Olen 20-vuotias nainen ja sain noin kahdeksan kuukautta sitten tietää että mieheni on pettänyt minua. Olemme nyt olleet yhdessä noin 2 vuotta ja asumme myös yhdessä.
Sain selville että mies on pettänyt minua 2 tuntemattoman naisen kanssa ja yhden naisen hän oli tietoisesti etsinyt pettämistarkoitusta varten. Lisäksi kävi ilmi että mies oli ollut yhteydessä entisiin tyttöystäviinsä (kaverimielessä tosin, ainakin tekstiviestien perusteella) sekä ollut ihastunut toiseen naiseen muutaman viikon ajan.
Löysin mieheni puhelimesta todisteet myös siitä että hän oli yrittänyt järjestää käyntiä prostituoidun luona, mutta aikataulusyistä se ei ollut onnistunut. Lisäksi mies oli viestitellyt sähköpostilla useiden eri naisten kanssa ja hänellä oli profiili alastomassa suomessa ja profiilissaan hän haki naisista seuraa (ja ilmoitti olevansa sinkku vaikka asia ei ollut näin).
Kun miehen pettäminen sitten paljastui kokonaisuudessaan ja kaikessa kauheudessaan, olin hyvin järkyttynyt ja en voinut uskoa tapahtunutta todeksi. Olen nuori, kaunis, laiha enkä nalkuttanut ja seksiä&hellyyttä mieheni sai minulta mielin määrin. Kaiken piti olla kunnossa. Luulin että riittäisin miehelleni.
Kaikesta huolimatta päätin jatkaa mieheni kanssa, mutta olen viime aikoina alkanut kuitenkin miettiä että miten oikein jaksan. Joka päivä tapahtunut tulee mieleeni tavalla tai toisella. Saatan nähdä mielessäni miehen ja jonkun toisista naisista tai ahdistua selittämättömästi vaikkapa odottaessani metroa tai käydessäni suihkussa. Pettämisen paljastuttua regoin voimakkaasti: huusin, oksensin, hajotin tavaroita ja koitin purkaa tapahtunutta fyysisin keinoin. Saan välillä ahdistuskohtauksia ja itken kun asia tulee mieleen.
Olemme käyneet mieheni kanssa pariterapiassa, ja siitä oli minulle erittäin suuri apu. Valvon myös sitä että mieheni pitää lupauksensa eikä ole ko. naisiin yhteydessä. Tiedän ettei toisen viestejä saisi lukea, mutta välillä uteliaisuus ja pelko uusista pettämisistä vievät voiton. Mies on suhtautunut reaktioihini ja ajoittaisiin mustasukkaisuuskohtauksiini ymmärtävästi ja on myös teoin osoittanut että tekee mitä tahansa palauttaakseen luottamukseni. Rakastan miestäni todella paljon ja suhteessamme on selkeästi enemmän hyvää kuin huonoa ja haluaisin viettää mieheni kanssa loppuelämäni. Aina välillä kuitenkin jatkuva paha olo asiasta ja pelko siitä että en pääse tapahtuneesta ikinä yli pistävät miettimään muuta. Olen varma että en tule koskaan täysin antamaan miehelleni anteeksi tapahtunutta ja täysin varma siitä että en ikinä tule hyväksymään tapahtunutta.
Haluaisinkin nyt kuulla niiden naisten tarinoita jotka ovat jatkaneet miestensä kanssa pettämisen jälkeen ja kokeneet että se kannatti. Että suhteesta tuli entistä ehompi tai lähes entisen kaltainen tms.
Toivoisin että ne joiden mielestä pettäjän kanssa jatkaminen ei kannata eivät kommentoisi tähän keskusteluun. Niitä kommentteja olen saanut jo ihan tarpeeksi ystäviltäni.
Sain selville että mies on pettänyt minua 2 tuntemattoman naisen kanssa ja yhden naisen hän oli tietoisesti etsinyt pettämistarkoitusta varten. Lisäksi kävi ilmi että mies oli ollut yhteydessä entisiin tyttöystäviinsä (kaverimielessä tosin, ainakin tekstiviestien perusteella) sekä ollut ihastunut toiseen naiseen muutaman viikon ajan.
Löysin mieheni puhelimesta todisteet myös siitä että hän oli yrittänyt järjestää käyntiä prostituoidun luona, mutta aikataulusyistä se ei ollut onnistunut. Lisäksi mies oli viestitellyt sähköpostilla useiden eri naisten kanssa ja hänellä oli profiili alastomassa suomessa ja profiilissaan hän haki naisista seuraa (ja ilmoitti olevansa sinkku vaikka asia ei ollut näin).
