Yliopistoon pääseminen ja opiskelu

Eli tämä asia olisi ajankohtainen tuossa parin vuoden kuluttua, mutta painaa jo mieltäni melkoisesti. En tiedä mitään itse yliopistosta tai opiskelusta siellä, joten tarvitsisin jotain käytännön tietoa. Käyn siis edelleen aikuislukiota, olen 18-vuotias ja menin siis aikanaan 15-vuotiaana erityisperustein lukioon. Syynä olivat mm. sosiaalisen paineen välttäminen ja opiskelurauha, jota en saanut ikäisteni seurassa. Minulla ei ole koskaan ollut kavereita. No tämä nyt oli vähän turhaa tietoa, mutta tiedätte sitten vähän sanoa millaista elämäni tulee olemaan korkeakoulussa...

Keskiarvoni lukiossa on noin 8, en lue juuri ollenkaan kokeisiin tai hyvin vähän. Yo-kirjoituksia aloittelen syksyllä ja jaan ne kolmeen osaan, eli valmistuisin 2012 syksyllä. Kummalla on merkitystä enemmän yliopistoon mennessä, päättötodistuksella vai yo-kirjotuksilla? Pääseekö yleensä papereilla suoraan jollekin alalle ilman pääsykokeita? Millaiset ovat yliopiston pääsykokeet?

Ja sitten tähän asiaan: olen siis Kuopiossa, enkä aio täältä koko elämäni aikana minnekään lähteä. Yliopisto on lähestulkoon vieressä ja menen sinne siis aikanaan kävellen, autoa en osta koskaan. Mitähän mielenkiintoista tuosta Kuopion yliopistosta minulle löytyisi, olen unelmoinut tutkijan työstä ja ainakin parhaimmalta kuulostaisi biologia tai tähtitiede, mutten tiedä onko näitä tuossa saatavilla. Olisko kellään mitään ehdotuksia minulle?

Sitten siitä yliopistossa opiskelusta, millaista se käytännössä on? Pitkät päivät ja kaikki on vaikeaa??? Kuinka suuri harppaus on lukion ja yliopiston vaikeustason välillä esim. kokeissa? Olen nyt opetellut yö-rytmiin eli valvon yöt ja nukun päivät, aikuislukio on iltaisin. Tuleeko minulla olemaan vaikeuksia kääntää rytmiäni jos tarvitsee jatkuvasti herätä aamuisin? Kannattaisiko asian työstäminen aloittaa jo tässä vaiheessa?

Rahasta minulla ei ole puutetta, joten töitä en tarvitse samaan aikaan kun opiskelen, hyvä niin. Olen laskenut varallisuuteni arvoksi opiskelujeni alussa noin 20000e, josta siis yhtään ei ole työllä kerättyä. Paljonko saan sitten vielä tukea päälle? Tällä hetkellä saan kuntoutusrahaa 500e/kuukausi vielä 11/2012 asti. Riittääkö tuo summa ihan mukavaan elämiseen ettei tarvitse kauheasti nirsoilla? Olen tosin muutenkin säästäjätyyppi eli minulle jo ajatus rahan säästymisestä antaa voimia ja mielihyvää.

Sitten vielä yksi tärkeä kysymys: olen ajatellut jatkaa sielläkin syrjäytyneellä linjalla eli en pidä mitään yhteyttä toisiin opiskelijoihin vaikka pystyisinkin. En vain halua, koska nautin yksinolosta. Miten hyvin tämä onnistuu yliopistossa? Joutuuko paljon tekemisiin muiden kanssa?

Jos joku jaksaa vastata edes osaan kysymyksistäni niin kiitän kovasti! :D
4928
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Yliopistoon hakiessa ei ole väliä onko keskiarvosi 5 vai 10, siitä ei saa siis mitään pisteitä (amk:ssa kyllä saa, mutta ei siis yliopistossa). Harvassa on ne alat, minne pääsee suoraan papereilla (tosin muutoksia voi tulla, koska kovasti päättäjät ajavat tuota pääsykokeiden poistamista...). Pääosin tuo suoravalinta tms. koskee matemaattisia aloja, eli jos olet kirjoittanut pitkästä matikasta L/E, niin voit päästä suoraan lukemaan esim. matikkaa/fysiikkaa tms.

