olen seurustellut 3v poikaystäväni kanssa. Mulla on jo 2ammattia, tosin toisella ammatilla en saa töitä (kulttuurialan tutkinto), mutta teen vuorotyön ohella sitä. Vuorotyö on raskasta ja haluan tehdä työtä, jossa voi yhdistää luovuuden ja auttaa ihmistä samalla sekä ennen kaikkea päivätyötä. Koska siten jää aikaa enemmän harrastuksille, ystäville jne.
olen kohta 30v. Olen pohtinut pitkään hakeutumista amk -tasoiseen koulutukseen eli ammattiin jossa voisin tehdä ihmissuhdetyötä että luovuutta. Poikaystävälleni en ole kertonut ennen kuin kartoitin työn taustaa ja mahdollisuuksiani. Tein tätä pitkin kevättä. paitsi yksi päivä kerroin suunnitelmistani... ja reaktio oli se minkä odotin. hän hieman latisti minua eikä tukenut tekemisissäni. tämän vuoksi en halunnut puhua hälle, sillä en luota siihen että hän ymmärtäisi toivomallani tavalla.
kysymyksiä sateli: paljon palkkaus? kuinka kauan kestää opiskelu? siis hullua, sulla on jo 2 ammattia! onks tossa järkeä? saatko sä muka töitä sitten sen jälkeen? ootko varma? ootko kattonut mitä opiskelu sisältää? tai työ?
olen kattonut edellä mainitut asiat. mutta se, mikä eniten satutti oli "sulla on jo 2 ammattia", "onks tossa järkeä".
hänen selän takanaan olen käynyt juttelemassa ammatinvalintapsykologien kanssa, opinto-ohjaajien, alan ihmisten kanssa. en ole uskaltanut kertoa, sillä olisi negatiivinen seuraus, jota en halua tässä vaiheessa latistamaan.
En edes ole kertonut minne olen laittanut avoimia hakemuksia. kaikista muista asioista voin keskustella. en saa häneltä kannustusta ja tukea toivomallani tavalla. hän itse opiskelee 3. kerran (amis, amk nyt yliopisto, samaa alaa). hänellä on mielessä perheen perustaminen ja ehkä siksi pelkää haaveitani. Mutta itse olen sitä mieltä, että kärsin vuorotyöstä ja lisäkouluttauminen auttaisi elämässäni eteenpäin - kuin tekisin 30v työtä, josta en nauti.
olen kohta 30v. Olen pohtinut pitkään hakeutumista amk -tasoiseen koulutukseen eli ammattiin jossa voisin tehdä ihmissuhdetyötä että luovuutta. Poikaystävälleni en ole kertonut ennen kuin kartoitin työn taustaa ja mahdollisuuksiani. Tein tätä pitkin kevättä. paitsi yksi päivä kerroin suunnitelmistani... ja reaktio oli se minkä odotin. hän hieman latisti minua eikä tukenut tekemisissäni. tämän vuoksi en halunnut puhua hälle, sillä en luota siihen että hän ymmärtäisi toivomallani tavalla.
kysymyksiä sateli: paljon palkkaus? kuinka kauan kestää opiskelu? siis hullua, sulla on jo 2 ammattia! onks tossa järkeä? saatko sä muka töitä sitten sen jälkeen? ootko varma? ootko kattonut mitä opiskelu sisältää? tai työ?
olen kattonut edellä mainitut asiat. mutta se, mikä eniten satutti oli "sulla on jo 2 ammattia", "onks tossa järkeä".
hänen selän takanaan olen käynyt juttelemassa ammatinvalintapsykologien kanssa, opinto-ohjaajien, alan ihmisten kanssa. en ole uskaltanut kertoa, sillä olisi negatiivinen seuraus, jota en halua tässä vaiheessa latistamaan.
En edes ole kertonut minne olen laittanut avoimia hakemuksia. kaikista muista asioista voin keskustella. en saa häneltä kannustusta ja tukea toivomallani tavalla. hän itse opiskelee 3. kerran (amis, amk nyt yliopisto, samaa alaa). hänellä on mielessä perheen perustaminen ja ehkä siksi pelkää haaveitani. Mutta itse olen sitä mieltä, että kärsin vuorotyöstä ja lisäkouluttauminen auttaisi elämässäni eteenpäin - kuin tekisin 30v työtä, josta en nauti.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mun eks on aivan samanlainen. jos haen johonkin kouluun kysymys"et sitten yhtään vaikeampia ole valinnut?" tai "mitenkähän on onkohna ulkonäölläkin merkitystä?"...ehkä juuri siksi se on eks ei kai kouluihin hakeminen vielä ole mikään kielletty asia listoilla.En tiedä mistä tollai latistaminen johtuu mutta eipä olis kannattanut kertoo.kateutta?huonoa itsetuntoa sama se hän on nyt eks!
Luin aloittajan ja nimim. ei jaksanut enää kirjoitukset ja ei voi kun sanoa, että miehet osaa olla pässejä!