Kun miehen pettäminen sitten paljastui kokonaisuudessaan ja kaikessa kauheudessaan, olin hyvin järkyttynyt ja en voinut uskoa tapahtunutta todeksi. Olen nuori, kaunis, laiha enkä nalkuttanut ja seksiä&hellyyttä mieheni sai minulta mielin määrin. Kaiken piti olla kunnossa. Luulin että riittäisin miehelleni.
Kaikesta huolimatta päätin jatkaa mieheni kanssa, mutta olen viime aikoina alkanut kuitenkin miettiä että miten oikein jaksan. Joka päivä tapahtunut tulee mieleeni tavalla tai toisella. Saatan nähdä mielessäni miehen ja jonkun toisista naisista tai ahdistua selittämättömästi vaikkapa odottaessani metroa tai käydessäni suihkussa. Pettämisen paljastuttua regoin voimakkaasti: huusin, oksensin, hajotin tavaroita ja koitin purkaa tapahtunutta fyysisin keinoin. Saan välillä ahdistuskohtauksia ja itken kun asia tulee mieleen.
Olemme käyneet mieheni kanssa pariterapiassa, ja siitä oli minulle erittäin suuri apu. Valvon myös sitä että mieheni pitää lupauksensa eikä ole ko. naisiin yhteydessä. Tiedän ettei toisen viestejä saisi lukea, mutta välillä uteliaisuus ja pelko uusista pettämisistä vievät voiton. Mies on suhtautunut reaktioihini ja ajoittaisiin mustasukkaisuuskohtauksiini ymmärtävästi ja on myös teoin osoittanut että tekee mitä tahansa palauttaakseen luottamukseni. Rakastan miestäni todella paljon ja suhteessamme on selkeästi enemmän hyvää kuin huonoa ja haluaisin viettää mieheni kanssa loppuelämäni. Aina välillä kuitenkin jatkuva paha olo asiasta ja pelko siitä että en pääse tapahtuneesta ikinä yli pistävät miettimään muuta. Olen varma että en tule koskaan täysin antamaan miehelleni anteeksi tapahtunutta ja täysin varma siitä että en ikinä tule hyväksymään tapahtunutta.
Haluaisinkin nyt kuulla niiden naisten tarinoita jotka ovat jatkaneet miestensä kanssa pettämisen jälkeen ja kokeneet että se kannatti. Että suhteesta tuli entistä ehompi tai lähes entisen kaltainen tms.
Toivoisin että ne joiden mielestä pettäjän kanssa jatkaminen ei kannata eivät kommentoisi tähän keskusteluun. Niitä kommentteja olen saanut jo ihan tarpeeksi ystäviltäni.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Jatkoin mieheni kanssa pettämisen jälkeen. Tosin meillä oli takana 16v historiaa. Ja elämänkokemusta varmaan hieman enemmän kuin teillä.
Se oli tosi vaikeaa, pari vuotta meni. Ja vaati ihan kamalasti meiltä molemmilta. En usko, että olisin lähtenyt siihen "vain" parin vuoden yhteiselon jälkeen. Sen verran rankka keikka se oli. Vaikka täällä paljon parjataan niitä velkoja, lapsia ym. niin selviämisen kannalta nekin tarvittiin avuksi. Usko meinasi loppua niin moneen otteeseen, että välillä tuntui, että ainostaan niiden velkojen ja lasten takia jaksoi tahkota päivän kerrallaan. Mutta kyllä se rakkaus siellä oli koko ajan, joskin välillä väsyneenä ja valmiina luovuttamaan. Onneksi ei sitten kuitenkaan luovuttanut, vaikka rajalla käytiin.
En itse olisi suvainnut mieheltäni tuollaista "kasaa" pettämisisä. Yhdessäkin ihmisessä oli jo kestämistä. Jokin miehessäsi vaikuttaa kyllä kirjoituksesi persuteella siltä, että pettäminen ja jännityksen hakeminen suhteen ulkopuolelta voi toistua. "Vahingossa" työkaveriin ihastuminen on kuitenkin hieman eri asia kuin tarkoitushakuinen pettämisen suunnittelu ja järjestelyt sitä varten. Niin kuin ymmärsin teksistäsi.
Rehellinen neuvo; juokse! Vaikka kantani on yleensä yrittämisen ja anteeksiannon puolella.
Juokse ja kovaa, AIKUISTA IHMISTÄ JA TAPOJA EI MUUTETA.