Katselin yliopistohaun kautta, enkä löytänyt, että Kuopiossa olisi biologiaa (Itä-Suomen yliopistossa bilsa on Joensuussa, ellen väärin ymmärtänyt). Kuopiosta löysin luonnontieteellisistä aineista ainoastaan sovelletun fysiikan, terveyden biotieteitä, tietojenkäsittelytieteen ja ympäristötieteen. Tähtitiedettäkään en bongannut.

Päivien pituudet ja esim. kuinka pakollista on olla luennoilla/tunneilla vaihtelee aika paljon aineittainkin. Paljon on akateemista vapautta, eli jos ei kiinnosta lähteä istumaan koululle, niin ei sinne ole pakko mennä (eli ei läsnäolopakkoa). Kuitenkin lukupäätä vaaditaan monilla aloilla, joten jos ei lukeminen ole lukiossa kiinnostanut, niin ongelmia voi tulla varsinkin alussa, kun ei osaa suhtautua siihen, että kuinka kauan menee vaikka jonkun 500 sivuisen kirjan omaksumiseen tms. Tuo vuorokausirytmi on melko henkilökohtainen asia, joten siihen on vaikea sanoa yhtään mitään. Joillekin riittää 5h yössä ja joidenkin on nukuttava vähintään 8h ja molemmissa ryhmissä on niin hyviä kuin huonoja opiskelijoita. Rahankulutus ja sen tarve on myös hyvin henkilökohtaisia asioita, joihin vaikuttaa jokaisen arkipäivän valinnat, joten mikä riittää ja mikä ei riippuu kyllä ihan sinusta itsestäsi.

Aika monissa aineissa kyllä on edes jonkun verran ryhmätöitäkin, joten vaikea on sanoa tuohon yksinoloon yhtään mitään. Vähintäänkin esityksiä yms. (vaikka siis yksin, mutta luokan edessä) on jonkun verran oikeastaan linjalla kuin linjalla.

Äänestä

Kiitos tästä tietopaketista. Nyt minua huolettaa sekin, kuinka pääsen kuntouttamaan pääni tuota lukemista varten koska olen huomannut jatkuvan tietokoneella istumisen ''invalidisoivan'' joka antaa ihan selviä oireita: tavallaan keskittymiskyky menee joka on tuhoisaa tuon lukemisen kannalta ja lisäksi pääni ei ole mukana tässä todellisuudessa, en voi nähdä tälle mitään muuta syytä kuin 10-12 tuntia tietokonetta päivässä. Tämä peli ei varmasti vetele yliopisto-opintojen aikana...

Äänestä

Lisäilen jotain mitä tuli edellisestä vastauksesta mieleen. Yleensäkin, kannattaisi mennä vain selailemaan niitä Kuopion yliopiston sivuja ja katselemaan, minkälaista alaa on tarjolla missäkin tiedekunnassa. Sieltä löytynee myös tietoja pisterajoista ja siitä että mistä yo-kirjoitusten aineista saa mitäkin pisteitä jne. Usein eri alojen ainejärjestöillä on myös sivuillaan tietoa käytännön tason opiskelusta. Samoin ko. yliopiston ylioppilaskunnan sivuilla. Eli vaan rohkeasti Googlettamaan ja selailemaan.

Unirytmistä olen ehdottomasti sitä mieltä, että kannattaa aloittaa jo hyvissä ajoin "korjaamaan" rytmiä. Itse kärsin (nimenomaan kärsin) joskus vuosia sitten unettomuudesta, joka aiheutti sen, että nukahdin aamuyöllä/aamulla ja nukuin koko päivän. Ja siitä normaalirytmiin palautumiseen meni oikeastaan vuosia.

Itse olen hyvin yksinäinen yliopisto-opiskelija (en vapaaehtoisesti) ja minulla suurin osa kursseista on ihan massaluentohenkisiä, joten sosiaalisuus on puuttunut opiskelusta aika tehokkaasti. Itse opiskelen biologiaa ja siihen kuuluu hyvinkin paljon erilaisia labrakursseja, joissa ollaan pareittain. Muutenhan vaihtelee todella paljon aloittain, kuinka paljon on mitään kursseja, joilla on pari- tai ryhmätöitä.