Aloittajalle: saat toki opiskella, jos sitä haluat! Olet vielä nuori ja sinulla on aikaa tehdä elämälläsi mitä ikinä keksit. Ota irti kaikki mikä lähtee, me olemme täällä vain kerran ja jos haluat parempaa elämää itsellesi opintojesi kautta niin anna palaa!
Yksi kaveripariskunta on suunnilleen samassa tilanteessa; nainen 27, mies 34 ja saivat reilu vuosi sitten lapsen. Mies "pakotti" ( lainausmerkit siksi, että ei hän kirveellä uhannut mutta henkistä painostusta piti yllä) naisen jäämään kotiin äityisloman jälkeen ja kun nainen puhui minulle töihinpaluu haaveistaan niin mies oli heti kärppänä paikalla: "et kai sä töihin ole menossa" - ja muutaman kk kuluttua se syykin paljastui; mies halusi lisää jälkikasvua - hänen mukaansa, kun ne olisi pitänyt tehdä jo alle kolmekymppisenä....... Oikea rakkausavioliitto.
Mutta siis; kerro miehellesi suoraan, että haluat kehittää itseäsi ja et tunne olevasi täysin onnellinen nykyisessä tilanteessa. Ei ammattien määrällä ole mitään merkitystä, moni etsii itseään vielä viidenkympin korvilla, sinä jo nyt. Kaikki mitä teet itsesi hyväksi on kotiinpäin! : )
kiitoksia vastauksista! keskustelin asiasta uudelleen hänen kanssaan ja hän tarkensi, että oli pohtinut olisiko muitakin reittejä ettei tarvitsisi opiskella... siis helpommin saavutettavissa ettei tarvitsisi nähdä vaivaa--> minulla on sellainen tilanne että täytyy korottaa ka. jotta pääsisin haluamaani koulun pääsykokeisiin (huono ei k.a. ole). eli ensi syksy menisi siihen. hän sanoi että pitääkö minun nähdä noin paljon vaivaa vaikka tutkintoja on, etteikö yhtään mikään amk voi joustaa valinnassa tms. itsekin toivoisin tätä mutta on raakaa matematiikkaa :) hän kyllä sanoi että hän tukee minua joka tapauksessa, mitä päätänkin tehdä. Joskus hän kysyy kyllä että miten viihdyn nyk töissäni ja kerran hän ehdotti ammattia minulle (siis vielä sama, mitä itse nyt suunnittelen opiskelevani).
Olen kylläkin yrittäjähenkinen ja oman onneni helpottamiseks olen sen verran itsepäinen että haen muutosta vaikka siihen menisi mikä - oon sitä mieltä, että jos toinen yrittää estää niin sitten se ei ole rakkautta. Enkä voi antaa itteni raataa duunissa mikä ei tuota hyvää mieltä. Kyllä poikakaverinikin tietää sen ja toivoo että löydän muuta työtä ja on ehdottanut paikkoja jne. En ihan nyt tajua mikä sen reaktio varsinaisesti oli... aika ristiriitaista. mutta asia nyt ok.
kiitos kannustuksista - porukoilleni en uskalla kertoa aikeistani sillä he ovat nro 1 kääntäessään päätäni tai sanotaanko että yrittäessään... sen verran vanhoillinen mutsi, että uskoo ihmisellä olevan 1ammatti ja työtä/raatamista vaan loppuelämä... kiitos kun kannustatte lukemaan lisää, vaikka opiskellut olenkin paljon (vaan olenpa koko ajan tehnyt töitäkin)
Guineacat: kuulostaa siltä, että kuvailemasi mies ei piittaa juuri naisen tunteista. koskaan ei saa ketään painostaa. toki pitää ottaa toinen huomioon ja tekemään kompromissejä mutta ei noin väärällä tavalla.
ai niin se piti sanoa, että jotkut sanovat, että sullahan on jo sos ja terv alan tutkinto ja kuvataidetutkinto, etkö niitä muka voi jo yhdistää. olen laittanut avoimia hakemuksia ja soitinkin yhteen paikkaan niin sanoivat että puuttuu terapeuttinen koulutus tai pitäis olla omanlainen tutkinto tähän ja tähän paikkaan. Eli joku ohjaajan tms. niin ajattelin sitten parantaa mahdollisuuksia opiskelemalla varalta lisää esim toimintaterapeutiksi, jos en aiemmin töitä saa yhdistämällä näitä. ja jos siis pääsen opiskelemaan.
onneksi nyk paikkakunnallani järkätään opetusta mutta mahdollisuudet paranevat jos pääsen muualle. vaan poikakaveri ei kannata ajatusta erillään olosta (ollaan oltu siis 2v kaukosuhteessa, nyt kohta 1v saman katon alla) ja en itsekään haluaisi. Hän totesi että hän ei enää kestä sellaista erillään oloa kun tulisi kova ikävä - häntä sitoo nyk paikkakunnalle opinnot. Mahdollisuus olisi jos opiskelisin vieraalla paikkakunnalla 1v, niin olisi mahdollisuus ehkä hakea siirtoa omalle paikkakunnalle opiskelemaan samaa alaa. Ja se mitä opiskelisin, olisi viimeinen opiskeluni, sitten saa riittää ja uskon että on tarpeeksi osaamista.