.
onko suomessa vielä voimassa ajatuksen vapaus sitä myös suosittelisin käytettäväksi. koska näköjään se on kohdallasi vähemmin käytety kansalaisoikeus.
jos käsität maidon vain sellaisena vaalensinisessä purkissa oleilevaksi jääkaappiin majoitettuna olevaksi prosessoiduksi vedeksi on mielipiteesi käsitettävissä.
siitä on kuitenkin ruotsalaisille kuorittu kerma koska emme saa ylijumala puskan takia sitä syödä.
kuten sinulle on turha vasta mitään, sinähän kääntelet kaiken kuten agronomi fogelholm haluaa asian näyttävän, rotanmyrkky puskan viitoittamalla tiellä. - yks toinen kp
niinpä,
mitäs nyt höperehdit täh. Niin puhutaan nyt siitä vasikkajuoman viestistä.
jos puhutaan maidosta ja maidonjuonnista niin se ei tarkoita juuston syöntiä, liittyy tuohon ensimmäiseen sinun kääntelysi lauseeseen/ kappaleeseen.
Kuinka nopeasti muuten nuo salaliittoteoriat tulevat mukaan VHH:lla ja tuleeko se missä vaiheessa mukaan.
Millä perusteella olen kävelevä leipämainos
Millä perusteella olen Fogelholmin kanssa samaa mieltä Heikkilästä.
Ajatuksen vapaus, onko ajatuksen vapautta väittää niin mitä, onko ajatuksen vapautta haukkua Fogelholmia ja Puskaa mutta suuttua verisesti jos arvostellaan esim Heikkilää.
Muuten missä paikassa haukuin tai edes kritisoin Heikkilää, minähän olin hänen kanssaan samaa mieltä.
Niin ja maitohan on sitä purkissa tai pullossa olevaa juotavaa valkoista nestettä. Ei sen puoleen vapun jäljiltä oli alkanut maitopurkista jo kehittyä nestemäisen aineen sijaan valkoista ainetta ensimmäisen kerran tänä vuonna..
p..s. tilastojen mukaan ranskalaiset käyttävät viljaa suunnillen saman määrän kuin suomalaiset , eläinrasvoja n. 1%.yksikön enemmän kuin Suomessa. lähteenä muistaakseni eurostat. Perunan kulutuksessäkän ei taida olla suuria eroja. Ilmeisesti perunagratiini on yksi suosituimmista lisäkkeistä.
Niin ja tämän mainitseminen ei ole ajatuksen vapauden kahlitsemista tai propagandaa vaan tilastotiedon esiin tuomista. Voihan olla ikävää, jos se kahlitsee jonkun ajatuksen vapautta mutta pyydän toki anteeksi jos näin käy. - Anonyymi
Blogissa asiaa maitorasvasta:
https://suomenterveysravinto.fi/blogi/maitorasvassa-on-terveellisia-osatekijoita/
Kiinnostavaa! - Anonyymi
Pronutritionist-blogi mainitsee maitorasvapalloset jutussaan.
https://www.pronutritionist.net/2024/01/koliini-mfgm-ketoaineet-ja-muistitoiminnot/
"Erityisesti kiinnostusta ovat herättäneet koliini, maitorasvapallosen solukalvot (Milk Fat Globule Membrane, MFGM) ja ketoaineet niiden teoreettisten, vieläpä suhteellisen nopeiden, neuroprotektiivisten ominaisuuksien vuoksi."
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1125825Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta323927- 823332
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182946Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2501997Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?871963- 1411758
Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81686Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui391685Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881529