Äänestä

Lue kiltisti pakkoruotsisi ja käy maistraatissa muuttamassa äidinkieleksesi ruotsi, niin pääset helposti yliopistoon ruotsalaisten kielikiintiöillä. Äidinkielen muuttaminen käy maistraatissa odottaessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kyselijä_ kirjoitti:

Eli tämä asia olisi ajankohtainen tuossa parin vuoden kuluttua, mutta painaa jo mieltäni melkoisesti. En tiedä mitään itse yliopistosta tai opiskelusta siellä, joten tarvitsisin jotain käytännön tietoa. Käyn siis edelleen aikuislukiota, olen 18-vuotias ja menin siis aikanaan 15-vuotiaana erityisperustein lukioon. Syynä olivat mm. sosiaalisen paineen välttäminen ja opiskelurauha, jota en saanut ikäisteni seurassa. Minulla ei ole koskaan ollut kavereita. No tämä nyt oli vähän turhaa tietoa, mutta tiedätte sitten vähän sanoa millaista elämäni tulee olemaan korkeakoulussa...

Keskiarvoni lukiossa on noin 8, en lue juuri ollenkaan kokeisiin tai hyvin vähän. Yo-kirjoituksia aloittelen syksyllä ja jaan ne kolmeen osaan, eli valmistuisin 2012 syksyllä. Kummalla on merkitystä enemmän yliopistoon mennessä, päättötodistuksella vai yo-kirjotuksilla? Pääseekö yleensä papereilla suoraan jollekin alalle ilman pääsykokeita? Millaiset ovat yliopiston pääsykokeet?

Ja sitten tähän asiaan: olen siis Kuopiossa, enkä aio täältä koko elämäni aikana minnekään lähteä. Yliopisto on lähestulkoon vieressä ja menen sinne siis aikanaan kävellen, autoa en osta koskaan. Mitähän mielenkiintoista tuosta Kuopion yliopistosta minulle löytyisi, olen unelmoinut tutkijan työstä ja ainakin parhaimmalta kuulostaisi biologia tai tähtitiede, mutten tiedä onko näitä tuossa saatavilla. Olisko kellään mitään ehdotuksia minulle?

Sitten siitä yliopistossa opiskelusta, millaista se käytännössä on? Pitkät päivät ja kaikki on vaikeaa??? Kuinka suuri harppaus on lukion ja yliopiston vaikeustason välillä esim. kokeissa? Olen nyt opetellut yö-rytmiin eli valvon yöt ja nukun päivät, aikuislukio on iltaisin. Tuleeko minulla olemaan vaikeuksia kääntää rytmiäni jos tarvitsee jatkuvasti herätä aamuisin? Kannattaisiko asian työstäminen aloittaa jo tässä vaiheessa?

Rahasta minulla ei ole puutetta, joten töitä en tarvitse samaan aikaan kun opiskelen, hyvä niin. Olen laskenut varallisuuteni arvoksi opiskelujeni alussa noin 20000e, josta siis yhtään ei ole työllä kerättyä. Paljonko saan sitten vielä tukea päälle? Tällä hetkellä saan kuntoutusrahaa 500e/kuukausi vielä 11/2012 asti. Riittääkö tuo summa ihan mukavaan elämiseen ettei tarvitse kauheasti nirsoilla? Olen tosin muutenkin säästäjätyyppi eli minulle jo ajatus rahan säästymisestä antaa voimia ja mielihyvää.

Sitten vielä yksi tärkeä kysymys: olen ajatellut jatkaa sielläkin syrjäytyneellä linjalla eli en pidä mitään yhteyttä toisiin opiskelijoihin vaikka pystyisinkin. En vain halua, koska nautin yksinolosta. Miten hyvin tämä onnistuu yliopistossa? Joutuuko paljon tekemisiin muiden kanssa?

Jos joku jaksaa vastata edes osaan kysymyksistäni niin kiitän kovasti! :D

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu